Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

Carlos Ruiz Zafon: Taivasten vanki
Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: El prisionero del cielo (2011)
Suomentanut: Antero Tiittula
Sivuja: 332

- Sinä iltana kerroin sinulle vain pienen osan koko tarinasta, Daniel.
- Luulin että sinä luotit minuun.
- Luottaisin henkeni sinun käsiisi vaikka silmät sidottuina. Siitä ei ole kyse. Jos en kertonutkaan koko tarinaa, tein sen suojalleksesi sinua.
- Suojellaksesi? Minuako? Miltä?
Fermín painoi luhistuneena katseensa alas.
- Totuudelta, Daniel... Totuudelta.

On joulu vuonna 1957, Barcelonassa. Semperen ja pojan kirjakauppaan ilmestyy hämäräperäinen mies, joka haluaa ostaa yhden kirjakaupan kalleimmista kirjoista. Mies pyytää myös toimitusta kirjalle ja jättää kirjan etusivulle omistuskirjoituksen. Daniel Semperen kysyessä toimitusosoitetta, tuo outo muukalainen vastaa kaiken tarvittavan löytyvän omistuskirjoituksesta.

Fermín Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen.

Fermín on vanha herra Semperen ja hänen poikansa Danielin hyvä ystävä, ja työskentelee heidän apunaan kaupassa. Lukiessaan kirjan omistuskirjoitusta, Daniel tajuaa ettei taida tietääkään kaikkea olennaista Fermínin elämästä. Samaan aikaan Danielia kalvaa epäilys vaimonsa Bean uskollisuudesta, sillä hän löytää kellarin avaimia etsiessään kirjeen, jossa Bean entinen rakastettu kertoo edelleen rakastavansa Beaa ja toivoo tapaavansa hänet pian. Kun Daniel näyttää kirjan Fermínille, joutuu Fermín kohtaamaan menneisyytensä, josta hän on vaiennut jo liki parikymmentä vuotta: epäinhimilliset olot Montjuicin vankilassa, merkillinen hullu kirjailija vankitoverina, pako Monte Criston kreivin tyyliin ja lopulta se tärkein; annettu lupaus eräällä vankitoverille. Kun Fermín alkaa kertoa noita tapahtumia Danielille, saa Daniel huomata, ettei moni hänenkin elämään kuuluva asia olekaan siten kuin hänelle on kerrottu.

Nämä tulella kirjoitetut sivut ovat syöpyneet sen miehen muistiin, joka kirouksen hinnalla palasi kuolleiden joukosta lupaus naulittuna sydämeensä.

Taivasten vanki on Carlos Ruiz Zafonin kolmas Barcelonaan ja Unohdettujen kirjojen hautausmaan ympärille sijoittuva teos. Vaikka teokset voi lukea kaikki omana tarinanaan sekä myös sekalaisessa järjestyksessä, Taivasten vanki kuitenkin sitoo yhteen monin tavoin kahden edeltäjänsä tarinallisia langanpäitä. Jo Tuulen varjossa alkunsa saaneet niin Danielin kuin Fermínin tarinat kohtaavat Enkelipelin maanisen kirjailijan David Martínin tarinan. Fermínin menneisyyden myötä sukelletaan myös syvemmälle Espanjan synkkäänkin historiaan ja diktaattori Francon aikaan. Vaikuttavinta on kuitenkin se huikea salaisuuksien verkko, johon Ruiz Zafon kietoo kolmen teoksensa myötä päähenkilöt ja heidän taustansa. Taivasten vanki avaa myös Danielin kuolleen äidin, Isabellan tarinaa.

Tuulen varjo on ollut yksi kaikkien aikojen rakkaimpia kirjoja minulle jo vuosia. Enkelipelin kohdalla kävi kuitenkin hassusti, että se jäi kesken, tosin minusta riippumattomista syistä. Hankin senkin kuitenkin omaan hyllyyn odottamaan ja edelleenkin osa on lukematta. Halusin kuitenkin lukea Taivasten vangin mahdollisimman pian ja kun kirjan alkusivuilla vielä kerrottiin, että kirjat voi tosiaan hyvin lukea sekalaisessakin järjestyksessä, tartuin innolla tähän uusimpaan. Odotukseni olivat aika korkeat ja miten hyvältä tuntuu voida nyt todeta, että Taivasten vanki oli todellakin odotustensa väärti! Tuulen varjosta tuttu lumous on tallella ja Taivasten vangin myötä olen entistä syvemmällä tuon Unohdettujen kirjojen hautausmaan-tarinan sisällä. Aion pian lukea Enkelipelinkin loppuun, tosin haluan aloittaa sen uudestaan alusta, sillä tämän kirjan myötä moni asia näyttäytyykin hieman toisin. Ruiz Zafon on aikeissa ilmeisesti kirjoittaa vielä neljännenkin osan tarinaan, ja Taivasten vangin loppu kieltämättä sitä lupaakin. Ainoa harmitus kirjan suhteen on siinä, että se on yllättävän lyhyt verrattuna kahteen edeltäjäänsä, vain reilut 300 sivua. Toisaalta ehkä juuri se jättääkin sopivan nälän odottaa sitä viimeistä osaa. Taivasten vanki on yhtä aikaa jotenkin viehättävä ja rujo, humoristinen ja puhutteleva. Se vie lukijan vanhan Barcelonan hämyisille kujille ja kertoo tarinaa, joka ei jätä rauhaan vielä viimeisenkin sivun käännettyä. Taivasten vanki on kirja, jonka myötä muistaa, miksi niin paljon rakastaa lukemista: Barcelona, kirjakauppamiljö, väkevät henkilöhahmot ja taidolla laadittu tarina.

5/5

Tällä avaan Espanja-osion Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa!

Kommentit

  1. Vau, 5/5 pistettä! Saisinpa pian tämän käsiini minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä ihastuin tähän ja itse asiassa kesken lukemisen selailin Tuulen varjostakin muutamia kohtia, kun alkoi kiinnostaa että mitenkäs se ja se juttu nyt menikään. Vaikka Tuulen varjo on aina SE kirja, se ainutlaatuinen ensimmäinen, niin kyllä tämäkin oli minulle hieno lukukokemus. Toki isolta osin vaikutti se, että tämä on niin sidoksissa Tuulen varjoonkin.

      Poista
    2. Etsiskelin kommentteja uudesta opuksesta ja tämän perusteella jo taidan sen lukea. Tuulen varjo oli eka kirja itselleni tältä kirjailijalta.

      Poista
  2. Zafonin kirjoissa on kiehtovuutta kansissa, nimissä, aikakaudessa,monessa...Kunpa ehtisin joskus edes Tuulen varjoon.

    Täydet pisteet! Täytyy olla kovan sarjan teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle nämä ovat napakymppi-kirjoja <3

      Poista
    2. Tuulen varjo on ehkä kaunein kirjan nimi...

      Poista
    3. Totta, Tuulen varjossa on jotenkin niin monenlaista mystistä symboliikkaakin!

      Poista
  3. Kappas, en ole kuullutkaan, että Zafon on julkaissut uuden kirjan! Enkelipelikin
    on vielä lukematta enkä edes tiedä haluanko näitä muita lukea, kun Tuulen varjo oli niin ainutlaatuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulen varjo on kyllä tosiaan ainutlaatuinen! Taivasten vanki jotenkin vain vahvisti sen muistoa mielessäni ja siten nivoutui niin saumattomasti koko tarinaan.

      Poista
  4. Minun kokemukseni ovat aika samankaltaisia: rakastin Tuulen varjoa, Enkelipelin sain vaivoin loppuun. Muistaakseni ainakin se Enkelipelin painos, jota luin, oli kahden eri kääntäjän kääntämä (toinen oli kääntänyt alun ja toinen lopun) ja valitettavasti kumpikaan ei ollut tehnyt kovin hyvää työtä (esimerkiksi espanjan pitkät polveilevat lauserakenteet oli jätetty suomennokseen sellaisenaan). Miestiskelin jo silloin, että mitenköhän paljon se vaikutti lukukokemukseen ja siihen että kirja ei imaissut mukaansa. PS. Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja ajattelin, että kai voisin joskus jotain kommentoidakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun kommentoit! :)

      Onpas aika jännä juttu tuo, että Enkelipelin käännöksen olisi tehnyt kaksi eri kääntäjää! Väkisin tulee tunne, onko kirja miten tasalaatuinen silloin.

      Poista
  5. Olen jo pitkään ihastellut Ruiz Zafónin kirjojen kansia ja miettinyt, että hänen kirjoihinsa pitäisi tutustua. Kirjalle antamasi täydet pisteet vain kasvattavat lukuhaluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden kaikkien kolmen kirjan kannet ovat kyllä valtavan kauniita ja minäkin usein jään niihin ns. kiinni kun katselen :)

      Poista
  6. Olipa mukava lukea tämä, sinulla on ollut ihan loistava lukukuu nyt kesäkuussa!

    Minä pidin Tuulen varjosta ja Enkelipelistä molemmista, mutta en ihan täysin rakastunut kumpaankaan. Mutta kiehtovia maailmoja Ruiz Zafon luo ja osaa tekstillään koukuttaa niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Ruiz Zafon on luonut niin kiehtovan maailman Barcelonan puitteisiin näissä kirjoissa! Jo se puhuttelee minua kovasti.

      Poista
  7. Minulla on Tuulen varjon kokoinen aukko sivistyksessäni. :) Kirja löytyy hyllystäni ja olen suunnitellut sen lukemista iät ja ajat, mutta ehkäpä nyt vihdoin saisin sen luettua, kun mieleni tekisi niin kovin lukea tämä Taivasten vankikin pian. :) Rakastan kaunista Barcelonaa, ja ylipäänsä Kataloniaa ja sen kulttuuria, ja olen lähes varma että rakastaisin myös näitä Ruiz Zafónin teoksia...

    Tuulen varjossa ja tässä Taivasten vangissa on jumalaisen kauniit kannet! <3

    Ihanasti Susa kirjoitit tästä, sait minut kaipaamaan sinne Barcelonan hämyisille kujille... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otappas kuule kesäprojektiksesi lukea vihdoin se Tuulen varjo ;)

      Poista
  8. Luin eilen loppuun Tuulen varjon ja itkin viimeisillä sivuilla. Osaksi ehkä siksi, että tarinan päätös oli niin liikuttava, teksti kaunista ja ihanasti eteenpäin soljuvaa. Mutta enemmän siksi, että noin kolmivuotinen matkani kirjan kanssa saapui päätökseensä. Olin alusta asti lumoutunut kirjan maailmasta ja tarinan salaperäisestä kauneudesta. Kun suljin kirjan ja katselin sen kantta tuntui kuin olisin ollut hyvästelemässä rakasta ystävää. Tunsin kai hieman surua, mutta samalla olin pohjattoman onnellinen että olin saanut tutustua kirjan henkilöihin ja elää heidän mukanaan.
    Luen elämänolosuhteistani johtuen paljon vähemmän kuin haluaisin, mutta lukeminen on minulle hyvin kokonaisvaltainen prosessi. Vaikka kirja olisi miten hyvä ja mukaansatempaava, luen vain pienissä jaksoissa, vähän kerrallaan ja annan tarinan tulla sisään mieleeni ja elää siellä. Saatan olla lukematta viikkoja tai jopa kuukausia, mutta sitten palata ja jatkaa siitä mihin olin jäänyt, tarina oli kulkenut jo sillä välin kauas eteenpäin mielessäni. Kirjan sivuilla omat mielikuvani ja tarinan maisemat ja tapahtumat punoutuvat yhteen omaksi kudelmakseen.
    On muutama kirja, joista on tullut minulle niin rakkaita, että palaan niihin aika ajoin, kuin vanhan hyvän ystävän luo. Tuulen varjoon kulkiessani tiesin tutustuneeni uuteen, elinikäiseen ystävään.
    Zafon on velho kirjailijaksi. Hän onnistuu lumoamaan lukijansa (ainakin minut) ja vetämään sisälle maailmaan, josta ei heti ole ulospääsyä. Tarina ja henkilöt jäävät vaeltamaan ajatuksiin: "mitä sitten?, mitä olisikaan voinut tapahtua jos..?"
    Itselläni on kaksi poikaa, toinen heistä kohta kymmenen. Harras toiveeni on, että he joskus löytäisivät kirjojen ja tarinoiden kadonneen maailman, paikan jonne tänä päivänä on aina vain vaikeampi päästä sähköistyneessä ja visualisoituneessa maailmassamme. Mielikuvitus ovat tärkeintä. Maailma on unohdettujen kirjojen hautausmaa.
    t. Daniel (pian Taivasten vankina)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Daniel ihanan pitkästä ja pohdiskelevasta kommentistasi!! Se todellakin lämmittää tämän bloggaajan mieltä. Olen itse monesti miettinyt juuri tuota lukunopeus-asiaa, että minullekin tekisi joskus hyvää tietoisesti vähän hidastaa lukutahtia joidenkin kirjojen kohdalla, sillä siten varmasti saisi kirjasta vielä enemmän sävyjä irti.

      Tuulen varjo on minullekin hyvin rakas kirja, täydellinen lukukokemus monella tapaa. Erityisesti kirjan keskiössä oleva Vanhojen kirjojen hautausmaa jotenkin sykähdytti minun lukijansieluani ja monesti vieläkin mielikuvitusmatkailen sinne :)

      Samaa minäkin toivon omille pojilleni, että heillä säilyisi tuo into kirjoihin mikä ainakin nyt vielä on valloillaan. Esikoisen kohdalla ainakin uskon, että hän on lukutoukka vielä aikuisenakin.

      Hienoja hetkiä Taivasten vangin parissa sinulle!

      Poista
  9. Kuulostaa todella lupaavalta. Tuulen varjosta pidin kovasti ja Enkelipelikin oli aika koukuttava, niin että varmasti luen tämänkin aikanaan. Varsinkin kun Fermin oli suosikkihahmoni Tuulen varjossa ja lisäksi on tuo viittaus Monte Criston kreivin legendaariseen vankilapakoon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivasten vanki on minusta erityisesti Ferminin tarina, tosin kyllä merkittävä osuus on tietenkin myös Danielilla ja hänen elämällään.

      Poista
  10. Minullekin teos jätti todellisen nälän saada pian se neljäs ja viimeinen osa käsiini! Aivan mahtavia teoksia nämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan!! Toivottavasti se neljäs osa tulisi heti ensi vuonna :)

      Poista
  11. Oli mukavaa lukea mielenkiintoinen tekstisi. Olen jo pidemmän aikaa halunut tutustua tähän kirjasarjaan. Nyt haluan lukea nämä kirjat vieläkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu ihmeessä, on tämä vaan niin kiehtova kokonaisuus!!

      Poista
  12. Luen parhaillaan Tuulen varjoa. Minusta se on lumoava. Olen lukenut vasta noin 150 s. On hyvä, että sanot tuosta järjestyksestä. Että voi lukea sikin sokin. Minulla on Enkelipeli kovakantisena. Tuulen varjo on pokkari. Sen sijaan Taivasten vanki minulta puuttuu. Eli pitää saada sekin.

    VastaaPoista
  13. Luin Tuulen varjon viime viikolla, ihastuin siihen ikihyviksi! Taivasten vanki odottaa vuoroaan jahka saisin Kolean talon tahkottua. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)