Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Kustantaja: Tammi 2001 (1. painos 1990)
Alkuteos: The Remains of the Day (1990)
Suomentanut: Helene Bützow
Sivuja: 282

Huomaan, että olen joutunut muistojeni valtaan, ja se on kenties hitusen hupsua. Tämänhetkinen matkani edustaa kuitenkin minulle harvinaista tilaisuutta nauttia täysin rinnoin Englannin maaseudun monenlaisesta loistosta, ja tiedän että kadun myöhemmin karvaasti, mikäli sallin itseni ajautua asiattomasti harhateille.

Ikääntynyt, perienglantilainen hovimestari Stevens on pyhittänyt koko elämänsä sille, että on äärimmäisen hyvä työssään. Vuosikaudet lordi Darlingtonin kartanon hovimestarina ovat tehneet hänestä sen miehen, joka hän nyt on. Lordi Darlingtonin kuoltua ja kartanon siirryttyä amerikkalaisen herran omistukseen, kauppaan kuuluu myös Stevens. Vaikka Stevens tulee hyvin juttuun esimiehensä, herra Faradayn kanssa, huomaa hän monien asioiden muuttuneen niistä loiston vuosista, joita hän lordi Darlingtonin alaisuudessa sai monin tavoin kokea.

Kun herra Faraday ehdottaa Stevensille pientä lomaa itsekin matkalle lähtiessään ja tarjoutuu lainaamaan omaa autoaan, päättää Stevens lähteä tapaamaan kartanossa aikanaan palvellutta taloudenhoitajaa, neiti Keatonia, joka oli monen vuoden hiljaiselon jälkeen kirjoittanut Stevensille kuulumisiaan. Stevens aistii kirjeessä nimittäin pientä epätoivoa ja alkaakin nähdä kartanon kasvavan rappioitumisen pelastumisena sen, että neiti Keaton, nykyään rouva Benn, palaisi parin vuosikymmenen jälkeen kartanoon. Toisaalta Stevensiä kaihertaa se, mitä neiti Keatonin kartanosta lähtöön aikanaan liittyi. Stevens päättää siis tarttua tarjoukseen ja ajella pieniä maaseututeitä pitkin tapaamaan neiti Keatonia.

Matkalle lähtö irroittaakin työllensä lähes pakkomielteisen kokonaisvaltaisesti omistautuvan Stevensin tutuista rutiineista siinä määrin, että hänen ajatuksensa alkavat pian vaellella muistoissa, erityisesti ajassa jolloin neiti Keatonkin oli vielä taloudenhoitajana. Stevens muistelee lämmöllä erityisesti heidän yhteisiä kaakaohetkiään pitkien päivien päätteeksi, kun he saattoivat takkatulen ääressä jopa hieman vitsailla päivän tapahtumista ja muista, unohtamatta toki omaa asemaansa. Stevens muistelee myös suurella kunnioituksella jo edesmennyttä lordi Darlingtonia, jolla hän antoi parhaat palvelusvuotensa pyyteettömästi. Stevens pohtii myös muuttunutta rooliaan hovimestarina herra Faradayn alaisuudessa, sillä selvästi uudet ajat ovat tulleet osaksi hovimestarinkin työtä ja sitä myöten Stevens joutuu pohtimaan, kuinka olisi parempi hovimestari muuttuneiden haasteiden tiimellyksessä. Stevensin ajellessa hienolla Fordillaan pitkin sodanjälkeistä maaseutua, piirtyy maisemien lisäksi myös vahvaa kuvaa luokkayhteiskunnasta ja senkin murroksesta. Englantilaisen yläluokan elämä hovimestarin näkökulmasta näyttäytyy vahvan eläväisesti Stevensin muistojen kautta.

Vaikuttaa siltä, että kysymykseen "millainen on suuri hovimestari? " sisältyy kokonainen ulottuvuus. En ole tähän mennessä punninnut asiaa kyllin perusteellisesti. Minun on sanottava, että on jossain määrin ahdistavaa havaita sellaista kysymyksestä, joka on niin lähellä sydäntäni, kysymyksestä jota olen ajatellut paljon vuosien varrella.

Pitkän päivän ilta on aika merkillinen kirja. Ajatelkaa nyt: ikääntynyt hovimestari ajelee pitkin Englannin maaseutua kuuden päivän ajan ja muistelee menneitä. Äkkituntumalta voisi ajatella, että kirja ei ehkä tarjoa kummoisia elämyksiä ja voi olla kaikessa vähäeleisyydessään ja suoranaisessa tapahtumarikkaudettomuudessaan kenties vähän pitkäveteinenkin. Mutta tapa, jolla Ishiguro kirjoittaa, on niin taianomainen, että jo kirjan ensi sivuilta kiinnyin tuohon suorastaan paikoin tragikoomista ammattiylpeyttä osoittavaan hovimestariin, joka ei sitten millään tajunnut hurmaavan neiti Keatonin lähettämiä signaaleja. Välillä taas melkein sydän pakahtuen luin raskaista hetkistä Stevensin henkilökohtaisessa elämässä, jolloin hän ei silti hetkeksikään riisunut hovimestarin naamiota yltään. Koen myös jotain selittömätöntä rakkautta tuon ajan Englantia ja luokkayhteiskuntaa kohtaan. Nautin myös paljon huumorista, jota kirjassa oli jotenkin hienosti ujutettuna dialogeissa ja Stevensin kertomissa muisteluissakin.

- Se on hyvin kiintoisaa, herra Stevens. On hyvin kiintoisaa, että te olitte Lisan suhteen niin pessimistinen. Se johtui epäilemättä siitä, että Lisa on kaunis tyttö. Minä olen näet pannut merkille, että te suhtaudutte merkillisen nurjasti sieviin palvelustyttöihin.
- Neiti Kenton, te tiedätte oikein hyvin, että puheissanne ei ole päätä eikä häntää.
- Minä olen todella pannut asian merkille, herra Stevens. Te ette halua sieviä tyttöjä palveluskuntaan. Onkohan niin, että meidän herra Stevensimme pelkää seurauksia? Onkohan niin, että meidän herra Stevensimme on sitten vain lihaa ja verta eikä voi täysin luottaa itseensä?

Voihan iso huokaus! Olen jälleen kerran lukenut viiden tähden kirjan, sillä Pitkän päivän illallinen on kertakaikkisen hurmaava, ihana. Alan kohta menettää varmaan viimeisenkin uskottavuuteni kirjabloggaajana, kun olen lukenut nyt niin lyhyellä aikaa taas useamman viiden tähden kirjan, mutta minkäs teet. Yhden Ishiguron kirjaan perustuvan elokuvan sekä tämän perusteella en voi muuta todeta, kuin että löysin taas uuden kirjallisen rakkauden. Tällä nappaan myös pisteen Iso-Britannia -kategoriassa Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa.

5/5

Pitkän päivän iltaa ovat viettäneet myös ainakin:
Lumiomenan Katja
Ilselän Minna
Nenä kirjassa-blogin Norkku
Kirjanukkauksen Zephyr
Vielä yksi rivin Anna Elina
Täällä toisen tähden alla Jaana
Sinisen linnan kirjaston Maria
Tarukirjan Margit

Kommentit

  1. Niin, minkäs teet! Pitkän päivän ilta oli paras viime vuonna lukemani kirja - tai Kafka rannalla oli myös huikea enkä osaa täysin päättää, kumpi teki isomman vaikutuksen, mutta tämä on vain niin läpensä hieno romaani.

    Kunhan hieman aikaa kuluu, niin lue myös Ole luonani aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen katsonut leffana tuon Ole luonani aina ja siksi en ehkä seuraavana Ishiguron kirjana tartu siihen. Jossain vaiheessa sekin olisi kiva lukea, kun elokuva on jo vähän haalistunut mielestä :)

      Poista
  2. Uskottavuus pysyy, sillä tämä kirja vain on juuri niin hyvä kuin sanot. Mykistävän mestarillinen. Mitäpä sitä huonoja kirjoja lukemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, miksi pitäisi lukea huonoja kirjoja, kun on niiiiin paljon hyviäkin tarjolla!

      Poista
  3. Ehtisinköhän lukea tämän kesällä, Ishiguro oli myös viime vuonna juhannusheilani. Ihana arvio ja varmasti upea kirja.

    VastaaPoista
  4. Ja minulle tämä on jo kolmas perättäinen (viiden pisteen) arviosi, johon kommentoin, että aion myös lukea tämän. :) Olen ihan varma, että Pitkän päivän ilta on myös minun kirjani. <3

    VastaaPoista
  5. no mutta eihän voi olla parempaa kuin 5 tähden kirjoja. sähän olet kirjabloggareiden aatelia kun tuot jatkuvasti esittelyyn parhaita mahdollisa kirjoja! Mä ainakin unelmoin siitä, että olisi 5 tähden arvioita blogi pullollaan :D Tämä oli minulla lukupinossa joskus pitkään ja sitten siitä siirtyi pois muiden tieltä. Täytyy varmaankin hommata se siihen takaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pitkään olin suunnitellut tämän lukemista, mutta vasta nyt pääsin tuumasta toimeen ;) Ja kyllä kannatti!

      Poista
  6. Minäkin odotan tätä kovasti. Kirjaan perustuva elokuva on myös ihana joten innolla odotan, että ehdin kirjankin lukemaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en olekaan nähnyt tätä leffana! Haluan kyllä katsoa joku kerta!

      Poista
  7. Hepskukkuu, sinut on haastettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste napattu, kiitos ;) Palaan siihen ensi viikolla!

      Poista
  8. Tämä on minunkin lukulistallani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sitten, mitä sinä tästä tuumaat!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)