Maarit Verronen: Osallisuuden tunto

Maarit Verronen: Osallisuuden tunto
Kustantaja: Tammi 2006
Kansi: Taina Markko
Sivuja: 211

Salla meni tervehtimään, se tuntui luonnolliselta. Myös Helmi arvasi heti kuka hän oli, ja kaikki oli jotenkin mutkatonta. Helmillä oli lyhyet, siististi leikatut harmaat hiukset, siniharmaat silmät ja jäntevä kädenpuristus. Nyt oltiin naapureita, hän totesi. Ei siinä sitten sen enempää; kyllä kai vähitellen tultaisiin tutuksi.

Sosiologi Salla on tehnyt väitöskirjansa laitoksissa varttuneista lapsista ja siitä, miten he nykypäivänä tunsivat itsensä helposti osattomiksi yhteiskunnassa, miten he itse suhtautuivat siihen tai kuinka osattomuutta tunteva rakensi identiteettinsä. Sallalla on itsellä lastenkotimenneisyys, josta hän ei ole puhunut juuri kenellekään, varsinkaan työkavereilleen. Kun sosiaalitieteen laitoksen syysseminaari pidetään Jenninkartanossa, entisessä orpokodissa joka sittemmin oli muutettu hotelliksi, joutuu Salla palaamaan viidentoista vuoden jälkeen lapsuutensa maisemiin. Pintaan nousee monet vanhat kysymykset; ketkä olivat Sallan vanhemmat, mitä lastenkotitovereille oli sittemmin tapahtunut.

Salla elää yksinkertaista elämää, johon ei kuulu läheisiä ihmisiä juurikaan. Vanha opiskelutoveri Sirkku oli ainoa, kenelle Salla oli kertonut taustoistaan. Sirkun perustettua perheen heidän yhteydenpitonsa oli harventunut, muttei kuitenkaan katkennut. Muutaman mutkan kautta Salla tutustuu mystisesti katoavan työkaverinsa Jarnon iäkkääseen sukulaiseen Helmiin ja saa Helmin avustuksella kaipaamaltaan asuinalueelta asunnon. Vähitellen Salla tutustuu Helmiin ja Helmistä tuleekin hänelle melkein kuin adoptiomummo. Helmillä on monenlaisia tarinoita kerrottavana naapurustostaan ja Salla saakin uuden siitä uuden tutkimusidean. Väitös- ja karonkkapäivänä Sallaan tutustunut Agnus alkaa myös saada enemmän sijaa hänen elämässään. Myös suhde muutamaan työkaveriin saa syvempiä sävyjä ja Sallan tuntema osattomuuden tunto saa vähitellen väistyä osallisuuden tieltä. Sitä ennen kuitenkin täytyy Sallan käydä läpi monia vaiettuja asioita niin omassa kuin läheistensä elämässä. Asioita, jotka ovat painettu pinnan alle.

Tutustuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Maarit Verrosen tuotantoon novellikokoelma Normaalia elämää myötä, ja ihastuin. Jatkoin tutustumista Verrosen tuotantoon toisella novellikokoelmalla, Vanhat kuviot, joka myös oli todella hieno lukukokemus. Osallisuuden tunto on ensimmäinen lukemani Verrosen romaani. Pidän todella paljon Verrosen oikeastaan jotenkin arkisen verkkaisesta tyylistä tuottaa tekstiä ja rakentaa kuitenkin monisyistä tarinaa pikkuhiljaa. Syvemmät merkitykset nousevat vähitellen pintaan ja jälkimaku on voimakas. Osallisuuden tunto ei ollut minulle niin voimakas lukukokemus kuin novellikokoelmat olivat. Jotenkin koin muutaman käänteen ehkä hivenene epäuskottavana. Toisaalta tarinan loppukäänteet olivat hienot ja jättivät minulle sellaisen kirjallisen vau-efektin, sillä en ollut osannut aavistaa kyseistä kuviota. Kolmen lukemani Verrosen teoksen jälkeen väittäisin, että hänestä on muodostumassa kyllä yksi kotimaisen naiskirjallisuuden suosikkejani. Seuraavaksi Verrosen kirjaksi olen valikoinut jo Karsintavaiheen, joka odottaakin kotihyllyssä.

4/5

ps: Myös Booksy on lukenut Osallisuuden tunnon!

Kommentit

  1. Minustakaan tämä ei ollut ihan parasta Verrosta, mutta tuossa hänen viileän niukassa tyylissään on - jotain. Ihailen sitä, että kirjoittaja osaa ihan vain toteamalla asioita tehdä vaikutuksen. Ei mitään adjektiivirönsyilyä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen tyylinsä on kaikessa vähäeleisyydessään ja "viileydessään" kyllä niin mainio!!

      Poista
  2. Verrosen novellit ovat minusta parempia kuin romaaninsa mutta kyllä ne romaanitkin ovat hyviä, tämä mukaan lukien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin näin kolmen Verrosen teoksen jälkeen kyllä taipuvainen sanomaan, että novelleissa hän on parhaimmillaan. Vaikka tosiaan kyllä romaanitkin ovat hyviä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)