Kustantaja: Bazar 2012
Alkuteos: Moka (2010)
Suomentanut: Pirkko Biström
Sivuja: 278
Miksi ihmistä ei varoiteta, että pian tapahtuu kauheita? Miksi hän ei aavista pahaa käydessään suihkussa, keittäessään teevettä, avatessaan postia, lukiessaan sähköpostiviestejä? Miksi hän ei saa jonkinlaista merkkiä, miksi hän ei tunne mitään erityistä, vaikka kohta taivas putoaa niskaan, vaikka kohta puhelin pirisee ja soittaja kertoo pahimman mahdollisen uutisen? Miksi silloin, kun lapsi tulee ulos ponnistusten ja kipujen jälkeen ja lasketaan yhä kuumana ja märkänä äitinsä vatsalle, miksi äiti ajattelee vain onnea ja iloa eikä lainkaan tulevia murhenäytelmiä, näitä hetkiä jotka lävistävät elämän kuin miekka?
Englannista lähtöisin oleva nelikymppinen Justine elää tuttua ja turvallista arkeaan ranskalaisen miehensä Andrewin ja lastensa Malcomin ja Georgian kanssa Pariisissa. Eräänä ensin niin tavallisena päivänä Justine saa soiton, joka suistaa arjen raiteiltaan silmänräpäyksessä: 13-vuotias Malcom on jäänyt punaisia päin ajaneen auton yliajamaksi ja kuljettaja on paennut paikalta. Nyt Malcom makaa sairaalassa koomassa. Tragedia pysäyttää heidät, erityisesti Justinen katsomaan elämäänsä kuin lasiseinän takaa, ulkopuolelta. Tämä on se hetki, jota jokaisen vanhemman voisi olettaa pelkäävänsä, jos tajuisi pelätä. Miksei kukaan tai mikään varoittanut aamulla, että tämä on juuri se hetki? He molemmat ovat surusta suunniltiin, sillä lääkärit eivät pysty antamaan minkäänlaisia ennusteita edes siitä, herääkö Malcom koomasta koskaan. Suru kuitenkin repii heitä eri suuntiin ja nostaa vanhoja haavoja taas pinnalle.
Surun keskeltä nousee myös suuri viha yliajajaa kohtaan, varsinkin kun Justinelle selviää, että silminnäkijöiden mukaan hän oli ollut nainen. Kuinka kukaan, nainen varsinkaan pystyy ajamaan lapsen yli ja pakenemaan paikalta? Paikallinen poliisilaitos kesäloman kynnyksellä ei tee Justinen mielestä tarpeeksi syyllisen kiinni saamiseksi ja Andrewkin suhtautuu Justinen mielestä raivostuttavan ymmärtävästi sekä rauhallisesti poliisin toimiin. Viha Justinen sisällä ei ota laantuakseen ja hän päättää, lupaa Malcomin korvaan kuiskaten, ettei lopeta ennen kuin löytää tuon syyllisen.
Minä vannon sen. Over my dead body.
Syyllistä etsiessään Justine tuntee ironisesti ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin elävänsä. Samalla kun hänen poikansa makaa liikkumattomana sairaalan vuoteessa, samalla kun hän tuntee kuilun hänen ja Andrewin välillä, samalla kun hänen pieni tyttärensä kaipaa veljeään raastavan kovasti. Läheiset eivät ymmärrä Justinen pakonomaista tarvetta saada syyllisen henkilöllisyys selville, heidän mielestä poliisi tekee varmasti kaiken riittävän. Mutta poikaansa kaipaavan äidin raivo syyllistä kohtaan on kuin moottori, joka ajaa häntä väkisin eteenpäin. Vain sillä on merkitystä. Justine ei kuitenkaan tule kertaakaan ajatelleeksi, onko totuuden löytäminen aina vain hyvästä. Onko se lopulta kuitenkin totuus, joka suistaa ihmisiä tutun elämänsä raiteiltaan?
Mokka on kolmas lukemani Tatiana de Rosnayn romaani. Kolmen romaanin perusteella voin sanoa, että pidän paljon hänen tyylistään kirjoittaa ja rakentaa erilaisia puhuttelevia ihmiskohtaloita sinällään ehkä viihteellisenkin lukuromaanin muotoon. Mokassa lukijan iholle tulee niin todentuntoisesti äidin kipu, rakkaus lapseensa ja halu saada lapselleen oikeutta, melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Rosnay on tavoittanut mielestäni erinomaisesti Justinen hahmossa naisen, jonka sydän on vereslihalla monin tavoin. Ei pelkästään suunnaton suru ja huoli omasta lapsesta, vaan myös suhde omaan naiseuteensa sekä parisuhde, joka on kokenut matkan varrella kovia. Kuinka rakentaa jotain uutta, kun perustukset uhkaavat sortua kokonaan? Mokassa Rosnay käyttää edellisiin kirjoihinsa poiketen tekstissä tehokeinona lyhyttä, melkein töksähtelevää tekstiä kuvastamassa Justinen sisäistä maailmaa. Tämä saattaa hämmentää lukijaa, varsinkin jos ei aikaisemmin ole lukenut Rosnaylta muuta. Mielestäni tuo tehokeino kuitenkin toimii ja välittää hyvin mielenkaaosta tragedian keskellä. Rosnay haastaa lukijaa pohtimaan tässä romaanissa, kuinka pitkälle olisit itse valmis menemään rakkaidesi puolesta. Luin sivuja ahmien ja vaikka kirja ei olekaan mikään trilleri, tietty psykologinen jännite väreili pitkin matkan vartta vahvistaen hyvää lukukokemusta. Rosnayn oma rikas sukujuuritausta tulee Mokassakin esille hienosti. Erityisesti Justinen kokemukset siitä millaista on olla toisenmaalaisen kanssa naimisissa ja kasvattaa lapsistakin tavallaan kahden maan kansalaisia, ovat kiehtovia. Rosnay itse on juuriltaan ranskalais-englantilais-venäläinen.
4/5
Tästä piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen!
Mielenkiitoista, sillä tätä samaa kirjaa Leena Lumi suositteli Lumiomenan Katjalle luettavaksi huonon (ellei jopa p***an kirjallisuuden teemaviikolla). Näin erilaisia voivat lukukokemukset ja kirjamaut olla.
VastaaPoistaEhkä minunkin pitäisi vain lukea tämä itse ja muodostaa omat mielipiteeni :)
Oho, enpäs ole huomannutkaan tuota :) Meillä kyllä menee Leenan kanssa monesti yksiin kirjamaku, mutta näköjään ei tämän suhteen ;) Rosnay kirjoittaa, kuten tässä jutussa mainitsinkin, ehkä tavallaan viihteelliseen muotoon puettua lukuromaania ja minullekin ne ovat vähän kaksiteräinen miekka välillä.
PoistaSusa, ei tässä. Monessa muussa kyllä. Luulen, että ensi viikolla taas kohtaamme;-)
PoistaMinä en muista milloin olisin lukenut yhtä hunoa kirjaa ja luin sitä sitkeästi sinä ainoana lauantaina, jolloin R. katsoi kisoja ja minulla olisi ollut aikaa vaikka mihín minulle sopivampaan. En lukenut ihan loppuun sillä kaikki, kaikki oli kirjassa minusta pielessä ja etenkin se, että tarina oli kerrottu niin hengettömästi, kuin joku olisi tehnyt sitä väen väkisin. Lauserakenteet olivat keinotekoisia - minusta, niin kuin myös äidin hätää ei kirjailija saanut tuntumaan iholla. En nyt viitsi jatakaa tästä enempää. Sinä pidit ja minä en. Antaa kaikkien kukkien kukkia, vaikka en aina niitä kaikki ymmärräkään;-)
Lukaisin tämän puolihuolimattomasti läpi, sillä luin kirjan juuri itsekin loppuun, enkä ole vielä ehtinyt blogata siitä. Oli kuitenkin hyvä huomata sinun pitäneen tästä, kun tiedän Unnin tapaan, että on myös bloggaajia, jotka ovat suorastaan inhonneet kirjaa.
VastaaPoistaMinusta tämä ei ollut yhtä hyvä kuin Viimeinen kesä, josta pidin genressään tosi paljon. Kuitenkin ihan ok-kirja, oikeastaan minulle sellainen, jossa oli paljon sekä hyvää että huonoa, joten loppuarvosanaksi tullee jotakin keskinkertaista. Avaimeen en muuten osaa näitä de Rosnayn muita kirjoja oikein edes verrata, kun se oli niin erilainen. Idealtaan ja tarinaltaan Avain oli varmaan originellein, mutta toteutukseltaan olen pitänyt eniten Viimeisestä kesästä.
Minä taas olen pitänyt selvästi eniten juuri Avaimesta, mutta kyllä nämäkin kaksi muuta ovat olleet hyviä, suosittelemisen arvoisia. Onhan Rosnayllakin sudenkuoppansa ja se tietty viihteellisyys ehkä rikkoo välillä sinänsä tosi hienon tarinan rakennetta, mutta kyllä minä viihdyin tämänkin parissa hyvin. Nyt oli sopiva saumä tämän genren kirjalle selvästikin ;) Seuraavaksi jotain "raskaampaa".
PoistaTosiaan Mokka on varmasti sellainen kirja, joka tulee jakamaan mielipiteitä. Minulla Mokka jäi kesken. Kirjan aihe, kehys ym. ovat kunnossa, mutta yksi asia (sellainen, joka ei tullut aikanaan nyt esille) häiritsee minua tosi paljon ja sen vuoksi en ole kirjaa ainakaan vielä jatkanut. Mutta koska Mokka on minulla toistaiseksi kesken, en voi sanoa vielä mitään. Koetan lukea loppuun. :)
VastaaPoistaMokka on tosiaan jakanut paljon mielipiteitä lukijoissa!
Poista