lauantai 13. lokakuuta 2012

Mia Vänskä: Musta kuu

Mia Vänskä: Musta kuu
Kustantaja: Atena 2012
Kansi: Jussi S. Karjalainen
Sivuja: 295

7. elokuuta
klo 10.43
Taivas on illanharmaa. Siellä näkyy tähtiä, mutta ei kuuta.
Hetki sitten alkoi sataa lunta.
  Mä olen yksin meidän mökissä. Lukkojen takana, vaikka sillä tuskin on merkitystä. Mä en oikeastaan usko enää, että kukaan meistä pääsee täältä pois.
  Mä katselin Iidan piirrustuksia ja poltin ne sitten saunan pesässä. Mä luulen, että mun kuuluu mennä myös.

Syrjäinen mökkikylä elokuussa kuulostaa sopivan rauhaiselta paikalta vetäytyä hetkeksi pois arjen kuvioista. Niin omaa aikaa kaipaava perheenäiti Annukka, vanhalla iällä toisensa löytänyt pariskunta, julkisuuden piinaama bändi, vaihtelua kaipaava nuori tyttö kuin eronnut mies tyttärensä kanssa päätyvät kukin tahoillaan mökkikylään pienelle lomalle. Mökkikylän lähistöllä sijaitsee muinainen uhripaikka, joka kiinnostaa varsinkin turisteja. Uhripaikkaan liittyvä tragedia häilyy kylän yllä kuin musta pilvi, puheissa ja muistoissa. Kun lomalaiset tutustuvat grillauspaikalla toisiinsa, he saavat erään illanvieton päätteeksi päähänpiston lähteä etsimään uhripaikkaa. Retki läpi pimeän metsän uhripaikalle tuo jo heille kylmiä väreitä, mutta bändin humalainen solisti Jake riehakoi uhripaikalla. Retki uhripaikalle käynnistää tapahtumien ketjun, jonka tulon moni myöhemmin huomaakin aistineensa mökkikylän metsässä: outo, kuin kuiskaileva tuuli ja metsä, joka hetken päästä näyttääkin aivan kuin eriltä mitä tovi sitten.

Annukka astui muutaman askeleen kiven luota. Äänen tempo alkoi kiihtyä, se oli pian melkein kuin huohotusta ja hänestä tuntui kuin hän olisi äänen sisällä. Se kohosi maasta ja tihkui puiden rungoista, hohkasi kivestä, jonka päällä hän oli istunut. Hän pystyi melkein tuntemaan hengityksen ihollaan ja värähti. Lämmön tunne levisi läpi vartalon.

Mustan kuun alku näyttää lukijalle tilanteen, jossa mökkikylän ympäristöstä poliisit löytävät ruumiita, sekä näkevät tietä pitkin hitaasti kulkevan, toisiinsa nojaavan parin. Selviää, että osa mökkikylän lomalaisista on kateissa ja kaiken lisäksi maastossa lojuu kasoittain kuolleita mustia perhosia. Mitä oikein on tapahtunut? Ja miten kaikkeen liittyy yli 300 vuotta sitten elänyt, noitana pidetty Aune Tuomaantytär? Entä onko kylässä aikaisemmin tapahtuneella traagisella perhesurmalla jotain yhteyttä tapahtuneeseen? Aluksi niin viattoman oloisesti alkanut lomailu mökkikylässä muuttuu hetki hetkeltä painajaiseksi, jossa mennyt ja nykyinen sekoittuvat kauhistuttavin tavoin. Kuun pimetessä metsä tiukentaa otettaan ja jonkin pelottavan läsnäolon voi aistia. Se jokin, mitä niin moni on pidätellyt sisimmässään niin kauan, on nyt täällä...

I see the bad moon rising
I see trouble on the way

CREEDENCE CLEARWATER REVIVAL:
~Bad Moon Rising~

Vänskän esikoinen Saattaja, teki vaikutuksen reilu vuosi sitten minuun. Oli upeaa huomata, että kyllä kauhua osaavat kirjoittaa naisetkin, ja vielä täällä meidän koti-Suomessa. Niinpä tartuin sekä innolla että mielenkiinnolla Mustaan kuuhun. Vänskä käyttää haasteellista ratkaisua kirjan alussa kertoessaan tavallaan, kuinka kaikki tulee päättymään, tai ainakin osan siitä. Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä, miten lukukokemus olisi muuttunut, jos lopun tapahtumien luonne olisi selvinnyt vasta lopussa. Toisaalta kyllä minulle ainakin kävi jo hyvin varhain selväksi, että kirja etenee kauhugenrelle tyypillisesti ja onnellisen lopun sijaan luvassa lienee ihokarvat pystyyn nostattavia käänteitä. Vänskä kirjoittaa jotenkin niin valtavan mutkattomasti ja samalla vahvasti, pidän hänen "äänestään". Mustassa kuussa, kuten Saattajassakin, on mukana muinaisia myyttejä, joka on mielestäni hieno lisä kirjaan. Vänskä sitoo vaivattomasti yhteen menneen ja nykyisyyden ehjäksi tarinaksi. Musta kuu on mielestäni myös hyvin elokuvamainen ja hyvällä tavalla nimenomaan. Vänskällä on selvästi oma, erottuva "äänensä" kauhugenressä ja odotan kyllä oikeastaan vielä suuremmalla innolla häneltä lisää luettavaa. Siis tykkäsin :) Ja iso kiitos taas Jussi S. Karjalaiselle huikean hienosta kannesta!!

4/5




9 kommenttia:

  1. Itsekin sain teoksen luettua ja samankaltaisia ajatuksia siitä nousi. Genrelle tyypillinen kirja, mutta upeaa että suomalaisen naisen kirjoittama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ja ylipäätään hienoa että nainen kirjoittaa kauhua eikä aina vain miehet, virkistävää ;)

      Poista
  2. Minulla on sinulle tunnustus Lukunurkka-blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Perässä tullaan, Saattaja on jo lainattu kirjastosta :) Molemmissa Vänskän kirjoissa tosiaan on upeat kannet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiva kuulla mitä sitten tykkäät!!

      Poista
  4. Tämä kirja löytyy minultakin ja sillä nyt kerrankin luen etukäteen muiden arvoteluja, että luenko tämän vai en. Jotenkin tuntuu, että sopisi mulle, toisaalta mieleen tulee fantasia, joka ei ole mun lajini.

    Kansi on todellakin onnistunut.

    VastaaPoista
  5. Täytyyp tämäkin kai lukea, koska Saattaja oli mielenkiintoinen. Erityisesti nuo muinaiset myytit kiinnostavat!

    VastaaPoista
  6. Tällaisesta en ole kuullutkaan! Kiinnostavaa, suomalaista kauhua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)