Arnošt Lustig: Rukous Katarzyna Horowitzille

Arnošt Lustig: Rukous Katarzyna Horowitzille
Kustantaja: Like 2006
Alkuteos: Modlitba pro Katerinu Horovitzovou (1964)
Suomentanut. Nina Saikkonen
Sivuja: 174

Oliko hän pelkuri, koska halusi lähteä yksin, vai päinvastoin? Ei tosiaan ollut helppoa jäädä eikä lähteä. Ajattelipa asiaa miltä kantilta hyvänsä, kaikki oli väärin. Kaikessa oli enemmän pahaa kuin hyvää. Täällä ei ollut olemassa syyllistä tai syyttömyyttä, hänen puoleltaan ei edes rikosta, vain rangaistus. Näin hän sen ymmärsi.

Tsekkiläinen Arnošt Lustig on mies, joka vältti juuri ja juuri sen kauhean kohtalon, mihin miljoonat muut ihmiset päätyivät holokaustin aikaan. Hän pääsi pakenemaan Auswitzista pommituksen aiheuttaman sekasorrin myötä. Rukous Katarzyna Horowitzille perustuukin Auswitzissa kiertäneeseen legendaan nuoresta kauniista varsovalais-tanssijattaresta, joka ei tyytynyt ilman taistelua karmeaan kohtaloonsa, "suihkuun", vaan ampui erään saksalaisupseerin.

Kirjassa joukko amerikanjuutalaisia rikkaita päätyy leirin vieressä olevaan synagogaan ns. sotavangeiksi odottamaan vaihtoa saksalaisvankeihin. Matkalla lastauslaiturilta synagogaan joukon puhemies Herman Cohen kuulee kuinka nuori kaunis nainen sanoo epätoivoisena isälleen: " Mutta minä en halua kuolla...", ja vaatii saksalaispäälliköltä, Herra Friedrich Brenskeltä myös tytön pelastamista. Synagogaan matkaavat miehet ihmettelevät viereiseltä leiriltä tulevia savuja sekä ihmisten puheita kaasusta. Suljetussa ja vartioidussa synagogassa muodostuu kuitenkin pian oma pieni maailmansa miesten ja Katarzynan odottaessa alkavaa matkaa vapauteen. Herra Brenske pitää joukkoa ajantasalla vaihto-operaation etenemisen suhteen pitkin ja ylikohteliain puhein. Herman Cohen vaatii saada itselleen kunnollisen puvun matkaa varten ja leiristä saapuukin vanki tekemään puvun niin Cohenille kuin myös Katarzynalle. Brensken kohteliaat puheet saavatkin yllättäen uusia sävyjä hänen vaatiessaan miehiltä isoja summia, jotta vaihto-operaatio voidaan toteuttaa. Herra Cohenin johdolla miesjoukko allekirjoittaa maksumääräyksiä toinen toisensa jälkeen, lippujaan kohti vapautta. Kun he lopulta erään pimeän yön turvin pääsevät vartioidun junan kyytiin, hetkeksi kaikki näyttää vielä mahdolliselta; vapaus, pelastuminen. Leirin ja omituisten savujen taakse jäädessä junavaunujen sisäinen maailma vartijoista huolimatta tuntuu helpotukselta. Satamassa jopa Katarzyna tuntee huojennuksen tunteen, kunnes herra Brenske ilmoittaa, että matkaan on tullut jälleen mutkia..

Lustigin teos on äärimmäisen intensiivinen ja tulee ns. iholle. Se mitä sotavankijoukko ei vielä tajua, lukija jo tietää ja aavistaa pahaa. Sydänalaa kylmää ja paha olo kiemurtelee savun lailla sisimpään mitä pidemmälle tarina etenee. Brensken monen sivun mittaiset monologit alkavat hyvin pian tuntua falskeilta ja suorastaan raivostuttavilta kaikessa näennäisessä jaloudessaan, mutta miehet ja Katarzyna eivät vielä tiedä sitä, minkä lukija tietää. Melkein jo käsinkosketeltavissa oleva vapaus on vain kulissi karmealle saksalaisten valtapelille, jonka lopulla on vain yksi osoite. Loppua kohden kauhun puistatukset vain lisääntyvät lukiessa, mutta sitten tapahtuu jotain, joka edes pieneksi hetkeksi tuo hirveään loppuun pientä valoa. Mutta paino lukijan sydämessä ei hellitä koskaan.

- Ei tuulta... tuhkaa... teistäkään ei jää kuin muisto, ja räätäli peitti taas sanansa rykäisyyn, ja siksi ne menivät Brenskeltä, sotilaalta ja Herman Cohenilta, mutta Katarzya Horowitz - aivan kuten aikaisemminkin - laski yhteen sen mitä oli kuullut kotona ja nähnyt täällä - ja alkoi ymmärtää. 

Nämä holokaustin kauheuksiin liittyvät kirjat ovat kyllä poikkeuksetta aina niin väkeviä lukukokemuksia. Aivan kuin palanen lyijyä jysähtäisi sydämeen lukiessa. Lukukokemustakin on oikeastaan aika vaikea edes kauheasti avata, kun tuntuu ettei niitä sanoja oikein löydy kuvaamaan sitä tunnetta. Ylipäätään koko aihe on niin järkyttävä, että ei sitä vain voi kunnolla edes käsittää, miten itse ihminen on pystynyt sellaisiin kauheuksiin. Toisaalta, yhäkin uutiset maailmalta kertovat sitä, että ihminen pystyy edelleen kauheuksiin, vain hieman eri muodossa, mutta kuitenkin henkiä riistäen ja toisen ihmisarvoa alistaen. Siksi tällaiset tarinat ovat tärkeitä lukea, tajuta, muistaa. En voi taas kerran kuin pudistella päätäni melkeinpä sanattomana tämän tarinan edessä.

5/5

Tästä piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen uuden maan merkeissä. 

Kommentit

  1. Tämä on todella kiinnostavan oloinen kirja! Lukeminen vaati orientoitumisen kauheuksiin, joten juuri nyt en jaksaisi teokseen tarttua. Mutta joskus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)