sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea -Päiväkirja vuosilta 1953-1975

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea -Päiväkirja vuosilta 1953-1975
Kustantaja: Wsoy 1996
Sivuja: 420

En oikein pidä tästä elämästäni. Palaan siihen jokaisen kirjan, jokaisen yön jälkeen yhä vastahakoisemmin. Samat vanhat asiat: keski-ikäinen nainen eikä vieläkään ole löytänyt paikkaasa, asemaansa, ei edes kotia itselleen ja lapsilleen. Yhä vaikeampi on tehdä jokapäiväisiä askareita.

Miten lähteä purkamaan lukukokemusta, josta muodostui niin rakas, läheinen... Melkeinpä hämmentävän intiimi, vaikuttava. Kiitos Leena Lumin sekä Kirjavan Kammarin Karoliinan, ylipäätään tajusin tuon upean naisen olemassaolon ja huikean kirjallisen tuotannon. Oli jotenkin merkillistä, miten jo ihan muutaman sivun luettuani Meriluodon tekstiä, tunsin piteleväni käsissä teosta, joka tulee tietyllä tapaa lävistämään sydämeni.

Vaarallista kokea -teos on syntynyt Ailan aidoista päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1953-1975. Tuolloin takana oli jo vaiherikas avioliitto kirjailija Lauri Viidan kanssa. Samalla kun Aila luovi elämässään eteenpäin neljän lapsen yksinhuoltajana, joskin hän sai apua lastensa hoidossa, hän kirjoitti, tunsi, koki ja haaveili. Päiväkirjateksteistä piirtyykin tarkka kuva naisesta, joka uskalsi tuntea ja kokea, heittäytyä lyhyeenkin suhteeseen. Samaan aikaan hän joutui kestämään sen taloudellisen epävarmuuden, mikä freelancer-kirjailijan kohtalona oli jo tuolloin. Edes sovittuja rahoja ei aina tullutkaan kustantamolta ja toisaalta uusien tekstien tuottaminen ei ollut aina itsestäänselvää. Ailan tapa pohtia elämää ja ihmistä, omia tekemisiään ja tuntojaan, on kertakaikkisen huikea, fantastinen! Kirjojen sivuilla monista pätkistä aistii naisen, joka uskaltaa kokea sydänjuuriaan myöten. Se teki todella suuren vaikutuksen minuun.

Kuva kirjan keskiaukeamalla olevasta kuvaliitteestä
Koska Aila tunsi monia tunnettuja henkilöitä hyvin läheisestikin, Vaarallista kokea tarjoaa myös pieniä välähdyksiä muiden elämästä. Tietyllä tapaa teosta voisi ajatella jonkinlaisena paljastuskirjana, mutta mielestäni se ei ole sitä kuitenkaan. Se on niin vahvasti yhden naisen kokemuksia monella tasolla tietyissä elämänvaiheissa. Aila tiivistääkin teoksen alkusanoissa hienosti, että " tässä kymmenien vuosien takaisessa tekstissä olen näkevinäni yleisyyteen yltävää tietoa etenkin naisen kokemismekansimista tunteen alueella. " Ehkä juuri siksi samaistuminen  Ailan tunnemaailmaan on monin tavoin helppoa, vaikka ulkoiset elämäisen puitteet hyvin erilaisia ovatkin.

Monin tavoin teos purkaa Ailan tuntemuksia eri miehiin ja ylipäätään sitä rakastumisen ja seksuaalisuudenkin vimmaa. Aila uskalsi elää ja kokea, antautua tunteen vietäväksi. Tuntuu, että hän pystyy niin taidokkaasti siirtämään tuntonsa paperille, ja näin vuosikymmenienkin päästä siten jakamaan jotain hyvin yksityistä mutta silti samalla samaistuttavaa monen lukijan kanssa.

Minun täytyy ilmaista. Kirjoittamalla minä vasta ymmärrän asioita, hallitsen ne jotenkuten. Ajattelu ei riitä, pohdinta, hautominen. Sen täytyy olla tässä, paperilla, selkeinä sanoina.

Voisi kai sanoa, että minulla syttyi kirjallinen rakkaus tuohon poikkeuksellisen valovoimaiseen persoonaan, hänen tapaansa kirjoittaa tunteistaan ja asioista. Tätä on oikeastaan vaikea tämän enempää edes selittääkään. Ehdottomasti yksi tämän vuoden kirjallisia tapauksia minulle. Aion hankkia käsiini teoksen Tältä kohtaa, joka jatkaa Ailan päiväkirjamerkintöjä vuodesta 1975 eteenpäin, aina 2004 vuoteen saakka.

No niin, tämä kirja päättyy nyt muttei elämä. Se hemmetti vain jatkuu.

5/5





14 kommenttia:

  1. Mukava, että pidit. Meriluoto on rohkea nainen, eikä Ruotsissa helppoa ollut.

    Tämän luin ensin, mutta jotenkin oli nihkeä lukukokemus, johtuen varmaan iästäni ja sukupuolesta, mutta Meriluodon Tältä kohtaa päiväkirjasta pidin, se on myöhempää tuotantoa.

    VastaaPoista
  2. Susa, minäkin aivan rakastan Aila Meriluotoa...Hieno, oivaltava kirjoitus sinulta! Aila on tehnyt elämässään rohkeita siirtoja, hyppyjä pimeään kadottamatta omaa valoaan. Hän on juuri se paras viini, joka vanhetessaan vain paranee. Ihailen häntä tänään vieläkin enemmän kun teininä, jolloin päätin ottaa hänestä mallia ja elää vaarallisesti!

    Miten ihmeellistä, että sain perjantaina ystävältäni erikoispainoksen Lasimaalauksesta, vanhan, upean kirjan, Äitini takavarikoi aikanaan kaikki Ailan runokirjat minulta, koska ne kuulemma villitsivät minua liikaa;-)

    Olen niin onnessani, että luit tämän kirjan ja nyt odotan jatkoa...ehkä joulunaikaan...

    VastaaPoista
  3. Meriluoto on suosikkejani, mutta päiväkirjat ovat lukematta. Hienoa, että pidit tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koitan seuraavaksi etsiä Meriluodon runokirjoja luettavakseni!

      Poista
  4. Arvaa Susa, miten jännitti lukea tämä juttusi, kun sen äsken huomasin ilmestyneen. Mutta ihanaa, onneksi rakastuit tähän kirjaan myös! Niin kuin tiedät, minulle tämä on yksi suurimpia lukukokemuksia. Lukemisesta on tosin noin 15 vuotta aikaa, ylikin, ja olen miettinyt, vieläkö pitäisin tästä yhtä paljon nyt. Ehkäpä! Ja ehkäpä uskaltaudun kirjan lukemaan joskus uudelleen.

    Minulle Tältä kohtaa ei ollut yhtä suuri elämys, vaikka kiinnostava sekin oli, ilman muuta. Romaani Peter-Peter oli minusta tosi hyvä, mutta se toistaa niin tarkasti tarinan tästä Vaarallista kokea -teoksesta, ettei sinun kannata sitä välttämättä lukea ihan perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan ;) Tämä oli minulle aikalailla jotain uutta kirjallisesti, toki vähän vastaavan tyylisiä olen lukenut, esim Maria Vaaraa, mutta olihan tämä vain huikea lukukokemus!

      Kirjapinossa odottaisikin jo alelöytönä se Panu Rajalan Ailasta kirjoittama teos.

      Poista
  5. Minä olen pidellyt tätä ostoaikein käsissäni useissa divareissa ja kirppiksillä, mutta aina jättänyt hyllyyn. Olen lukenut (ja tykännyt) Meriluodon runoja ja kirjan Lauri Viidasta, mutta en tiedä mikä siinä on, että päiväkirjojen, siis ihan kirjoittajansa julkaisemienkin päiväkirjojen, lukeminen tuntuu jotenkin väärältä. Outoa :) Ehkä vielä jonain päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä päiväkirjat ovat jotenkin niin intiimejä, että tietyllä tapaa lukeminen oli paikoin siksi jotenkin hämmentävääkin. Mennä niin liki ihmistä jota ei tunne..

      Poista
  6. Aila on todella hyvä mkirjailija, hänen oma elämänkertansa on hyvin monipuolinen, hän kirjoitti kaiken itsestään ulos. nykyään suositellaan kirjoittamista erilaisiin masennus ja ahdistus tiloihinkin.
    teksteistä tulee kokemusten kautta vahvoja ja tunteet heräävät myös lukijassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen voi tosiaan olla hyvinkin terapeuttista, eheyttävää!

      Poista
  7. Minullekin tämä on yksi vaikuttavimpia lukukokemuksia, jopa uudelleenlukukerralla. Täytyy muistaa tuo viimeinen lainaus, jonka nostit esiin. Sille voi olla käyttöä, ainakin joskus kun oikein mättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että palaan tähän kirjaan vielä myöhemminkin!

      Poista
  8. Tämä on tosiaan hurja kirja alastomuudessaan ja rehellisyydessään. Minä tein juuri tuon virheen, josta Karoliina varoittaa, ja luin silloin aikoinani Peter-Peterin jatkoksi. Ei olisi pitänyt. :)

    Kirjoitat tästä kivasti, hyvin palasivat omatkin lukutunnelmani mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, sillä nimenomaan Peter-Peter minua kiinnostaa kovasti, joten pidän kunnon välin ennen sen lukemista :)

      Tämä oli kyllä hurja kirja monella tapaa, wau!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)