tiistai 26. maaliskuuta 2013

Helga Weiss: Helgan päiväkirja

Helga Weiss: Helgan päiväkirja - Nuorena tyttönä keskitysleirillä
Kustantaja: Tammi 2013
Alkuteos/suomennos: Suomennettu tsekinkielisestä käsikirjoituksesta Denik Helgy, joka ilmestyi ensimmäisen kerran englanninkielisenä käännöksenä nimellä Helga's Diary Isossa-Britanniassa 2013. Suomentanut Eero Balk
Toimittanut: Neil Bermel
Sivuja: 223

Ehkä erehdyin, emme varmaan pysähdy tänne. Miksi meidät tuotaisiin keskitysleiriin? Olemmeko muka tehneet jotain? Mutta on hirveää, miten ihmisiä täällä kohdellaan. En voi katsoa, tulee huono olo. Taas hän löi yhtä, ja vielä vanhusta. Ryökäle, tuskin on vielä kahtakymmentä. Ettei häpeä, mies voisi olla hänen isänsä, ja hän kohtelee tätä noin. Taas potkaisi, niin että vanhusraukka horjahti.

Helga Weiss
on yksi niistä harvoista lapsista, jotka selvisivät keskitysleirien kauhujen keskeltä vielä takaisin omaan elämäänsä, kotiin. Terezíniin tuotiin noin 150 000 lasta, ja kuljetettiin myöhemmin sieltä Auschwitziin. Heistä vain noin 100 selvisi. Helgan päiväkirjoihin perustuva teos onkin erittäin tärkeä, ensi käden Holocaus-todistus. 8-vuotiaana Helga alkoi kirjoittaa päiväkirjaa ja purkaa tuntojaan siitä, millaista on elämä vainottuna juutalaisena. Miltä se tuntuu pienestä tytöstä, kun kaikkiin vaatteisiin ommellaan keltainen tähti merkiksi erilaisuudesta, kuin oikeutuksesta muille sortaa, riistää?  Helgalta kiellettiin lopulta koulunkäynti, isältä työ pankissa ja ylipäätään koko perheeltä oleskelu liiemmin muualla kuin kotonaan. Vaino juutalaisten ympärillä tiukentui koko ajan, tuli uusia rajoituksia, kieltoja, syrjintää. Kunnes sitten vuonna 1941 niin Helgan perheelle kuin monelle muulle selvisi totuus natsien suunnitelmista. Juutalaisten keskuudessa alkaa nimittäin levitä pelottava huhu kuljetuksista. Helgan lähipiiristä alkaa kadota ihmisiä, eikä kukaan tunnu tietävän, minne heidät on kuljetettu tai mikä on heidän kohtalonsa. Kaiken yllä alkaa väijyä pelko siitä, milloin heidät viedään kotoaan.

Kylläpä aika on rientänyt vinhaan, huomenna on jo torstai, meidän täytyy mennä ilmoittautumaan. Mutta Prahassa kiertää taas tieto: " Kuljetukset on keskeytetty, kukaan ei enää lähde."
Emme usko sitä.
Kunpa se tulisi jo, lykkäys ei kuitenkaan ole pitkäaikainen, ja tällainen epävarmuudessa odottelu on hirveää. Hyvä on vain se, että pakkaamme rauhassa.


Lopulta tulee heidänkin vuoronsa. täyttää Helgan mielen suuri suru. Viimeinen aamiainen kotona, jonne tuskin enää koskaan tämän aamun jälkeen on paluuta. Helga päätyy perheensä kanssa lopulta Terezínin keskitysleirille, jossa he joutuvat elämään kolme vuotta. Kun Helgan isä saa siirron Auschwithiin vuonna 1944, Helgan äiti ja Helga hankkiutuvat mukaan. Auschwitziin päästyään he tajuavat, että elämä Terezínissä oli ollut suorastaan onnekasta verrattuna uuteen paikkaan. Kohtelu, jota he muiden kanssa keskitysleirillä joutuvat joko todistamaan tai itse kokemaan, on jotain sellaista, mitä on vaikea kaikessa epäinhimillisyydessään käsittää. Se nuoruuden valoisuus, toivon kipinä jota Helga vielä Terezínissä kantoi palasen sisimmässään, sammuu lopulta Auschwitzissa.

Sodan loppu ei ehkä ole kaukana, mutta vaikka se olisi viikon kuluttua, meidän loppumme on ennemmin.

Helgan isä ei enää palaa Auschwitzista kotiin, mutta Helga pääsee äitinsä kanssa sodan loppuvaiheen pitkille kuljetuksille ja marsseille, pois leiriltä. Ja kun lopulta valkoinen lippu liehuu, melkein henkitoreissaan oleva Helga päästää äitään syleillessään sen kauniin sanan, jota hän ei ollut enää vuosiin uskonut kokevansa: vapaus.

Niin kuin aina, nämä holocaust-kertomukset, olivatpa ne sitten fiktiivisiä tai tosipohjaisia, ovat jotenkin hurjan väkeviä lukukokemuksia kaikessa kauheudessaan. Olisi kuitenkin jotenkin tekopyhää alkaa kauhistelemaan pelkkää lukukokemusta isommin, koska se tuntuisi suoranaiselta loukkaukselta kaikkia heitä kohtaan, jotka nuo kauhut aikanaan kokivat. Heidän tarinansa eivät ole kaunista luettavaa, mutta jokainen ansaitsee tulla kuulluksi. Keskitysleirien kauhut vielä lapsen, nuoren silmin ovat erittäin puhuttelevaa luettavaa. Kirjan toimittaja, Neil Bermer kertoo kirjan Alkusanoissa tarkemmin Helgan tarinan dokumentointiin liittyvistä asioista. Mukana olevat kartat myös auttavat hahmottamaan esimerkiksi Terézinin leiriä ja Helgan "matkoja" paremmin. Kirjan lopussa puolestaan löytyy Helgan haastattelun lisäksi kattavat Selitykset sekä sanasto. Kirjan etuliepeessä oleva tieto, että Helga Weiss meni myöhemmin naimisiin, sai lapsia sekä lapsenlapsia ja asuu nyt lapsuudenkodissaan, tuo hieman lohtua lukijan mieleen. Kaikkien niiden kauheuksien jälkeen tuo nuori, urhea tyttö sai vielä oman, hyvän elämän. Kaikille ei käynyt niin.

5/5


6 kommenttia:

  1. Tämänkin tahdon jossain vaiheessa lukea. Minulle tuli Parakki 10 mutta en ole vielä kyennyt aloittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin odottaa Parakki 10 jo lukupinossa. Luulen, että se on tätä rankempi..

      Poista
  2. Nämä holokausti kirjat ovat aina ravisuttavia lukukokemuksia, mutta minuun tämä ei tehnyt ihasn niin suurta vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ihan ravisuttavimmasta päästä minunkaan tämän aihepiirin lukemissa kirjoissa ollut, mutta kuitenkin sen verran, että viiden pisteen puolelle kyllä kiepsahti.

      Poista
  3. Helga Weiss: Helgan päiväkirja on vaan niin sykähdyttävän surullinen ja tunteita nostattava ettei itkemiseltä voi välttyä.♥ Pidän kirjasta ja annan 5x*

    VastaaPoista
  4. Luin tämän kirjan juuri ja täytyy sanoa, että minua tämä kirja ei ravistellut ihan niin paljon, kuin olisi pitänyt. Ei sillä, erästä holokaustista kertovaa näyttelyä, jossa oli kuvattu lasten oloja keskitysleirillä en pystynyt katselemaan, vaikka se oli hyvin pienimuotoinen näyttely. Ehkä, jos lukisin tämän toiseen kertaan kiinnittäisin huomiota toisiin asioihin kuin nyt illalla ennen nukkumaan menoa silmät sikkarassa. Sinä olet löytänyt sen olennaisen tästä kirjasta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)