tiistai 4. kesäkuuta 2013

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enni Mustonen: Paimentyttö
Kustantaja: Otava 2013
Sivuja: 363

  - Äiti?
Kosketin varovasti äidin olkapäätä. Iho tuntui jääkylmältä. Se oli tapahtunut ennenkin, silloin, kun juoksimme Bertan kanssa puutarhasta kohti makasiinia ja äiti huusi ja se hullu hevonen laukkasi meitä kohti...
  Äänet katosivat. En enää ollut puusängyssä äidin selän takana vaan leijuin ylhäällä ilmassa. Näin kaiken aivan selvästi mutta yläpuolelta, hiukan sivusta, eikä minua enää pelottanut.

Kolmetoistavuotiaan paimentytön Ida Erikssonin arki mullistuu perusteellisesti erään tragedian jälkeen. Onneksi Idan lähellä on ihmisiä, jotka haluavat auttaa Idaa ja antaa eväitä tulevaisuuteenkin. Toimelias Ida ymmärtää, että ei parane kysellä turhia vaan täytyy olla kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista joita hän saa muiden hyvyyden myötä. Kun Östersundomin kartanon topakka karjakkoneiti Matilda, mamselli, ottaa Idan ns. siipiensä suojaan, pääsee Ida erityisasemaan karjapiikojen keskuudessa.Idan uutteruus ja halua oppia kantaa hedelmää, sillä hän päätyy lopulta vanhenevan runoilijan, Zachris Topeliuksen huvilaan pikkupiiaksi. Elämä vilkkaan kulttuurikodin piikana opettaa Idalle monia asioita elämästä, mutta usein hän on loppujen lopuksi aika yksin omalla tiellänsä kohti naiseutta ja aikuisuutta.

Sen kyllä ymmärsin, että kaikki tämä oli taatusti piinallista, vaikkei sitä kestäisi kuin muutaman päivän. Sitä en kumminkaan tajunnut, miksi tämmöinen verenvuoto oli naisen osa. Jos olisin kehdannut, olisin kysynyt mamsellilta, mistä verentulo oikein johtui. Joku syy siihen täytyi olla.

Paimentyttö aloittaa Enni Mustosen uuden, Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan. Sarja sukeltaa 1800-luvun lopulta alkaen suomalaisiin kulttuurikoteihin, joiden eloon lukija pääsee kurkistamaan nuoren Idan silmin. Samalla kun tarina tarjoaa tietynlaista ajankuvaa herrasväki/palveluskunta -asetelmalla, se kertoo nuoren tytön matkasti kohti aikuisuutta. En ole lukenut aikaisemmin Enni Mustosen teoksia, mutta huomannyt kyllä hänen aikaisempien sarjojen suosion. Nyt kun Mustonen aloitti uuden sarjan ja upean Myrskyluodon Maija-näytelmän jäljiltä kaipasin jotain vähän saman henkistä, tuli Paimentyttö enemmän kuin sopivaan saumaan minulle yllärinä luettavaksi. Viehätyin aika alusta lähtien Mustosen tyylistä kirjoittaa konstailematta. Koin myös hyvin uskottavan tuntuisena tuon 1800-luvun lopun kuvauksen, joka tarinan miljöönä näyttäytyy. Erityisesti ajankuvan lisäksi minua viehätti kirjassa tuo Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan idea; nuoren tytön silmin seurataan meille suomalaisille tuttujen kulttuurihenkilöidenkin elämää. Ennenkaikkea koin tarinan kuitenkin Idan tarinana. Hän on jotenkin yhtä aikaa niin jalat maassa -ihminen kuin toisaalta suloisen naiivi. Luen harvoin tämän tyylisiä kirjoja, mutta olen viime aikoina huomannut kaipaavani kirjoissa maailmaa, josta puuttuu kaikki se hektisyys, teknologia ja monimutkaisuus, mikä nykyään leimaa elämäämme. Paimentytössä oli paljon sitä samaa, minuun kovasti vetoavaa ihanaa "yksinkertaisuutta" arjessa ja elämässä ylipäätään, mitä Myrskyluodon Maijassakin. Uskon vahvasti, että tulen lukemaan sarjan seuraavatkin osat jo nähdäkseni, millaisia uomia Iidan elämä kulkee ja millainen aikuinen hänestä varttuu.

Yksinäisyys on äitimme, joka karaisee lapsensa, ihan niin kuin Alta oli sanonut. Heikot eivät kestä vaan tuhoutuvat. Vahvat se opettaa elämään muiden joukossa, mutta koskaan he eivät voi unohtaa sitä.

4/5

Paimentytöstä myös piste Koen 13 kotimaista kirjailijaa- haasteeseen!

19 kommenttia:

  1. Luin joitakin Enni Mustosen kirjoja opiskeluaikaan tenttikausien välipalakirjoina ja muistelen yllätyksekseni pitäneeni niistä. Kun nyt luin tekstisi ja kun sain saman kirjan postissa, saatan lukeakin Paimentytön yhtenä kesäkirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimentyttö on kyllä oikein sopiva, suloinen kesäkirja!

      Poista
  2. Kiva lukea arviosi! Ajattelin kokeilla tätä sarjaa, Koskivuoresta pidin aikoinaan paljon, mutta Järjen ja tunteen tarinat jätin kesken. Kaavailen tästä juhannuskirjaa, jos ihanan kantensa vuoksi ja aiheenkin :)

    VastaaPoista
  3. Enni Mustonen on taitava kuvaaja, ainakin kirjoissa, joissa on jotain muutakin kuin kevyttä lempeää lempeä. Ne ei rasita liikaa ajautusmaailmaa, on hyviä kesäkirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Paimentyttö oli jotenkin sellainen lempeä, sydämelle hyvää tekevä lukukokemus!

      Poista
  4. Voi, vaikuttaa todella oikealta kesäkirjalta! Ehkäpä minäkin otan tämän jussiksi, tai sitten Hietakehdon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saatan kokeilla myös jotain aikaisempaa Mustosta tänä kesänä ;)

      Poista
  5. Enni Mustonen on niitä kirjailijoita, joita en ole koskaan ajatellut lukea. Mutta ei pitäisi olla ennakkoluuloinen. Kuvauksesi tästä kirjasta saa sen näyttämään kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olin ennen ajatellut ;)

      Poista
  6. Minä olen lukenut muutamia Enni Mustosen kirjoja ja hän osaa kirjoittaa monenlaista. Parhaimpia ovat olleet juuri nuo historiaan sijoittuvat. Ihmiset ovat niissä jotenkin niin vereviä ja eläviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen totesit, vereviä ja eläviä oli kyllä Paimentytön henkilöt ja siksi niin uskottavia, kiehtovia!

      Poista
  7. Komppaan Margitia, en ole koskaan vakavissani harkinnut Enni Mustosen kirjoihin tarttumista, vaan olen kuvitellut kirjat vähän sellaiseksi aikuisen naisen hömpäksi. Eli että jos meille nuoremmille on Cecelia Ahernit ja Sophie Kinsellat niin aikuisille on sitten Enni Mustonen:D Mutta ehkä olisi aika kokeilla itse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ajatellut, että Mustosen kirjat eivät ole lainkaan minun kirjoja, mutta toisaalta jo se kiehtova ajankuva hänen teoksissaan on nostanutkin kiinnostustani ja kun Paimentyttö osui kohdalle, piti kokeilla.

      Poista
  8. Tulin blogiisi ensimmäistä kertaa, mutta jäin pidemmäksikin aikaa surffailemaan. Sen verran monta hyvää lukuvinkkiä löysin kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva jos olet saanut täältä lukuvinkkejä jo!!

      Poista
  9. Minäkin pidin tästä, etenkin ajan- ja arjenkuvauksista. Mukavan selkeää tekstiä, mutta ei höttöistä. (Toisin kuin tämäkin kommenttini ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei höttöistä ei, sellaista sopivan selkeää, suloistakin ja toisaalta niin eläväistä.

      Poista
  10. Olen lukenut Mustoselta Koskivuori -sarjan josta pidin tosi paljon (Mustonen kirjoittaa mainioita Suomen historiaan sijoittuvia romaaneja!), sekä nykyaikaan sijoittuvan romaanin Morsiuskesä, joka puolestaan oli melkoinen pettymys. Tämän Paimentytön haluan ilman muuta lukea, kun tämä minullekin kivana yllätyksenä postilaatikosta kolahti. :) Odotan tämän olevan juuri Mustosta parhaimmillaan, tarinan sijoittuminen 1800-luvulle ja koko muukin asetelma lupaa hyvää. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)