sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Joonas Konstig: Totuus naisista

Joonas Konstig: Totuus naisista
Kustantaja: Gummerus 2013
Sivuja: 348

  Tapani naksautti radion päälle. Siellä mainostettiin jogurttia, joka poisti ilman mahasta, ja hän naksautti radion pois.
   Se ongelma lapsissa on: koska ne eivät olisi olemassa ilman sinua, ilman sinua ne eivät myöskään kärsisi.

Viisikymppinen Tapani on hyvä mies. Tai ainakin hän yrittää olla: hyvä mies, isä ja puoliso. Perheen ainoana miespuolisena Tapani on kuitenkin hieman ulalla perheensä naisten, vaimon ja tyttärien, elämästä. Ulkoisesti kaikki on oikein mainiosti; on tuore johtajan paikka muovifirmassa ja vaimo sekä tyttäret. On oma koti ja tyylikkäät, ainakin hänen itsensä mielestä, vaatteet.  Samaan aikaan kun Tapani tarkkailee lempeän rauhallisesti ja analyyttisesti ympäristöään ja elämäänsä, perheen nuorin, Roosa, hakee rajusti paikkaansa omassa ympäristössään. Nuorten maailma on usein aika armoton ja oman paikkansa hakeminen siinä ei suju kaikilta ongelmitta. Kun Roosa tapaa pojan, tuo maailma ujuttautuu vähitellen myös Tapanin ja muun perheen arkeen, lopulta rajusti tunkeutuen, kuin vaatien reagoimaan. Eikä riitä, että Tapani joutuu hapuilemaan isänsä roolissaan, sillä epävarmaan valoon asettuu yhtäkkiä myös hänen suhteensa vaimoon Tiinaan.

Konstigin Totuus naisista on ensikosketukseni hänen tuotantoon ja näin aluksi voinenkin jo myöntää, että aika lähtemättömän vaikutuksenhan se teki. Totuus naisista on kieltämättä aika mahtipontinen, paljon lupaava nimi, mutta kirjan luettua se asettuukin mukavasti omiin uomiinsa ajatuksissa. Tarina on ainakin totuus Tapanin elämän naisista, mutta väittäisin että se siten sivuaa yleisemminkin sitä mysteeriä, miten naisen maailma usein miehen silmiin piirtyy. Olen oikeastaan vähän hämmentynytkin itse, että kotimaisilta kirjamarkkinoilta löytyy mieskirjailija, joka kirjoittaa näin vahvaa proosaa, mutta en ole aikaisemmin lukenut häneltä mitään. Että tällainenkin kirjallinen helmi on ollut minulta löytämättä. Konstig kirjoittaa yhtäaikaa jotenkin niin tavanomaisista asioista erityisesti Tapanin silmin, mutta toisaalta sitten räjäyttää potin tuomalla lukijaa liki verevästi nuorten rajun maailman. Totuus naisista on kuin lempeä, oivaltava kirjallinen maraton, jonka loppumetreillä huomaakin juoksevansa puuskuttaen, veren maku suussa, kyynelet silmäkulmista roiskuen kohti maalia. Aluksi se silittää hellästi, lopuksi sivaltaa avokämmenellä. Hengästyttää.

Totuus naisista on yhtä lailla tarina keski-ikäisen miehen mielenmaisemista kuin nuoren tytön rajusta kasvamisesta kohti aikuisuutta. Konstig käyttää aika paljon kirjassa tilaa Tapanin aika tylsillekin ajatuksille arkisista asioista, mutta toisaalta juuri siten rakentaa hyvin todentuntuista kuvaa Tapanista. Roosan ja kavereiden myötä siirrytäänkin tyystin toisenlaiseen maailmaan, missä vittu joku fakin pervo kävi lääppiin bussissa ja vittu pihtari, antaa ymmärtää mut ei ymmärrä antaa! Tässä tuleekin se ainoa asia kirjassa, mikä herätti minussa vähän vastahankaa. Tunnen paljon niin teini-ikäisiä kuin lukioikäisiä ja työnkin puolesta melkein päivittäin pääsen myös tahattomastikin kuulemaan heidän jutun heittoaan. Jotenkin minun on niin vaikea uskoa, että enää lukioiässä puhetyyli olisi sellaista kuin se kirjassa on. Kyllähän siinä on varmasti vielä samoja sävyjä, joskus paljonkin, kuin yläasteiässä ja vittua viljellään joka toisessa lauseessa, mutta silti Roosan ja kavereiden maailma tuntuu minusta epäuskottavalta siihen kehykseen mihin Konstig on heidät laittanut: lukioikäisiksi. Mutta sitten itse se maailma, se itsessään on uskottava monella tapaa. Kaikki se nuoruuden tuoma paatos, yhtä aikaa elämisen vimma ja toisaalta aikuistumisen pelkokin, oman paikan lunastaminen...kaikki ne nolot ja kipeätkin haparoinnit kohti aikuisuutta.

Sekä Tapanista että Roosasta on helppo pitää. Ja kuin väkisin, he tulevatkin lukiessa hyvin lähelle. On helppo vanhempana asettua Tapanin rooliin, kun miettii miten kohtaisi, saati sitten suojelisi omaa aikuistuvaa lastaan, joka kuitenkin vielä on niin nuori. Tapani on kieltämättä vähän vässykän oloinen, perusasioiden mies, mutta varsinkin ajatuksissaan niin hyväntahtoinen, ettei hänestä voi olla pitämättä. Roosa puolestaan nuoruuden vimmassaan ja epävarmuudessaan koskettaa ja puhuttelee voimakkaasti. Kiinnostaviksi henkilöiksi nousevat myös Tapanin vaimo Tiina sekä Roosan poikaystävä Mico. He kuitenkin näyttelevät tässä tarinassa vain sivuosi ja siten lukija saa tarinassa heistä vain pienen ripauksen. Totuus naisista on luettu kirjablogeissakin laajalti ja linkitänkin tähän nyt vain Lumiomenan Katjan jutun, jonka lopusta löytyy useita linkkejä muihin juttuihin.

Mutta sehän perheessä oli, että niille voi olla vähän muista paskempi. Perhettä kun on vaikeampi jättää.

4/5

ps: Vietän ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen kesää, ettei minulla ole lomaa. Samaan syssyyn tulee myös muutto ja muuta tohinaa, joten veikkaisin että päivitystahti hiljenee entisestään nyt elokuulle saakka. Luen kuitenkin, yön myöhäisinä tunteina, kuinkas muutenkaan, ja lupaan blogata kyllä aikanaan edes jotain aina kustakin kirjasta vaikka koosteenakin.

4 kommenttia:

  1. Minusta Tapani oli kaikkea muuta kuin tylsä: Olen aina ollut kiinnostunut hiljaisten vesien kaloista, heistä, jotka eivät ole suuna ja päänä joka paikassa kaiken aikaa.

    Mainio maratonvertaus!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä tosiaan muuttoon! Olisin heti luonasi kirjapinoja penkomassa, ilman tuota välimatkaa ;)

    Minusta tässä oli parasta juuri isä-näkökulma. Teinikielen kanssa pyörittelin tätimäisesti silmiäni...

    VastaaPoista
  3. Minua tämä kirja ei ole kiinnostanut aiemmin, mutta nyt kun näitä kehuvia ja kiinnostavia blogiarvioita on tullut luettua, on mieleni ehkä hieman muuttunut...Ehkäpä sittenkin luen tämän jossain vaiheessa.

    Paljon tsemppiä muuttopuuhiin!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)