sunnuntai 4. elokuuta 2013

Peter James: Kuolema kulkee kannoilla

Peter James: Kuolema kulkee kannoilla
Kustantaja: Minerva 2013
Alkuteos: Dead like you (2010)
Suomentanut: Maikki Soro
Sivuja: 582

   Grace selaili paksun kansion sivuja ja vilkaisi vertailuja muihin maassa tehtyihin raiskauksiin. Pohjoisemmassa oli tehty samoihin aikoihin rikos, jossa oli silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä Brightonin tapauksiin. Mutta ensin mainitun rikoksen tekijä oli vapautettu epäilyksistä, koska hän ei selvästikään voinut olla Gracen etsimä henkilö.
   No, Kenkämies, Grace ajatteli. Oletko vielä elossa? Ja jos olet, niin missä piileskelet?


Rikosylikomisario Roy Grace joutuu palaamaan vanhan selvittämättömän rikosvyyhdin pariin tässä Peter Jamesin kuudennessa Roy Grace-dekkarissa, kun kaupunkia piinaa jälleen oudot raiskaukset. 1997 kaupungissa liikkui Kenkämieheksi nimetty raiskaaja, joka ehti raiskata neljä ja murhata viidennen naisen ennen katoamistaan. Grace oli tuolloin nippanappa kolmekymppinen ja uransa alkuvaiheilla, autuaan tietämätön tulevista tapahtumista niin silloisen vaimonsa Sandyn katoamisen kuin raiskausvyyhdin suhteen. Kahdessatoista vuodessa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon varsinkin Gracen henkilökohtaisessa elämässä. Sandyn katoamisesta oli tullut vihdoin täyteen tarvittava aika, jotta hänet saatettiin julistaa kuolleeksi ja nyt Grace pystyisi virallistamaan suhteensa Cleohon ennen heidän yhteisen lapsensa syntymää. Uusi raiskausaalto vie Gracen väkisin ajatuksissaan ajassa taaksepäin vanhaan tapaukseen mutta myös elämään Sandyn rinnalla. Gracella ei ole kuitenkaan valinnanvaraa, sillä kello käy koko ajan ja vain antautumalla menneisyyden otteeseen, voi Grace yrittää pysäyttää Kenkämiehen ennen uusia uhreja.

Olen lukenut Roy Grace-sarjan kaksi ensimmäistä ja pidin niistä kyllä siinä määrin, että halusin lukea tämän uusimman kun ystäväni kehui tätä parhaimmaksi sarjan osaksi. Jamesin dekkarit eivät ole mielestäni perinteisiä brittidekkareita vaan enemmänkin sellaisia hyvin toiminnallisia, suoraviivaisia jännäreitä. James kirjoittaa sujuvasti ja tarina etenee sopivan nopealla tempolla niin, ettei tee tiukkaa viipyä kirjan parissa melkein kuudensadan sivun verran. James osaa myös kuljettaa juonta niin ettei lukijana tarvitse puhahdella ennalta-arvattuuden merkeissä. James heittää pieniä täkyjä sinne tänne ja lukijana tempoilee kuin kirjallisessa labyrintissä sinne tänne, kuitenkin koko ajan kohti loppuhuipennusta. Tavallaan kirjassa on siis kaikki palikat kohdillaan ja mielestäni kirja onkin aika tyylipuhdas lajinsa edustaja. Jostain syystä tempauduin paremmin mukaan kahden ensimmäisen kirjan kohdalla ja vaikka luin kirjaa paikoin ahmien, en jotenkin saa ehkä näistä tämän tyylin kirjoista riittävästi itselle sitä mitä kaipaan. Peter Jamesin kirjat ovat minulle ihan kelpoja "välipalakirjoja", mutta ei sen enempää. Ystäväni taas piti tästä valtavasti ja Leena Lumikin kirjoittaa tämän olevan hänestä paras Jamesin kuudesta Roy Grace-jännäristä.

Sinällään pidän kyllä Gracen henkilöhahmosta ja jotenkin näkisin hänet mielelläni valkokankaalla. Gracen ex-(vihdoin)vaimon Sandyn kohta jäi vaivaamaan minua toisen kirjan jälkeen kovasti ja koska hänet nyt oli voitu jo julistaa kuolleeksi riittävän pitkän kateissaoloajan jälkeen, oletan ettei tässä välissä olevissakaan kirjoissa ole tullut asiaan mitään uutta. Sikäli siis hyvä että Sandyn katoamiselle laitetaan näin piste, ainakin oletettavasti, sen sijaan että sitä vatvottaisiin takaumin ja Gracen ajatuksin jokaisessa kirjassa ilman asian etenemistä. Tai ehkä Jamesilta on vielä tulossa kirja, jossa palataankin Sandyn tarinaan. Sen kirjan kyllä haluaisin lukea!

Normaalista poiketen en nyt oikein saa tästä enempää irti juttua, joten pitemmittä puheitta toivottelen teille hyvää alkavaa viikkoa! Pian tulossa juttua Katja Kallion Karilla -kirjasta!


2 kommenttia:

  1. Tähän kirjaan asti Kuolema katsoo kohti oli minulle paras Peter Jamesin dekkareista, mutta minusta tämä laittoi paremmaksi. Välillä James tunkee mukaan liikaa toiminnallista poliisihommaa, jota en vain jaksa...elleivät hahmot ole Slaughterin viimeisimmästä;)

    Olen kyllästynyt koko Sandyyn, mutta ellet lukenut tätä edellistä vai oliko se sitä edellinen et tiedä Sandysta yhtä asiaa, joka mainitaan aivan kirjan lopussa. En voi tarkistaa, sillä minllakin on ystävä, joka vie Jamesini itselleen!

    Peter James on kiinnostava dekkaristi, josta ei oikein pääse perille. Minäkään en ole päässyt. Hänellä on ollut pari floppia, siis minun mielestäni sellaista alaviivastokirjaa, mutta jotenkin vain en ole aikeissakaan lopettaa;)

    (Nyt luen Kilttiä tyttöä ja apua, en edes tiedä mitä luen, mutta odotan vain yötä ja sitä, että saan jatkaa. Kilttiä tyttöä ei voi edes AJATELLE lukevansa päivällä jossain auringonvalossa. Luen sitten roskaa tai en, pidän hemmetin paljon.)

    VastaaPoista
  2. Minun pitäisi varmaan jossain välissä lukea nuo välistä jääneetkin Jamesit!

    Oi, Kiltti tyttö jos mikä oli koukuttava ja todellakin, ihan sama vaikka miksikä luokiteltaisiin, minäkin pidin ja PALJON!!)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)