Graeme Simsion: Vaimotesti

Graeme Simsion: Vaimotesti
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: The Rosie Project ( 2013)
Suomentanut: Inka Parpola
Sivuja: 333
Mistä minulle: Kustantajalta

Siinä missä genetiikan professori Don Tillman on menestynyt urallaan, hänen sosiaalisesta elämästään ei voi sanoa samaa. Sikäli jos nyt saattoi todeta hänellä sellaista edes olevankaan. Kyllä Don kumppania kaipaa, mutta hänen sosiaaliset taitonsa ovat niin riittämättömät, että ne aiheuttavat hänelle lähinnä vain kiusallisia tilanteita ja suoranaisia katastrofeja naisten kanssa. Don on kuin elävä esimerkki Aspergerin oireyhtymästä, hän ei vain itse tunnista oireita itsessään. Ei vaikka hän ystävänsä puolesta pitää luennonkin aiheesta. Minuutin tarkkuudella Don suunnittelee niin työnsä kuin arkensa ja hahmottaa maailmaa tarkkojen aikataulujensa kautta. Kumppaninkaipuu jäytää hänen mieltään kuitenkin siinä määrin, että epäonnistuneiden yritysten jälkeen hän saa neronleimauksen, ainakin omasta mielestään. Don uskoo vakaasti tieteellisiin menetelmiin tässäkin asiassa tekemällä kyselylomakkeen, jossa kartoitetaan kaikki tärkeät ominaisuudet. Donilla on hyvin tarkka näkemys siitä, millaisen kumppanin hän rinnalleen toivoisi ja Vaimotestin avulla hän uskoo karsivansa heti alussa pois kaikki turhat ajanhaaskaajat. Donin suunnitelma kuulostaa täydelliseltä, kunnes kuvioihin astuu Rosie..oi Rosie!

"Gene lähetti minulle maailman kelvottomimman naisen. Baarimikon. Myöhästelijä, kasvissyöjä, epäjärjestelmällinen, irrationaalinen, epäterveelliset elämäntavat, tupakoitsija - tupakoitsija! - psyykkisiä ongelmia, ei osaa laittaa ruokaa, matemaattisesti kyvytön, luonnoton hiusväri. Oletan, että se oli Genestä vitsi. "

Ei aikaakaan, kun Rosie pistää tuulemaan, tahtomattaankin Donin elämässä. Rosiella on omassa elämässään selvittämätön asia, jonka suhteen Don kokee voivansa auttaa, omalla tutulla alueellaan eli tieteellisin menetelmin. Rosie kuitenkin edustaa Donin vaimoehdokkaan täydellistä vastakohtaa ja heidän kahden kanssakäyminen onkin alusta asti täynnä niin väärinymmärystä kuin suorastaan tragikoomisia piirteitä. Mutta mitäs sitä aina sanotaan vastakohdista...?

Siinä missä Don ennen teki asiat ennalta-arvattavasti kellon tarkkuudella, hän huomaakin nyt astuneensa tyystiin uuteen aikaan, Rosien aikaan. Rosien ajassa mistään ei voi olla etukäteen varma ja vielä sittenkin kun luulet olevasi perillä asioista, kaikki voi heittää häränpyllyä. Kurinalaiseen ja suunniteltuun elämään tottunut Don huomaakin pian, ettei Rosien aika olekaan hullumpaa...

" Maksoitko sinä laskun? " kysyin.
" Sillä minä häntä harhautinkin", hän vastasi.
" Maksamalla laskunko? "
" Ei, tuolla maksetaan tiskillä. Minä vain häivyin."
" Meidän täytyy mennä takaisin", sanoin.
" Vitut mennään", Rosie sanoi, kun kapusimme Porscheen ja kaasutimme tiehemme.
Mitä minulle oli oikein tapahtumassa?

Ihana. Sellainen oli yhteen sanaan kiteytettynä Graeme Simsionin Vaimotesti.No, tiedättehän jo minut, milloin tyytyisin vain yhdellä sanalla kiteyttämään ;) Kun sain kirjan käsiini, myönnän ensin ajatelleeni, että " no niin, onkohan tässä taas yksi sellainen mukahauska tarina...Joku tietotekniikkanero on leikkinyt kirjailijaa.." mutta kurkattuani muutaman ulkomaalaisen arvostelun teoksesta, minulle iski se tietty hyvä kirjallinen hytinä. Olen kaivannut tarinaa, joka saa hymyn huulille ja sydämen läikehtimään hyvästä mielestä. Jotain sellaista ihanan hupsua, mutta samalla kuitenkin älykkään romanttista tarinaa. Vaimotesti tarjosi minulle tällaisen tarinan vieläpä ylittäen odotukseni. Lukijana koin olevani hyvissä käsissä. Minun ei tarvinnut jännittää, mikä tämän tyylilajin kirjoihin kuuluneekin, kuka saa kenetkin ja onko onnellista loppua, vaan saatoin nauttia alusta loppuun saakka hyvästä ja hauskasta fiiliksestä. Se, mitä itse päähenkilö Don ei tajua ja näe, niin suhteessa itseensä kuin erityisesti Vaimotestiin ja Rosieen, on lukijalle selvää alusta saakka. Kyse ei ole siitä, että kuka ja mitä, vaan että miten ja milloin. Nautinnollista, koomista, hyväntahtoista ja varmasti sydämelle hyvää tekevää!

Henkilönä Don on kyllä kiehtova ja mainio. Ajatus genetiikan nerosta yhdistettynä tieteelliseen kumppaninhakuun saattaa aluksi toki luoda mielikuvia tarinasta, jossa itseään ylivertaisena ihmisenä pitävä väheksyy muita, mutta kyse ei todellakaan ole siitä. Niin monin tavoin selvästi Asbergerin oireyhtymän synnyttämästä puutteellisesta sosiaalisesta kyvykkyydestä kärsivä Don ei ole ylimielinen missään määrin. Hän vain enemmän tai vähemmän yksinkertaisesti näkee maailman ja nimenomaan ihmisten väliset suhteet ilman niitä lukemattomia pieniä sävyjä, nyansseja, joiden varaan ihmissuhteet usein juuri rakentuvat. Vaimotestillään Don vilpittömästi haluaa löytää itselleen sopivan kumppanin, tajuamatta, että loppujen lopuksi ihmissuhteissa on kyse tieteellisyyden sijaan kaikesta muusta, odottamattomasta. Rosie puolestaan on hurmaavan räiskyvä, rehellinen ja rohkea persoona. Näiden kahden kohtaaminen ei varmasti voi ollakaan muuta kuin verbaalista ilotulitusta yhdistettynä nasevaan mutta sydämelliseen komiikkaan. Ihana. Joko sanoin sen?