Meri Kuusisto: Amerikkalainen

Meri Kuusisto: Amerikkalainen
Kustantaja: Otava 2014
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 250
Mistä minulle: Kustantajalta

Ajattelin, että olen vain kateellinen ja saamaton ihminen, jonka pitäisi omistaa elämänsä itsensä sättimisille eikä muiden. Mietin, mistä minäkin saisin hankittua itselleni tasapainottavaa kiirettä. Sitten ymmärsin sen olevan hyvin yksinkertaista.

No sattuuhan sitä. Kummempaakin nimittäin. Kummempaa kuin se, että kaksi elämän laitamilla kulkevaa kohtaavat ja syntyy uusi tarina. Kun kuvioon lisätään vaipoissa olevaa amerikkalaista jalkapalloa vaunuissa työntelevä nainen ja kerrostalon katolla teltassa asuva mies, ollaan kutakuinkin jo jonkun hyvin erikoisen lähteillä. Meri Kuusisto on esikoisteoksessaan Amerikkalainen luonut sen verran abrsudin, hirtehisen ja sympaattisenkin tarinan, ettei toista samanlaista tule ihan heti mieleen.

Susette ajelehtii merkityksettömäksi kokemansa kahvilatyön, lyhyiden miessuhteiden ja irrallisuuden tunteen kovassa ristiaallokossa. Vaille jäämisen tunne kalvaa Susettea, vaikkei hän osaa kunnolla edes analysoida, mitä hän eniten kaipaa. Kun hän löytää pesulasta amerikkalaisen jalkapallon, syttyy hänen mielessään ajatus. Amerikkalainen jalkapallo päätyy Suseten roskalavalta löytämiin lastenvaunuihin, saa vaipan ja potkupuvun ylleen sekä nimekseen pelkkä Amerikkalainen. Koska se on testi, kertoo Susette myöhemmin Seura-lehden toimittajalle. Amerikkalainen herättää Suseten uinuvat äidinvaistot, mutta aiheuttaa myös ristiriitaisia tunteita. Kuinka mennä kaljalle lastenvaunujen kera leimaantumatta ihan hulttioäidiksi? Vaunuja kadulla työnnellessään Susette jää melkein katolta tippuvien tiilien alle. Putoavia tiiliä seuraa ääni katolla. Nyt puhui Jumala. Se tästä vielä puuttuikin. Mutta ei ollut Jumala, joka Susetelle korkeuksista haasteli, vaan Hermanni. Tuo toinen elämän reunamilla ajelehtiva sielu, joka pakenee ahdistustaan aina korkeammalle ja korkeammalle. Hermannin elämä oli kulkenut rakennusinsinööristä asiakaspalvelijaksi, mutta lopulta vihoitteleva selkä ja ahdistuva mieli ajoivat hänet sairaseläkkeelle. Siinä missä Hermannin ura ei lähtenyt nousuun, nousi Hermanni itse kerros kerrokselta ylemmäksi.

Uneni kaikkosi näkymättömiin, ja olin vakuuttunut, että minut oli vihdoin palkittu, seisoin siellä missä pitikin. Lopullisena voittajana, kaiken yläpuolella. Saavuttamattomissa. Sitä osoitetta en enää ilmoittanut äidille.

Suseten ja Hermannin elämänpolkujen kohdatessa lienee väistämätöntä, että vaikka uusi ystävyys tuo iloa ja turvaa arkeen, taustalla lymyävät kuitenkin molempien omat sisäiset arvet. Tuo kahden erikoisen ihmisen ystävyys vie heidät lopulta yhteiselle lomalle Hermannin lapsuudenkotiin, missä erityisesti Hermannin arvet avataan. Onko sittenkin mentävä alas,eikä yhä ylemmäs, rauhan saavuttaakseen?

Amerikkalainen on merkillinen teos. Pelkästään jo Kuusiston kieli ja tyyli ovat sujuvia, raikkaita, nasevia ja usein merkityksiä täynnä. Kuusisto käyttää paikoin uudissanoja, joista väistämättä tulee mieleen varsinkin Mikko Rimmisen sanoilla leikittely. Itse tarina on tavallaan yhtä aikaa niin absurdi mutta sitten kuitenkin niin kamalan tosi. Elämässään ajelehtivat ihmiset päätyvät mitä kummallisempien asioiden äärelle, tiedän. Elämä todellakin on tarua ihmeellisempää usein. Amerikkalainen on huumorin hirtehiseen peittoon käärytti traaginen ja koskettava pakkaus, jota lukija pallottelee mielessään kiivaasti. Se naurattaa, hämmentää ja varsinkin lopulta kokoaa jotain todella puhuttelevaa ihmisyydestä tarinan ytimeksi.

Kun aloin lukemaan Amerikkalaista, olin muutaman luvun verran vähän kahden vaiheilla; pidänkö vaiko enkö. Onko tämä jo liian absurdia ja koko tarina vain kahden hupakon päämäärätöntä kohellusta. Väärässä olin, onneksi. Hyvin pian tarina imaisi minut maailmaansa, huomasin tuntevani suurta sympatiaa noita kahta elämänsä kulkuria kohtaan. Kuusisto on kaikesta absurdiuesta huolimatta onnistunut mielestäni luomaan sekä Susetesta että Hermannista sympaattiset henkilöt. Varsinkin Hermannin tarina koskettaa ja luo ulkoisesti hauskalle tarinalle väkevän traagisen taustan. Virkistävän erilainen ja vahvasti omaääninen esikoisteos, jonka kirjoittajalta tulen varmasti lukemaan seuraavatkin teokset!

Kommentit

  1. Pidin kirjasta paljon, Kuusiston kieli on raikasta, juuri sellaista kuin kuvaat. Eikä henkilöitä voi olla symppaamatta. Virkistävää, uudenlaista tekstiä. Rimminen ei tullut minulle mieleen, vaan enemmänkin vaikkapa Anssi Kela tai Maija Vilkkumaa aikoinaan musiikissa. Hei, tässä on jotain, ja jotain uutta! Silti myös oudosti tuttua ja viehättävää. Samoin kuin sinä, varmasti luen kirjailijan tulevatkin teokset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)