perjantai 21. maaliskuuta 2014

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Kustantaja: Otava ( 1.painos 1956)
Alkuteos: Mrs. Dalloway
Suomentanut: Kyllikki Hämäläinen
Sivuja: 277
Mistä minulle: Oma ostos

Mutta mitä hän nyt oikein uneksi katsellessaan Hatchardin kirjakaupan näyteikkunaa?  Mitä hän yrittu muistaa? Jokin valkean aamunkoiton mielikuva välkkyi tavoittamattomissa hänen mielessään hänen lukiessaan avoimesta kirjasta:

fear no more the heat o' the sun

Nor the furious winter's rages.

Älä pelkää enää auringon hehkua
älä talven raivoisaa myrskyä.

Seurapiirirouva, politiikon vaimo Clarissa Dalloway pitää jälleen yhdet hienot, isot kutsut ja päättää lähteä heti aamusta itse hankkimaan kukat juhliin. Palvelija-Lucyllä kun on jo muutenkin kädet täynnä töitä juhlienjärjestelyissä. Kaupungin katuja kierrellessään Clarissan mielessä välkehtivät muistot vuosienkin takaa. Erityisesti Clarissan nuoruudenrakastettu Peter Walsh sekä sydänystävä Sally Seton nousevat hänen mieleensä vahvoina muistoina. Itsevarmalta ja onnelliselta vaikuttavan Clarissan mieli on kuitenkin pinnan alla hauras kuin kevätjää.

Samaan aikaan Lontoon kaduilla vaeltelee ensimmäisen maailmansodan traumatisoima Septimus Warren Smith vaimonsa Rezian kanssa. Rezia on huolissaan Septimuksesta, jonka psyykkisia ongelmia lääkärit eivät tunnu ottavan riittävän vakavasti. Myös Peter Walsh palaa pitkästä aikaa Lontooseen juuri Clarissan juhlapäivänä. Sekä Clarissan että Peterin polut risteilevät Septimuksen kanssa, toisilla kohdaten, toisilla vain sivuten. Eikä Clarissan mieli ole ainoa, joka myrskyää.

Kun päivä kääntyy iltaan ja juhlat lopuilleen, on joidenkin elämä muuttunut peruuttamattomasti ja joidenkin taas sisällyttänet sisälleen kokonaisen elämän. Ulkoisesti päivä on vain yksi tavallinen päivä päivien loputtomassa jatkumossa, mutta eräille heistä se sisältää elämän koko kirjon eikä huomista voi katsoa enää samoin silmin kuin aamua herätessään.

Olen jo vuosia tuntenut suurta kiinnostusta Virginia Woolfin persoonaan sekä hänen tuotantoonsa. Ainoa kosketus edes etäisesti hänen tuotantoonsa minulla on tullut vuosia sitten kun katsoin elokuvan Tunnit. Niinpä olikin jo korkea aika tarttua tähän klassikkoon. Pakko myöntää, että alun parisenkymmentä sivua otti minulta yllättäen aikaa. Woolfin huikean hieno tajunnanvirtatekniikka, jota hän päähenkilöidensä ajatuksia kuvatessaan käyttää, oli rönsyilevine lauseineen äkkiseltään hämmentävää. Väsyneenä tavasin yhtä jos toisettakin lausetta uudestaan. Mutta sitten, sitten upposin Mrs. Dallowayn maailmaan väkevästi ja ihastelin tapaa, miten Woolf kuvaa sinällään arkisia tapahtumia sellaisella pienen ironisuuden sävyttämällä hellyydellä ja tarkkanäköisyydellä.

Mrs. Dalloway on tavallaan mielen palapeli, jossa päähenkilöt muodostavat omat osuutensa mutta kuitenkin ovat olennaisella tavalla osa isompaakin kokonaisuutta. Esimerkiksi Septimuksen ja Clarissan välillä ei sinällään ole suoraa kytköstä, mutta Septimuksen persoona kuvastamassa sodan jättämiä traumoja ja toisaalta sivullisen vaikutusta päähenkilön elämässä on tärkeä osa kirjaa. Septimuksen tarina tuntuu tietyllä tavalla kuin peililtä, johon Clarissa joutuu katsomaan. Toisaalta Clarissan ja Sallyn välinen vahva side nuorena näyttäytyy voimakkaana ja merkityksellisenä kuvastamassa Clarissan nykyistäkin sisäistä maailmaa. Mrs. Dallowayta ja varsinkin Septimuksen itsetuhoisia ajatuksia lukiessa väkisin miettii itse Woolfin kohtaloa eli itsemurhaan päätymistä ja sitä, miten paljon hän ammensi omista ajatuksistaan Septimukseen. Eittämättä Virginia Woolf oli poikkeuksellinen nainen ja Mrs. Dalloway on kuin kurkistus hänen mieleensä mutta toisaalta voimakas taidonnäyte tuon ajan kirjallisuudesta. Ei kirjallisuutta helpoimmasta päästä, mutta maailmaltaan ja kieleltään rikasta ja antoisaa. Nyt mielessä onkin, mitä lukisin häneltä seuraavaksi?

Ja sitten ( hän oli tuntenut sen viimeksi tänä aamuna) ihmisen valtasi kauhu, hukuttava, musertava kykenemättömyyden tunne tämän elämän edessä, jonka ihmisen vanhemmat olivat antaneet elettäväksi, kuljettavaksi päästä päähän, tyynesti vaellettavaksi. Hänen sydämensä syvyyksissä asusti hirvittävä pelko.

Kurkatkaa myös Leenan tunnelmia Mrs. Dallowayn äärellä!

12 kommenttia:

  1. Tämä kirja on niiden kirjojen joukossa joihin tulen seuraavaksi kynteni upottamaan. Olen jo henkisesti valmistautunut haastavaan kokemukseen, niin paljon olen tuosta tajunnanvirta tekniikasta kuullut. Odotan kirjaa mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä tosiaan ehti odotella tovin jos toisenkin, mutta nyt vihdoin luettu ja vahvistui halu lukea lisää Woolfilta!

      Poista
  2. Luin Mrs. Dallowayn noin vuosi tai kaksi sitten, kun kirjoitin siitä ja Cunninghamin Tunneista kirjallisuusesseen. Lukukokemukseni oli aika samanlainen kuin sinulla. Ensiksi tuntuu todella tahmealta, mutta sitten kaikki yksityiskohdat ja loputtomat pohdinnat vain vievät mukanaan.
    Kirjaa on todella kiehtova miettiä Virginia Woolfin oman elämän kautta. Oli myös muuten melkein tajunnanräjäyttävää lukea Dallowayta ja Tunteja yhdessä. Ne kietoutuvat aivan uskomattomilla tavoilla yhteen, mutta ovat silti oma tarinansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dalloway & Tunnit voisi tosiaan olla aikamoisen hieno yhdistelmä!

      Poista
  3. Oih saisinpa itsekin tämän kirjan joskus luettua, pari kertaa se on jo tullut aloitettuakin. Itsekin olen aina ollut kiinnostunut Woolfista, niin kirjailijana kuin ihmisenäkin mutta yhtään kirjaa ei ole tullut vielä luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain kokeilemaan, siitä se sitten lähtee :)

      Poista
  4. Tuo on niin ihana kirja! :) Näin ihan subjektiivisesti suosittelisin ehkä seuraavaksi Woolfiksi joko Orlandoa tai lyhyttarinakokoelmaa Nainen peilissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuo lyhyttarinakokoelma voisikin olla aika kiva!

      Poista
  5. Odotan tämän lukemista! Aloitinkin jo, mutta jo alusta tuli niin vahvasti Gunninghamin Tunnit mieleen, että haluan tehdä kuten Iida, eli lukea ne peräkkäin. Upealta tuntuva kirja, jota nyt säästelen. Woolfin Oma huone oli aikoinaan silmiäavaava kokemus. Suosittelen kaikille kirjojen ystäville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs laittaa tuo Oma huone omalla ns. tärppilistalle muistiin!

      Poista
  6. Kiitos arviosta. Woolf on kyllä äärimmäisen inspiroiva kirjailija, jos vain antautuu hänen kirjoitustyylilleen. Jos ei, niin silloin hän on varmasti ihan painajainen.

    Miten olisi seuraavaksi rouva Ramsayn seura (Majakka/To the Lighthouse)? Hänen sukankutomisensa on minulle yksi mieleenpainuvimpia kirjallisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen tyylinsä on tosiaan niin omintakeinen, että jos ei uppoa, varmasti nihkeä lukukokemus edessä :)

      Hei tuosta Majakasta olen kuullut kehuja, täytyy katsoa heti kirjaston sivuilta, olisiko saatavavilla!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)