Veera Salmi: Kaikki kevään merkit

Veera Salmi: Kaikki kevään merkit
Kustantaja: Otava 2014
Sivuja: 234
Mistä minulle: Kustantajalta

   Multa, se on sentään kaikkialla tuttua. Multa tuo terveisiä maan uumenista. Muutun lapseksi taas, miten paljon olen multaa kaivannut, sen hajua haistanut, tuntenut kosteuden sormissani, raapinut sitä kynsieni alle, rakastanut sitä, inhonnut. Hakkaan mullan ensin rikki, hakkaan kuin murhaisin. Nostan pehmeää multaa ruukkuun ja siirrän kiinanruusun perässä, taputtelen vielä mullan kiinteäksi peitoksi.
   Sitten muutun jälleen aikuiseksi, äidiksi, naiseksi. Ihmiseksi, joksi se talo minut kasvatti, se piha ja se Kuusi.
   Ja mamma.

Kun joku rakas lähtee, taivaaseen tai vaikka lopullisesti Thaimaaseen, jotain sukupolvien pitkässä ketjussa särkyy niin lujaa, että sen sirpaleet pistelevät vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Poissaolon tyhjyys ja suru ulottavat vahvat juurensa laajalle, pitää tiukasti kiinni. Ei ole helppoa alkaa elää elämää ilman. Granin suvun naisten kohtalona on ollut jäädä ilman, jäädä kaipaamaan, jäädä vaille vastauksia. Aikanaan Margarete jäi kaksin tyttärensä Marien kanssa, kun Eirik-isä lähti takaisin Norjaan. Isossa kartanossa Margarete ja Marie yrittävä kumpainenkin pitää kiinni edes jostain tutusta, Margarete ruusuistaan ja Maria Kukasta ja Kuusesta. Pinnan alla on niin paljon vaiettua kipua, sanomattomia salaisuuksia, jotka nakertavat varsinkin Margareten sisintä, eikä hän tunnu osaavan olla Marielle oikeanlainen äiti. Marie pakenee omaan mielikuvitusmaailmaansa, missä edes jotkin asiat pysyvät samoina. Onneksi on isotäti Greta, joka ei suvun muiden tavoin ole tottunut vaikenemaan ja olemaan puuttumatta.

Perkeleen perkele, Greta kirosi jo kolmikymppisenä kuin rantapiru. Saatana, minkä ne tekivät. Nyt pysyt kovana Marke. Pysyn pysyn, minä itkin ja kaikki lihani hölskyivät hervottomina auton lentäessä kuoppaisella tiellä. Puristin käteni nyrkkiin, että edes joku kohta minusta olisi ollut kova.

Muutaman kymmenen vuoden päästä on aika juhlia Marien kaksostyttöjen kuusivuotispäivää. Noihin vuosiin välillä mahtuu elämänmittainen tarina, joka alkaa avautua niin lukijalle kuin Mariellekin pikkuhiljaa. Päivää ennen kaksosten syntymäpäiväjuhlia Margarete palaa muistoissaan omaan nuoruuteensa ja Marien lapsuuteenkin. Tytärtensä vuosipäivä nostaa myös Mariella pintaan vanhoja muistoja, tunteita joita on yrittänyt olla ajattelematta. Näiden kahden naisen muistoista nousee esiin tarina, joka pakahduttaa ja lujaa. Se muuttaa siihen asti kerrotun tarinan sävyjä ja kääntää asioita ylösalaisin, saa lukijan yllättymään.

Veera Salmi on tullut minulle ja monelle muulle tutuksi hauskan Pulupoi ja Poni-lastenkirjasarjan myötä. Kaikki kevään merkit on Salmen ensimmäinen aikuistenromaani. Ensin on pakko sanoa pari sanaa kirjan ulkoasusta, sillä harvoin törmää niin kauniiseen kanteen kuin tässä ja vieläpä niin, että sama kuvitus toistuu vielä kansipaperin allakin. En tiedä, onko kuvitus Salmen omaa käsialaa vaiko jonkun muun, mutta se on kertakaikkisen kaunis ja hurmaava. Mutta sitten kirjan sisältöön, lukukokemukseen. Salmi kirjoittaa taidokasta tekstiä, joka vilisee kielikuvia ja sanat ovat usein merkityksiä täynnä. Tunnelataus tietyissä lauseissa, hetkissä on valtava. Salmi tavoittaakin moniin lauseisiinsa isoja asioita ja tunnetiloja ihmisen elämästä, kuten kuvaillessaan vaikkapa kuinka huokaus tulee kaikista koloistani ulos, huokosista. Monin paikoin kirja tavoittikin minussa sitä täydellistä lukukokemusta, kun tempaudun niin täysin tekstin tiheisiin merkityksiin, mutta sitten kuitenkin...Tässä tulee se pieni mutta, jonka takia en sitten kuitenkin antaunut kirjalle täysin, kuten esimerkiksi Kinnusen Neljäntienristeyksen tai Lähteenmäen Ikkunat auki yöhön -teosten kohdalla tapahtui. Kaikki kevään merkit liittyy mielestäni tähän samaan kategoriaan, jossa aletaan kerros kerrokselta purkaa erään suvun tragedioita auki. Paikoin lukiessa tuli tunne, että teksti on liiankin hienoa ja kielikuvallista, hiottua. Vaikka jäin viipyilemään monien lauseiden kohdalla ihastellen, tämä aiheutti sen, että itse tarina jäi minusta etäämmälle. Loppua kohden kuitenkin, kun kirjassa tulee eräs mielenkiintoinen koukku, tämä tunne hälveni ja tarina tuli lähemmäksi. Kaikki kevään merkit on kokonaisuutena erittäin hyvä ja vaikuttavakin sukupolviromaani, mutta ehkä paikoin liiankin korea tekstillisesti minun makuuni. Kuitenkin, se jättää erittäin voimakkaan kirjallisen jälkimaun tunnelmansa myötä. Merkittävää kirjassa on mielestäni myös se, kuinka taitavasti Salmi osaa pala palalta rakentaa kuvaa särkyneestä mielestä, sen voimallisuudesta suhteessa muuhun ympäristöön.

Semmoinen hyvä ei ole totta. Ei voi olla totta. Että aina on vaan hymyilevä kuin taivaan enkeli ja siivoaa vaan ilolla ja aina niin siunailee, että onhan ihanaa kun nähdään ja toivoo hyvää tasapuolisesti jokaiselle. Ei semmoista olekaan.