sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Eeva-Kaarina Aronen: Edda

Eeva-Kaarina Aronen: Edda
Kustantaja: Teos 2014
Sivuja: 370
Kansi: Mika Tuominen
Mistä minulle: Kustantajalta

Jotta pääsisin perille siitä, mitä sinä talvena tapahtui, ja jotta löytäisin totuuden. Vuodet ovat kasvattaneet vaatimuksensa, ikä on näyttänyt voimansa. Niiden edessä annan myötä.
Kuka, jollen minä, ja milloin, ellei nyt?

Edda, entinen Eetu ja näkijätär...Suurpuhuja, leikki lapsuutensa Töölöläisen kerrostalorykelmän suojissa. Eetun paras ystävä oli Aatu, tyttö joka ei puhunut mutta kirjoitti sanottavansa paperille tai pienelle liitutaululle. Kaksi pientä tyttöä, eivät enää lapsia mutta eivät vielä nuoriakaan, vaan vasta siinä kynnyksellä. Eetun tarinoiden jano ja värikäs mielenmaailma nostivat hänet pihapiirin suurimmaksi tähdeksi, joka vanhojen saagojen kautta johdatti lapsijoukkiota läpi pimeiden pihojen, kellareiden.

Maailman rajoina olivat toisella laidalla pyhäkoulu ja toisella laidalla turmio. Yhdellä reunalla tonttujen kolo, partiolaiset höpsöine puuhineen, toisella Kaasukellon kuja ja Poikamiehet ja kellari. Niiden keskellä me kuljimme siksakkia reunalta toiselle. Elimme paljon vaarallisemmin kuin olisimme halunneet tietää.

Kunnes sitten erään seikkailun myötä heidän elämiensä suunta muuttuu. Matkalla läpi pelottavan ullakon ja pimeän kellarin he törmäävät johonkin sellaisen, mikä jättää jälkensä erityisesti Eetuun. Yhtäkkiä ei olekaan enää Eetua ja Aatua, sillä Aatu on kadonnut jonnekin kotivensa taakse perheineen eikä Aatun vanhemmat anna Eetun tavata häntä. Muutkin pihan lapset tuntuvat vierailta eikä Eetulla ole enää ketään. On vain se, mitä tapahtui ja se, mitä uusi Edda on valmis sisällään kantamaan vuosikymmenet. Museossa työskentelevä aikuinen Edda näyttäytyy päivisin muille ehkä hieman tylsänkin joskin erikoisen ulkokuoren kautta, mutta öisin Edda syntyy kuin uudestaan. Hän pukee ylleen itse ompelemansa 50-luvun koreat mekot, ehostaa kasvonsa voimakkaasti ja lähtee korot kopisten yöhön etsimään itselleen seuraa vain yhdeksi yöksi. Mutta se mitä Edda koko kolmekymmentä vuotta sitten, ei ole jättänyt häntä rauhaan, vaan kasvattaa synkkiä lonkeroitaan Eddan sisimmässä aina vain voimistuen. Se etsii ulostuloaan Eddan levottomuuden kautta, pakottaa Eddan palaamaan öisin juurilleen, etsimään vastausta siihen tärkeimpään.

Jotakin tunki sitkeästi esiin otsaluun takaa, jokin pullistuva märkäpaise, joka oli niin kipeä, koska ei ollut vielä lähelläkään puhkeamista.

Samaan aikaan kun Edda alkaa järjestämään erikoista näyttelyä koulumuseossa, on hän entistä vakuuttuneempi siitä, että vanhan kotitalossa tapahtuneen mysteerin, tragedian avain on hänellä itsellään. Mutta onko hän valmis menemään muistoissa niin kauas, niin pitkälle ettei paluusta entiseen ole enää ehkä tietoakaan? Kävikö aikanaan Eetun kertomat saagat heidän omassa kotitalossaan lopulta tragedian myötä toteen vai olivatko ne jo valmiiksi heijastusta todesta, jota ei vielä ymmärretty, ei osattu sanoittaa?

Eeva-Kaarina Arosen Edda on kuin saagojen värittämä palapeli, jota lukija kokoaa mielessään pala palalta. Tapa, jolla Aronen loihtii 50-luvun Töölön miljöön lukijan mieleen, on huumaavan runsas ja lumoava. Arosen ratkaisu käyttää 50-luvun tapahtumien kertojana lapsikertojaa, Eetua, on erittäin toimiva. Huomasin palaavani usein omiinkin lapsuusmuistoihin, sillä vaikka en ole varttunut 50- luvun Töölössä, niin kuitenkin 80-luvun kerrostalolähiössä hyvin pitkälti ja siksi noiden maailmojen välillä tuntuu niin tuttuja kaikuja, elementtejä. Nykyhetkeä kuvattaessa käytetty hän-kertoja puolestaan kuvastaa mielestäni hyvin sitä ulkopuolisuutta, mihin Edda on aikuisena päätynyt elämässään. Hän ei päästä ketää ihmistä henkisesti lähelleen ja fyysisestikin vain lyhyeksi hetkeksi. Tietyllä tapaa Edda on jotenkin ristiriitainen persoona. Hän on joiltakin osin kuin tyhjä kuori suhteessa muuhun maailmaan, mutta sitten taas kuitenkin täynnä vimmaa ja elämää.

Nautin suunnattoman paljon Eddan lukemisesta juuri sen kirjallisen ja tarinallisen runsauden, rikkauden myötä, jota Aronen kirjassa lukijalla tarjoilee. Vahva ajankuva -50 luvulta nousee myös voimakkaana kirjassa keskiöön, vaikka ennen kaikkea Edda on mielestäni tarina ihmismielestä. Eetun kautta näyttäytyvä tytön herkkä maailma niin fyysisesti kuin psyykkisesti on uskottavaa ja väkevää kuvausta. Oman maagisen elementin tarinaan tuovat saagat, joiden kautta Eetu leikeissään omaa maailmaansa jäsentää. Mutta sitten...kirjan loppu tuotti minulle pienoisen laskun kirjallisen hurmoksen aallonharjalta, valitettavasti. En tiedä, onko lopun tarkoitus ilmentää saagojen maailmaa hieman ylilyödenkin, mutta siitäkin huolimatta se tuntui jotenkin niin erilaiselta suhteessa muuhun kirjaan. Jotenkin liian nopealta ja helpolta ratkaisulta Eddan tarinassa. En oikein uskalla avata tätä enempää sen takia, etten paljasta mitään liikaa, mutta minut lopetus jätti vähän hämilleen ja ehkä etäännytti hieman muuten upeasta tarinasta. Toisaalta nyt kun kirjan lukemisesta on jo muutama päivä, huomaan palaavani nimenomaan kirjan hienoon tunnelmaan ja tarinaan lopun sijaan. Siksi kokonaisuutena Edda on varmasti tämän vuoden vaikuttavimpia kotimaisia teoksia minulle. Edda on kirja josta haluaa päästä keskustelemaan syvällisiäkin pohdintoja ja tulkintoja muiden kirjan lukeneiden kanssa.

- Voi sinua Edda Rós, voi sinua typerää tyttöä ja sinun hölmöjä satujasi. Siitä, mitä olet sepittänyt, ei edes arkkienkeli voi sinua pelastaa. Elä nyt sitten tämä kaikki loppuun. Näe ja elä.

Kurkkaa myös mitä Eddasta ovat tuumanneet ainakin Erja, Arja ja Karoliina!

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän, ja Annikan kanssa samaa mieltä, oli kyllä yllättäjä. Teoksen sivuilta huomasin tämän, ja sydän alkoi varovasti sykkimään, ja voi miten se sykähtelikään lukiessani. Valtavan hyvä kirja. <3

    VastaaPoista
  2. Minun piti oikein kaivaa esille Töölön historiaa, kun tuo sana 'töölöläislähiö' särähti korvaan. Töölö on rakentunut osaksi kantakaupunkia jo 1900-luvun alussa, että 50-luvulla tai aiemminkaan ei se ole ollut lähiö. Lähiöitä rakennettiin Suomessa 1960-luvulta lähtien. Mutta kerrostaloasuminen on yhteistä, 80-luvun lähiöissä ja 50-luvun Töölössä.

    VastaaPoista
  3. Minut tuo kirja yllätti täysin. Olen itse kasvanut Kampin reunamilla, mutta mielsin tuon kirjankin Töölön reunamille. Eli siinä liikuttiin tutuilla seuduilla. Pidin kirjasta kovasti. Vuosikymmen oli vieras, mutta silti se tuntui hyvälle ja tutulle. Pidän Helsingistä kirjoissa, etenkin jos kadut eivät jää vain nimiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)