sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Maarit Verronen: Varjonainen

Maarit Verronen: Varjonainen
Kustantaja: Tammi 2013
Sivuja: 219

Huomasin piteleväni paperia, jonka joku oli jossain vaiheessa antanut käteen - ilmeisesti jokaiselle aikuiselle matkustajalle, koska näin samanlaisen paperin muillakin. Siinä kerrottiin, mistä voisi saada apua, jos kokisi sitä tarvitsevansa. Järkytyksen takia; kun oli nähnyt läheltä kärsimystä ja kuolemaa. Tämä oli tällainen maa, ihmisistä huolehdittiin.

Nainen, Aino, vailla menneisyyttä tai todellista nimeä on lähtenyt Virosta laivamatkalle tarkoituksenaan päästä Ruotsiin. Hänellä on joskus ollut elämä jossain Venäjän suomensukuisilla alueilla, missä hänen isoäitinsä oli aikanaan opettanut hänelle Suomea. Virossa Aino oli jatkanut niin suomen kuin ruotsinkin kielen opettelua, sillä hän halusi täysin uuden elämän itselleen. Hän oli jo  maksanut vapaudestaan kalliin hinnan, olihan hän nyt paperiton maahanmuuttaja, ulkopuolinen, irrallaan järjestelmän tuovasta turvallisuudesta.  Mutta vuodet Siperian perukoilla olivat opettaneet hänet selviytymään. Kun laivaa jolla Aino matkaa kohti Ruotsia, alkaa kallistua, aavistaa Aino vaaran ja hänen vahva selviytymisvaisto pelastaa hänet, toisin kuin monen muun. Laivan uppoamisen myötä Aino päätyy lopulta Ruotsin sijasta Suomeen, jonne Aino päättääkin jäädä rakentamaan uutta elämää ja ennen kaikkea uutta identiteettiä. Edes yllättävät käänteet eivät saa Ainon mielestä katoamaan suurta suunnitelmaa, johon hän on valmistautunut jo kauan. Määrätietoisesti, suorastaan kylmähermoisesti Aino alkaa toteuttaa suunnitelmansa seuraavaa vaihetta.

Minulla oli asunto, työpaikka ja sosiaalista elämää, tavallaan. Olin pääsemässä alkuun.

Ainon tarinan juonesta ei voi oikeastaan kertoa tämän enempää, sillä muuten väkisinkin paljastaa ennakkoon asioita juonesta. Varsinkin dystopioistaan tuttu Verronen on sijoittanut tarinan 90-luvulle, aikaan jolloin sattui Itämeren suurin rauhanaikainen laivaonnettomuus. Estonia. Nimellä sitä ei mainita, mutta yhtäläisyydet ovat ilmiselvät. Laivaonnettomuus tarjoaakin kovan selviytymisvaiston omaavalle paperittomalle Ainolle paremman ponnahduslaudan kohti varastettua identieettiä, uutta elämää. Aino on päähenkilönä hyvin poikkeuksellinen naishahmo. Aluksi hänestä tulee todella kylmäverinen, suorastaan psykopaattinen kuva, mutta juonen edetessä Aino päätyy tai kenties hakeutuu tilanteisiin, joissa hänen kova ulkokuorena ja selviytyjäminänsä hieman rakoilee. Lukijana ei näekään enää häntä niin mustavalkoisesti vaan alkaa väkisin värittää mielessään menneisyyttä, johon tarinassa ei mennä kuin pieniä satunnaisina murusina. Aino toimii jotenkin hätkähdyttävän suoraviivaisen määrätietoisesti keinojakaan kaihtamatta. Toisaalta hän ei tunnu haluavan kenellekään pahaa, hän vain haluaa selviytyä itse, mutta millä hinnalla? Aloin jossain vaiheessa tuntemaan tietynlaista ymmärrystä jopa häntä kohtaan.

Varjonainen on aika erilainen teos verrattuna aikaisempiin lukemiini Verrosen teoksiin. Ainon hahmo on niin omintakeinen, että häneen ei pysty samaistumaan vaikka eihän se sinällään lukukokemuksen itseisarvo toki olekaan. Verronen ei paljasta Ainon taustoista hirveästi, mikä jättääkin lukijalle kysymyksiä auki. Kieltämättä nerokas ja rohkea keino kirjassa. Nyt Aino ikäänkuin näyttäytyy vain yhden todellisuuden kautta ja lukijana voikin pohtia hänen luotettavuuttaan kertojana. Jos Ainon tarina olisi sijoitettu tähän hetkeen, 2000-luvulle, olisin kokenut ehkä jonkinlaista uskottavuusongelmaa sen suhteen, että miten yksi ihminen voisi edetä kyseisessä missiossaan niin ongelmitta kuin Aino, mutta 90-luvulla kun ei vielä eletty digitaalisten tietokantojen ja ylipäätään vahvan sosiaalisen median aikaa samassa suhteessa kuin nyt, Ainon tarina saa uskottavammat puitteet. Jälleen kerran kiehtovaa Verrosta! Suosikikseni tämä ei ihan noussut lukemistani Verrosista, mutta vahvistaa edelleenkin sitä, että haluan lukea lisää häneltä. Onneksi omasta hyllystä löytyy jo useampikin teos häneltä lukemistaan odottamasta.

Varjonainen on luettu ainakin mm. Sallan lukupäiväkirjassa, Anna minun lukea enemmän-blogissa , Kaiken voi lukea -blogissa sekä Mari A:n kirjablogissa!

3 kommenttia:

  1. Tämä on edelleen aika hyvin mielessä, vaikka lukemisesta onkin melkein kaksi vuotta. Hyvät kirjat jättävät pysyvän muistijäljen. En ole lukenut muita Verrosia, mutta Karsintavaihe odottaa omassa hyllyssä ja se kuulostaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  2. Olen suuri Verros-fani, ja lukenut lähes kaiken, ihan alkuaikojen teoksia lukuunottamatta. Tosiaan Varjonainen on taas muutosta uuteen suuntaan, vaikka tuttuja elementtejä on paljon. Annami, Karsintavaihe on todella vaikuttava, ainakin minua se täristi kunnolla.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Mnulta on Verronen päässyt menemään jotenkin ihan ohi. Pitänee korjata tilanne.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)