lauantai 31. tammikuuta 2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Kustantaja: Gummerus 2015
Alkuteos: Me Before You (2012)
Suomentanut: Heli Naski
Sivuja: 476

Kun singahtaa tahtomattaan kokonaan uuteen elämään - tai ainakin joutuu sekaantumaan niin läheisesti toisen elämään, että tuntee seuraavansa sitä nenä ikkunassa - se pakottaa ihmisen ennen kaikkea pohtimaan käsitystään omasta itsestään. Tai sitä, millaisena muut näkevät hänet.

Englantilaisella Louisalla, Loulla, on kaikki periaatteessa hyvin; mukava työ kahvilassa, monivuotinen parisuhde Patrickin kanssa ja lämpimät välin perheeseensä. Kun Loun työ kahvilassa yhtäkkiä loppuu, suistuu Loun tuttu ja turvallinen arki tyystin uusille raiteille. Uusia töitä ei niin vain kurkikaan jokaisen nurkan takana ja koska Lou kokee myös vastuuta auttaa taloudellisesti tiukilla olevia vanhempiaan joiden luona hän toistaiseksi asuu, joutuu hän hankalaan tilanteeseen. Jotain työtä on pakko ottaa vastaan, vaikka se ei kiinnostaisi lainkaan. Sattumien kautta hän päätyy avustajaksi neliraajahalvaantuneelle Willille eikä alku lupaa hyvää. Muutama vuosi sitten vielä Will eli menestyksekästä ja vauhdikasta elämää josta ei haasteita puuttunut. Onnettomuuden halvaannuttama Will on enää vain kaukainen muisto menneestä ja tilalla on niin elämälle kuin ihmisille vihainen ihmisraunio. Loun ja Willin kemiat eivät kohtaa vaan suorastaan törmäävät ukkosmyrskyn lailla. Will sanoo mitä sylki suuhun tuo eikä Lou ole tottunut olemaan sellaisen käytöksen kohteena ja on raivoissaan. Korkea palkka pitää hänet väkisin kiinni työssä, vaikka todellisuudessa hän haluaisi painua Willistä niin kauas kuin mahdollista. Lou ei ole kuitenkaan tottunut antamaan periksi ja sen saa myös Will lopulta kokea. Kaksi niin eri lähtökohdista olevaa ihmistä joutuu lopulta kysymään itseltään, millä todella on merkitystä tässä elämässä.

Kun Gummerukselta tupsahti postiluukusta ylläripostia Jojo Moyesin tuoreimman käännöksen ja teemaan sopivien nenäliinojen kera, hihkaisin innosta. Olin kyllä noteerannut viime vuonna Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -teoksen, mutta jotenkin sitten lopulta kuitenkin jättänyt tarttumatta siihen. Olen aikaisemminkin sanonut, että nykyään olen aika valikoiva selkeästi viihteellisen kirjallisuuden suhteen enkä lue enää sellaista niin usein. Nyt kuitenkin viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut lukeneeni jo useamman viihteellisen kirjan ja nauttinut aika tavalla. Esimerkiksi ihana Kate Mortonin Hylätty puutarha sekä Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua olivat erittäin ihania lukukokemuksia. Ehkä niissä on se jippo, että ne eivät ole olleet mikään ns. vain kepeää viihdettä vaan monisärmäistä, tunteita ja ajatuksia herättävää tarinankerrontaa ja se jos mikä saa koukkuuntumaan kirjaan. Ei viihde oli siis mikään kirosana minulle lukijana, mutta tietynlaisen viihdekirjallisuuden koen jo itselleni vähän liian kevyeksi sisällöltään. Moyesin kirja osui jotenkin täydelliseen saumaan minulle. Jo kirjan ensisivuilta lähtien Moyesin tyyli imaisi minut mukaansa ja totesin ystävällenikin, että tässä on kirja jota on pakko lukea ruokaakin laittaessa kirja toisessa kädessä. Moyes kirjoittaa äärimmäisen sujuvasti ja henkilöhahmot ovat niin aidon ja kiinnostavan tuntuisia, että heihin kiintyy pian. Nauroin, eläydyin, jännitin ja myös kyynelehdin tämän parissa, eli kyllä, nessut tulivat tarpeeseen. Täytynee tutustua Moyesin aikaisempaan käännökseen. Onko kenelläkään kokemuksia siitä?

4 kommenttia:

  1. Tämä oli minullekin todella hyvä lukukokemus, älyttömästä itkemisestä huolimatta. :)
    Todella jouhevaa tekstiä ja mielenkiintoisia ihmisiä. Luin sen edellisen suomennoksen tuoreeltaan, mutta se ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin tämä. Koin sen vähän liian ennalta-arvattavaksi ja rakenteeltaan raskaammaksi. (Siinä kerronta etenee kahdessa aikatasossa ja minusta kirja olisi toiminut paremmin tiiviimmällä vaihtelulla. Siinä siis kerrotaan yhtä aikajaksoa todella pitkästi, sitten toista pitkästi, eli ehdin vähän liikaa irtautua vuorotellen kummastakin tarinasta.)

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin tästä kovasti. Edustaa mielestäni viihde/chick lit -genressä minulle mieluisia asioita. Genrejen sisällähän on paljon hajontaa ja erilaisia painotuksia. Minua eivät ne koheltamiset, bilettämiset ja miehen metsästämiset kiinnosta.

    Olen lukenut kolme romaania Jojolta ja positiivisesti olen yllättynyt siitä, että ne ovat melko erilaisia keskenään (joskin myös kirjojen taso vaihtelee). Sijoittuvat ihan eri paikkoihinkin ja niissä on erilaisia "taustateemoja".

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoiselta kuulostaa, pitääpä laittaa lukulistalle. Olen lukenut Moyesilta sen "Ole niin kiltti, älä rakasta häntä". Kirjan nimi on tyhmä, mutta jotenkin se takakansi sai minut lainaamaan kirjan, ja sain sen juuri kolme päivää sitten loppuun. Ei niin kevyttä viihdettä, vaikka toisaalta olikin. Tykkäsin lukea ja tarina vei mukanaan. Suosittelen kyllä lämpimästi!

    VastaaPoista
  4. Minulla on "Ole niin kiltti, äläkä rakasta häntä" kirjahyllyssä, mutta vielä en ole sihen tarttunut. Nyt pitää lukea se ja tämä "Kerro minulle otain hyvää", koska nyt alkoi kiinnostaaan. Pidän kirjoista jotka herättävät voimmakkaita tunteita ja jos tämä on saanut itkemään, nii tres bien!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)