keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Satu Piispa-Hakala: Pieniä sankaritekoja

Satu Piispa-Hakala: Pieniä sankaritekoja
Kustantaja: Kustannus Aarni
Kansi: Satu Piispa-Hakala
Sivuja: 157

Tökkään takaoven auki ja säikäytän jonkin. Se jokin älähtää kaatuessaan biojätelaatikkoon.
- Herranen aika. Sattuuks sua?
Biolaatikon suulta näkyy kaksi jalkaa. Tartun toiseen ja vedän. Jalan jatke kiroilee ja päästän irti. Jalat katoavat laatikon sisään.

- Oletko kunnossa, kysyn laatikkoon kurkistaessani. Hedelmäjätteen päällä makaa tyttö, joka pitelee vyötäröään.
- Anteeksi.
Tyttö ei sanoa mitään. Hän näyttää linnunpojalta, joka on pudonnut pesästä.

Nuori Anna haluaa ottaa osaa maailman pelastamiseen ja kuluttaa niin vähän kuin mahdollista. Anna näkee, kuinka maailma suorastaan hukkuu jätteeseen ja miten iso osa siitä johtuu ihmisten järjettömästä kulutusvimmasta. Anna ei halua osallistua näihin kulutusjuhliin vaan tekee monet asiat toisin. Jopa niinkin mittavassa kaavassa, että aiheuttaa suoranaista päänvaivaa muillekin ekotekosillaan. Samaan aikaan kun Anna pelastaa pienillä teoillaan maailmaa pala kerrallaan, tempoilevat hänen vanhempansa parisuhteessaan yllättävillekin suunnille. Anna toimii ikäänkuin polttimona (haa, kirjan lukeneet tajuavat tässä varmasti mainion vertauksen!) useankin ihmisen elämässä epäsuorasti. Sattumanvaraiset kohtaamiset limittyvät hienosti suuremmassa tarinassa, saavat syvemmän merkityksen. Tarinan ihmiset itse kukin pohtivat oman elämänsä mielekkyyttä.

Myönnetään, että lähdin aika haastavista lähtökohdista lukemaan Satu Piispa-Hakalan esikoisromaania Pieniä sankaritekoja. Olin juuri lukenut äärimmäisen vaikuttavan Heidi Köngäksen Dora, Doran. Kirjan, jonka jälkeen tuntuu melkein rikkeeltä tarttua mihinkään muuhun kirjaan toviin. Halusin kuitenkin nopeasti tarttua uuteen kirjaan, etten ehtisi kehittää itselle hienon romaanin jälkeistä "mikään ei tunnu miltään- lukujumia". Tein tietoisen valinnan lukea jotain ihan uutta ja Piispa-Hakalan romaani tuntui takakansiesittelyllään vastaavan tähän tarpeeseen hyvin. Uusi kirjallinen tuttavuus, jonka tuotannosta ei ole ehtinyt vielä mudostaa erikoisia ennakko-odotuksiakaan. Olin kieltämättä silti hieman skeptinen, että noinkohan Dora, Doran jälkeen pystyn hyppäämään tyystin toiseen kirjalliseen maailmaan. Piispa-Hakalan tekstissä olikin heti alusta saakka jotain niin kotoisaa ja vetoavaa, niin että huomasin tempautuvani ongelmitta mukaan. Takakansiteksti kuvaa kirjan episodiromaaniksi ja sitä se vahvasti on. Kertoja vaihtuu kuin lennosta ja aluksi ei lukijana tiedä, kuka on äänessä, ennen kuin linkitys kokonaisuuteen tapahtuu. Ihmeekseni se ei haitannut minua, vaan koin ennemminkin kivana miettiä, miten tämä henkilö liittyy tarinaan. Episodimaisuus toimii erittäin hyvin.Vaikka isona teemana tarinan taustalla onkin maailman tila ja  ihmisten kuluttaminen, Piispa-Hakala ei tarinassa mitenkään syyllistä tai osoittele. Lempeän ironinen ote toimii.

Morre kirjoitti blogijutussaan tarinan kertovan mm. arjen outouksista. Viehätyin tuosta arkioutous-käsitteestä ja kirjan lukeneena voin sanoa sen kuvastavan hyvin tarinan ihmisiä taustoineen. Mutta paino on kuitenkin sanassa arki,eli tarina ei missään määrin ole jotenkin keskivertoihmisen elämään suhteutettuna kovin absuri tai kaukaa haettu. Pääosin tarinan ihmiset ovat kuin ketä meistä vain, mutta erityisesti Annan teot ja niiden seuraukset tuovat toki pientä hassua outoutta tuttuun arkeen. Toisaalta monen päähenkilön sisäinen maailma tai tekemiset ovat paikoin tragikoomisiakin. Kuitenkin niin tarina kuin sen ihmiset muodostavat sellaisen sympaattisen kokonaisuuden, jonka keskellä ihminen kysyy, mitä todella haluaa elämältä. Pieniä sankaritekoja on yhtä aikaa hauska ja ajatuksia herättävä tarina lopulta tavallisista ihmisistä, jotka vain tahtovat hyvää, niin itselleen kuin toisilleenkin. Paikoin tavoitin kerronnassa samaa tunnelmaa, jota olen kokenut Maarit Verrosen kirjoja lukiessa. En kuitenkaan suoraan vertaisi Piispa-Hakalaa häneen, sillä kyllä kirjailijan oma selkeä ääni näkyy kirjassa. Piispa-Hakala kirjoittaa kuitenkin jotenkin niin tarkkanäköisen hauskasta ja koskettavastikin sinällään tavallisista ihmisistä kenties hieman erikoisissa olosuhteissa, kuten Verronenkin tekee. Teksti itsessään on konstailematonta, nasevaa. Kaiken kaikkiaan Pieniä sankaritarinoita oli minulle oikein hyvä ja virkistävä lukukokemus. Tulen ehdottomasti kyllä tutustumaan muuhunkin kirjailijan tuotantoon jatkossa, mikäli sellaista on luvassa.

1 kommentti:

  1. Tykkäsin tästä. Omat valinnat saivat uutta ajateltavaa tämän kirjan parissa. Yhteiskunnallinen ja ajankohtainen kirja huumorilla höystettynä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)