Audrey Magee: Sopimus

Audrey Magee: Sopimus
Kustantaja: Atena 2015
Alkuteos: The Undertaking 2013
Suomentanut: Heli Naski
Sivuja: 332 (ennakkokappale)

Tänään olen niin onnellinen siitä, että olen saksalainen, että olen osa tätä kaikkea. Että olen osa tätä hienoa, elävää historiaa. 
Tulen kotiin hyvin pian.
Rakastava aviomiehesi
Peter

Toinen maailmansota toimii näyttämönä irlantilaisen esikoiskirjailija Audree Mageen Sopimuksessa. Sikäli kirjallisuudessa jo hyvinkin tuttu aihepiiri, mutta tällä kertaa pureudutaan mielestäni poikkeuksellisen voimakkaasti saksalaisten kokemuksiin niin rintamalla kuin kotona. Nuori opettaja Peter Faber päättää rintamalta lomaa saadakseen mennä naimisiin vain kuvassa näkemänsä, nuoren pankkineiti Katharina Spinellin kanssa. Sopimus.

Se on sopimus, isä. Ei mitään sen enempää. Ja se on onnistunut hyvin. Olen varma, että pidätte hänestä kovasti.

Sen piti olla vain sopimus, joka hyödyttäisi sopivasti kumpaakin, mutta vastoin jopa heidän omia odotuksiaan, Peterin vihkiloman aikana he rakastuvatkin toisiinsa. Kummankaan vanhemmat eivät ilahdu nuorenparin avioliitosta, mutta Peter ja Katharina eivät anna sen häiritä. Katharinan isä puhuu lopulta Peterin mukaan "tärkeään työtehtävään" ennen kuin Peter palaisi takaisin rintamalle. Yhdessä appensa kanssa he tyhjentävät juutalaiskoteja armotta. Kun Peter palaa rintamalle, marssimaan Venäjälle, Katharinan perhe muuttaa yhteen hienoista, tyhjäksi jääneistä juutalaiskodeista. Katharinaa hieman ihmetyttää kun edelliset asukkaat ovat jättäneet kaiken jälkeensä, mutta ei anna sen kauan häiritä mieltään. Elämä uudessa kodissa on parempaa ja kun Katharina huomaa vielä olevansa raskaanakin, täytyyhän hänen huolehtia hyvinvoinnistaan hyvän ruoan, hienojen vaatteiden ja muun materian merkeissä. Täytyyhän? Vaikka sota pitää Peterin ja Katharinan sitkeästi erillään fyysisesti toisistaan, vihkilomalla syttynyt rakkaus ja läheisyys siirtyy kirjeisiin, joita he toisilleen kirjoittavat. Mutta sota venyy ja Peterin kokemukset rintamalla syvenevät kovista koettelemuksista aina kauhun syövereihin saakka. Eikä lopulta etuoikeutettu Katharinakaan voi välttyä sodan todellisilta vaikutuksilta arjessaan.

Kun aloin lukemaan Sopimusta, ajattelin sen olevan romaani rakkaudesta sodan kulisseissa, Peterin ja Katharinan tarina. On se toki sitäkin, mutta mielestäni se on kuitenkin ennenkaikkea tarina ihmisyydestä sodan keskellä, Katharinan ja Peterin silmin. Se on myös tarina lupauksesta, sopimuksesta...toivosta. Kaikesta siitä, mikä kannattelee ihmisen mieltä pimeimpinä hetkinä, mikä saa jatkamaan. Sodan armottomuus näkyy suoraviivaisemmin Peterin kokemuksissa rintamalla, mutta Katharinan sangen pitkään hyvin etuoikeutettu elämä Berliinissä saa sekin kyllä lukijan mieltä puistattavia merkityksiä rivien väleistä. Magee ei alleviivaa liiaksi vaan sangen lakoniseen tapaan kuvaa Katharinan perheen arkea niin, että lukija saa itse todeta monien tilanteiden taustalla olevan falskiuden. Väkisin pohtii Berliiniin jääneiden saksalaisten mielenmaisemaa, Katharinan perheen kaltaisia perheitä oli varmasti paljon. Perheitä jotka eivät olleet moksiskaan siitä, että juutalaisperheitä oli viety raa'asti kodeistaan, sillä nythän heidän omat olonsa paranivat. Katharina erityisesti osaa selittää itselleen asiat niin, ettei häntä häiritse juutalaisten kohtalo. Mutta tässä tuleekin se mielenkiintoinen kysymys, onko kyse ihmisen ahneudesta vaiko lopulta kuitenkin vain yhdenlaisesta selviytymiskeinosta? Etuoikeuksista huolimatta Hitlerin valta oli niin voimakas Katharinankin perheen elämässä, että mikäli he olisivat kieltäytyneet heille tarjotuista eduista, olisiko heillekin käynyt kuten juutalaisille? Ja kyllähän Katharinankin perhe lopulta joutuu kohtaamaan sodan todellisuuden arjessaan järkyttävin tavoin. Sota tuo, sota vie.

Magee kirjoittaa ilman korulauseita ja silti samalla niin moni lause on täynnä hurjaa tunnetta, sanomatonta merkitystä, joka avautuu lukijan mieleen järisyttäen. Dialogit ovat kaikessa lakonistisuudessaan puhuttelevia. Pidin Sopimuksessa tästä piirteestä erityisen paljon. Vaikutuin kyllä voimakkaasti tästä hienosta esikoisromaanista, joka nousee ehdottomasti Stonerin rinnalle tämän vuoden hienoimmaksi käännöskirjaksi tähän mennessä minulle. Koin monin paikoin samaa vahvaa pakahtumisen tunnetta, mitä Stoneria lukiessa ja jopa vielä useammin. Toinen maailmansota ja juutalaisten kohtalo ovat kaunokirjallisuudessa sellainen aihepiiri, joka puhuttelee minua voimakkaasti. Sopimuksessa on niin monia kohtia, tapahtumia jotka äkkiseltään näyttävät ehkä jopa arkipäiväiseltä mutta syvempi merkitys pureutuu lujaa ihon alle.

" Onko hän venäläinen? " kysyi rouva Spinell.
" Kutsukaa häntä Natashaksi " sanoi herra Spinell. " Niitä kaikkia kutsutaan Natashaksi."
Rouva Spinell nousi istumaan.
" Minä en suvaitse venäläistä talossani."
" Hän on täällä auttamassa. Ja hän nukkuu kellarissa."
" En tahdo häntä."
" Minä tahdon", sanoi Katharina.
Rouva Spinell meni huoneeseensa ja sulki oven. Katharina vei Natashan keittiöön.

Sopimus on luettu monessa blogissa, tässä linkkejä muutamiin blogijuttuihin:
Leena Lumi
Katja
Omppu
Krista 

Kommentit

  1. Alleviivaamattomuus on Mageelta taidokasta: Hän ei aliarvioi lukijaa, hän ei vesitä itsekeksimisen tunnetta, hän antaa lukijan itse löytää ja pakahtua. Tämä kirja on minullakin vielä vuoden parhaiden listalla kaikista tänä vuonna lukemistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo itse löytämisen matka oli huikea tässä kirjassa. Kaikki ne, mitä jäi sinne rivien väliin, pakahdutti ja lujaa!!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)