torstai 21. toukokuuta 2015

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Kustantaja: Otava 2015
Sivuja: 190

Kun hän kerran makasi alasti kyljessäni ja piirteli palloja mahaani, hän oli pitkään hiljaa. Taivaalla välähti salama, sade kohisi kaukana piemässä. Sitten hän sanoi jotakin, mikä on jäänyt mieleeni.
" Mä toivon, että sä olet hyvä mulle."
Silitin hänen rintaansa, tunsin miten kovaa hänen sydämensä hakkasi, kuin hän olisi juuri suorittanut elämänsä rohkeimman teon. Käteni varjo heilahti seinällä kuin susi.

Nuoruus. Kaikki ne hetket kun jo pienikin kohtaaminen voi olla kuin lupaus jostain paljon suuremmasta. Kaikki ne hetket kun oma minuus etsii vielä jalansijaa elämän sokkeloissa. Taina Latvalan kertomuskokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu tarjoilee taidokkaasti nuorten aikuisten sielunmaisemaa. Juuri niitä tuokiokuvia, jotka näyttäytyvät ulospäin tavallisen arkisina tilanteina mutta kokijansa sisimmässä myllertää lujaa. Noihin hetkiin liittyy usein ihastumista, rakastumista, eroottista latausta, epävarmuutta ja toisaalta ulkopuolisuudenkin tunnetta. Suuria tunteita laajalla skaalalla. Kertomuksissa risteilevät usein samat ihmiset, mutta usein kertojana on sama nuori nainen, joka paljastaa lukijalle sisintään eri tilanteissa tarkkailijan roolissa. Kirjan ensimmäinen novelli kertoo toisiinsa rakastuneista tytöstä ja pojasta, joilla on kaikki vielä edessä päin. Yhteiset unelmat toteutumista odottamassa. Kunnes sitten tapahtuu jotain traagista, joka muuttaa kaiken suuntaa. Kertomus toimii mielestäni voimakkaana tunnelman luojana koko kirjaan ja kietoutuu vahvasti kirjan nimeen symboliikallaan. Kirjan nimeä ei ehkä kannata ottaa liian määrittävänä nimittäjänä teosta lukiessa, sillä suurimmassa osasta kertomuksissa ollaan sinänsä tavallisten asioiden äärellä, mutta kokijan tunnemaailma luo sille voimakkaan merkityksen. Pinnan alla tapahtuu niin paljon, niin paljon...

Rupesin meikkaamaan kauppareissuja varten, sivelin huulikiiltoa ylittäessäni katua. Pääsin vähitellen kärryille Johnnyn työvuoroista. Alepassa kävin enää harvoin, vaikka se sijaitsi lähempänä kotiani. Johnnyn salaperäisyys kiehtoi minua, hän sanoi aina vain välttämättömän: kakskytneljäviiskyt tai kuustoista euroa kymmenen senttiä. Hänen sanavarastoonsa kuuluivat myös nämä: voit ottaa kortin, tarvitko kuitin, ole hyvä, kiitos hei, morjesta.

Osa kertomuksista naurattaa, jättää hyvän mielen kuplimaan vatsanpohjalle. Niissä on tietynlaista älykästä huumoria. Osat kertomuksista ovat pienestä hirtehisyydestään huolimatta kuitenkin hieman melankolisia tai jopa surullisia. Ja kylläpä esimerkiksi Auringon lapsi saa jo tuntemaan hetkellisesti pientä kauhunsekaista järkytystäkin. Tämä ei kuitenkaan ole missään määrin huono asia, päinvastoin. Pidin valtavan paljon juuri siitä, että saatoin lukijana lipua tunnelmasta toiseen. Vaikka omasta nuoruudestani on jo tovi jos toinenkin, huomasin yllätyksekseni jotenkin silti samaistuvani paikoin kertomusten kertojan mielenmaisemaan hänen ollessaan varsinkin ulkopuolinen tarkkailijana. Blogihistoriani alkutaipaleella kerroinkin, että olin lukenut hyvin vähän novelleja ja koin jonkilaista novelliakammoa jopa. Kiitos monien kanssabloggaajien juttujen erilaisista novellikokelmista, aloin tarttumaan niihin aktiivisemmin ja lopulta huomasin kirjallisen rakkauteni syttyneen niitäkin kohtaan. Ne ovat toki aika voimakkaasti ns. taitolaji, vaikka eikö toki koko kirjallisuus itsessään ole sitä. Mielestäni on kuitenkin aika haastavaa saada luotua lyhyeen kertomukseen niin paljon merkitystä, että se tekee vaikutuksen ja saa viihtymään parissaan. Latvala onnistuu tässä erittäin hyvin. Viihtymisen lisäksi jää halu palata kertomusten pariin vielä uudestaankin.

PS: Parin viikon päästä tulee huikeat 5 vuotta siitä, kun aloin pitämään tätä kirjablogia. Niin se on kuulkaa puoli vuosikymmentä vierähtänyt nopeasti! Mutta se jos mikä tarkoittaa sitä, että pitkästä aikaa luvassa myös blogiarvonta! Mitäs arvottaisiin: kirjoja? Lahjakortti? Kirjanmerkkejä?

1 kommentti:

  1. Mitäs siitä kissanovellista pidit? Minusta se oli vallan huikea. Auringonlasta en osannut ottaa ns. tosissani, ajattelin sen enemmän jonkinlaisena kuvana tai ilmauksena.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)