Paula Hawkins: Nainen junassa

Paula Hawkins: Nainen junassa
Kustantaja: Otava 2015
Alkuteos: The Girl on the Train
Suomentanut: Oona Timonen
Sivuja: 382 (ennakkokappale)

Tyhjyyden tunne, sen minä ymmärrän. Alan uskoa, että sitä ei pysty korjaamaan. Olen oppinut tämän terapiassa: Elämän jättämät arvet ovat ikuisia. Niiden ympärille on kasvettava, niin kuin puun juuret asfaltilla; on muokattava itseään halkeamien mukaan. Minä tiedän kaiken tämän, mutta en sano sitä ääneen, en nyt.

Rachel on kutakuinkin menettänyt otteensa elämästä, mutta on sentään kaksi asiaa, jotka pysyvät hänen arjessaan: alkoholi ja junamatkat. Peittääkseen todellisen tilanteensa kämppikseltään, hän astuu arkiaamuisin paikallisjunaan kuten aina ennenkin. Junassa istuessaan Rachel näkee ikkunasta entisen kotinsa, jossa hän joskus oli onnellinen entisen miehensä kanssa, mutta nyt hänen tilallaan onkin kaunis Anna ja pieni lapsi. Kipua peittääkseen Rachel kiinnittää kuitenkin huomionsa saman kadun varressa olevaan toiseen taloon, jossa Rachel kokee asuvan täydellisen pariskunnan " Jessin ja Jasonin", kuten hän on heidät mielessään nimennyt. Jess ja Jason edustavat Rachelille nyt kaikkea sitä, minkä hän on menettänyt. Eräänä aamuna hän kuitenkin näkee junasta jotain sellaista, mikä rikkoo Rachelin illuusion. Samaan aikaan käynnistyy tapahtumien ketju, jonka syövereihin Rachel sinkoutuu sekä tahtomattaan että tietoisestikin. Onko missään täydellistä onnea vai vaaniiko sen täydellisimmänkin kuvan takana aina särö? Onko Rachel menettänyt lopullisesti elämänsä hallinnan? Kuka puhuu totta, kuka ei? Missä menee toden rajat?

Vasta kotiin päästyäni tajuan, että loukkasin kaatuessa käteni ja että minun on täytynyt jossain vaiheessa hieraista sillä suutani. Huuleni ovat veressä.

Brittiläisellä Paula Hawkinsilla on pitkä ura toimittajana takana, ennen kuin hän alkoi kirjoittaa fiktiivisiä romaaneja. Nainen junassa on Hawkinsin ensimmäinen trilleri ja kirjan oikeudet onkin myyty peräti 34 maahan. Kirja on herättänyt paljon mediahuomiota ja pöhinää somessa myös täällä Suomessa. On kritisoitu kirjan voimakasta ennakkomarkinnointi ja toisaalta taas kehuttu taitavasti kirjoitettua, koukuttavaa trilleriä. Mutta näinhän se on kirjan kuin kirjan kanssa; toiset tykkää, toiset ei. Luen nykyään huomattavasti harvemmin dekkareita ylipäänsä ja silloinkin kun luen, tykkään lukea psykolisen tvistin omaavia tarinoita. Kovin toiminnalliset ja maskuliisinet pläjäykset harvoin istuvat makuuni. Toisaalta taas rakastan esimerkiksi vanhaa kunnon Agathan tuotantoa. Nainen junassa herätti voimakkaasti mielenkiintoni jo kansiteksteillään ja ilokseni huomasin uppoutuvani sen pariin nautinnolla heti alkusivuilta lähtien. Pitkästä aikaa sellainen ihanan koukuttava ja viihdyttävä psykologinen trilleri, joka oli pakko ottaa mukaan jopa lyhyille bussimatkoillekin, että saan lukea lisää, ja lisää! Mietin välillä työpäivienkin aikana, että pääsisinpä pian jatkamaan lukemista. Tällaista olen siis selvästi kaivannut. Lukutoukan kulttuuriblogin Kristalle Nainen junassa nousi yhdeksi kirjavuoden hiteistä. Lumiomenan Katja puolestaan koki, ettei kirja ollut maineensa veroinen vaikka oli ihan leppoisaa luettavaa. Rakkaudesta kirjoihin blogissa taas Annika koki, että Nainen junassa oli hänelle yhtä lukemisen juhlaa.

Tarinan keskiössä on erityisesti ongelmainen, alkoholisoitunut Rachel, mutta myös Rachelin ex-miehen uusi puoliso Anna, sekä Jess. Alkoholisminsa myötä Rachel toki on sangen epäluotettava kertoja, mikä tuokin ihanan kieron tvistin tarinaan. Rachel on muutenkin päähenkilönä kerrankin valtavirrasta poikkeva. Hawkins kirjoittaa tarinaa mielestäni varmalla otteella, mistä lienee osaksi kiittäminen hänen toimittajataustaansa. En lukiessa erityisesti käyttänyt aikaa siihen, että olisin pohtinut kovin vakavasti ns. syyllistä, mutta toki pitkin tarinaa mieleen putkahteli hyvinkin erilaisia vaihtoehtoja. Kuitenkin Nainen junassa onnistui yllättämään minut juonessaan ja loppupuolella kun syyllinen oli selvillä, jaksoi jännite silti pitää loppuun saakka. Kyllä, erittäin hyvä ja koukuttava lukukokemus!

Harakkaparvi. Yksi tietää surua, kaksi lupaa iloa, kolme tuo tyttölapsen, neljä poikaperijän, viisi viittaa hopeaan, kuusi kultaan kiiltävään, seitsemän tuo salaisuuden josta pitää vaieta.
Niitä minulla kyllä riittää.