Per Petterson: Hevosvarkaat

Per Petterson: Hevosvarkaat
Kustantaja: Otava 2009
Alkuteos: Ut og stjoele hester (2003)
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 214

Olen sitä mieltä että me luomme itse elämämme, minä ainakin olen luonut omani kaikkineen päivineen ja otan siitä täyden vastuun. Mutta kaikista niistä paikoista, jonne olisin voinut muuttaa, olen päätynyt nimenomaan tänne. 

67-vuotias, leskeksi kolme vuotta sitten jäänyt Trond on päätynyt elämään suorastaan erakon elämää koiransa Lyyran kanssa syrjäseudulle. Trondin arki täyttyy arkisista asioista; ruoanlaitosta, mökin kunnostamisesta, Lyyran ulkoiluttamisesta. Tämä on se paikka, jonne Trond oli koko elämänsä, onnellisinakin hetkinä, kaivannut. Eletty elämä muistoineen ja ihmisineen on jossain kaukana, taustalla. Kunnes sitten eräänä marraskuisena yönä pihapiiriin kävelee menneisyydestä tuttu henkilö, ja Trond ei voi enää välttyä muistojen nousemiselta pintaan. Muistoissaan Trond palaa viidenkymmenen vuoden taakse tapahtumiin, jotka jättivät jälkensä moniin. Niin kipeä tragedia lähipiirissä kuin odotusten muovaama suhde isään sekä nuoren pojan muistot kaikesta ympärillä tapahtuvasta oudostakin valtaavat Trondin mielen, ja sydämen. Muistojen kanssa painiskellessaan ei Trond pysty välttymään myöskään kohtaamisilta tuon menneisyydestä tutun ihmisen kanssa. Se, mikä oli jo kerran eletty, ei ollut vielä koettukaan kokonaan. Muisto kerrallaan, ne piti nyt ottaa uudestaan vastaan. Kuin vanha tuttu menneisyydestä.

Olen lukenut niin monta vaikuttunutta blogijuttua Per Pettersonin Hevosvarkaista, että lukupiirikirjaa miettiessäni tämä pulpahti mieleeni helposti. Uskalsin odottaa hyvää lukukokemusta ja jotenkin tiesin, että tässä on kirja mieleeni. Solahdin Pettersonin luomaan Trondin mielenmaisemaan helposti ja keinuin kuin laineilla tuon vanhenevan miehen muistoissa mukana. Trond käy läpi viidenkymmenen vuoden takaisia asioita vailla kiihkoa ja dramatiikkaa, suorastaan pienieleisesti todeten. Petterson ei avaa tapahtumia Trondin mietteissä liikaa lukijalle vaan jättää pinnan alle paljon. Se tekee väkevän vaikutuksen pitkin kirjaa ja vielä senkin jälkeen kun viimeinenkin sivu on käännetty. Hevosvarkaat tuo lukukokemuksena aika paljon mieleen John Williamsin Stonerin. En tiedä, mikä siinä on, mutta nautin suunnattomasti tuosta vanhan miehen mielenmaisemiin uppoutumisesta. Toisaalta Trond tarkkailee arkea sellaisella rakkaudella ja hyväksynnällä, ettei yksin nautittu ateriakaan tunnu enää arkipäiväiseltä. Myös Norjan jylhä luonto näyttelee merkittävää osaa kirjassa. Petterson kirjoittaa kauniisti sortumatta korulauseisiin.

Teemoina Hevosvarkaissa nousee pinnalle voimakkaasti isän ja pojan välinen suhde, mutta ylipäätään myöskin ihmisen kaipuu toisen lähelle, niin henkisesti kuin toki fyysisestikin. Voimme olla lähekkäin, mutta silti valovuosien päässä toisistamme. Trondin nuoruusmuistojen kautta siivilöityy myös pintaan jotain isompaa, mitä Trond ei vielä nuorena poikana ole osannut hahmottaa nähdessään erinäisiä asioita. Pidän Pettersonin tyylistä olla liikaa alleviivaamatta tapahtumia. Lukupiirissä pohdimme myös kirjan nimen monitulkintaisuutta, löysimme yllättävän paljon syvempiä merkityksiä nimelle. Jotain kirjan hienoudesta kertonee sekin, että lukupiirissä poikkeuksetta jokainen piti kirjasta ja oli vaikuttunut, vaikka osa oli aluksi empinyt, onko kirja omaan lukumakuun. Taitavan pienieleistä tulkintaa, joka saa sydämen läikähtelemään movin sävyin.

- Miksi et niitä niitä nokkosia? hän kysyi.
Katsoin viikatteen lyhyttä terää ja vilkaisin korkeita nokkosia.
- Se tekee kipeää, sanoin. Silloin hän katsoi minua hymähtäen ja pudisti päätään.
- Sinä päätät itse milloin tekee kipeää, hän sanoi vakavoituen ja meni majan seinustalle, tarttui pistäviin kasveihin paljain käsin ja alkoi tyynen rauhallisesti nyhtää niitä maasta yksi kerrallaan. 

Hevosvarkaat on luettu monessa kirjablogissa, tästä linkistä avautuu Googlen eka hakutulossivu!

Kommentit

  1. Voi, ihanaa kuulla että pidit tästä. Pettersonin kirjoista Hevosvarkaat on minulle ehdoton ykkönen, niin ihana.

    VastaaPoista
  2. Petterson ei ole minulle vielä tuttu, mutta hyllyssä odottaa Kirottu ajan katoava virta. Saapas nähdä millainen se on. Postauksesi ansiosta odotan sitä innolla, vaikkei sama teos olekaan!

    VastaaPoista
  3. Tämä on ihana romaani. Olen pitänyt kaikista suomennetuista Pettersonin romaaneista. Minulle Kirottu ajan... on vahvin, mutta nautin niin tästäkin. Kunpa Pettersonia suomennettaisiin pian lisää.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli meilläkin lukupiirikirjana. Tosin en valitettavasti itse päässyt kyseiseen lukupiiriin, mutta luin Hevosvarkaat kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. vaikuttaa mielenkiintoiselta, laitan muistivihkoon.. jos vaikka löydän

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)