maanantai 2. marraskuuta 2015

Marie Hermanson: Hämäränmaa

Marie Hermanson: Hämäränmaa
Kustantaja: Like 2015
Alkuteos: Skymninglandet 2014
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivuja: 299

Milloin Glimmenäsin leikillinen elämä alkoi kallistua toiseen suuntaan? Silloinko kun Pontus ja Andreas tulivat? Vai silloin kun Judith tuli? Näin jälkeenpäin minun on vaikea löytää kohtaa missä tie kääntyi kokonaan toiseen suuntaan. Oikeastaan minusta tuntuu, että kaarros oli olemassa kaiken aikaa mutta niin loivana, ettemme huomanneet sitä.

Parikymppinen Martina tajuaa olevansa kutakuinkin niin pohjamudissa kuin vain voi olla. "Ura" kerrossiivoojana suorastaan luokattoman huonoissa työolosuhteissa tuntuu vieneen viimeisetkin itsetunnon rippeet eikä ahdinkoa helpota, että häneltä lähtee vuokra-asuntokin alta. Martina tuudittautuu hetken ajatukseen kotiinpaluusta, kunnes saa huomata, että vanhemmat ovat todellakin keksineet ajanvietettä keskenään sen sijaan että rypisivät tyhjä pesä-kriisin syövereissä. Sattumalta Martina törmää vanhaan koulukaveriinsa Tessaniin, jolla puolestaan tuntuu menevän hyvin. Tessan on päätynyt vanhaan kartanoon vanha rouva Florencen taloudenhoitajaksi. Työ ei ole raskasta ja pienen rahallisen korvauksen lisäksi Tessan saa asua kartanossa ja nauttia sen suomista antimista. Tessan houkuttelee Martinan mukaansa työpaikalleen ja yöpaikkaa kipeästi kaipaava Martina päättää lähteä katsomaan millaisessa paikassa Tessan oikein majailee. Perille päästyään Tessan ja Martina vaihtavat Tessanin kehoituksesta päällensä vuosikymmeniä vanhat mekot. Martina on ihmeissään. Mikä paikka Glimmenäs oikein on ja kuka on tuo vanha rouva, kenet hän kohta tapaa.

Ja silmät! Nuo merkilliset silmät. Kaikki muu hänessä oli harmaantunut ja haalistunut, hiukset, iho, huulet. Mutta silmät olivat kirkkaansiniset ja loistivat valppaina ja uteliaina varjoisista kuopistaan, aivan kuin nuorempi ihminen olisi ollut vanhan ruumiin sisällä ja katsellut rakosista ulos.

Ennen kuin Martina ehtii kunnolla itse tajutakaan, hänet on palkattu Florencen sihteeriksi puhtaaksikirjoittamaan Florencen merkillisiä muistiinpanoja. Kirjaimellisesti likainen työ Göteborgissa kerrossiivoojana ei houkuttele Martinaa ja koska Tessankin näyttää onnelliselta oleillessaan Glimmenäsissä, päättää Martinakin jäädä toistaiseksi kartanoon. 40- luvulle muistoissaan jämähtänyt Florence elää arkeaan kuin näytelmää, johon muidenkin on otettava osaa. Florencen harhainen maailma luo utuisen ja kuitenkin kiehtovan oman maailmansa kartanon seinien sisälle. Pian kartanoon eksyy muutama muukin nuori kulkija, jotka solahtavat sen omituiseen maailmaan kivuttomasti sisälle. Kaikki voisi jatkua omalla vinksahtaneella tavallaan, ellei erään ikävän sattumuksen myötä kartanoon astuisi vielä muuan henkilö Florencen menneisyydestä. Se mikä alkoi ensin aivan kuin harmittomana leikkinä, muuttuukin lopulta elämän ja kuoleman kysymykseksi.

Luin muutama vuosi sitten Marie Hermansonin Laakson, joka oli ensimmäinen suomennos kirjailijalta, ja vaikutuinkin aikalailla kirjasta. Laakso oli ehdottomasti yksi tuon vuoden yllättäjistä. Niinpä kun kuulin, että Hermansonilta on vihdoin tulossa uusi käännös, olin kieltämättä aika innoissani. Sanottakoon ensin, ettei Hämäränmaa ole oikeastaan millään tavalla kuin Laakso, vaikka kirjailijan suorastaan paikoin lakoninen tyyli tulee esille tässäkin teoksessa. Tämä ei kuitenkaan ole moite vaan ennemminkin kehu. Juonellisesti se ei ole samalla tavalla dekkari kuten Laakso, vaan ennemminkin yhteiskunnallisen sävyn omaava psykologinen tarina. Tuntuu, kuin Hermanson olisi halunnut ottaa kantaa nuorten asemaan yhteiskunnassa niin työllistymisen kuin ylipäätään moraaliin unelmien tavoittelussa ja elämisessä elipäätään. Kuitenkin, keskiössä on koko ajan voimakkaasti jännite, joka pitää loppuun saakka. Niin Florencen taustojen mystisyys kuin nuorten kartanossa tekemien valintojen tuoma jännite pitävät otteessaan. Hämäränmaassa tunnelma on vahva ja omaleimainen. Rakastan vanhoihin kartanoihin sijoittuvia tarnoita, eikä tämä tee poikkeusta sen suhteen. Vaikka Hämäränmaa ei ehkä tarjonnut ihan sellaista kirjallista potkua kuin Laakso, se vaikutti, koukutti ja sai harmittelemaan, ettei Hermansonin laajasta kaunokirjallisesta tuotannosta ole suomennettu kuin vain nämä kaksi. Siinä missä Laakso vaikutti juonen oveluudella ja älykkyydellä, Hämäränmaa kietoi minut unenomaiseen tunnelmaansa josta ei olisi halunnut päästää irti.

" Ei merkitse mitään,", hän sanoi. " Ei se merkitse mitään Hämäränmaassa."

Hämäränmaassa ovat viipyilleet myös mm. Annika, Ulla sekä Nanna.

2 kommenttia:

  1. Minäkin hoin itselleni lukiessani, että kirja on ERI kuin Laakso. Pidin tästä aivan hurjasti! Valitettavasti odotin Laakson kaltaista piinaavaa jännitystä, ja se söi vähän lukunautintoa. Ilman Laaksoa kirja olisi ansainnut täyden 10!

    VastaaPoista
  2. Varmaankin ilman Laaksoa tämä olisi tosiaan noussut vielä voimakkaampana lukukokemuksena, vaikka tosi hyvä olikin nytkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)