sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus
Kustantaja: Myllylahti 2015
Sivuja: 239

Kaija katsoi Malista silmiin. - Joskus minä vihaan ihmisiä. Asiakkaita. Joskus minä säälin niitä. Joskus jopa suren niiden takia. Mutta enää vuosiin en ole öisin valvonut ja niitä ajatellut. Ne vain siirtää mielestään pois, jollakin lailla ne lakkaavat olemasta. On vissiin epäinhimillistä sanoa, mutta välittämisellä, rakkaudella ja muulla hölynpölyllä ei tätä työtä tehdä. Tunteet on siirrettävä syrjään, käytettävä niitä vain omien ihmisten kanssa. Työ pitää hoitaa ilman tunteilua. Jos minä alkaisin olla herkkä ja tunteellinen, luuletko että pystyisin yhtäkään lasta kotoaan pois sijoittamaan? En ainuttakaan.

Sosiaalityöntekijä Kaija työskentelee poliisilaitoksella ja joutuu kohtaamaan työssään usein hyvinkin rankkoja tilanteita. Ei riitä, että joutuu ottamaan lapsia pois kotoaan kun usein yllä häälyy väkivallankin uhka, ihmisiä epätoivon viimeisellä rajalla. Henkilökohtaisessa elämässään Kaija on yksin kasvattanut Ville-poikansa ja jakaa yhä kodin hänen sekä Kaivuri-koiran kanssa. Kaija oma arki on rauhallista, vähäeleistäkin, eikä hän kaipaa suuria. Riittää kun on välit kunnossa Villeen ja Kaivurin kanssa saa lenkkeillä. Raskaan työn vastapainona peilaantuu elämän hyvää tekevä yksinkertaisuus. Poliisit pohtivat Kaija tietynlaista viileyttä työtehtävissä, mutta Kaijan on täytynyt vuosin varrella rakentaa vahva työminä, että hän itse jaksaa. Jaksaa kaikki nekin kerrat kun monesta muusta tuntuu, että maailmanloppu tulee juuri nyt. Kaija elää puskurina monen elämänhallinnan menettäneen ja lopullisen murtumisen välissä.

Kirjan kirjoittaja on itsekin sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella työskentelevä Sisko Koskiniemi. Kääntöpuolella lapsuus on ymmärrettävästi kaunokirjallinen, mutta varmasti kaiken taustalla on voimakkaana Koskiniemen omat kokemukset. Hän tietää, mistä kirjoittaa ja hän tekee sen tyylikkäästi ilman draamaa. Kaijan melkein kylmältä paikoin vaikuttava hahmo auttaa lukijaa kohtaamaan koviakin tilanteita niin, että voi itse vaikuttaa, miten voimallisesti tilanteet kokee, koska Kaija kyllä pysyy rauhallisena. Koskiniemi ei lähde siihen, että hän Kaijan kautta peilaisi rajuja tunteita tilanteissa. Lukija ymmärtää, miksi Kaijan pitää olla työssään niin vahva ja viileä. Välillä kuitenkin vahvan ammattiminän kuoren alta nousee väkisin esiin voimakkaampiakin tunteita.

Kaija tunsi voimatonta raivoa tavatessaan vanhempia, jotka valittivat väsymystään kolmen pienen lapsen kanssa, vaativat lastensuojelua järjestämään lapset pois viikonlopuiksi, ja toistivat sosiaalityöntekijöiden vihaamaa lausetta " onhan minulla oikeus omaankin aikaan". Teki mieli sanoa, että sinulla ei muuta olekaan, toisen aika ei ole sinun käytössäsi. Itse olette lapsenne tehneet, koittakaa nyt jumalauta kantaa vastuunne niistä.

Valitettavan usein iltapäivälehtien lööpit kiljuvat erilaisista tragedioista, joita sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään. Väsyneet, sairaat ihmiset päätyvät hirveisiin tekoihin, jopa surmaamaan läheisiään. Pienet lapset voivat perheissään huonosti eikä sosiaalitoimikaan pysty kaikkea pelastamaan. Ihmisten hätä on moninaista ja usein pystytään hoitamaan vain jäävuoren huippuja. Pinnan alla kytee paljon enemmän. Kaijan kautta lukijalle välittyy kuvaa siitä todellisuudesta, missä tälläkin hetkellä moni elää. Tiedän itse jonkin verran sosiaalityön  arjesta mm. yhden vanhan työni kautta. Kääntöpuolella lapsuus ei ainakaan missään määrin liioittele sitä todellisuutta. Ehkä paikoin jopa mietin, että monella sosiaalityöntekijällä se työkuorma ja työn hektisyys on todellisuudessa huomattavasti Kaijan arkea voimakkaampaa. Akuutteja tapauksia voi olla yhdelle päivällä yhtä työntekijää kohden niin monta, että on sula mahdottomuus ehtiä reagoida kaikkiin. Sosiaalityöntekijätkin kun kuitenkaan eivät voi koko elämäänsä pyhittää työlle vaan tarvitsevat hekin levon. Vika on yhteiskunnan rakenteessa, ettei työntekijöitä palkata tarpeeksi suhteessa siihen ihmisten hätään, mihin heidän pitäisi pystyä vastaamaan. Toki virheitäkin varmasti tapahtuu ja kyllähän yhtä isoa sellaista on pohdittu viimeisen vuoden parin aikana isosti meilläkin lehdissä. Pienen tytön karmea kohtalo jäi monen mieliin.

Kääntöpuolella lapsuus on realistista ja vaikuttavaa kuvausta ajassa, jossa elämme. Ajassa, jossa ihmisten hätä heijastuu monin eri tavoin ja usein tragedia seuraa toista. Se on toisaalta kuvausta välittämisestä ja siitä, miten tärkeää on pitää huolta lähimmäisistään ja myös nähdä vieraammankin ihmisen hätä ja yrittää auttaa. Kuitenkin, aina joskus, ja ehkä jopa nykyään jo harmillisenkin useinkin, ei edes kaikki se ulkopuolelta välittäminen ja puuttuminen auta. Kaikkia ei voi pelastaa. Musertavaa, mutta niin totta.

- Olkaa lempeitä näille lapsille. Heidän maailmanloppunsa on nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)