Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Kvinde i buret (2007)
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 437 (nidottu)
Sadan viimeisen metrin matkalla hän ei ollut nähnyt kellarikäytävässä ristinsieluakaan. Tässä päässä kellaria ei ollut ihmisiä, päivänvaloa, ilmaa eikä mitään muutakaan, mikä olisi erottanut paikan Vankileirien saaristosta. Mikään ei olisi ollut lähempänä helvetin neljättä piiriä.
Kun murharyhmäetsivä Carl Mørek palaa sairaslomalta töihin, hän saattoi aavistaa ettei paluu olisi mutkaton, mutta sitä hän ei aavistanut, että hän päätyy poliisilaitoksen kellariin omituisen Osasto Q:n johtajaksi apunaan syyrialainen poliittinen pakolainen Assad. Carl ei ollut ennen traagista ampumistapaustakaan erityisen pidetty kollegoiden keskuudessa, mutta nyt railo heidän välillään näytti kasvaneen. Carlista haluttiin selvästi eroon ja Carlin pomo näkee uuden Osasto Q:n hyvänä keinona saada Carl pois muiden tieltä. Osasto Q:n tehtäväksi tulisi alkaa käymään läpi niitä murhatutkimuksia, joiden kohdalla oltiin jo aikaisemmin päädytty syystä tai toisesta umpikujaan. Alkuärtymyksestä toivuttuaan Carl pistää kuitenkin tuulemaan samalla kun käy edelleen läpi tragediaa joka johti hänenkin sairaslomaansa. Omalaatuinen Assad joka alunperin on palkattu lähinnä siivous- ja kahvinkeittopuuhiin tuntuu kuitenkin olevan kovin kiinnostunut tapauksista ja kuin huomaamatta tarjoaa havaintojaan Carlille tapauksista. Osasto Q:n ensimmäiseksi tapaukseksi päätyy viisi vuotta sitten laivalta jälkiä jättämättä kadonnut nuori ja menestynyt politiikko Merete Lynggaard.
Samaan aikaan toisaalla...
Pitkän aikaa hän pelkäsi tosissaan, että sekoaisi. Hän pelkäsi sitä päivää, jolloin ote lipeäisi. Hän kuvitteli mielessään kuvia maailmasta, valosta ja ulkomaailmasta. Hän hakeutui siihen aivojen sopukkaan, jonka muuten unohtaa arjen pyörteissä. Muistot palasivat hitaasti. Hän ajatteli pieniä hetkiä, jolloin kädet olivat pidelleet häntä, sanoja joka hyväilivät ja lohduttivat. Samaan aikaan hänen mieleensä palasivat myös yksinäisyyden, kaipuun ja väsymättömän uurastuksen muistot.
Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat odotelleet jo tovin hyllyssäni lukemistaan. Meillä on sairasteltu koko perhe urakalla jo kolme viikkoa, ja helpompien hetkien aikana olenkin nyt tarttunut kirjoihin normaalia aktiivisemmin. Ei sitä turhaan sanota, että kirjat ovat pakopaikka arjesta. Kaipasin jotain vetävää dekkaria ja olin kuullut paljon kehuja Adler-Olsenin kirjoista. Vanki alkaa jo sen verran raflaavasti, että se imaisee todella nopeasti tiiviiseen tunnelmaan mukaansa. Onhan päähenkilö Carl Mørek kieltämättä vähän kliseinen oman elämänsä ryvettynyt sankari, jolla on aina kuitenkin silmää naiskauneuden ihasteluun. Hän ei kuitenkaan ole missään määrin vastenmielinen tai ärsyttävä päähenkilö, sellaisiakin kun varsinkin dekkareissa tuntuu usein olevan. Adler-Olsen ei luo kenestäkään hahmosta mitään kovin syvällistä persoonaa, mikä myöskin on dekkareille aika tunnusomaista, koska pääpaino on niin voimakkaasti tapahtumissa jotka etenevät pikajunan lailla. Hahmot ovat kuitenkin kiinnostavia, varsinkin Merete mutta myöskin Carlin apuna toimiva Assad.
Tunnelma, jonka Adler-Olsen onnistuu luomaan monin paikoin kirjaan on suorastaan klaustrofobisen jännittävä. Juoni kulkee myös koko ajan juuri sopivan korkealla poltteella, ettei missään vaiheessa tule tyhjäkäynnin tuntua. Ainoa, mikä ehkä hieman hetkellisesti laimensi lukukokemusta oli se, kun tajusin mielestäni vähän liian varhain erään juonikuvion. Onneksi Adler-Olsen rakentaa kokonaisuutena tarinankulkua sen verran napakasti, ettei sitä tarvinut jäädä märehtimään kauaksi aikaa. Ainakin Osasto Q:n aloitusosa Vanki on siis sen verran pätevä dekkari, että aion lukea seuraavankin osan. Se ei lukukokemuksena sinällään nouse top 5 -dekkareihini, mutta ei tarvitsekaan. Se viihdyttää, nostaa sykettä ja saa arjen ympäriltä unohtumaan. Usein se riittää, vai mitä?
Kurkatkaa myös Kirsin blogijuttu kirjasta!
Kuule, sarja paranee kirja kirjalta ;)
VastaaPoista