tiistai 14. kesäkuuta 2016

Markku Pääskynen: Enkelten kirja

Markku Pääskynen: Enkelten kirja
Kustantaja: Tammi 2010
Sivuja: 192

Näin aika kuluu. Viikot, kuukaudet ja vuodet ovat kuluneet. Syötyään he käyvät molemmat mielipuuhiinsa. Tämä on päivän paras hetki. Tai miksi Tuomas on sitä mieltä että juuri tämä on paras, eivätkö kaikki hetket ole parhaita, se kun katsoo tyttöä piirtämässä, leikkaamassa ja pursottamassa hileliimaa paperille?

Niin sen piti mennä nyt ja tulevaisuudessakin. Tuomas on yksinhuoltajaisä seitsemänvuotiaalle Aino-tytölle, tytölle joka menee yksin ulos ja leikkii kerrostalon takapihalla. Tytölle, jonka rakkain lelu on venäläinen kanarääkki. Niin sen piti mennä. Äidistä ei enää kysellä, ei Aino eikä muut. Tuomaksen ja Ainon arki soljuu eteenpäin omalla painollaan, kunnes sitten tapahtuu jotain. Ensin syttyvät lastenhuoneen verhot palamaan ja sitten...sitten Aino on musta ajatus. Ajatus, jota ei voi nyt ajatella, ei vielä. Tuomas ajelehtii vailla päämäärää epätoivon ja avuttomuuden syövereissä eikä mikään ole varmaa tai selvää. Tuomaksen vanha ystävä Okko näkee Tuomaksen hädän ja päättää pelastaa ystävänsä, pitää hänet elävien puolella. Mutta Missä on Aino, tyttö joka meni yksin ulos ja leikki kerrostalon pihalla, missä hän on? Miksi kukaan ei kysy hänestäkään enää?

Voit olla ihminen


vaikket näkisi, voisit sokeanakin olla ihminen. Mutta jos kukaan ei näe sinua, et ole mitään.


Luin vuosia sitten, ennen blogiaikaani, Markku Pääskysen Vihan päivän ja vaikutuin siitä todella voimakkaasti. Pääskynen on kirjoittanut useita romaaneja, mutta jostain syystä huomaan lukeneeni vasta nyt häneltä toisen romaanin, Enkelten kirjan. Kirjan tematiikka on väkevää, ollaan elämän ja kuoleman äärellä. Kirjan juonta ja sisältöä on kieltämättä aika haasteellinen avata kovin paljon enempää ilman että tulee paljastaneeksi siitä olennaisia asioita. Pääskynen kirjoittaa vahvalla lyyrisellä otteella ja kerronnan tyyli suorastaan imaisee lukijan Tuomaksen mielen sisälle, osaksi levotonta tajunnanvirtaa. Välillä kaikkitietävä kertojaääni ikäänkuin etäännyttää hetkeksi tarkastelemaan Tuomasta ulkopuolelta. Lukijana luulet tietäväsi eräitä asioita, mutta saat huomata, ettet ehkä tiedäkään. Ettei mikään ole selvää ennen kuin viimeinenkin sivu on käännetty, ja onko vielä sittenkään? Pääskynen punoo tarinaa taidokkaasti ja saa mahdutettua vajaaseen pariinsataan sivuun hurjan paljon merkitystä, ajatusta. Enkelten kirja on väkevä tarina ihmisistä kuilun reunalla, ja toivon kajastuksesta sen laitamilla. Tämä on kirja enkeleille, tämä on kirja eläville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)