Kustantaja: Gummerus 2017
Alkuteos: I Let You Go (2014)
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére
Sivuja: 418
Auto ilmaantuu kuin tyhjästä. Märkien jarrujen vinkaisu, kun viisivuotias poika iskeytyy tuulilasiin, ja hänen vartalonsa pyörähdys, ennen kuin paiskautuu tielle. Nainen juoksee pojan perässä edelleen liikkeessä olevan auton eteen. Liukastuu ja rojahtaa eteenpäin työntämiensä käsiensä varaan. Hänen hengityksensä salpautuu.
Se on ohi silmänräpäyksessä.
Sateinen ilta. Äiti ja pieni poika matkalla kotiin, käsi kädessä. Sitten koti jo näkyy ja he pysähtyvät ruuhkaisen kadun varrelle odottamaan sopivaa hetkeä ylittää tie. "Otetaan kisa. äiti!", poika huudahtaa ja hetkessä äiti tuntee pojan otteen irtoavan kädestään. Kuuluu jarrujen kirskuntaa ja tömähdys. Auto on ilmestynyt kuin tyhjästä ja nyt se on tuhonnut heidän elämänsä ajamalla pienen Jakobin yli. Yksi pieni hetki, silmänräpäys, ja kaikki on muuttunut.
Jenna Gray ei ole toipunut poikansa menettämisestä ja hän päätyy ahdistuksissaan Walesin rannikolle, rähjäiseen vuokramökkiin. Hän ei halua tavata ketään ihmistä menneisyydestä eikä liioin nykyhetkestäkään. Hän haluaa vain olla rauhassa surunsa kanssa. Jokaöiset painajaiset piinaavat häntä eikä päivätkään ole helppoja. Tahtomattaan hän joutuu olemaan tekemisissä muutamien kyläläisten kanssa, ja kokee siitä suurta ahdistusta. Hän lievittää tuskaansa aloittamalla vanhan rakkaan harrastuksen ja alkaa kierrellä rannalla kameran kanssa. Vähän kerrassaan Jennasta tuntuu, että kaikesta huolimatta hän alkaa saada elämän syrjästä kiinni. Mutta sitten, menneisyys kolkuttaa ovelle...
Huuto lävistää uneni ja säpsäyttää minut hereille. Aurinko ei ole vielä noussut, mutta makuuhuoneessa on valot päällä: en kestä pimeyttä ympärilläni. Sydän takoen keskityn hengittämään rauhallisemmin.
Sisään ja ulos.
Sisään ja ulos.
Samaan aikaan kun Jenna yrittää eristäytyä muulta maailmalta mökkiinsä, Bristolissa rikoskomisario Ray Stevens parinsa Katen kanssa ei saa rauhaa Jacobin kohtalon suhteen. Aikaa kuluu, eivätkä he ole yhtään lähempänä totuutta siitä, kuka ajoi pienen pojan kuoliaaksi. Ray painii myös omassa elämässä haasteiden kanssa, kun välit vaimoon ovat olleet pitkään kireät, eikä esikoispojan muuttuminen etäiseksi ongelmanuoreksi auta asiaa. Nuori ja innokas Kate työparina saa Rayn unohtamaan hetkeksi kodin ongelmat. Yliajon vuosipäivän koittaessa johtoporras on jo kieltänyt ajankäytön syyllisen etsintään, mutta niin Ray kuin Katekaan ei ole pystynyt unohtamaan tapausta ja yrittävät vielä kerran saada tarvittavia yleisövihjeitä yliajosta laittamalla ilmoituksen lehteen. Walesin rannikolla Jenna on saanut elämäänsä jo ripauksen onnea ja päässyt selättämään surunsa pahimman huipun. Sitten tulee vihje, jota Ray ja Kate ovat kokonaisen vuoden kuumeisesti kaivanneet...
Clare Mackintosh on työskennellyt ennen kirjailijauraansa vuosikausia rikostutkijana ja järjestyspoliisina. Mackintosh onkin saanut innoituksensa tähän esikoisteokseensa Annoin sinun mennä eräästä tapauksesta, jonka tutkinnassa hän oli ollut aikanaan mukana. Mackintoshin tausta näkyy vahvasti teoksessa, sen verran taidokas esikoinen Annoin sinun mennä nimittäin on. Se on sekoitus dekkaria ja psykologista jännitystä, mutta toisaalta myös rikasta henkilötarinaa, joka sukeltaa syvälle ihmismielen syövereihin ja toisaalta ihmissuhteidenkin dynamiikkaan. Kirjassa ei selvitetä pelkästään rikosta vaan Mackintosh käyttää huolellisesti aikaa henkilöhahmojen rakentamiseen. Aiheestaan huolimatta tämä ei mielestäni ollut mitään piinaavaa jännitystä kuitenkaan, vaikka kirjan loppupuolisko tarjoileekin koko ajan kasvavaa jännitystä mukavasti. Voisi sanoa, että Annoin sinun mennä on enemmänkin kuin perinteinen genrensä edustaja. Se tarjoilee myös ainakin minulle yhden yllättävimmistä juonenkäänteistä aikoihin. Kiehtovat henkilökuvaukset ja varsinkin Walesin rannikon miljöö yhdistettynä rikokseen tarjoilevat aika täydellisen lukupaketin. Tämän parissa oli helppo viihtyä ja jäin kyllä selkeästi kaipaamaan lisääkin luettavaa tältä kirjailijalta.
Elegia luki tämän alkukielisenä, ja esimerkiksi Leena, Annika ja Maria ovat viihtyneet tämän äärellä!
Kiitos vinkistä, kuulostaa mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaJuonen kuljetus oli minustakin ihan loistavaa tässä. En yleensä edes niin välitä juonista, mutta nyt siinä oli jotain niin ovelaa, että ei voi kuin ihailla. Ihan kuin Macintosh nostaisi näkökulmatekniikan toiseen potenssiin, kun hän kirjoittaa nämä näkökulmat henkilöiden luulojen ja harhojen läpi.
VastaaPoistaJa siinä olet oikeassa että henkilöhahmot on rakennettu huolella. Raysta välillä ajattelin, että hän ajattelee jotenkin liian naisellisesti, mutta en tiedä sittenkään, onhan niitä fiksusti ajattelevia miehiä oikeestikin olemassa :)