tiistai 17. tammikuuta 2017

Linda Olsson: Sisar talossani

Linda Olsson: Sisar talossani
Kustantaja: Gummerus 2017
Alkuteos: En syster i mitt hus 2016
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kannen ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Sivuja: 243

Minuun sanat vaikuttivat kuin olisi nnielaissut jotakin kuumaa ja raskasta. Ja kun olin saanut palan nielyä, se jäi korventamaan sisintäni. Tieto siitä, että kun tulisi ilta, sisareni olisi täällä. Nukkuisi yhdessä sängyistä. Asuisi yhdessä huoneista. Tunkeutuisi tilaan, jota pidin omanani, ja vaikuttaisi ilmapiiriin. Tietenkään hän ei tekisi sitä tahallaan. Ei, vika oli kokonaan minussa. Se, mikä on minun, tuntuu niin... en oikein tiedä, miten sitä kuvailisin. Ehkä hauraalta. Niin helposti haavoittuvalta ja herkästi särkyvältä. Kaikin tavoin.

Viisikymppinen Maria on paennut elämäänsä ja päätynyt Espanjaan, Costa Bravan rannikolle. Maria elää arkeaan yksin ja pienistä asioista nauttien. Hän ei kaipaa kelloa kertomaan aikaa vaan seuraa auringonnousuja-, ja laskuja. Elämä meren rannalla on Mariasta juuri sitä, mitä hän on aina kaivannut, tarvinut. Maria joutuu kuitenkin hankalan tilanteen eteen, kun hän joutuu lunastamaan kaksi vuotta sitten äitinsä hautajaisissa siskopuolelleen Emmalle esittämän kutsun. Kuusi vuotta nuorempi Emma oli aina jäänyt Marialle etäiseksi, toisin kuin Amanda-sisko, josta Maria joutui luopumaan. Pelkkä ajatus Emman tulosta jo järisyttää kovasti Marian mieltä. On niin paljon asioita, joita Maria ei haluaisi edes ajatella, saati keskustella niistä jonkun, varsinkaan Emman kanssa. Niin paljon. Mutta nyt Emma on tulossa, eikä Maria voi enää paeta sisarpuoltaan tai menneisyyden haamujakaan. Aluksi niin vieraalta tuntuva Emma asettuu taloon ja korostaa Marialle, ettei tarvitse mitään erityistä ohjelmaa tai viihdyttämistä. Hän ei halua olla vaivaksi. Ilmassa väreilee jo kuitenkin paljon niitä vaiettuja asioita ja tunteita, jotka ovat olleet piilossa liian kauan. Siitä huolimatta he hakeutuvat toistensa seuraan, nauttivat aamu-ja iltahetkistä Marian talon ihanalla terassilla, käyvät kävelyretkillä ja yrittävät rakentaa jonkinlaista siltaa välilleen. Pikkuhiljaa keskustelut syvenevät ja varsinkin Maria saa huomata, että kun on pidättänyt kyyneleitä liian kauan, ne tulevat lopulta vyöryen. Mutta onko kahden aikuisen naisen mahdotonta löytää enää sellaista yhteyttä, mitä sisaruus voisi tarjota? Pystyvätkö he kumpikin kohtaamaan oman elämänsä kipupisteet ja antamaan anteeksi; itselleen ja toiselle?

Hämmästyin sitä, kuinka luontevasti sanat soljuivat huuliltani.
Emma ei sanonut mitään.
Ja kaikki oli niin kuin pitikin.
Nostin katseeni kohti tähtitaivasta ja vedin syvään henkeä.
Ehkäpä me sittenkin selviäisimme tästä, kaikesta huolimatta. 

Luin vuosia sitten Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, ja se on edelleen yksiä lempikirjoistani. Viime vuonna luin Kun mustarastas laulaa ja vaikka en viehättynyt siitä ihan niin paljon kuin tuosta ensimmäisestä, pidin kyllä aika tavalla kirjasta. Heti lukemisen jälkeen olin vähän ristiriitaisissa tuntemuksissa kirjan lopun suhteen, mutta näin ajan kuluessa olen päätynyt ajattelemaan, että se oli rohkea ja puhutteleva ratkaisu päättää tietyiltä osin tarina niin kuin se päättyi. En siis ole lukenut kaikkia Olssonin käännöksiä, mutta kun näin jo Olssonin uusimman kirjan käännösversion kannen, olin aika myyty. Tiesin, että haluan lukea sen ehdottomasti. Aihepiirinä myös aikuisten sisarusten välit ja menneisyyden taakka on kieltämättä yksiä kiehtovimmista aiheista tämän tyyppisessä kirjallisuudessa. Oman ison kiinnostuksen kirjaan loi sen tapahtumapaikka, Espanja. Olen lähdössä syksyllä Espanjaan lomalle, ensimmäistä kertaa koskaan ylipäätään pohjoismaiden ulkopuolelle, ja luen mielelläni Espanjaan sijoittuvia tarinoita. 

Olsson luo tarinaa jotenkin niin vaivattoman oloisesti kipeistäkin aiheista. Kieli on soljuvaa, kaunistakin sekä jaksaa pitää otteessaan. Olsson rakentaa sisarusten välistä dynamiikkaa väkevästi ja kiinnostavasti. Kolme sisarta, joista nyt kaksi joutuvat kohtaamaan menneen ja nykyhetkenkin kivut, surut. Vahva yhteys toisten välillä siinä missä kylmä etäisyys toisten. Kaiken taustalla lopulta tragedia, jolla on pitkät jäljet tulevaisuuteen. Samoja tilanteita, olosuhteita, mutta niin kovin eri tavoin koettuja. Kenen todellisuus on todempi? Olsson osaa kirjoittaa niin väkevästi tarinaa aiheista, jotka eivät ole helppoja. Psykologinen ote Olssonin teoksissa on vahva ja välittyy alusta loppuun. Sen lisäksi, että tarinan ihmiset ovat jotenkin niin vereviä, todellisia, Olsson panostaa varsinkin tässä teoksessa miljöön kuvaukseen. Nautin suunnattoman paljon tilanteista, joissa espanjalainen, välimerellinen ilmasto ja maisema pääsevät esille. Sisar talossani on jotenkin niin kauniin haikea mutta kuitenkin valoisakin tarina. Jos jotain kriittisempää kirjasta etsii, niin alkupuolella tuli tunne, että sitä, miten Maria koki Emman olevan hänelle käytännössä ventovieras, korostettiin liiankin usein. Tämä on kuitenkin niin pieni juttu, ettei se kokonaisuuteen vaikuttanut kuitenkaan. Tietyllä tapaa tarina on viihteellinenkin, kaikesta syvyydestä huolimatta, mutta älykkäällä tavalla. Sisar talossani on elämänmakuinen ja melankolinen tarina sisaruudesta. Se saa pohtimaan varsinkin sitä, miten todellisuus voi näyttäytyä meille niin eri tavoin tai ylipäätään muistamaan, että kuinka helposti oletamme tietävämme toisen todelliset ajatukset ja toimimme sen pohjalta.

Annoin katseen levätä tutussa maisemassa. Ja palasin ensimmäiseen päivääni talossa. On kummallista, että sitä muistaa olleensa onnellinen, mutta tunnetta on mahdotonta palauttaa. Surun kanssa on toisin. Surullinen muisto tuo tunteen aina pintaan.

Kannattaa kurkata myös Leenan ajatukset kirjasta!

3 kommenttia:

  1. Niin tämä koskettava teos...Minusta tässä on jotain uutta Olssonia, rouheampaa. Se miten hän loi Marian luonteen, miten piirsi kuvan naisesta, joka halusi irti ja jätti ja jäi muualle.

    Minulle tämä ei ollut viihteellistä, sillä kirja sai mut kyyneliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siis Maria oli todella kiehtova kaikessa viileydessään ja etäisyydessään muihin. Vaikka kuitenkin oli tunteita täynnä, mutta patosi niitä.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Mulla on "työn alla" Olssonin Sonaatti Miriamille, ja vaikka olen vasta alussa, tarina on temmannut mukaansa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)