Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
Kustantaja: S&S 2017
Alkuteos: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv 2015
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 326

Viikko sitten neuvolalääkäri otti verikokeet ja kaikki näytti kuulemma hyvältä, kaksi päivää sitten me katsottiin yhdessä leffaa, sanon. Hematologi painaa päänsä: Silloin kaikki varmaan näyttikin hyvältä, tämä on edennyt nopeasti. Hän vilkaisee minua ja jatkaa: En pysty edes kuvittelemalla, tällaisella hetkellä kun teistä on juuri tulossa vanhempia, ei, kerta kaikkiaan hirveä juttu.

Vielä pari päivää sitten he olivat tavallinen nuoripari, Tom ja Karin, joiden esikoisen laskettuun aikaan oli vielä toista kuukautta. Sitten Karin sairastuu äkisti ja vaikka sairaalassa arvellaan Karinin kärsivän influenssasta ja pyydetään pysymään kotona, Tom ei anna periksi, sillä hän näkee, että Karin on nyt todella huonossa kunnossa. Lopulta hengitysvaikeuksien tullessa he pääsevät sairaalaan ja alkaa hurja tapahtumien pyörremyrsky. Karinin tila heikkenee todella nopeasti ja vauva syntyy keisarinleikkauksella. Lääkärit sanovat rehellisesti Tomille, että Karinin tilanne näyttää aika heikolta. Tom sukkuloi vastasyntyneen Livian ja hengestään taistelevan Karinin välillä ja vaatii lääkäreiltä kunnolla tietoa kaikesta mikä liittyy vähänkin Karinin tilaan ja hoitoon. Heidän läheisiä alkaa kertyä sairaalaan, sillä väistämätön on edessä.

Nygren katsoo kelloa ja lisää: Potilas todettu kuolleeksi kello 06.31.

Kun sain muutama kuukausi sitten käsiini ennakkokappaleen ruotsalaisen runoilijan Tom Malmquistin esikoisromaanista Joka hetki olemme yhä elossa, siirsin sen sivuun. Aihepiiri tuntui äkkiseltään jotenkin liian rankalta, liittyen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin. Nyt sitten viikonloppuna kuitenkin päätin alkaa lukemaan kirjaa. Juuri kun kirjan sivuilla kamppailin sen rankan tosiasian kanssa, mitä Malmquist kirjoittaa..siitä miten elämä voi muuttua hetkessä, saavutti minutkin tieto joka on järkyttänyt kovasti kirjablogimaailmaa. Lukutoukan Kulttuuriblogin Kristan äkillinen poismeno on asia, jota on vaikea ymmärtää. Lepää rauhassa Krista! Mietin jopa, että jätänkö kirjan lukemisen kesken. Kuitenkin olin jo ehtinyt upota Malmquistin intensiiviseen kerrontaan niin voimakkaasti, että päätin jatkaa. Malmquist käyttää kerrontatyylinä jopa hieman haasteellista tapaa; Tomin ajatukset tulevat suodattamattomina ja dialogit käydään kaiken sen seassa ilman kappalejakoja tai muutakaan selkeää merkintää.

Hän laskee salkun maahan, ottaa lasit silmiltään ja putsaa niitä paidanhelmaan, ja heti kun hän on vaiennut, huoneeseen jäänyt sairaanhoitaja avaa suunsa ja sanoo: Tom, jos en ehdi tulla takaisin ennen kuin sinä lähdet, niin hyvää yötä, toivottavasti saat nukuttua. Hän poistuu huoneesta lakanamytty sylissään. Appiukkoasi vartenko sinä teet muistiinpanoja? Person kysyy. En, kirjaan asiat jotka haluan kertoa Karinille, jos hän herää, vastaan. Karinilla on oikeus lukea omat potilaskertomuksensa, Person sanoo. Tiedän, mutta niissä on vain yksi versio, huomautan.

Dramaattisen alkuosan jälkeen Tom kertoo niin hänen ja Karinin suhteen historiaa kuin myös arjesta, johon hänet Livian yksinhuoltajana sysätään samaan aikaan kun hän suree Karinin kuolemaa. Aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, Tom joutuu raastavan byrokratian rattaisiin, sillä he eivät olleet Karinin kanssa naimisissa ja näin ollen häntä ei ole todistettu Livian isäksi. Läheiset auttavan parhaansa mukaan, mutta Tom on kuitenkin se, joka on vastuussa siitä, että arki jatkuu, Livian takia. Runoilijataustastaan huolimatta Malmquistin kerrontatyyli ei ole lyyristä tai maalailevaa, vaan päinvastoin. Asioita tarkastellaan usein melkeinpä viileän lakonisesti. Vaikka olen usein suoraan tunteisiin iskevän, rönsyilevänkin kerrontatyylin ystävä, tämän aihepiirin kohdalla näin tämän tyylin todella hyvänä ratkaisuna. Vaikka lukija seuraa traagisia tapahtumia Tomin mukana, hän ei kuitenkaan päädy liian syviin vesiin sillä Malmquist ei mässäile tapahtumilla tai surulla. Malmquist on epäilemättä taidokas kirjoittaja ja lukematta alkuteosta uskallan väittää, että Outi Mennan suomennos on täydellinen.

Kyllähän tämä kirja herätti ihan hurjan paljon ajatuksia, jotka pakahduttavat. Kuitenkin ne tuntuvat nyt niin henkilökohtaisilta, etten osaa lähteä niitä avaamaan tässä enempää, valitettavasti. Joka hetki olemme yhä elossa on huikean hieno taidonnäyte siitä, miten tosielämän tragedia piirtyy kaunokirjalliseen muotoon hyvällä maulla. Sen sanoma on niin vahva, varsinkin tämän viikon murheellisten uutisten jälkeen, etten voi kuin todeta loppuun, että kirjan nimi kertoo sen olennaisimman:

Joka hetki olemme yhä elossa.

Kommentit

  1. Hyvällä maulla, sillä Malmquist tosiaan tragedian esiin tuo. Pidin siitä, että tarinassa ei sorruta patetiaan vaan aika lakonisesti kuvataan sitä, mitä tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että tämä oli parhain tyyli kertoa tällainen tarina!

      Poista
  2. Hieno bloggaus kirjasta. Kirja odottaa lukupinossa. Mietin kovasti lähdenkö kirjan surullisen tarinan matkalle mukaan, mutta sanoma on niin monelle tärkeä.

    Joka hetki olemme yhä elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jouduin miettimään tätä pari kuukautta, mutta en kadu yhtään, että päätin uskaltaa. Vaikuttava lukukokemus, monella tapaa.

      Poista
  3. Tämä lienee kyllä yksi vuoden kirjatapauksista. Kerta kaikkiaan hieno kirja, ja vaikka toki surullinen, mielestäni niin kamalan tärkeä monen lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon minäkin, että moni tämän lukisi. Tärkeä aihe ja kouriintuntuvalla tavalla muistuttaa elämän ainutkertaisuudesta, tämän hetken tärkeydestä.

      Poista
  4. Olen ihan samaa mieltä, kirja oli vahva ja hieno! Ja tosiaan mässäilyä ei ollut lainkaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)