Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja


Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja
Kustantaja: Otava 2018
Alkuteos: Den röda adressboken 2017
Suomentanut: Tuula Kojo
Sivuja: 316 (ennakkokappale)

Elämän varrella törmää niin moniin nimiin. Oletko ajatellut sitä, Jenny? Nimiin jotka tulevat ja menevät. Jotka särkevät sydämen ja saavat kyyneleet silmiin. Joista tulee rakastajia tai vihollisia. Selailen joskus osoitekirjaani. Siitä on tullut elämänkarttani. Kirjoitan sinulle siitä vähän. Niin että sinä, joka jäät ainoaksi muistamaan minut, muistaisit myös elämäni. Tämä on eräänlainen testamentti. Annan sinulle muistoni. Ne ovat hienointa mitä minulla on.

Kun 96-vuotias Doris Alm tajuaa, ettei hänellä enää todellakaan ole elinaikaa jäljellä tuhlattavaksi, alkaa hän kirjoittamaan kokemuksiaan elämänsä varrelta tarinoiksi sisarentyttärentyttärelle Jennylle. Jenny perheineen on hänen ainoa läheisensä, mutta Jenny asuu San Franciscossa. Viikottain Doris vaihtaa kuulumisia skypen välityksellä Jennyn kanssa. Jenny huomaa, että Doris alkaa olla oikeasti jo aika heikossa kunnossa ja huolestuu. Onhan Doris ollut hänelle lapsesta asti se ainoa tuki ja turva sukulaisista. Ilman Dorista Jennyn elämä voisi olla nyt hyvin erilaista kuin mitä on. Skypepuhelut Jennyn kanssa ovat Doriksen päivien pelastus. Melkein liikuntakyvyttömänä Doriksen päivissä ei ole kummoista sisältöä hänen pysytellessään pitkälti asunnossaan. Vaihtuvat avustajat tuovat vähän väriä päivään, joskaan kaikki eivät aina ole ihan sitä, mitä avustajalta odottaisi. Tarinoita kirjoittaessaan Doris palaa moniin merkittäviin hetkiin menneisyydessään ja nyt muistot tulevat vahvana kuin hyökyaalto hänen sydämeensä. Apuna tarinoissa Doris käyttää vanhaa punaista osoitekirjaansa, jossa melkein kaikkien kohdalla lukee jo lisähuomiona maininta KUOLLUT.

Kuka uskoisi, mitä kaikkea tuon iäkkään tukholmalaisrouvan elämäntarinaan kätkeytyykään! Doriksen ollessa vasta 13-vuotias, päätyy hän Ruotsista Pariisiin. Siitä alkaakin aikamoinen seikkailu ja lopulta myös selviytymistarina, joka lopulta päätyy Doriksen sairasvuoteen äärelle Tukholmaan. Noihin vuosikymmeniin sisältyy monia kiehtovia ihmissuhteita ja juonenkäänteitä Doriksen elämässä. Mutta vaikka Doris oli nähnyt ja kokenut sellaisiakin asioita, joita ei monikaan meistä, niin loppujen lopuksi mikä oli se asia, mikä painoi eniten elämän vaakakupissa? Kaikki ne hienot kokemukset maailmalla vaiko rakkaus ja ystävyys, joita hän sydämessään tunsi? Kun kaikki muu häviää ympäriltä eikä kehokaan enää toimi kuten pitäisi, mitä meille jää jäljelle?

Raha, status ja tulevaisuus eivät olisi voineet merkitä vähempää juuri siinä, juuri silloin, siinä ranskalaisessa puistossa lämpimänä kevätpäivänä, kun rinnallani kulki mies, jolla oli risaiset kangaskengät.

Täytyy ensiksi todeta, että tämä Sofia Lundbergin esikoisromaani Punainen osoitekirja kuuluu lukuvuoteni yllättäjiin. Se ei ehkä tule nousemaan lukuvuoteni TOP 3- listaan, mutta eihän sinne kaikki hyvät tarinat muutenkaan mahdu. On ihanaa lukea välillä kirja, josta ei sinällään ole mitään odotuksia ja se tarjoaakin todella koukuttavan ja koskettavan lukukokemuksen. Myönnetään, että kirjan kansi meinasi ensin saada minut ohittamaan kirjan kokonaan. Pari kollegaani luki kirjan ja heidän innostus kirjaan tarttui siinä määrin minuunkin, että päätin kokeilla. Ei kannessa mitään varsinaista vikaa ole, mutta jostain syystä ajattelin kirjan olevan minulle liian kevyttä viihdettä. Toisinhan siinä sitten kävi. Toki Punainen osoitekirja viihde-genren alle hyvin solahtaa, mutta on genressään sitä vähän vakavempaa, älykästä viihdekirjallisuutta. Lundberg kirjoittaa todella sujuvasti ja tarinassa ei ole sellaista perinteistä kliseistä otetta juonessa tai edes päähenkilöissä, kuin voisi olettaa. Doriksen elämäntarina on huikean kiinnostava, koukuttava ja koskettava. Mitä edemmäs kirjassa pääsin, sitä palavemmin kaipasin sen pariin takaisin lukemisten välissä. Kirjan lukeminen nosti paljon tunteita pintaan ja sai erityisesti pohtimaan sitä, miten huikeita tarinoita monella ympärillämme elävällä iäkkäällä ihmisellä olisikaan kerrottavanaan, mutta ei välttämättä ketään kuka kuuntelisi. Toisaalta teemoissa nousee esille myös mediassakin paljon puhututtanut vanhusten yksinäisyys. Voisin kuvitella, että jos on tykännyt esimerkiksi Linda Ohlssonin kirjoista, tämä sopii hyvin samaan lukumakuun! Minulla jäi kyllä ikävä Dorista...

Madame opetti minulle, että ihmisellä on monta eri hahmoa. Että se, mitä toivoo ei aina ole se oikea, että meillä kaikilla on monia polkuja kuljettavana matkallamme kohti yhtä ja samaa kuolemaa. Että päädymme vaikeisiin risteyksiin, mutta että niiden jälkeen polku voi taas suoristua. Ja että mutkat eivät ole lainkaan vaarallisia. 

Helmet- lukuhaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 23: kirjassa on mukana meri. 


Kommentit

  1. Minulle tulee kannesta mieleen Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville: värit ja nuo postimerkit/-leimat. Ihana kuulla, että tämä yllätti. Jos saan kirjan käsiini, voisin hyvinkin pitää tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs muuten onkin hyvin samanlainen kansi!!

      Poista
    2. Katja ja Susa, 'perunankuoripaistoksen' ihanille muistoille tuo kansi! Kuulostaa kiinnostavalta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)