Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa
Kustantaja: Otava 2018
Sivuja: 343

Kun kerroin unestani Ellenille, Ellen sanoi ettei ihminen eronnut eläimestä mitenkään. Että meidän jokaisen sisällä asuu peto. Että meillä kaikilla on piste, jonka jälkeen eläintä meissä on mahdotonta piilottaa.
Se tuntui lohduttomalta. Että elämässä olisi lopulta kyse vain siitä, kuka jaksoi pitää sitkeimmin kiinni ihmisennahoistaan.


Kun Eeva saa tuoreen pikkuveljen syliinsä Villilähteen torpassa, ovat muun maailman pelottavat kaiut vielä kaukana heistä. Elämä on tuttua ja turvallista, vailla isoja murheita. Äiti käy läheisellä kartanolla töissä, ja ottaa heidätkin välillä mukaan. Kartanon pojista toinen on jo maailmalla mutta toinen, kukkakeppi, Henrik, yrittää tehdä tuttavuutta Eevan kanssa. Iltaisin Eeva ahmii satuja öljylampun valossa ja antaa satujen prinssien ja prinsessojen vallata unensa. Kuluu muutama vuosi, kun sisällissota repii Suomea kahtia ja isä joutuu sotaan mukaan punaisten puolelle. Eeva ja pikku-Eino päätyvät äidin kera Lahteen, jonne Eeva oli mielinyt monta vuotta käymään. Lahteen paetessaan Eeva alkaa pian ymmärtää, että nyt ei todellakaan ole kyse huviretkestä, vaikka se tuntuukin parhaimmalta versiolta kertoa ihmettelevälle Einolle. Puhjennut sota näkyy joka puolella, ja he joutuvat lopulta Hennalan vankileirille. Isää ei näy eikä kuulu ja nälkä sekä kurjat elinolot alkavat tehdä elämästä helvettiä. Äidistä ei ole enää lohduttajaksi ja Eeva yrittää tehdä kaikkensa huolehtiakseen Einosta. Satu kerrallaan hän maalailee Einon mieleen toinen toistaan kiehtovimpia maailmoja, mutta entä sitten kun sadut loppuvat? Entä kun aikuisista ei ole mitään apua, ei edes kartanon kukkakepistä, joka on joutunut töihin Hennalan vankileirille.

Tauno huokaisi helpottuneena, mutta Eeva tunsi kiukunpuuskan sisällään. Kaikki aikuiset ovat pelkureita.

- Isosiskon tehtävä on suojella pikkuveljeä. Kaikelta. Joskus myös totuudelta, Tauno sanoi sitten hiljaisella äänellä ja lähti äidin perään. 

Vuosikymmeniä myöhemmin he kumpikin ovat eläneet elämäänsä tahoillaan enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi. Eino on rakentanut ympärilleen vankan menestyjän roolin ja ihmettelee aika ajoin mieleen nousevia muistoja, välähdyksiä. Ovatko ne heijastumia jostain lapsena koetusta vaiko vain mielen kepposia? Eevasta Eino ei ole kuullut mitään sitten nuoruusvuosien. Eevaa on ajanut elämässä eteenpäin kosto, joka nyt odottaa vain lopullista huipennustaan. Siinä missä Eeva ja Eino molemmat hapuilevat elämissään tahoillaan, ei helpotusta tunnu löytyvän Henrikillekään. Olipa ollut häviäjien tai voittajien puolella, heihin jokaiseen sota oli jättänyt syvät jäljet. Ehkä elämä oli kuitenkin onnistunut huijaamaan heitä kaikkia viimeiset pari vuosikymmentä, sillä olisihan se pitänyt tajuta, että se minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Lopulta.

Anteeksianto ei ole koskaan puhdasta, Ellen oli sanonut hänelle. Se on aina tahrattu itsekkäillä tarkoitusperillä. Mutta siinä missä anteeksianto yrittää esittää vilpitöntä, kostolla ei ole koskaan ollut tarvetta huijata ketään. Kosto on rehellinen. Kosto on paljas. Kosto on meidän pelastuksemme. Siihen meidän on tartuttava. Vain siten voimme vihdoin vapautua ja tehdä maailmasta jälleen ehjän. 

Mutta entäs jos on itse jo liian rikki sisältä?

Pasi Pekkolan kolmas romaani Huomenna kevät palaa vie lukijan niin sisällissodan repimään Suomeen kuin 50-luvulle Amerikkaan. Keskiössä ovat erityisesti sisarukset Eeva ja Eino, niin lapsina kuin myöhemmin aikuisina, mutta myös kartanon poika Henrik saa äänensä ja osansa tarinassa. Luin Pekkolan esikoisen Unelmansieppaajan viitisen vuotta sitten ja muistan pitäneeni siitä. Pekkolan uusimman romaanin näyttämö, eli sisällisota on nyt aiheena sellainen, että se vetoaa minuun voimakkaasti. Kävin katsomassa kuukausi sitten paikallisessa teatterissa Veriruusut -näytelmän, joka on tehty Anneli Kannon romaanin pohjalta ja vaikutuin kyllä sydänjuuriani myöten. Myös Heidi Köngäksen Sandra jätti vahvan jäljen. Tartuin siis Pekkolan romaanin kohtuu vahvoin odotuksin. Tykästyin jo heti alussa Pekkolan tapaan kirjoittaa. Huomasin laittavani sivumerkkejä vähän väliä, sillä aina tuli joku uusi lause, kohta, jonka pariin olisin halunnut jäädä viipyilemään. Monet lauseet ovat merkitykseltään niin painavia, ettei niitä vain voi ohittaa kevyesti, nopeasti. Monin paikoin tarina menee niin ytimeen, että meinaa itkettää lukiessa. Pekkola ei myöskaan tarjoa liian valmiita tulkintoja vaan jättää paikoin paljonkin lukijalle valtaa muokata mahdollisista asioiden kulusta mieleisensä skenaarion.

Ei romaani kuitenkaan ihan särötön minulle lukukokemuksena ollut. Ehkä jossain määrin koin jonkinlaista eri osioiden irrallisuutta. Erityisesti Hennalan vankileiriin sijoittuvat osuudet ovat intensiivisiä lukukokemuksia, toisaalta loppua kohti etenevä pieni trillerimäisyys pitää myöskin otteessaan. Toisaalta olisin ehkä kaivannut vielä enemmän sekä Eevan että Einon mielenmaiseman avaamista aikuisena. Nämä eivät kuitenkaan ole mitään moitteita eivätkä merkittävästi kokonaisuuteen vaikuttavia asioita, lähinnä pientä hienosäätöä. Kokonaisuutena Huomenna kevät palaa on mielestäni todella ansiokasta kotimaista proosaa, joka jättää lukijaansa voimakkaan tunnejäljen. Todellakin! Huomenna kevät palaa näyttää väkevästi, miten sota jättää jälkensä niin sen häviäjiin kuin voittajiinkin.

Sijoitan kirjan Helmet -lukuhaasteessa kohtaan 14: Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. 

Kommentit

  1. Olen lukenut Pekkolan Lohikäärmeen värit. Tykkäsin siitä kovasti. Nyt kyllä tuntuu, että sisällissotakiintiöni on jo täynnä eli odottelen varmaankin Pekkolan seuraavaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Lohikäärmeen värit aion lukea vielä joskus, sitä on kehuttu niin paljon! Minä olen lukenut vasta muutamia kirjoja sisällisodasta, joten vielä on minun kiintiössä tilaa, mutta aihe on toki sellainen, ettei sitä enempäänsä ehkä pysty lukemaankaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)