perjantai 13. toukokuuta 2011

Meritta Koivisto: Poissa


( Avain 2011)

Sitten hän kuuli rapinaa. Ensin se oli ihan hiljaista ja hän jäykistyi paikalleen. Ne tulevat takaisin, tytön päässä kävi. Minä olen niin hiljaa, etteivät ne huomaa, ja tyttö pidätteli hengitystään, ettei päästäisi ääntäkään, kip, kip...
Edes niin hiljaista. Sitten hän tunsi pienet terät, jotka läpäisivät ohuen trikookankaan ensin varpaiden kohdalta ja sitten jalan sivustalta, kohta teriä oli joka puolella ja hän painoi päänsä polviin.

Jaakob, Mikael, Hannu, Sakari, Ossi, Marie ja Kitta. Seitsemän lasta, joita elämä oli koulinut jo liikaakin. Lastenkoti, minkä tapahtumista vaiettiin. Mustelmat keholla, viillot ihossa. Pimeä kellari, minne hillovarkaat laitettiin miettimään tekojensa seurauksia. Jokainen heistä halusi vain paeta, pelastua. Pelastusarmeijan kesäleirillä syntyy ystävyys, joka vuosien päästä johtaa tekoon, josta syntyvä katumus kantaa aikuisikään asti. Jaakobin isäpuolen Kaarlon firmasta varastettu rahasalkku katoaa ja ystävykset ajautuvat kukin omille teilleen. Nuoruusvuosina tehty ryöstö ja rahasalkun kohtalo ei kuitenkaan jätä rauhaan vuosienkaan päästä heitä. Elämä on kuljettanut heitä eri ruuntiin, niin mäkkärin tiskille hampurilaisia myymään, asianajajan työhön kuin hämyisten baarien tiskeille ryyppyä etsimään. Kaiken taustalla kuitenkin häilyy ajatus tehdystä rikoksesta. Kun yhtäkkiä vihjeitä kadonneesta salkusta alkaa nousta pintaan, heidän kohtaaminen on väistämätöntä tavalla tai toisella.On kohdattava menneisyys silmästä silmään.

Mistä sitä tietää kumpaa katuu? Mikä valinta oli oikea ja mikä väärä? Kuka sen asian oli oikein päättänyt? ”Jos ei tiedä mitä pitää tehdä, pitää toimia niin kuin rakkaudellisinta lähimmäistään kohtaan”, Pelastusarmeijan mies oli sanonut kesäleirillä. Mutta jos se on pahasti tekemistä noin muuten?

Vanhojen ystävien kohtaaminen ei kuitenkaan ole mutkatonta ja osa ei siihen pystykään. Välissä on liian paljon vuosia, menneisyyden taakkaa sekä vaiettuja tunteita. Rahasalkunkin kohtalo kiinnostaa, mutta toisaalta nostaa pintaan pelon paljastumisesta. Toiset kaipaavat sovitusta teolleen enemmän kuin toiset, kun taas toisista uusi tilaisuus tekee jälleen varkaan.

Meritta Koiviston Poissa on monella tapaa tarina menneisyyden painolastista sielussamme. Niin rankat lapsuudenkokemukset kuin väärät valinnat värittävät nykyhetkeäkin, halusimme tai emme. Mutta kuinka paljon menneisyys määrää nykyisyydenkin suuntaa ja määrittää sitä, mitä olemme tänään?

Pidin paljon Koiviston tavasta kirjoittaa sujuvaa tarinaa. Kirjan henkilöt ovat uskottavia, elämän karhentamia, erehtyväisiä mutta kaikilla edelleen sisimmässään toive jostain paremmasta, kuin tuolloin aikanaan eräänä kesänä Pelastusarmeijan leirillä. Haavat eivät ehkä ole enää ulkoisia, mutta sisimmässä niitä kantaa yhä moni. Monesti pienissä eleissä, teoissa piilee paljon enemmän kuin mitä ensin voisi ymmärtää. Vaikka ryöstö ja sen jälkiseuraukset ovat olennainen osa tarinaa, kirja ei ole missään määrin jännäri vaan mielenkiintoinen tarina ihmisistä. Pidin erityisen paljon Marien henkilöhahmosta. Kirjan epilogi on yksi parhaimpia, mitä olen aikoihin lukenut. Vaikka henkilöiden lastenkotitaustat ja kipeät kokemukset tuodaan lukijan tietoisuuteen jo kirjan alussa, epilogi tekee voimakkaan jälkipotkun. Se saa vetämään syvää henkeä ja miettimään tarinaa vielä lukemisen lopettamisen jälkeenkin.

Miten rakkauden muisto voi tehdä kipeää vielä näinkin kauan jälkeenpäin. Hylätyn rakkauden muisto. Ehkä se on pahin.


3/5

8 kommenttia:

  1. Siis kirjan kansikin on jo niin kiinnostava, että sen ottaa jo sillä perusteella. En muuten ole ikinä edes kuullut Maritta Koivistosta, joten kiitos valistuksesta.

    Sisältö on rankkaa, mutta näitähän on tehty jo useita. Tottuuko tähän...turtuuko tuskaan. Kaikkein pahinta on jos tuskaa kantaa lapsi. Hän on silloin kuin väärään rooliin joutunut...

    VastaaPoista
  2. Leena:Meritta Koivisto oli minullekin tätä ennen uusi tuttavuus, mutta tämän myötä kyllä kiinnostuin hänen teksteistään.

    Kirjassa ei tuoda kuin siellä täällä esille tuota henkilöiden lapsuuden rankkuutta, mikä sikäli on virkistävää, ettei se ole koko ajan voimakkaasti läsnä keskiössä. Mutta kuitenkin juuri ne kokemukset, joita välähdyksenomaisesti tuodaan tarinaan mukaan, antaa sen ison syvyyden henkilöihin.

    VastaaPoista
  3. Onpa tämä hyvän ja kiinnostavan oloinen. Ja kirjoitit ihanasti, houkuttelevasti. Onneksi tämä kirja odottaakin jo hyllyssäni. :)

    VastaaPoista
  4. Katja: Mukava kuulla sitten, mitä sinä pidät tästä!

    VastaaPoista
  5. Minäkään en ole aiemmin kirjailijasta kuullut, mutta vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta. Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
  6. Minä huomasin tämän kyllä katalogissa, mutten ole ainakaan vielä hankkinut. Nyt alkoi kyllä tehdä mieli - kirjoitit mielenkiintoa vahvistavan arvion. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Sanna: Tässä on juuri se osa kirjablogien viehätystä, että saa vinkkejä kirjoista, jotka muuten saattaisivat mennä ohi oman huomion!

    Karoliina: On kyllä aina jotenkin erityisen mukavaa löytää kotimaisien kirjailijoiden joukosta itselleen uusia "tuttavuuksia"!

    VastaaPoista
  8. Aloitin eilen lukemaan tätä. Odottelen sitten innolla jälkipotkua. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)