Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa

(Tammi 2005)

Miksi hänellä oli sellainen tunne, että hän oli jäämässä kyydistä? Ja minkä kyydistä? Elämän? Koko ajanhan hän eli. Kuka sitä paitsi määritteli, minkälaista elämän tulisi olla tai kuka oikeasti eli elämäänsä, kuka vain seisoi ja katsoi sivusta? Eikö kaikki elämä ole elämää?

Elämä on kuin kaunis postikortti, johon on onnistuttu vangitsemaan täydellisen perheen onnellinen hetki. Tai niin ainakin Annamari Marttisen Mistä kevät alkaa -teoksessa nelikymppinen opettaja-Leila uskoo. Hänen mielensä on täynnä mielikuvia siitä, millaista heidän perheensä elämän tulisi olla. Kiltti aviomies Antti, ylioppilaaksi kirjoittanut tytär Kia sekä iäkäs äiti, joka vielä asuu omillaan. Kaikki voisi olla niin hyvin jos vain ihmiset tajuaisivat käyttäytyä kuten Leila mielessään ajattelee. Ja kun vielä ehtisi todistamaan alkavan kevään merkit ajoissa, näkisi jäiden lähdön, kaikki voisi olla täydellistä. Mutta elämällä on jotain muuta takataskussaan Leilaa varten, eivätkä ne kortit ole sellaiset, mitkä hän haluaisi pelata. Kian ylioppilasjuhlia suunnitellessa Leila joutuu todistamaan äitinsä sairastumista Alzheimerin tautiin. Hän on nähnyt merkkejä siitä, ettei äiti ole entisellään, mutta ei haluaisi uskoa niitä.

Kyllä sinä sen olet nähnyt, Leila, hän sanoi itselleen. Miten olisit voinut olla näkemättä? Kun äidit ja isät tulevat vanhoiksi ja varsinkin jos he tulevat sairaiksi, he imaisevat tyttärensä ja poikansa suihinsa ja sisäänsä, jos heitä menee liian lähelle. 

Kasvot kireinä tekohymyä hymyillen Leila koittaa hoitaa työnsä, saada äitinsä tilanteeseen tolkkua ja järjestää Kialle täydellisia juhlia. Samaan aikaan hänen mielessään takoo lakkaamatta, miksi tämän piti tapahtua juuri minulle? Minä en ehdi! Marttyyrin lailla hän suorittaa ja suorittaa, eikä tajua, ettei kevät ole ainoa asia, mikä on lipunut kaiken suorittamisen keskellä hänen silmiensä ohitse. Aikuistuvalla Kialla on aivan toisenlaiset suunnitelmat mielessä kuin Leilalla, niin omien juhliensa kuin tulevaisuuden suhteenkin. Mutta Leila ei sitä ehdi nähdä, sillä hänellä on kiire..kiire. Mikään ei tunnu riittävän hänen mielestään muille, vaikka hän itse on todellisuudessa ainoa tuomitsijansa.

Kun sitten Kian lakkiaispäivänä kaikki alkaa mennä pieleen jo aamusta, kun äiti löytyy kotoaan sekavana ilman juhlavaatteitaan, Leilan tiukasti yllä pidetyt kulissit alkavat väkisinkin natista. Muiden juhliessa ylioppilaiden suurta päivää, Leila uhkuu pidätettyä raivoa niin monia asioita kohtaan, ja toisaalta on samaan aikaan pohjattoman väsynyt. Äidin tilanne, Kian poikaystävä, rasittaviksi kokemansa sukulaiset. Ja kaikki nekin asiat, joiden pitäisi olla iloisia, ovat muuttuneet mustiksi Leilan mielessä. Ja kun päivä vaihtuu illaksi ja Leila jää kahden Antin kanssa juhlien jälkeen, Leilan levottomuus kasvaa..ja hän päätyy kirjaimellisesti polvilleen moraalin rämeikköön.

Leila haukkoi henkeään piilopaikassaan, häpeän puna kasvoilla ja kaulalla syveni. Hän kääntyi äkisti ja horjahti korkeissa koroissaan, lensi rähmälleen risukkoon, satutti polvensa kantoon. Hän kuuli tytön naurun laiturilta eikä halunnut kuulla sitä! 

Leilan tempoillessa sisäisten "riivaajiensa" kanssa, hän ei osaa asettua äitinsä asemaan ja nähdä, kuinka pelottavaa Alzheimerin  tautiin sairastuminen on. Leila kipuilee tyttären roolista luopumistaan eikä pysty hyväksymään uutta rooliaan oman äitinsä hoivaajana. Samaan aikaan Leilan äiti Helena on vankina niin asunnossaan kuin mielessään.

Hänet oli tyrkätty takaisin pimeään selliin, jossa oli katonrajassa vain yksi pieni ikkuna. Hän heittäytyi kapealle lavitsalleen kädet selän taakse kytkettyinä, tahmaisen vadelmalimonaadin maku yhä hampaissaan. Huomenna sinut hirtetään! Tiesitkö sen? Kukaan ei sinua ymmärrä. Kuuletko sinä? Eihän sinulla ole edes ketään...ei ketään. Ei ketään koko maailmassa!

Mistä kevät alkaa on ennen kaikkea tarina naisista eri elämänvaiheissaan mutta myös äitien ja tytärten muuttuvista suhteista toisiinsa. Se on myös tarina luopumisista ja irtautumisista ja vavisuttava kuvaus Alzheimerin tautiin sairastumisesta. Marttinen kirjoittaa naisena, mutta erityisesti ihmisenä olemisen karikoista niin tarkkanäköisesti, että se paikoin melkein satuttaa ja saa pelkäämään omaan sisäiseen peiliin katsomista. Leilassa tiukkaan istuva suorittajan rooli melkeinpä puistattaa välillä, mutta toisaalta vetää hiljaiseksi: sorrunko joskus itsekin siihen, että unohdan nauttia käsillä olevasta hetkestä tavoitellessa jotain sitkeästi mielessä istuvaa mielikuvaa? Lipuvatko toivomamme asiat kuin salaa ohitsemme niitä sokeasti tavoitellessamme? Tähän elämisen tärkeään kysymykseen Marttinen teoksessaan pureutuu täydellisen oivaltavasti Leilan hahmon myötä. Leilasta on jopa vähän vaikea pitää. Hänen suhtautumisensa äitinsä sairauteen on tiettyyn rajaan asti ymmärrettävää, mutta muuttuessaan oikeutukseksi marttyyriyteen, puistattaa. Leilan muistoissa välähtelee se nuori ja onnellinen tyttö, joka hän aikanaan oli. Mutta sen tytön tilalle on kasvanut äkäinen suorittaja, joka on kuin oman elämänsä uhri. Jo nelikymppisenä hän on usein kuin elämäänsä katkeroitunut vanha nainen. Missä välissä niin pääsi käymään? Miten unelmoitu elämä lipuikin ohitse kuin pilvet tuulisella taivaalla?

Mistä kevät alkaa toi viidennen pisteen suomalaisen keskiluokan arki-haasteeseen. Näin ollen olen saanut suoritetuksi ensimmäisen lukuhaasteeni! Myös Leena on lukenut tämän Marttisen loistavan kirjan. Olen lukenut tähän mennessä kaikki Marttiselta ilmestyneet kirjat ja täytyy todeta, että hän on noussut kotimaisten naiskirjailijoiden kärkikastiini. Häneltä ilmestyykin ensi kuussa uusi kirja, Ero, jota odotan jo kovasti.

4/5