Ruohoa lunta

Ruohoa lunta
Alkuteos: Go ask Alice ( 1971)
Kustantaja: Otava 1985
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Sivuja: 184
(Kuva alkukielisen teoksen kannesta)

En tiennyt mikä oli todellista ja mikä ei. Olinko minä pöytä vai kirja vai musiikki vai olinko osa niitä kaikkia, eikä sillä ollut edes väliä, sillä olinpa mikä tahansa minä olin suurenmoinen. Ensimmäisen kerran koko elämässäni niin pitkälti kuin muistan olin täysin estoton. Tanssin kaikkien edessä, esitin, näyttelin, nautin joka sekunnista pakahtuakseni.

Amerikkalaisen keskiluokkaisen perheen 15-vuotias Alice elää hyvin tavallista elämää. Alice arki on tyypillistä teini-ikäisen nuoren tytön arkea ihastumisineen, ulkonäköpaineineen ja kapinoineen vanhempia vastaan. Kesäloma isovanhempien luona saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Alice päätyy kokeilemaan tietämättään bileissä huumeita. Alkujärkytyksen jälkeen Alice tekee bileissä huumehuuruisen "matkan" jonka aikana kokee olevansa onnellisempi kuin koskaan. Kokeilun jälkeen hän kuitenkin uskoo, että kokeilu jäi vain kertaluontoiseksi ja yrittää hankkia tietoa huumeista sekä niiden vaarallisuudesta. Monella tapaa vapaamielinen suhtautuminen huumeisiin uusissa kaveripiireissä ei kuitenkaan auta kerran herännyttä kiinnostusta, vaikka Alice yrittääkin sitä tukahduttaa. Alicen kokema yksinäisyys uuteen kaupunkiin muuttaessa kasvaa ja kun seuraava tilaisuus kokeilla huumeita, tulee eteen, on polku sille tielle jo pedattu kuin valmiiksi.

Jospa vain vanhemmat kuuntelisivat! Jospa he vain antaisivat meidän puhua sen sijaan että aina ja ikuisesti natkuttavat ja saarnaavat ja nälvivät ja oikaisevat ja haukkuvat, haukkuvat, haukkuvat! Mutta nepä eivät kuuntele! Ne eivät kerta kaikkiaan viitsi kuunnella ja me lapset saamme luvan vetäytyä samaan vanhaan turhauttavaan, yksinäiseen, eristäytyneeseen nurkkaukseemme vailla sanallista sen paremmin kuin fyysistäkään läheisyyttä.

Kun Alicen vanhemmat tajuavat, mistä on kyse, on Alice "matkallaan" jo niin pitkällä, ettei sillä ole kuin yksi päätepysäkki.

Nousin äsken sängystä ja kävelin peilille. Minulla on lasta neljässä varpaassa, ilmeisesti nekin ovat murtuneet. En ollut millään tuntea itseäni. Naamani on muodoton ja turvonnut ja mustelmilla ja ruhjeilla ja raavittu ja revitty ja hiuksistani on revennyt isoja tukkoja, päässäni on aivan kaljuja laikkuja. Ehkei se ollutkaan minä.

Lunta ruohoa on väitetty olevan tuntemattoman tekijän, 15 -vuotiaan tytön päiväkirja reilun vuoden tapahtumista elämässään. Ja nyt tullaan asiaan, joka muutti minun lukukokemusta aika tavalla, joten jos et halua tietää kirjan tekemiseen tms liittyvistä asioita tämän enempää, kannattaa jättää loppu lukematta!! Luvassa nimittäin sitä paljon pelättyä spoilaamista, joskaan ei itse kirjan sisällöstä. Erehdyin kesken lukemisen googlella hakemaan tietoa kirjasta, sillä olihan se aika puhutteleva lähtökohdiltaan, tai väitetyiltä sellaisilta. Oliko käsissäni tosiaankin jonkun oikean, rankan huumekohtalon kokeneen nuoren tytön todellinen päiväkirja käännöksenä? Kirjahan on herättänyt aikanaan varsinkin paljon kohua juuri tuon piirteen vuoksi. Pienellä googlettelulla löysin kuitenkin tiedon, että kirjan on kirjoittanut amerikkalainen psykologi & mormooni Beatrice Sparks huumevalistustarkoituksessa. Kirjan tyttö olisi muodostunut pitkälti niiden ongelmanuorten kokemuksista, joihin hän oli työssään törmännyt, mutta ilmeisesti myös yhden tietyn tytön samankaltaisista vaiheista. (Tarkempaa tietoa mm. tästä linkistä, englannin kielellä)

Jostain syystä tuon tiedon luettuani en osannut enää yhtään asennoitua kirjaan vaan minua melkeinpä ärsytti. Tuntui jotenkin väärältä ja falskilta, että joku on kirjoittanut tuollaisen teoksen ja huijannut kaikkia luulemaan, että sen kirjoittaja on tarinan tyttö. Tuon seikan takia lukeminen sai vähän sellaisen nihkeän sävyn, että edes loppuratkaisua lukiessa en vain osannut tunnetasolla eläytyä juttuun. Monet pikkuseikat alkoivat myös häiritä, mm. kielenkäyttö pätkissä joissa Alice oli jo käyttänyt tovin huumeita. Tekstissä oli silloin useita kirjoitusvirheitä ja väkisin ajattelin, että kirjoittaja oli sillä halunnut lisätä sitä mielikuvaa huumeongelmaisesta tytöstä, joka kirjoittaa päiväkirjaa. Toisaalta uskon, että ihan äskettäin lukemani tositarina huumehelvettiin joutuneesta Nancy Spungenista vaikutti tähän lukukokemukseen. Nancy oli niin voimakas lukukokemus vielä näin aikuisen silmin ja enemmänkin kuin nuorena, jolloin luin sen ensimmäisen kerran. Halusin kuitenkin lukea tämän, sillä nyt tänä syksynä minulla on syttynyt halua lukea kirjoja tavallaan "teemoittain". Toki Lunta ruohoa on paikoin puhutteleva ja kirjoittaja on osannut hyvin ilmentää erityisesti sitä nuoren mielen ailahtelevuutta ja herkkyyttä. Nuorille tämä toimisikin mielestäni sopivana huumevalistuksena, kuten kirjoittaja alunperin tarkoittanutkin.

PS: Kaunista syksyistä viikonloppua kaikille teille! Ja tervetuloa taas muutama uusi lukijaksi kirjautunut mukaan!