Copycat-kirjankansi

Amma heitti tovi sitten ilmoille blogissaan mielenkiintoisen kilpailun: Copycat-kirjankansi! Tarkemmat ohjeet pääset lukemaan Amman blogista, tästä linkistä. Lyhyesti idea on kuitenkin se, että yhdistää itse ottamansa kuvan jonkun kirjan kannen kanssa sillä periaatteella, että ne sopivat yhteen, täydentävät toisiaan jne. Kirjan kansi voi olla mikä vaan sellainen, luetun tai lukemattoman kirjan kansi, josta pistää tai se tavalla tai toisella puhuttelee.

Halusin itse valita tämän vuoden kirjan kannen. Tämän vuoden kirjoissa on lukemattomia ihania kirjankansia, joista yksi kuuluu kaikessa upeassa vähäeleisyydessään Michael Cunninghamin Illan tullen -teokselle. Vaikka en ollut niin hurmioitunut kirjasta kuin moni muua blogistaniassa, pidin siitä kuitenkin paljon ja ehdottomasti kategorioin sen laadukkaisiin romaaneihin, joihin kannattaa tutustua. Kuva, jonka yhdistän Illan tullen kannen kanssa, on otettu kevään tulppaanista omassa kotona. Kuvankäsittelyohjelmalla käänsin kuvan nurinpäin ja muutin seepian väriseksi sekä lisäsin omat tekstit ja reunukset koko kuvalle. Tällä kuvalla siis osallistun Amman kilpailuun:



Huomenna vietetäänkin itsenäisyyspäivää ja meillä palaa illalla ikkunan edessä lipaston päällä tutusti kaksi kynttilää. Tuttuun tapaan myös katsotaan linnan juhlia ja nautiskellaan hyvästä ruoasta ja juomasta. Kiireetöntä yhdessäoloa ja arvostusta oman rakkaan kotimaan itsenäisyyttä kohtaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää siis hieman ennakkoon kaikille teille!

Kommentit

  1. Vau, onpa upea!

    Oletkohan muuten ensimmäinen, joka kisaan osallistuu? :)

    VastaaPoista
  2. Katja: Kiitos :)

    En tiedä olenko eka, en ainakaan ole vielä törmännyt kenenkään blogissa tähän, mutta toisaalta on ollut niin tohinaa, etten ole ehtinyt seuraamaan kauhean aktiivisesti kirjablogejakaan nyt.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan aivan upea! Hyvää itsenäisyyspäivää teidän perheelle :).

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno, onnsitunut kansi! Minäkin ajattelin osallistua tähän, jos vain aikaa löytyy ja keksin hyvän idean:)

    VastaaPoista
  5. Upea kuva Susa, olet tosi taitava! <3

    Minun ei ensin pitänyt osallistua, mutta osallistunpa kuitenkin. Tuskailin äsken tunnin ajan kuvankäsittelyohjelman kanssa ja lopputulos näkyy blogissani. :D Laadusta en tiedä, mutta tuo oli oikeastaan aika hauskaa puuhaa.

    VastaaPoista
  6. Susa, kyllä ehdit ensiksi ja Sara oli hyvä kakkonen :)

    Ihana kuva, herkkä ja ihan sinun näköinen... sopisi vaikka blogiisi yläbanneriin?

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  7. Oi, onpa kaunis! Tulppaanikuvassasi on tosi hieno valaistus!

    VastaaPoista
  8. Hienosti toteutettu ! Mielenkiinnolla odottelen jatkoa :-)

    VastaaPoista
  9. Onpas kaunis kansi, todella onnistunut!!

    VastaaPoista
  10. Susa, tämä on Uskomaton! Minun suosikkikanteni ja miten olet sitä osannut käsitelläkään. Tästä tuli nyt minun ennakkosuosikki heti!

    VastaaPoista
  11. Voi miten kaunis kuva!
    Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kuvakehuista! Oma tulppaanikuvani on otettu aurinkoisena päivänä ihan sisällä valkoista seinää vasten ja tulppaani on punainen todellisuudessa.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana! Kilpailee kyllä kovasti alkuperäisen kanssa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)