Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Alkuteos: The Gravedigger's Daughter 2007
Kustantaja: Otava 2009
Suomentanut: Kaijamari Sivil
Sivuja: 678

Miten helppoa vastasyntynyt olisi ollut tukehduttaa. Ja miten armollista tukehduttaminen olisi ollut. Aikuisen käsi pienen ruttuisen naaman päällä, punaisen kuin keitetty tomaatti. Ennen kuin tyttö olisi ehtinyt vetää henkeä ja ruveta rääkymään. Ennen kuin pojat näkivät ja ymmärsivät, että heillä oli sisko.

Rebecca Schwart syntyy 1930-luvulla ikkunattomassa ja saastaisessa hytissä laivassa, joka kuljettaa ihmisiä pakoon natsi-Saksan kauheuksien keskeltä Amerikkaan. Olisi ollut niin monta tapaa, jolla Rebecan isä, Jacob Schwart olisi voinut vastasyntyneen tappaa, mutta pieni Rebecca saakin pitää henkensä. Jacob oli ollut Saksassa, maassa josta ei Amerikassa enää puhuta, arvostettu matematiikan opettaja, mutta päätyykin Amerikassa perheineen haudankaivajaksi. Uusi uljas maailma ja Milburnin pikkukaupunki ehkä tarjoavat turvallisemmat puitteet Schwartin perheelle, mutta arki hautausmaan kupeessa on karua. Mökkipahanen on kylmä ja kalmiston puistattavat hajut tunkevat makuna juomaveteen. Jacob ei salli vaimonsa, Rebeccan äidin Annan puhua sitä outoa kieltä, jota siellä Toisessa Maassa puhuttiin. Rebeccan ja hänen veljiensä Augustin ja Herschelin varttuessa Anna piiloutuu paisuvan ulkomuotonsa taakse heidän mökkipahasessa ja ennen niin sivistynyt Jacob alkaa itse muistuttaa niin luonteeltaan kuin ulkoiselta olemukseltaan kuin pahempaakin peikkoa. Todellisuus jonka he kohtasivat Atlantin valtameren toisella puolen osoittautui rankemmaksi kuin he koskaan olisivat saattaneet edes kuvitella.

Niin Jacob kuin Anna suhtautuvat Rebeccaan ankarasti, mutta erityisesti Jacob kohtelee tytärtään kylmäkiskoisesti. Siinä missä hän ottaa Augustia ja Herscheliä avuksi hautausmaan töihin, hän häätää Rebeccan kylmästi pois tieltään. Silloin kun hän vaivautuu puhumaan Rebeccalle enemmänkin kuin muutaman sanan murahtaen, paatokselliset lauseet hämmentävät Rebeccaa. Hetkittäin Jacobin hokemien taustalta paistaa kuitenkin tietyllä tapaa välittäminen, sillä Jacob näkee jotain hyvää siinä, että Rebecca laivalla syntyessään sai Uuden Maan kansalaisuuden.

Niele ylpeytesi niin kuin se olisi räkää, Dzei-kob.

Eläinmaailmassa heikoista hankkiudutaan äkkiä eroon. Sinun pitää kätkeä heikkoutesi, Rebecca!

Sinä...Sinä olet syntynyt täällä. Sinulle ne eivät tee pahaa.


Siinä missä Rebeccan mieleen iskostuu kuitenkin häpeä siitä että on tyttö, kasvaa hänen sisimmässään myös vihaa isää kohtaan. Jacobin yhä enemmän ja enemmän synkistyvä olemus vaikuttaa heidän kaikkien elämään ja lopulta moni asia kärjistyykin siihen, että niin August kuin Herschel vuorollaan päättävät karata kotoa ja kadota. Enää jäljellä on vain Rebecca, surkea tyttö jota isänkin olisi pakko rakastaa pojat menettäneenä. Mutta ei Jacob kykene tytärtään rakastamaan, sillä Rebecca on kuin hän itse. Miten sen saattoi kestää, että tämä oli kaikki se, mitä hänellä oli tarjota perheelleen? Epäinhimilliset asuinolot, hakaristit mökin ovessa, muiden pilkka ja tulevaisuus vailla toivoa? Kun lopulta kaikki kilpistyy järkyttävään tragediaan, joutuu Rebecca jättämään kaiken vanhan taakseen. Jos hänen matkansa saikin alkunsa tuossa saastaisessa hytissä kolmetoista vuotta sitten, niin vasta nyt hänen todellinen odysseiansa oli alkanut. Nuori Rebecca joutuu kohtaamaan todellisuuden ja luomaan identiteettinsä uudelleen jonain muunakin kuin haudankaivajan tyttärenä.

Seitsemäntoistavuotias Rebecca tapaa hotellisiivoojana ollessaan itseään vanhemman, panimoalan edustajan Niles Tignorin ja saa hetken maistaa miltä rakkaus maistuu. He avioituvat ja Rebecca synnyttää suloisen pojan, Nileyn, mutta Nilesin mustasukkaisuus alkaa tuoda liian tummia sävyjä Rebeccan arkeen. Se mikä ensin näytti kauniilta ja lupaavalta, onkin yhtäkkiä pelon ja väkivallan värjäämää. Rebeccan ja Nileyn lopulta paetessa joutuu Rebecca sanomaan hyvästit myös todelliselle itselleen.

Mikä sinun nimesi on, kulta, kerro. Sinä tiedät minun nimeni.
Tiedät mikä on pojan nimi. Se riittää toistaiseksi.
Ei. Minä haluan tietää myös sinun nimesi.
Minun nimeni on Hazel Jones.
"Hazel Jones." Nätti nimi.
Onko? Sain nimen jonkun toisen mukaan. Äiti ja isä pitivät salaisuutena, kenen, ja nyt he ovat kuolleet. Jonain päivänä minä taidan sen vielä selvittää.

Rebeccan tarina kulkee aina 1930-luvulta 1990-luvun lopulle. Oates kuljettaa ja rakentaa tarinaa jälleen kerran taiturimaisen lumoavasti ja vetovoimaisesti. Rebeccan oma odysseia on hätkähdyttävä, kauhistuttavakin mutta ennen kaikkea täynnä elämää ja toivoa. Schwartin perheen rankka elämä uudessa kotimaassa, entinen elämä Saksassa salaten, on traaginen monella tapaa. Oli kiehtovaa seurata Rebeccan elämänvaiheita niin monella eri aikatasolla. Kirjan loppuvaiheilla paljastuva, todelliseen Hazel Jonesiin liittyvä seikka nostaa ihokarvat pystyyn ja muistuttaa, kuinka pienestä elämä voi usein olla kiinni ja kuinka sattumanvaraista kaikki voikaan olla. Olen lukenut Oatesilta aikaisemmin huikean Blondin sekä Kosto: Rakkaustarinan ja molemmat ovat olleet hienoja lukukokemuksia. Jo niiden perusteella vaikutuin Oatesin kyvystä kirjoittaa taidokasta tarinaa ja Haudankaivajan tytär vain vahvistaa sitä. Vaikka tässäkin oli melkein 700 sivua, en kertaakaan kokenut pitkästymisen tunteita, mikä herkästi hyvässäkin mutta järkälemäisessä teoksessa on riskinä. Kyllä se vaan Oates osaa, ei voi muuta sanoa. On jotenkin melkein vaikea pukea tarkemmin sitä sanoiksi, miksi hänen tekstinsä nyt esimerkiksi tässäkin kirjassa on vain niin hyvää, puhuttelevaa ja palkitsevaa. Jotain tekemistä sillä on vahvojen henkilötarinoiden, sujuvan tekstin, tiiviin tunnelman, vahvan ja kiinnostavan miljöön rakentamisen ja lukijaa koukussa pitävän otteen kanssa. Haudankaivajan tytär on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi
Lumiomena
Täällä toisen tähden alla
Ankin kirjabogi
Luettua
Nenä kirjassa

Se tunne kun kaikki hajoaa. Kun jää alkaa säröillä, kaikki käy nopeasti.

PS: Yllä oleva teksti on kirjoitettu jo viime viikolla, mutta julkaisen sen nyt. Olin ajastanut tämän alunperin julkaistavaksi huomenna sillä tälle päivälle olin aikonut julkaista omat ehdokkaani Blogistanian Finlandia-äänestyksessä. Mutta koska sitä en tehnyt, halusin julkaista tämän nyt ja vähän selittää, miksi näin. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut asioita, joiden myötä en ole jaksanut nyt suunnitellusti tehdä mm. tuota BF-postausta jotta olisin voinut julkaista sen aamulla. En myöskään ole ehtinyt/jaksanut vastata kommentteihinne tai muutenkaan olla mukana kirjablogistanian menoissa. Siksi tällä postauksella haluan huikata jos joku on ihmetellyt pientä blogihiljaisuutta, että täällä ollaan, mutta nyt on näin. Lupaan tällä viikolla vastailla jättämiinne kommentteihin. Käykää sillä välin lukemassa Blogistanian Finlandia-äänestyksen tulokset Sallan blogista.

5/5

Kommentit

  1. Pidin tästä Oatesin kirjasta paljon, vaikka tarina oli traaginen ja paikoin ahdistavakin. Oates on hyvä, todella hyvä. Miten ihmeessä Pohjois-Amerikasta tuleekaan niin paljon minuun vetoavia kirjailijoita ?

    Parempaa loppuviikkoa sinne !

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkityksestä! Minäkin tosiaan tykkäsin tästä ja tämä oli mieleenpainuva kirja. Voimia ja parempaa jatkoa sinne!:)

    VastaaPoista
  3. Susa paljon voimia, toivottavasti asiat kääntyvät parempaan päin.

    Oates on mestarillinen, minulla on nyt Blondi odottamassa.

    VastaaPoista
  4. Voimia!

    Minä rakastuin Haudankaivajan tyttären myötä Oatesiin niin että kahlasin koko loppuvuoden hänen tuotantoaan läpi. Vaikuttava kirja!

    VastaaPoista
  5. Susa, tiedätkin, mitä olen mieltä tästä kirjasta sekä Oatesista, mutta kertaus: Tämä kirja oli minulla yli sadan kirjan joukosta vuonna 2010 toiseksi paras. Oates itse kuuluu Kultaisiin Kirjailijoihini, joissa ovat mm. Waltari, Irving, Auster etc.

    Muistan miten luin tätä kirjaa tammikuun lumipyryllä PÄIVÄLLÄ yhtäpötköä eli ei meinannut malttaa ollenkaan edes nukkua. On tiiliskiviä joiden soisi vain jatkuvan. Tiedätkö, vaikka olen niin paatunut dekkarien lukija, en pystyisi katsomaan tätä elokuvana. Mutta joskus luen tämän uudestaan...

    Upea arvostelu, josta huomaa, miten olet eläytynyt erään naisen kohtaloon.

    Taidan ottaa tämän vähäksi aikaa taas palkkiin, että syntyy lisää blogisavuja.

    Kiitos ja tsemppiä! Tännekin iski tänään raju takatalvi, sillä se Ihana Asia, josta sinulle meilasin meni petoksen takia tuhkana tuuleen.

    VastaaPoista
  6. Haudankaivajan tytär on hieno kirja. Vaikka omasta lukukokemuksestani on aikaa reilusti yli vuosi, tuntuu kuin muistaisin siitä edelleen melkein kaiken.

    Ja (((((())))))

    VastaaPoista
  7. (((((Susa))))))

    Vuosi 2012 tulee olemaan se, jolloin minä tutustun - ja rakastun - Joyce Carol Oatesiin. :)

    VastaaPoista
  8. Haudankaivajan tytär on yksi hienoimpia viimeisten vuosien aikaisia lukukokemuksiani. Pitäiskin lukea se uudelleen.

    Ihmettelinkin jo vähän, missä olet. Muttei huolta, ei tämä blogistania minnekään katoa, jos ja kun aina ei voi, ehdi tai jaksa olla aktiivinen. Muutakin elämää on, onneksi. Tsemppiä ja voimia!

    VastaaPoista
  9. Huh tuota alun lainausta :/
    Minäkin luen tämän kirjan varmasti vielä.

    Voimia sinulle, Susa!

    VastaaPoista
  10. Minulla on tämä hyllyssä ja rohkaisit kyllä taas siihen tarttumisessa.

    Jaksamista ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Kuten Karoliina tuolla jo totesi minäkin ajattelin että jos tänä vuonna ehtisi tutustua tähän kirjailijaan. Vaikuttaa vahvalta ja intensiiviseltä kirjailijalta, tykkään.

    Lämpimiä ajatuksia myös täältä :)

    VastaaPoista
  12. Susa, tämä on hurja ja mieleenjäävä kirja ja vaatii kyllä paljon, sekä lukutottumusta että tietynlaista kylmäpäistä kauheuksien sietoa. Mieleen palasi paljon tämän postauksesi myötä, kiitos!

    Ja parempaa viikon jatkoa täältäkin! Elämässä ei kaikki aina mene suunnitellusta ja muutosten keskellä on hyvä keskittääkin ajatukset siihen, mikä on oikeasti tärkeää. Teet ihan oikein, kyllä me täällä odotellaan. Halaus!

    VastaaPoista
  13. Voimia!

    Kirja kuulostaa mielettömän kiinnostavalta - Lisään listalle.

    VastaaPoista
  14. Ää multa tuli melkein itku, kun luin noita sitaatteja.. Vaikuttaa rankalta tarinalta..

    Parempaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Miulla tämä on vielä jemmassa, voitin sen Lumiomenan arpajaisista viime vuoden alkupuolella. Voitin tuolloin kaksi kirjaa, joista tämä oli listalta ja toinen oli ylläri, johon sain antaa Katjalle vinkkejä.

    Oatesilta mie olen lukenut vasta Kosto- rakkaustarinan, mutta vaikutuin ja luin sen melkein yhtä soittoa. Tämä sen verran paksu kirja, että täytynee varata lomalukemiseksi. Sitten kun semmoinen loma joskus kesällä on.

    VastaaPoista
  16. Haudankaivajan tytär on ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa lukemani Oatesin kirja. Mutta hieno kirja. Ja ensimmäisiä, joista olen blogannut. Kirjoituksesi kuvasi kirjaa todella hyvin. Jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  17. Tämä on minustakin yksi kaikkien aikojen parhaita kirjoja, ja minäkin sentään olen jokusen lukenut :) Huikea, hieno, jännittävä, kaunis...

    Toivottavasti sinne omaan elämään alkaa pian kuulua parempaa. Virtuaalihalaus täältä!

    VastaaPoista
  18. Petriina: Oates on kyllä taiturimainen, onneksi hän on kirjoittanut niin paljon, joskaan suomennettuja ei ole hirveästi, mutta luettavaa riittää!

    Sanna: Haudankaivajan tytär on kyllä monella tapaa hyvin mieleenpainuva tosiaan!

    jaana: Kiitos, hetki kerrallaan!

    Blondi oli huikea, mutta osin varmaan johtuu myös kiinnostuksestani Marilynia kohtaan.

    Norkku: Luulen kyllä, että jo alkuvuodesta etsin käsiini vielä hänen muitakin teoksiin kuin jo lukemani!

    Leena: Kieltämättä tämä on sellainen kirja, että elokuvana voisi olla monin paikoin liian raskas :/

    Mutta todellakin, Oates on Kultainen Kirjailija!

    Katja: Luulen myös, että tämän kirjan sisällön tulee muistamaan kauan!

    Karoliina: Jännittävää kuulla, mitä sitten pidät Oatesista ja ennen kaikkea millä hänen teoksistaan aiot aloittaa.

    Anna Elina: Totta, se(kin) hyvä puoli blogistaniassa on, että se kyllä aika uskollisesti odottaa ;)

    Maria: Kiitos!

    Tämä on vahva ja puhutteleva kirja, jossa alun lainauksen kaltaisia juttuja on useita, mutta toisaalta ainakin Rebeccalla on myös toivoa ja valoa.

    Tessa: Ajattele, minulla tämä odotti vuoden omassa hyllyssä :)

    Linnea: Siinä se on, intensiivisyys on sana, joka kuvaa hyvin Oatesin kirjoja!

    Minna: Totta, tämä ei ole ihan kevyen kirjallisuuden ystävälle tämä kirja rankkuutensa vuoksi.

    Tällaisina hetkinä joita elämässäni nyt on, korostuu erityisesti ne elämän perusasiat, oma perhe ja taito jättää kaikki ylimääräinen hetkeksi. Vaikka aallokkoahan täällä on kovasti vieläkin, kaipaan kuitenkin muuta ajateltavaa oman jaksamisen takia ja kirjablogi on väylä siihenkin.

    Maija:Lue ihmeessä!

    ANNI: Tämä kieltämättä on aika rankka kirja, muttei ihan lohduton kuitenkaan!

    Mie ite: Kosto-rakkaustarina antaa kyllä vähän esimakua siitä, mitä tämän kirjan luvassa on myötä!

    Margit: Olen pitänyt kaikista tähän mennessä lukemistani Oateseista, joten kun sinäkin pidit tästä, lue ihmeessä lisää!

    Kirsi:Haudankaivajan tytär on minullekin varmaan niitä top 10 kirjoja!

    Päivä kerrallaan, hetkittäin paremmin!

    VastaaPoista
  19. Sait ehdottomasti silmäni avautumaan Joyce Carol Oatesille, en ole aiemmin hänen kirjojaan erityisemmin rekisteröinyt.

    Tilanteesi taustoja tietämättä toivotan sinulle voimia, onnea ja iloa alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  20. Villasukka kirjahyllyssä:Minäkään en varmaan olisi välttämättä tutustunut ollenkaan vielä Oatesin tuotantoon ilman kirjablogistaniaa ;)

    Kiitos!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)