Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Alkuteos: The Gravedigger's Daughter 2007
Kustantaja: Otava 2009
Suomentanut: Kaijamari Sivil
Sivuja: 678

Miten helppoa vastasyntynyt olisi ollut tukehduttaa. Ja miten armollista tukehduttaminen olisi ollut. Aikuisen käsi pienen ruttuisen naaman päällä, punaisen kuin keitetty tomaatti. Ennen kuin tyttö olisi ehtinyt vetää henkeä ja ruveta rääkymään. Ennen kuin pojat näkivät ja ymmärsivät, että heillä oli sisko.

Rebecca Schwart syntyy 1930-luvulla ikkunattomassa ja saastaisessa hytissä laivassa, joka kuljettaa ihmisiä pakoon natsi-Saksan kauheuksien keskeltä Amerikkaan. Olisi ollut niin monta tapaa, jolla Rebecan isä, Jacob Schwart olisi voinut vastasyntyneen tappaa, mutta pieni Rebecca saakin pitää henkensä. Jacob oli ollut Saksassa, maassa josta ei Amerikassa enää puhuta, arvostettu matematiikan opettaja, mutta päätyykin Amerikassa perheineen haudankaivajaksi. Uusi uljas maailma ja Milburnin pikkukaupunki ehkä tarjoavat turvallisemmat puitteet Schwartin perheelle, mutta arki hautausmaan kupeessa on karua. Mökkipahanen on kylmä ja kalmiston puistattavat hajut tunkevat makuna juomaveteen. Jacob ei salli vaimonsa, Rebeccan äidin Annan puhua sitä outoa kieltä, jota siellä Toisessa Maassa puhuttiin. Rebeccan ja hänen veljiensä Augustin ja Herschelin varttuessa Anna piiloutuu paisuvan ulkomuotonsa taakse heidän mökkipahasessa ja ennen niin sivistynyt Jacob alkaa itse muistuttaa niin luonteeltaan kuin ulkoiselta olemukseltaan kuin pahempaakin peikkoa. Todellisuus jonka he kohtasivat Atlantin valtameren toisella puolen osoittautui rankemmaksi kuin he koskaan olisivat saattaneet edes kuvitella.

Niin Jacob kuin Anna suhtautuvat Rebeccaan ankarasti, mutta erityisesti Jacob kohtelee tytärtään kylmäkiskoisesti. Siinä missä hän ottaa Augustia ja Herscheliä avuksi hautausmaan töihin, hän häätää Rebeccan kylmästi pois tieltään. Silloin kun hän vaivautuu puhumaan Rebeccalle enemmänkin kuin muutaman sanan murahtaen, paatokselliset lauseet hämmentävät Rebeccaa. Hetkittäin Jacobin hokemien taustalta paistaa kuitenkin tietyllä tapaa välittäminen, sillä Jacob näkee jotain hyvää siinä, että Rebecca laivalla syntyessään sai Uuden Maan kansalaisuuden.

Niele ylpeytesi niin kuin se olisi räkää, Dzei-kob.

Eläinmaailmassa heikoista hankkiudutaan äkkiä eroon. Sinun pitää kätkeä heikkoutesi, Rebecca!

Sinä...Sinä olet syntynyt täällä. Sinulle ne eivät tee pahaa.

Siinä missä Rebeccan mieleen iskostuu kuitenkin häpeä siitä että on tyttö, kasvaa hänen sisimmässään myös vihaa isää kohtaan. Jacobin yhä enemmän ja enemmän synkistyvä olemus vaikuttaa heidän kaikkien elämään ja lopulta moni asia kärjistyykin siihen, että niin August kuin Herschel vuorollaan päättävät karata kotoa ja kadota. Enää jäljellä on vain Rebecca, surkea tyttö jota isänkin olisi pakko rakastaa pojat menettäneenä. Mutta ei Jacob kykene tytärtään rakastamaan, sillä Rebecca on kuin hän itse. Miten sen saattoi kestää, että tämä oli kaikki se, mitä hänellä oli tarjota perheelleen? Epäinhimilliset asuinolot, hakaristit mökin ovessa, muiden pilkka ja tulevaisuus vailla toivoa? Kun lopulta kaikki kilpistyy järkyttävään tragediaan, joutuu Rebecca jättämään kaiken vanhan taakseen. Jos hänen matkansa saikin alkunsa tuossa saastaisessa hytissä kolmetoista vuotta sitten, niin vasta nyt hänen todellinen odysseiansa oli alkanut. Nuori Rebecca joutuu kohtaamaan todellisuuden ja luomaan identiteettinsä uudelleen jonain muunakin kuin haudankaivajan tyttärenä.

Seitsemäntoistavuotias Rebecca tapaa hotellisiivoojana ollessaan itseään vanhemman, panimoalan edustajan Niles Tignorin ja saa hetken maistaa miltä rakkaus maistuu. He avioituvat ja Rebecca synnyttää suloisen pojan, Nileyn, mutta Nilesin mustasukkaisuus alkaa tuoda liian tummia sävyjä Rebeccan arkeen. Se mikä ensin näytti kauniilta ja lupaavalta, onkin yhtäkkiä pelon ja väkivallan värjäämää. Rebeccan ja Nileyn lopulta paetessa joutuu Rebecca sanomaan hyvästit myös todelliselle itselleen.

Mikä sinun nimesi on, kulta, kerro. Sinä tiedät minun nimeni.
Tiedät mikä on pojan nimi. Se riittää toistaiseksi.
Ei. Minä haluan tietää myös sinun nimesi.
Minun nimeni on Hazel Jones.
"Hazel Jones." Nätti nimi.
Onko? Sain nimen jonkun toisen mukaan. Äiti ja isä pitivät salaisuutena, kenen, ja nyt he ovat kuolleet. Jonain päivänä minä taidan sen vielä selvittää.

Rebeccan tarina kulkee aina 1930-luvulta 1990-luvun lopulle. Oates kuljettaa ja rakentaa tarinaa jälleen kerran taiturimaisen lumoavasti ja vetovoimaisesti. Rebeccan oma odysseia on hätkähdyttävä, kauhistuttavakin mutta ennen kaikkea täynnä elämää ja toivoa. Schwartin perheen rankka elämä uudessa kotimaassa, entinen elämä Saksassa salaten, on traaginen monella tapaa. Oli kiehtovaa seurata Rebeccan elämänvaiheita niin monella eri aikatasolla. Kirjan loppuvaiheilla paljastuva, todelliseen Hazel Jonesiin liittyvä seikka nostaa ihokarvat pystyyn ja muistuttaa, kuinka pienestä elämä voi usein olla kiinni ja kuinka sattumanvaraista kaikki voikaan olla. Olen lukenut Oatesilta aikaisemmin huikean Blondin sekä Kosto: Rakkaustarinan ja molemmat ovat olleet hienoja lukukokemuksia. Jo niiden perusteella vaikutuin Oatesin kyvystä kirjoittaa taidokasta tarinaa ja Haudankaivajan tytär vain vahvistaa sitä. Vaikka tässäkin oli melkein 700 sivua, en kertaakaan kokenut pitkästymisen tunteita, mikä herkästi hyvässäkin mutta järkälemäisessä teoksessa on riskinä. Kyllä se vaan Oates osaa, ei voi muuta sanoa. On jotenkin melkein vaikea pukea tarkemmin sitä sanoiksi, miksi hänen tekstinsä nyt esimerkiksi tässäkin kirjassa on vain niin hyvää, puhuttelevaa ja palkitsevaa. Jotain tekemistä sillä on vahvojen henkilötarinoiden, sujuvan tekstin, tiiviin tunnelman, vahvan ja kiinnostavan miljöön rakentamisen ja lukijaa koukussa pitävän otteen kanssa. Haudankaivajan tytär on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Leena Lumi
Lumiomena
Täällä toisen tähden alla
Ankin kirjabogi
Luettua
Nenä kirjassa

Se tunne kun kaikki hajoaa. Kun jää alkaa säröillä, kaikki käy nopeasti.

PS: Yllä oleva teksti on kirjoitettu jo viime viikolla, mutta julkaisen sen nyt. Olin ajastanut tämän alunperin julkaistavaksi huomenna sillä tälle päivälle olin aikonut julkaista omat ehdokkaani Blogistanian Finlandia-äänestyksessä. Mutta koska sitä en tehnyt, halusin julkaista tämän nyt ja vähän selittää, miksi näin. Henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut asioita, joiden myötä en ole jaksanut nyt suunnitellusti tehdä mm. tuota BF-postausta jotta olisin voinut julkaista sen aamulla. En myöskään ole ehtinyt/jaksanut vastata kommentteihinne tai muutenkaan olla mukana kirjablogistanian menoissa. Siksi tällä postauksella haluan huikata jos joku on ihmetellyt pientä blogihiljaisuutta, että täällä ollaan, mutta nyt on näin. Lupaan tällä viikolla vastailla jättämiinne kommentteihin. Käykää sillä välin lukemassa Blogistanian Finlandia-äänestyksen tulokset Sallan blogista.

5/5