Torey Hayden: Viattomat

Torey Hayden: Viattomat
Alkuteos: Innocent Foxes (2011)
Kustantaja: Otava 2012
Suomentanut: Satu Leveelahti
Sivuja: 334

"Sinun täytyy kuitenkin ymmärtää se, ettei kettuja voi syyttää siitä, mitä ne tekevät. Ketut rakastavat kanoja. Kanat ovat niiden lempiruokaa. Ne eivät käsitä, että ne tuhoavat niitä, joista kaikista eniten pitävät."

Montanalaisessa pikkukaupungissa Abundancessa ei enää vuosikausiin ole ollut juuri mitään ylenpalttista, vaikka sen nimi sitä tarkoittaakin. Sen jylhät vuoristomaisemat jaksavat kuitenkin vielä ihastuttaa niin alkuperäisiä asukkaita kuin heitäkin, jotka pakenivat isoista kaupungeista Abundancen rauhaan. Abundancelainen Dixie koittaa toipua pienen poikavauvansa Jamie Leen menetyksestä samaan aikaan kun yksi Hollywoodin suosikkinäyttelijöistä, Spencer Scott koittaa paeta julkisuutta vuoristolukaalissaan seuranaan poika, jonka seuraa hän ei kaipaa. Yhdeksänvuotias Tennesee oli tulosta Spencerin ja erään hehkeän fanitytön satunnaisista sänkyjutuista, ja vaikka DNA-testit muuta väittivät, ei Spencer halunnut uskoa Tenneseetä pojakseen. Siinä hän nyt kuitenkin oli, Spencerin huolehdittavan halusi hän tai ei, sillä Spencerin ailahtelevainen äiti oli päättänyt lähettää pojan välillä isänsä riesaksi.

Tennesee ei tunnu viihtyvän isänsä hoiteissa sen enempää kuin mitä Spencerkään tuntuu viihtyvän poikansa seurassa. Isän ja pojan välinen sananvaihto on yhtä kirosanojen ja moitteiden tulvaa. Spencerille ei tule mieleen, että ehkä ailahtelevaisen äitinsä kanssa pienen ikänsä elänyt poika peittää jotain ärsyttävällä käytöksellään ja kaipaisi aikuisen oikeaa läsnäoloa. Spencer on niin keskittynyt oman mielihyvänsä tavoitteluun, että toivoisi tuon yhdeksänvuotiaan, kiroilevan ja rasittavan pojan mahdollisimman kauas itsestään. Erään, yhden monista, kinan jälkeen Tenneseekin kypsyy isäänsä ja päättää ottaa ja lähteä. Mutta lähtiessään kävelemään pitkin tien vartta, Tennesee ei voi aavistaakaan, mihin hän lopulta päätyy.

Kun Dixie jäi eräänä päivänä melkein Spencerin auton alle, alkoi hänen hulttio poikaystävän Billyn mielessä jo itää ajatus tavasta saada helppoa rahaa. Sattuman ja kohtalon oikkujen myötä Billy näkeekin hetkensä tulleen kun huomaa tiellä kävelevän Tenneseen, kuuluisan Spencer Scottin pojan. Billy käynnistää tapahtumien ketjun, johon niin Dixie kuin Tennesee tahtomattaan joutuvat mukaan.

Dixie oli aikonut sivellä voidetta pojan hyönteistenpuremiin, mutta poika ei päästänyt häntä lähelleen, eikä Dixien totta puhuen tehnyt enää mieli yrittää. Puoli tuntia tai kauemminkin poika heittelehti ja huusi niin rumia haukkumasanoja, ettei Dixie ollut ikinä kuullut moista sen ikäisen lapsen suusta. Sitten hän alkoi itkeä kiukkuisesti ja tuskastuneesti tavalla, joka ei herättänyt minkäänlaista myötätuntoa. Ja vihdoin viimein hän vaikeni.

Torey Haydenin uusin teos, tällä kertaa fiktiivinen romaani, Viattomat näyttää kuinka aikuiset herkästi kohtelevat lapsia kuin pelinappuloina omissa peleissään. Kun aikuisen oman mielihyvän tavoittelu nousee tärkeimmäksi asiaksi, jää lapsen perustarpeetkin helposti tyydyttämättä. Pääosin tosipohjaisia tarinoita kirjoittanut Hayden näyttää tässä kolmannessa fiktiivisessä tarinassa, miten aikuisten ajattelemattomuudella voi olla syvät vaikutukset lapseen. Lapsipsykologin tausta tuo vahvan vireen kirjaan juuri lapsen näkökulmaan. Suorastaan raivoisan ärsyttävästi käyttäytyvän lapsen taustalla on usein holtittomasti käyttäytyvä vanhempi. Toisaalta Hayden tuo esille sitäkin, että on inhimillistä tuntea lapsenkin käytöstä kohtaan välillä vihaa ja raivoa. Haydenin kirjoista ollaan vähän kahta mieltä. Toiset rakastavat erityisesti hänen tosipohjaisia tarinoitaan kun taas toiset pitävät kirjoja sosiaalipornona. Kuulun itse ensimmäisiin. Haydenhan on aina kysynyt kirjaansa luvan ko. tarinan lapsilta, kun he ovat olleet jo aikuisia. Hän on myös muuttanut nimet ja muitakin seikkoja, jotta oikeiden henkilöiden intimiteettisuoja säilyisi. Itse koen, että tarinat jotka Hayden kertoo, ovat tärkeitä ja ansaitsevat tulla päivänvaloon. Kun tosiasia on usein se, että todella kauheistakin oloista lähtöisin olevalle lapselle on iso merkitys sillä, että jo yksikin ihminen oikeasti haluaa auttaa lasta ja näkee tuon pienen ihmisen ongelmineen aidosti. Ja uskaltaisin väittää, omalla taustallani, että rankankin lapsuuden tai nuoruuden eläneen lapsen mielestä aikuisempana olisi tärkeää saada omalla tarinalla valettua toivoa niihinkin, jotka elävät vielä vaikeissa olosuhteissa. Olen nyt taas rönsyillyt ehkä vähän itse kirjan ohi pureutuessani Haydenkin kirjoihin yleisemmällä tasolla, joten palataanpa siis hetkeksi vielä Viattomiin.

Olen pitänyt eniten Haydenin kirjoissa juuri niistä tosipohjaisista, missä hän toimii itse kirjan minä-kertojana. Siksi Viattomien alussa tovi taas tottua siihen, että tällä kertaa Hayden ei itse ole tarinassa mukana vaan kyseessä on fiktiivinen romaani. Hayden osaa kuitenkin kirjoittaa myös täysin fiktiivistä tarinaa johon hänen lapsipsykologin taustansa tuo vahvaa pohjavirettä. Hayden myös ensimmäistä kertaa sijoittaa näin suoraan tarinaa Montanaan, jossa hänen omat juurensa ovat. Kiehtovaa kirjassa onkin myös taustalla pienen näivettyvän kaupungin kuvaus. Se, kuinka Abundance on alkuperäisille asukkaille ehkä rakas mutta toisaalta ahdistava kun taas suurkaupungin sykkeistä tuleville haluttu pakopaikka. Hayden tuo tarinaan myös syvällisemmin tyhmästi käyttäytyvän aikuisen omia sisäisiä haavoja ja kipupisteitä varsinkin Dixien ja Spencerin myötä. Spencer käyttäytyy itsekeskeisesti ja suorastaan ääliömäisesti, mutta tarinan edetessä hänkin saa hieman ymmärrystä osakseen. Vaikka ajoittain kaipasin tähän kirjaan ns. Toreyn omaa ääntä, pidin kirjasta aika tavalla. Se näyttää toisaalta sen miten itse vaurioituneet aikuiset siirtävät omiin lapsiinsa huonon kohtelun perimää ajattelemattaankin, mutta toisaalta myös sen miten toivoa paremmasta voi olla yllättävissäkin paikoissa.

Rakkaus on niin monimutkainen juttu. Yleensä me vahingoitamme ihmisiä, joita rakastamme, emme edes tiedä, miksi sen teemme. Tai kai me tiedämme, mutta emme kuitenkaan osaa käyttäytyä paremmin.

4/5