lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hilja Valtonen: Tarvaatar

Hilja Valtonen: Tarvaatar
Kustantaja: Otava 1959 ( 1. painos 1935)
Sivuja:  205

Olen kuin tien laidassa kasvanut  kiero, poikko-oksainen, vahvarunkoinen kuusi, jota kukaan ei ole hoivannut, ei hellinyt, mutta jokainen nyppinyt, nipistänyt oksan, ken kaksi. Risuharaksi sellainen puu on sopiva, ei joulukuuseksi, jonka ympärillä lapset leikkivät.

Kymmenvuotiaana orvoksi jäänyt Tarvaalan Marjukka tiesi pienestä pitäen, ettei hän ollut opettajien lellikki eikä pihapiirin suosituin tyttö. Isä-Tarvaala oli kuitenkin pienestä pitäen teroittanut tyttärelleen, että oikea Tarvaatar ei itke kuin kuoleman vieraillessa. Setänsä perheen kasvattina asuessaan Marjukka päätti, että täysi-ikäiseksi tultuaan hän ottaa ohjat omaan käsiinsä. Kun Marjukka antaa rukkaset kosijalleen, hänet lähetetään rangaistukseksi karjakkokouluun. Siellä Marjukka tutustuu nuoreen mieheen Amiin, joka saa hänen topakan sydämensä läikehtimään rakkaudesta. Mutta liian helpoksi ei ole vieläkään siloiteltu nuoren Tarvaattaren tietä, sillä Amin käytöksestä loukkaantuneena hän päättää jättää karjakkokoulun ja näyttää Amille. Amin opiskellessa viisivuotisessa seminaarissa opettajaksi, sisuuntunut Marjukka päättää hakea kolmivuotiseen koulutukseen ja valmistua opettajaksi ennen Amia.

Minun olisi pitänyt kumminkin muistaa, etten ollut onnettaren lempilapsi. Mutta nälkäinen pitää pettuakin leipänä. Eikä ole simpukan vika, jos se avatessaan kuorensa saa ravinnon asemasta hiekkasirun sydämeensä.

Sisukas Marjukka keskittyy opettajaopintoihin niin tarmokkaasti, ettei hänellä ole juuri muuta elämää. Uudet haasteet odottavat heti nurkan takana kun hän valmistuu opettajaksi. Vapaita paikkoja on vähän tarjolla, ja yhdessä yhtä aikaa valmistuneen Elsan kanssa he lähettävät sinnikkäästi hakemuksen toinen toisensa perään. Lopulta, yhdeksäskymmenes hakemus tuo toivon tuloksen ja Marjukka pääsee viransijaiseksi Taajaväkiseen kouluun. Siirtyessä sijaisuudesta toiseen, Marjukan mielessä siintää vahvasti toive omasta koulusta. Marjukka ei lannistu monista vaikeuksista, mihin nuori sijaisopettajatar tuntuu törmäävän harva se päivä. Mutta kun eräällä koululla kollegaksi tuleekin tuttu mies menneisyydestä, on Marjukka kovan paikan edessä.

Korvat humisivat kuin sähkölangat pahan ilman aattona. Armas Ohto! Sanokoon nimekseen vaikka Pekka pohto, niin Ami Oxman hän on. Kahta niin samannäköistä ihmistä ei voinut olla.

Nappasin jo viime vuonna ystävän poistokirjapinosta Hilja Valtosen Tarvaatar-teoksen. Kun tovi sitten postaamassani chick lit-jutussa tuli puhetta Valtosen teoksista ns. varhaisina chik lit:n ilmentyminä, päätin vihdoin tutustua paljon kehutun Valtosen teoksiin. Olen aikanaan katsonut paljon vanhoja Suomi-filmejä ja niiden suloisen hupsu nostalgia on jäänyt kytemään mieleeni. Ja nyt se kyllä roihahti jälleen Valtosta lukiessa. Elokuviin en usko enää palaavani, mutta kirjojen sivuilla nautin todella paljon Valtosen pirteästä ja humoristisesta tarinasta. En ole vuosiin enää lukenut puhtaasti romanttisia kirjoja, mutta näköjään tässä muodossa tarjoiltuna sekin menee. Nuoren, kipakan Tarvaattaren edesottamuksista lukiessa tuli vahvasti mieleen myös Jane Austenin luomat itsenäiset ja rakkaudessa itsepäiset naishahmot. Sellaista suloisen hupsua ja kaikessa ennalta-arvattavuudessaan jotenkin lämpimän kotoisaa. Valtosen käyttämä kieli on tarkkanäköistä, nasevaa ja monin paikoin suorastaan hulvattoman hauskaa. Myös ajankuva piirtyy kirjaa lukiessa voimakkaana mieleen ja tuo oman vahvan tunnelmansa. Valtosen kirja on jotain tyystin erilaista, mitä yleensä luen ja täytyy todeta, että tykkäsin! Ehdottomasti aion lukea lisää Valtosen tuotantoa!

4/5

Myös mm. Booksy ja Salla ovat lukeneet Valtosta!

13 kommenttia:

  1. Oi kun kiva kuulla, ettemme ladanneet liian kovia odotuksia Valtosen niskoille. Ja kuten sanottua, itselleni Tarvaatar oli tuntematon suuruus, toivottavasti löydän sen vielä joku päivä jostain luettavaksi. Tai ehkä joku Otavalla innostuu vielä tekemään näistä uusintapainoksia... Tai vissiin missä tahansa, eikös kirjojen tekijänoikeudet ole 70 vuoden jälkeen vapaata riistaa... *vinks, vinks* ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukseni olivat kieltämättä kohtalaiset, mutta jotenkin niin ihanasti sukelsin sitten Valtosen "maailmaan" :)

      Poista
  2. Tästä onkin otettu moneen muuhun verrattuna suhteellisen tuore uusintapainos, 90-luvulla...mukava että pidit, ja nyt kun luki tuota juonikuviota niin palasi se mieleen, vaikkei tämä minusta yhä ollutkaan niitä ihan parhaita (tai ehkä olin lukenut tämän liian nopeasti Varaventtiilin jälkeen, ja tuota opettaja-aihelmaa Valtonen käytti muissakin kirjoissaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä innolla muiden, niiden paremmaksi kehuttujen Valtosten lukemista jo. Juuri tuon Nuoren opettajattaren varaventtiilin haluaisin seuraavaksi lukea. En ole vielä päättänyt, varaanko kirjastosta vai koitanko ostaa jostain käytettynä ihan omaan hyllyyn.

      Poista
  3. Tajusin, että en olekaan lukenut valtosia opettajan urani alun jälkeen. Pitäisikin ehkä lukea, että näkisi kopiokoneen kanssa tappelut uudessa valossa ;D

    Hienoa, että tartuit Valtoseen. Mäkään en muista, että tämä olisi ihan parasta settiä, mutta hienoja kirjoja melkein kaikki valtoset ovatkin.

    Hassua sinällään, että itse en ole koskaan katsonut suomi-filmejä, mutta näistä kirjoista pidän tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun ei oikein enää Suomi-filmit iske, liekö silloin yläasteella sain yliannostuksen niistä ja muutenkin siitä korostetusta romantiikasta kirjoissa ja elokuvissa ;)

      Mutta Valtonen kyllä oli oikein kiva uusi kirjallinen tuttavuus!

      Poista
  4. Mahtavaa lukea juttusi tästä! Tällaisesta Valtosesta en ollut kuullutkaan. Yksi olisi minullakin odottamassa tuolla, ja Valtosen omaelämäkerta... täytyypä nostaa vähän ylemmäs pinossa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtosen omaelämäkerta kuulostaisi aika kiehtovalta!

      Poista
  5. Oli kyllä ihana lukea tekstisi tästä. Minäkään en ole Tarvaatarta lukenut, tai en ollut kirjasta aiemmin kuullutkaan, mutta monet muute Valtosen kirjat kahlasin mummolan vintillä teinivuosinani ja vielä parikymppisenäkin. :) Sain anopiltani Neiti Talonmiehen jokunen aika sitten ja ajattelin lukea sen tässä kevään mittaan. Luin kirjan edellisen kerran joskus 90-luvun alussa, joten on mielenkiintoista nähdä, miten Valtonen aukeaa nyt.

    Ja vanhat Suomi-filmit, niissä oli sitä jotain. En ole niitäkään vuosikymmeniin (huh, miten aika kuluu...) katsonut, mutta voisi olla mielenkiintoista katsoa joku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppas Neiti Talonmies tosiaan tässä keväällä, niin kiva kuulla mitä nyt tuumaat siitä! Minä en näitä silloin nuorena tyttönä lukenut lainkaan, mutta nyt jotenkin oli näköjään Valtosen mentävä kolo mukavuusalueella ;)

      Poista
  6. Nyt en muista olenko tätä lukenut, mutta heti iski kaipuu Valtosen pariin! Minäkään en oikein romanttisesta kirjallisuudesta perusta, mutta Valtosen ja Polvan rempseät ja topakat naissankarit ihastuttavat edelleenkin.

    Ja Suomi-filmit, niitä katselin paljonkin lapsena ja pikku hiljaa olen aloittanut aivopesun myös oman jälkikasvun kohdalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtosen luomassa naispäähenkilössä on kyllä juuri sitä reippautta ja topakkuutta, eikä se romantiikkakaan ole mitään sellaista läpi kirjan vaaleanpunaisissa unelmissa haahuilua, vaan sopivina ripauksina siellä täällä. Toki tässäkin oli se tarinan vahvin juuri lienee siinä kahden itsepäisen henkilön rakastumisessa ja tempoilussa, mutta paljon muutakin sisältöä.

      Poista
  7. Olipa hyväntuulinen teksti, piristi kovasti. :) Valtonen on tullut minua silloin tällöin jossain vastaan, mutten ole koskaan vielä tarttunut hänen teoksiinsa. Tämä voisi olla aika kiva ja antaa positiivista potkua ensi syksynä minulla edessä olevaan sijaisopettajattaren elämään. Ehkä. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)