keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto
Kustantaja: Atena 2012
Alkuteos: Alle sieben Wellen (2009)
Suomentanut: Raija Nylander
Kansi: Nina Leino
Sivuja: 246

Kannan sinua aina mukanani, kaikkien mantereiden ja tunnemaisemien halki, toivekuvana, täydellisen illuusiona, ylimpänä käsitteenä rakkaudesta. Sinä olit kanssani melkein kymmenen kuukautta Bostonissa, sinä palasit minun kanssani kotiin.
  Mutta Emmi, minun fyysinen elämäni on edennyt tällä välin, sen oli pakko edetä. Olen rakentamassa jotain uutta. Tutustuin Bostonissa naiseen.

On kulunut melkein kymmenen kuukautta siitä, kun alunperin vahingossa alkanut, intensiivinen sähköpostien vaihto Emmin ja Leon välillä katkesi yllättäen. Se kaunis ja houkutteleva maailma, minkä he toisilleen viestitellessään rakensivat, katosi haavekuvan lailla jonnekin horisonttiin, saavuttamattomiin. Leo katosi Bostoniin ja Emmi jäi jatkamaan elämäänsä pianisti-Berhandin ja hänen lastensa kanssa, mutta silti jotain jäi vielä kytemään sisimpään. Joka seitsemäs aalto jatkaa siitä, mihin Kun pohjoistuuli puhaltaa heidät jätti vajaa vuosi sitten.

Emmi lähettelee Leolle sitkeästi sähköpostinsa toisen perään, vaikka saa vastaukseksi aina vain ilmoituksen järjestelmän ylläpitäjältä, että vastaanottajan sähköpostiosoite on muuttunut. Kunnes lopulta automaattivastauksen tilalla tuleekin viesti Leolta, joka on palannut Bostonista. Viestit heidän välillään alkavat sinkoilla vanhaan malliin, mutta ilmassa leijuu koko ajan se suuri kysymys, miksi kaikki päättyi niin yllättäen vajaa vuosi sitten, mitä oikein tapahtui. Leo paljastaa myös heti tavanneensa Bostonissa naisen, jonka kanssa suunnittelee yhteistä elämää. Ja koska Emmi on jäänyt Bernhardin luokse, kaiken pitäisi olla selvää. Emmi haluaa heidän erikoiselle suhteelleen arvoisensa lopun ja ehdottaa uudestaan tapaamista, mutta tällä kertaa se  jäisi samalla viimeiseksi.

Leo hyvä, olet oikeassa, meitä varten ei ole olemassa mielekästä jatkoa. Mutta on olemassa arvoisensa loppu. Siksi pyydän sinua, vain siksi.
  Täydellisen illuusiosi.

Kun Leo ja Emmi vihdoin tapaavat, ei kaikki olekaan selvää sen jälkeen. Kysymykset sinkoilevat puolin ja toisin sähköpostiviesteissä. Emmi kaipaa Leon viestejä ja niiden läheisyyttä, vaikka samaan aikaan tuntee vastuuta perheensä arjen pyörittämisestä. Bernhardin kanssa hän ei ole enää aikoihin tuntenut muuta kuin velvollisuutta. Leo haluaa rakentaa tulevaisuutta Bostonissa tapaamansa naisen kanssa, koska kokee että se on oikein. He hyvästelevät viesteissään toisiaan monet kerrat, mutta silti tovin päästä jomman kumman sähköpostilaatikossa odottaa jälleen viesti. Onko elämällä heitä kahta varten se suuri seitsemäs aalto, joka nostaa korkeuksiin vaiko vain tasainen aalto toinen toisensa perään, vailla huipennusta?

Edeltäjänsä lailla Joka seitsemäs aalto on kirjeromaani, sähköpostien muodossa. Jo Kun pohjoistuuli puhaltaa -teoksen kohdalla totesin, että kirja on paljon muutakin kuin vain romanttinen ja viihteellinen tarina, sillä se sisältää isojakin teemoja onnellisuudesta, velvollisuudesta ja ihmissuhteista ylipäätään. En yleensä lue tämän tyylisiä romanttiseksi luokiteltavia kirjoja, mutta Glattauerilla on joku merkillinen taito hyppysissään, sillä hän osaa tarjoilla tällaiset tarinat sellaisessa muodossa, että tällainen sinänsä romanttisilla tarinoille vähän allerginen huomaakin viihtyvänsä ja elävänsä itse tunteella tarinassa mukana. Kun pohjoistuuli puhaltaa jätti minut melkein pakahtuneena odottamaan jatkoa Leon ja Emmin tarinalle ja mietinkin melkein tuskastuneena, miksi tarina piti jättää auki ja lukijat odottamaan, eikö heidän tarinaansa olisi voinut sisällyttää yksien kansien sisään. Nyt Joka seitsemäs aalto -teoksen luettuani ymmärrän. Leon ja Emmin tarina otti aikalisän ja se oli hyväksi lukijallekin. Kun oli vuoden odotellut jatkoa tarinalle, syntyi itsellekin se tietty etäisyys mieleen mikä tarinassa ehti vajaan vuoden aikana syntyä Leon ja Emmin väleihin. Mutta sitten, kun Leo lopulta vastaaEmmin viestiin, tempautuu lukijakin takaisin siihen kutkuttavaan, intensiiviseen maailmaan, joka noiden kahden viesteistä syntyy. Ihana kipakka, huomiota kaipaava Emmi ja tunnekaappeihinsa aidot tunteensa piilottava Leo. Sivu toisensa jälkeen ahmin heidän tarinaansa ja kun lopulta käänsin viimeisen sivun, hymyilin. Kannatti odottaa vuosi. Joka seitsemäs aalto on niin vahvasti jatko-osa, että ilman edeltäjänsä lukemista, en suosittele kirjaan tarttumaan, sillä tarinasta menettää silloin olennaisen osan. Tällaiset kirjat tekevät hyvää sydämelle!

4/5

P.S: Kurkatkaa myös Hannan tuumailut kirjasta! Ja tällä avaan Ikkuna auki Eurooppaan -haasteessa Itävalta-osion!


11 kommenttia:

  1. Minäkin hurmaannuin Pohjoistuulesta. Se oli psykologisesti niin oivaltava. Se paljasti meistä itsekustakin perimmäisiä ajatuksia, ongelmia ihmissuhteissamme, niitä, joita häpeämme itsellemmekin tunnustaa. Ylipäätään sitä, miten sen päättäminen, mitä oikeasti haluaa, on niin vaikeaa, miltei mahdotonta. Olen elänyt päässäni tällaisia hetkiä minäkin, niin monta kertaa. Siksikin se niin kosketti.

    Odotin yhtä kiihkeästi kuin sinäkin tätä toista osaa. Ja odotus tuli palkituksi. Sama tarkkanäköinen, rohkea kuvaus jatkui.
    Kirjojen rakennekin on loistava. Kirjailija heittelee vinkkejä sinne sun tänne, jotka lukija ohittaa, ja vasta myöhemmin, harhaanjohduttuaan, hoksaa kirjailijan koukuttamisen taidon.

    Olen suositellut kirjaa monille ei-hömpän-ystäville, romantillisesta viitekehyksestä huolimatta. Itsekään en hömppähömppää lue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Pintapuolisesti voisi kuvitella, että tämä on nyt vain pelkkä hömppäviihdekirja, mutta sitä ei ei todellakaan ole, romanttisuudesta huolimattaan. Varsinkin Emmin viestejä lukiessa lukijalle aukeaa koskettava ja puhutteleva maailma siitä, miten vaikeaa ihmisen on joskus ymmärtää itseään, valintojaan ja tunteitaan.

      Poista
  2. Molemmat tosiaan kiinnitimme huomiota tuohon, että toimisiko kirja yhtenä teoksena vai tarvitseeko lukija ja tarina väljyyttä väliin. Olen samaa mieltä, että lukukokemus toimi parhaiten näin, sillä itsellekin tuli tunne, että sähköpostit konkreettiseti hiljenivät hetkeksi ja heidän läheisyydestään on vierähtänyt tovi. Kannatti odottaa vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina olisi varmaan jotenkin kärsinyt, jos sen olisi lukenut yhteen pötköön. Nyt tuo Emmin ja Leon "tauko" konkretisoitui hyvin.

      Poista
  3. Olen niin rakastunut tämän teoksen kanteen - edeltäjän bongasin kirjamessuilta mukaani. Ja tarina kuulostaa kyllä ihanalta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Minä taas otin tästä kirjasta paperikannet pois, sillä minun silmiäni se satuttaa. Sitä paitsi minun Leoni ja Emmani ovat tyystin erinäköisiä.

      Poista
    2. Kiva kuulla mitä Noora pidät!

      Minä pidän toisaalta kannesta itsessään tosi paljon, mutta minunkaan mielikuvieni Emmi ja Leo eivät ole tuon näköisiä- ja oloisia ;)

      Poista
  4. Ooooh, mikä tarina! Ja täysin mahdollinen...vakuutan. M.O.T.

    VastaaPoista
  5. Muistankin, kuinka tykkäsit Pohjoistuulesta! Minä en ollut siihen yhtä ihastunut, mutta ihan mukava välipala se oli ja nyt kyllä kutkuttaisi tietää, miten Emmille ka Leolle lopulta käy ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en yleensä enää niin innostu tällaisista, mutta jotenkin jo Kun pohjoistuuli puhaltaa kolahtikin ja koukutuin alkumetreillä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)