keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Joulukuun alussa heitin teille haasteen, Lukutoukan katsaus vuoteen 2011, johon lupasin itse vastata välipäivinä. Jotenkin tämä joulukuu on mennyt erityisen rennoissa merkeissä enkä ole hötkyillyt lukemisteni kanssa, vaikka sängynpäätyäni koristaakin jo aikamoinen rivi kirjoja, jotka haluaisin lukea pian. Nyt kuitenkin kun vuotta on enää muutama päivä jäljellä, meinasi iskeä pieni paniikki, sillä olin suunnitellut monia koosteita tähän vuoden loppuun blogiini tämän Lukutoukan katsaus-haasteen lisäksi. Viime vuoden tapaan haluan jakaa teille vuoden tärkeimmät lukukokemukset, mutta tänä vuonna ei ole TOP 10 -listaa luvassa, vaan jotain erilaista. Kuluvan vuoden lukuhaasteista olin myös ajatellut tekeväni koosteen oman suoriutumisen osalta. Ja 2. tammikuuta on julkaistava oma listani Sallan kokoamassa Blogistanian omassa Finlandiassakin. Jouluna aloittamani Haudankaivajan tytär on vasta lähetymässä puoliväliä, joten siitä luvassa arvostelua joko perjantaina tai vasta ensi viikolla. Mutta nyt omat vastaukseni Lukutoukan katsaukseen!

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
David Nicholls: Sinä päivänä

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Chris Cleave: Little Been tarina

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
Monika Peetz: Tiistaisiskot

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Jussi Valtonen: Vesiseinä

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Jonathan Franzen: Vapaus

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Essi Tammimaa: Paljain käsin

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Jonathan Franzen: Vapaus

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
John Ajvide Linqvist: Kultatukka, tähtönen

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Niina Hakalahti: Aavasaksa

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Jonathan Franzen: Vapaus

Toim.huom: Pidän oikeuden pitää Oatesin Haudankaivajan tytärtä ns. villinä korttina joka oikeuttaa vastauksen vaihtoon yhdessä tai useammassa kysymyksessä, sillä uskon lukevani kirjan loppuun tämän vuoden nimissä ja pidän siitä jo nyt valtavan paljon!

Huh, sehän olikin hei vaikeaa! Oli lopulta pakko vastata ihan sillä ensimmäisellä kirjalla, joka tuli spontaanisti mieleen kysymystä miettiessä, sillä huomasin että mitä kauemmin mietin, sitä useampi vaihtoehto olisi sopinut kulloiseenkin kysymykseen. On muuten ollut todella kiva huomata, miten moni teistä on jo tarttunut tähän haasteeseen blogissaan, kiitos!

Loppuviikolla vielä luvassa koostetta vuoden parhaimmista lukukokemuksista, toivon mukaan arvostelua Haudankaivajan tyttärestä ja kenties pieni katsaus lukuhaasteiden suorittamisesta. Kevään kirjoja olen jo kovasti miettinyt, mutta niihin palaan vasta sitten ensi kuun puolella kun tämä lukuvuosi on ns. paketissa.

Sen voin jo nyt todeta, että on ollut erityisen hieno lukuvuosi!

18 kommenttia:

  1. Minä juuri vastasin haasteeseesi! Todella hauska ja oli mukava katsoa läpi kaikki tänä vuonna luetut kirjat jo ennen perinteisen vuoden 2011 kirjat -listauksen tekoa :--) Kiitos siis sinullekin kivojen kysymysten keksimisestä!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä hankala, minä ajoitin tämän tuonne perjantaille :)

    Meillä oli ainakin yksi samakin. :) Ja Little Beetä mietin suositeltavaksi. Odotan Vapautta kiinnostuksella, sitä on kehuttu niin paljon.

    VastaaPoista
  3. Ihania houkuttavia kirjoja listassasi!! Kunpa ehtisi kaiken lukea... Minäkin sain juuri oman listani valmiiksi.

    Tämä haasteesi kruunaa kirjavuoden ja kirjablogien haasteet tältä vuodelta. Kaunis kiitos, Susa! :-)

    VastaaPoista
  4. Minulle ihan tuntematon tuo Franzenin Vapaus, mutta tämän jälkeen lisään sen kyllä omalle lukulistalleni.

    VastaaPoista
  5. Sinulle Franzenin Vapaus oli selvästi yhtä iso kokemus kuin minulle Shriverin Jonnekin pois.

    Ei kai duunit vielä ala;-)

    Kuvittele, en edes tiedä, mihin kirjoitan ne omat Finladia -ehdokkaani, vaikka mainostan Sallan kisaa oikeassa palkissani;-)

    VastaaPoista
  6. Kiva lukea sinun omatkin vastauksesi :). Paljain käsin olisi tosiaan upea nähdä leffana!

    VastaaPoista
  7. Vapaus. <3 Minäkin laitoin sen ensin vastaukseksi moneen kohtaan, mutta lopulta päädyin "vain" suosittelemaan sitä muille bloggaajille sekä ottamaan kirjan mukaani autiolle saarelle. Kyllä se vain on niin hieno.

    Tämä haaste oli suuri ilo, kiitos hienoista kysymyksistä. :)

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava oli lukea näitä, kiitos. Minun on nyt ihan pakko lukea tuo Vapaus, kun hehkutit sitä niin monessa kohtaa. Miten se on voinut jäädä minulta jotenkin huomaamatta, kiitos.

    VastaaPoista
  9. Tämä oli kiva haaste ja on ollut mukava lukea muiden vastauksia kysymyksiisi. Omani kirjoitin juuri ennen joulua.

    Sinun listasi kirjoista en ole lukenut ainuttakaan. Vain tuon villiksi kortiksi jättämäsi haudankaivajan tyttären olen.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Susa mukavasta haasteesta, sitä oli mukava tehdä.

    Minulla Haudankaivajan tytär nousi suurimmaksi yllättäjäksi, joten hyvä, että pidit itselläsi option muuttaa vastauksiasi ;)

    VastaaPoista
  12. Hih, minäkin sain listani jo tehtyä, mutta säästelen vielä; kesken on yksi kova kotimainen, joka saattaa vielä yllättää. =) Tämä haasteesi ja Blogistanian Finlandia ovat tuottaneet mukavasti päänvaivaa.

    VastaaPoista
  13. Laura:Luulen, että itseä tämä pohjusti mukavasti sitten vielä siihen koosteeseen, jossa summaan vuoden kokokohtia erilaisina listoina ;)

    Linnea: Siis totta, itsekin hämmästyin miten hankala oli saada vastaus päätettyä jos yhtään alkoi kauemmin varsinkin pohtimaan ;)

    Paula:Kävinkin jo kurkkimassa listasi ;) Siis itsekin olen saanut nyt muiden listojen myötä monia lukuvinkkejä kirjoista, jotka ovat vähän kuin menneet ohi minulta. Tai ole toki monesta niistä lukenut arvioita, mutta vasta nyt ns. herännyt moneen sellaiseen kirjaan, että tosiaan haluan lukea.

    Joana: Oi, lisää vaan blogisavuja Vapaudelle!

    Leena: Kyllä, Vapaus taisi olla minulla se tämän vuoden The Kirja.

    Hei siitä Blogistanian Finlandiasta, odotappas niin laitan sulle siitä viestiä vaikka sun blogiin kohta!

    Maria: Niinpä! Aloin kuule jo miettimään, ketkä haluaisin nähdä päärooleissa jne ;)

    Katja: Minulle kyllä teki tiukkaa vastata Vapaudella "vain" kolmeen ;)

    Kirjailijatar: Oi lue ihmeessä, uskon että pitäisit!!

    Margit: Nyt tuli dementia, olenkohan käynyt lukemassa listasi...Tulenpa kohta tarkistamaan ;)

    Jaana: Haudankaivajan tytär on kyllä jännä, vahva kirja! Mitä pidemmälle sitä lukee, se jotenkin kietoo maailmaansa voimakkaammin ja voimakkaammin koko ajan.

    Booksy:Hmm..kyllä nyt heti alkoi kiinnostamaan tuo sun kova kotimainen...Hmm...;)

    VastaaPoista
  14. Minullakin on tarkoituksena osallistua vuoden vaihteessa, odottelen ensin ainakin yhden keskeneräisen ;) On ollut mukava seurata vastauksia ja saada lukuvinkkejä!

    VastaaPoista
  15. Olemme lukeneet osittain samoja kirjoja, mutta esimerkiksi Vesiseinä ei ole lainkaan tuttu. Jotkut kirjat vain ovat sellaisia, että niistä uskoo pitävänsä vaikka niitä ei olekaan vielä lukenut. Vapaus ja Adoptiomatka tuntuvat sellaisilta.

    VastaaPoista
  16. Vihdoin ja viimein minäkin sain tämän tehtyä! Oli kyllä hankalia kysymyksiä :D Toisten vastauksia lukiessa on ollut olo, että no äkkiäkös tuon nyt, mutta ei se ihan niiiiiin äkkiä käynytkään.

    VastaaPoista
  17. Huomaan, ettet ole lukenut JP Koskisen Paholaisen vasaraa. Olisi ollut hauska nähdä, mitä olisit pitänyt siitä, sillä itse pidin siitä erittäin paljon.
    - Kaisa

    VastaaPoista
  18. Kaisa: Kiitos vinkistäsi, tulee tässä kuussa lukuun ;) En ollut edes tiennyt ko kirjasta, mutta kiinnostuin kovasti kun on harvinaisempi aihepiirinsä myötä kotimaisessa kirjallisuudessa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)