sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Samuel Björk: Minä matkustan yksin
Kustantaja: Otava 2016
Alkuteos: Det henger en engel alene i skogen (2013)
Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivuja: 428 (ennakkokappale)

" Puussa roikkuu enkeli yksinään."
" Mitä? "
" Puussa roikkuu enkeli yksinään."
Tobias kietoi kätensä pikkuveljen ympärille, poika vapisi.

" Keksitkö sinä juttuja, Torben? "
" En. Tuolla se roikkuu."
" Näytä missä."
Pikkuveli katsoi häneen.
" Sillä ei ole siipiä, mutta kyllä se melko varmasti enkeli on."
" Näytä ", Tobias sanoi vakavana ja työnsi pikkuveljeä edellään kuusikkoon.

Henkilökohtainen tragedia on suistanut nuoren lahjakkaan poliisin Mia Krügerin elämän raiteiltään ja hän on eristäytynyt muulta maailta synkät suunnitelmat mielessään. Mian hautoessa lohduttomia ajatuksia toisaalla hänen entiset työtoverinsa painivat pelottavan tapauksen kimpussa: metsästä on löytynyt murhattuna pieni tyttö, eikä hän jää ainoaksi. Vanhempi poliisi Holger Munch saa tehtäväkseen ottaa yhteyttä Mian, sillä kaikki apu on nyt enemmän kuin tarpeen. Lääke-ja viinatokkurainen Mia ei ilahdu kuullessaan, että hänen apuaan kaivataan mutta Munchin hänelle jättämät tutkintamateriaalit saavat kiinnostuksen heräämään. Kun hän mielessään löytää yhteyden erääseen vanhaan tapaukseen, ei hän voi olla lähtemättä Munchin mukaan ja yrittää auttaa selvittämään vielä tämän rikoksen. Mutta sitten, sitten hän on vapaa tekemään sen mitä on jo kauan aikonut.

18. huhtikuuta.
Kymmenen päivää jäljellä.
Hän selviäisi siitä, kestäisi vielä kymmenen päivää. Hän söisi väkisin kaksi palaa näkkileipää ja harkitsi maitolasillista, mutta päätyi juomaan vettä. Kaksi lasillista vettä ja kaksi tablettia housuntaskusta. Aivan sama mitä. Yksi valkoinen ja yksi sininen tänään.

Vaikka poliisi valjastaa massiiviset joukot selvittämään kansalaisia järkyttäneitä pikkutyttöjen murhia, tuntuu tutkinta aluksi polkevan paikoillaan todellisten johtolankojen puutteessa. Selvää kuitenkin on, että rikosten takana oleva taho on älykäs ja haluaa leikkiä kissahiiri-leikkiä poliisin kanssa. Mia joutuu tosissaan pistämään oman ahdinkonsa sivuun tapausta selvittäessään. Kun Munchin tyttärentyttärenkin henki on uhattuna, alkaa painajaismainen kilpajuoksu aikaa vastaan.

Minä matkustan yksin on norjalaisen moniosaajan Samuel Bjørkin ensimmäinen trilleri. Hän on mm. käsikirjoittaja, mikä näkyykin mielestäni vahvasti kirjassa. Kirjan intensiteetti on alusta loppuun saakka voimakas ja voin kuvitella tapahtumat hyvin valkokankaallekin. Tarinassa on selkeästi käytetty genren ominaispiirteitä laaja-alaisesti hyödyntäen alusta loppuun. Hitusen kriittinen jos haluaa olla, voisi sanoa, että paikoin ehkä liiankin kanssa. Tietyllä tapaa esimerkiksi Munch ja Mia ovat niin tutunoloisia persoonineen ja onhan heitä verrattukin mm. Wallanderiin ja Saga Noreniin. Juonikuvioihin puolestaan on sisällytetty monenmoista tragediaa aina uskonlahkosta kadonneisiin vauvoihin ja huumekuvioihin. Kuitenkin tarina kulkee koko ajan niin vetävästi ja väkisin huomaa hieman kiintyvänsäkin joihinkin henkilöhahmoihin. Kirjaa tekee mieli lukea koko ajan lisää ja lisää. Olen käyttänyt aikaisemminkin dekkareiden kohdalla mainintaa oikein kelpo genrensä edustaja ja teen sen nytkin. Tämän parissa saa kyllä hetkeksi arkikuvionsa unohdettua ja viihdyttyä!

torstai 21. huhtikuuta 2016

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Helen Macdonald: H niin kuin haukka
Kustantaja: Gummerus 2016
Alkuteos: H is for Hawk (2014)
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Sivuja: 376

Kun istun siinä ja syötän onnellisena makupaloja haukalleni, keksin yhtäkkiä, minkä nimen sille annan. Mabel. Se on johdettu sanasta amabilis, joka tarkoittaa rakastettavaa tai rakasta. Vanha, hiukan hassu nimi, joka ei ole muodissa. Siinä on jotain isoäitimäistä: jotain mistä tulee mieleen virkatut selkänojasuojukset ja iltapäivätee.

Nelikymppinen kirjailija Helen Macdonald menettää yllättäen isänsä ja suru syöksee hänet kaupungista maaseudun rauhaan seuranaan hankkimansa villi kanahaukka. Lapsesta asti Helen on tuntenut suurta kiinnostusta haukkoihin  ja kokee nyt merkityksellisemmäksi kuin koskaan voivansa onnistua sellaisen kouluttamisessa. Hän täyttää pakastimensa petolinnulle sopivalla ruoalla ja sulkee puhelimensakin. Hän ei kaipaa mitään muuta kuin yhteyttä itsensä ja Mabeliksi nimeämänsä haukan välillä sen verran, että onnistuu lennättämään tätä vapaana. Mutta onko Mabel liian villi tai onko Helenin oma suru niin syvää, ettei hän näe asioita järkevästi? Jos muihin on uskominen, Helenin yrityksessä ei ole mitään mieltä. Mutta Helen ei halua antaa periksi, sillä kyse on lopulta paljon suuremmista asioista kuin vain haukan lennättämisestä.

Mabelia kouluttaessaan Helen uppoutuu entistä syvemmälle haukkametsästyksen historiassa ja tutustuu kirjojen sivuilla T.H Whiteen, mieheen joka 30-luvulla kävi omaa taisteluaan kanahaukan kanssa. Helenin oman tarinan ohella lukijalle avautuukin siis myös Whiten paikoin raastava tarina yrityksistä saada haukka hallintaansa. White oli oman aikansa outolintu ja herätti vielä vuosikymmenienkin päästä ihmetystä ihmisten keskusteluissa. Whiten edesottamuksista ja ajatuksista lukiessa Helen ymmärtää paljon paremmin Whiteä kuin lapsena, jolloin luki Whiten The Goshawkin, joka teki hänet silloin vain suunnattoman kiukkuiseksi. Onnistuuko Helen yrityksessään Mabelin kanssa ja saako hän oman surunsakin kesytettyä?

Kuten olen aiemminkin todennut, luen aika harvoin tietokirjallisuutta ja kun luen, se on lähinnä omaelämäkerrallista, kuten tämäkin Helen Macdonaldin H niin kuin haukka on. Kun näin kirjan esittelyn, tuli todella vahva tunne, että tämä kirja minun on luettava ja kirjan käsiini saatua tunne osoittautui oikeaksi. H niin kuin haukka on todella kiehtova ja yllättäen myös voimakkaasti koskettava tarina ihmisen surusta sekä yrityksestä saada luotua jonkinlaista yhteyttä villieläimeen. Helenin oma tarina surun prosessoinnista on kiinnostava mutta koin myös mielenkiintoisena osiona T.H Whiten osuudet kirjassa. Tietyllä tapaa ikään kuin Helen ja White olisivat keskustelleet keskenään välissä olevista vuosikymmenistä huolimatta. Time-lehti on valinnut tämän teoksen muuten viime vuonna parhaaksi tietokirjaksi, enkä ihmettele. Se on niin koukuttavasti ja kiinnostavasti koottu kudelma, jossa on monia eri sävyjä. Hassuinta on se, että tunsin kirjan sivuilla ikään kuin kiintyväni Mabeliin.

Kaksi valtavaa silmää. Sydämeni muljahtaa. Haukka on silmänkääntötemppu. Matelija. Langennut enkeli. Korppikotka väritetyn bestiaarin sivuilta. Jotain kirjasta ja kaukaista, kuin veteen vajoava kulta.