maanantai 29. heinäkuuta 2013

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -1. Rakkaus

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus
Kustantaja: Johnny Kniga 2013
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - Kärleken (2012)
Suomentanut: Otto Lappalainen
Kansi: Pompe Hedengren
Sivuja: 294

  Rasmus taittelee vaatteensa itse.
  Hän voi käyttää tuntikausia vaatteidensa järjestelyyn lattialla ja sitten niiden taitteluun ja niiden palauttamiseen paikoilleen, tähän kaikkeen täysin syventyneenä.
  Äidin nähdessä nämä pikkutarkasti taitellut puserot ja housut jokin särkyy hänen sisällään. Miten hän ikinä voisi suojella tätä pikkuista?
  Nämä tiukkaan taitellut, tiukoiksi kääröiksi rullatut vaatekappaleet.
  Hän ei milloinkaan, ei koskaan ollut tullut ajatelleeksi, että toista elävää olentoa voi rakastaa niin kovasti.

Rasmus on pienestä pitäen ollut erityinen, vaikka erilaiseksi muut hänet luokittelevat, syrjivät, nimittelevät. Äiti ja isä näkevät poikansa erilaisuuden, mutta myös nimenomaan erityisyyden, vaikka eivät pikkukylän muodostaman erilaisuuden pelon varjossa osaakaan nimetä sitä ääneen. Sitä, miten heidän ainoa rakas poikansa poikkeaa muista, varsinkin heistä jotka kiusaavat, pitävät yllä oletettuja normeja. Rasmus yrittää epätoivoisesti niin sopeutua muottiin johon ulkopuolelta häntä ahdetaan kuin löytää oman itsensä. Kun lukio päättyy, saa Rasmus mahdollisuuden, jota hän on kaivannut enemmän kuin on itse ehkä ymmärtänytkään.

    Mutta oli saatava jotain enemmän. Hän on 19-vuotias.
Hänen on murtauduttava ulos. Se hänen on tehtävä nyt.
Siksi hän  istuu tässä kapselissa.

    Hänen on astuttava ulos ja siirryttävä johonkin muuhun.
    Hän henkäisee lasiin, kirjoittaa nimensä. Maisemat
vilistävät ohitse.

Tukholma, paikalliset homojen kokoontumispaikat ja avoimemmat ihmiset ovat Rasmukselle jotain tyystin uutta. Hapuilevin ottein hän murtautuu ulos näkymättömästä kuoresta, mikä on estänyt hänen sisintä näkymästä muillekin. Sykkivä, hektinen Tukholma, vuonna 1982, ottaa Rasmuksen tiukkaan syleilyynsä eikä Rasmus halua enää irti.

Nuori Benjamin elää hyvin ohjailtua elämää Jehovan todistaja perheensä kanssa. Toisin kuin sisko, Benjamin on tiennyt osansa pienestä lähtien. Hän kulkee ensin vanhempiensa mukana ovelta ovelle kertomassa Jumalasta ja uskaltautuu lopulta lähtemään yksinkin todistamaan. Mutta mitä; Jumalan sanaa muille vai omaa todellista luonnettaan itselle? Erään oven takaa Benjamin kohtaa Paulin, sosiaalisen ja rempseän homon, joka lumoaa Benjaminin hämmentävällä tavalla. Sydämellinen Paul näkee Benjaminista heti sen, mitä Benjamin itse ei tahdo nähdä. Kun joulun rauha laskeutuu Tukholmankin ylle, kohtaavat Rasmus ja Benjamin toisensa Paulin luona. Kaikki se, mikä on ollut hajallaan, vailla puuttuvaa palasta, loksahtaa kerralla oikeille paikoilleen.

Oli matkattava kovin kauas päästäkseen kotiin.

Jonas Gardellin
huikea Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin kertoo suorastaan läkähdyttävän, liki tulevan ja ravisuttelevan voimallisesti niin AIDS:n tulosta Ruotsiin kuin erityisesti kahden nuoren miehen rakkaustarinan. Samalla se on myös häkellyttävä tarina nuorista miehistä, jotka sairastuivat tuolloin AIDS:n ja lopulta kuolivat pois. Ennen kaikkea kirjan tapahtumat eivät ole vain kirjailijan vilkkaan mielikuvituksen tulosta vaan tapahtuneet ovat totta, totisinta sellaista. Jonas Gardell oli 80-luvulla yksi niistä monista nuorista homoista, jotka etsivät itseään, rakkautta, läheisyyttä ja joutuivat eri tavoin moni kasvotusten AIDS:n kanssa. Moni Jonaksen ystävä kuoli, myös hänen nuoruudenrakkautensa. Vaikka Gardell on kirjoittanut useitakin teoksia, hän koki että vasta nyt erityisesti hänen kotimaansa Ruotsi on valmis vastaanottamaan, kuulemaan noiden nuorten miesten tarinan, joka ehdottomasti ansaitsee kyllä tulla kuulluksi. Tähän kolmiosaiseen romaaniin liittyen on tehty myös ainakin YLE:llä näkynyt tv-sarja, jota suureksi harmikseni en nähnyt.

Olihan tämä lukukokemuksena niin voimallinen, että melkein vaikea kuvailla. Toki Gardell on sijoittanut tarinaan paljon faktatietoakin, jotka ehkä paikoin vähän "haittasivat" lukemista, vaikka sinällään juuri tällaisessa tarinassa niille on oma vahva paikkansa. Mutta kyllähän sitä tällaista kirjaa lukee jotenkin väkisin ns. sydän aroin tuntosarvin. Ensin elää erityisesti Rasmuksen äidin tuskan ja huolen poikansa pärjäämisestä elämässään ja myöhemmin niin Rasmuksen kuin Benjaminin hapuilut yrityksissään tulla täysin omiksi itsekseen, löytää onni ja rakkaus. Väkevä, hurjan hieno ja puhutteleva lukukokemus kaikin puolin!!

...This is my life

And I don't give a damn for lost emotions
I've such a lot of love I've got to give
Let me live, let me live...

Aikaisemmasta poiketen en anna enää tai ainakaan toistaiseksi lukukokemuksilleni pisteistä. Se vain alkoi tuntua jotenkin hassun oppikirjamaiselta ja kaavoihin kangistumiselta, vaikealtakin. Luotan siihen, että pystyn tekstissäni kertomaan sen verran hyvin miten kirjan koin :)

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Suzanne Collins: Nälkäpeli
Kustantaja: Wsoy 2008
Alkuteos: The Hunger Games (2008)
Suomentaja: Helene Bützow
Sivuja: 389 (pokkaripainos)

Nälkäpelin säännöt ovat yksinkertaiset. Kaikkien kahdentoista vyöhykkeen täytyy luovuttaa peliin yksi tyttö ja yksi poika. Heitä sanottiin tribuuteiksi. Kaksikymmentäneljä tribuuttia suljetaan valtavalle areenalle, joka voi olla mitä tahansa paahtavasta aavikosta hyiseen erämaahan. Kilpailijat taistelevat keskenään kuolemaan asti, ja kisa kestää useita viikkoja. Viimeinen elossa oleva tribuutti on voittaja.

16-vuotias Katniss Everdeen ja hänen sisarensa, 12-vuotias Prim ikätovereidensa tavoin elävät alituisen pelon alla, yrittäen kuitenkin saada välillä edes hieman normaaliutta elämään. Ei heidän pitäisi joutua pelkäämään joutuvansa Nälkäpelin tribuuteiksi, heidän pitäisi saada ihastua, iloita, aikuistua. Luonnonkatastrofien ja lopulta sodan runteleman Pohjois-Amerikan raunioista syntyneessä, kahteentoista eri vyöhykkeeseen jaetussa Panemissa eivät päde meidän tuntemamme maailman lait. Panemin hallitsijat pitävät asukkaita otteessaan keksimällään Nälkäpelillä. Joka vuotinen tosi-TV -ohjelma, Nälkäpeli, kerää kaksi 12-18 -vuotiasta nuorta kultakin vyöhykkeeltä taistelemaan hengestään. Vyöhykkeillä näytetään isoilta screeneiltä osallistujien edesottamuksia kuin hupia, vaikka tribuutit ruudun toisella puolella todellakin taistelevat henkensä kaupalla niin toisia kuin Nälkäpelin järjestäjien toteuttamia vaarallisia haasteita vastaan. Joka vuosi osallistujat arvotaan ja tänä vuonna Katniss pelkää erityisesti, mutta itsensä lisäksi myös Primin puolesta, sillä Primin täytettyä 12-vuotta hänkin joutuu osallistumaan arvontaan. Kukin ehdokas saa arpalippuja ikävuosiensa mukaan ja Katniss luottaa, että Prim ei yhdellä arpalipukkeella voi tulla valituksi, ei vain voi, kunnes...

Väkijoukko vetää henkeä, neulankin kuulisi putoavan, minulla on huono olo ja toivon hartaasti, että se en ole minä, että se en ole minä, että se en ole minä.
  Effie Trinket menee takaisin korokkeelle, avaa lapun ja lukee nimen kirkkaalla äänellä. Se en ole minä.
  Se on Primrose Everdeen.

Vaikka se on ollut juuri Katniss, joka on pitänyt huolen äidistään ja sisarestaan mm. tuomalla ruoan pöytään salametsästyksen myötä, hän tietää ettei voi päästää Primiä tribuutiksi. Hän astuu väkijoukon keskeltä esiin ja huutaen ilmoittautuu Primin tilalle. Samalta vyöhykkeeltä mukaan arvotaan leipurin poika Peeta. Yhdessä Peeta ja Katniss joutuvat jättämään sen vähänkin tutun ja turvallisen, ja suuntaavat hienolla junalla kohti Capitolia. Capitolissa heitä odottaa niin kisaan valmentautuminen kuin hämmentävä julkisuusmylläkkä. Vaikka Katniss tietää aikaisempiä Nälkäpelejä ruudusta nähtyään, että kisan voi voittaja on ainoa hengissä selvinnyt, totuus pelin julmuudesta valkenee hänelle pikku hiljaa kun heidät suljetaan Nälkäpeli-alueelle. Vain yksi voi selvitä hengissä, vain yksi voi voittaa, ja Katniss ei ole valmis vielä kuolemaan. Peli voi alkaa...

Luen aika harvoin nuortenkirjallisuutta ja Nälkäpelin ensimmäisen osan lukeneena voin taas kerran vain ihmetellä, että miksi niin. Vaikka en ole Nälkäpeli-trilogian oletettua kohderyhmää, Nälkäpeli ja Katniss rysäyttivät lukijan mieleeni ja sydämeeni kuin tornado, pum! Ensinnäkin Collins on onnistunut luomaan puistattavan todentuntuisen dystopian, joka ottaa tavallaan myös moraalista kantaa jo nyky-yhteiskuntaa vaivaavaan vitsaukseen; tosi-TV -ohjelmiin. Missä menee raja sen suhteen, että kansalle tarjoiltu tosi-TV -viihde muuttuu brutaaliksi eloonjäämistaisteluksi? Toisaalta juuri tämä kysymys herättää lisäkysymyksen siitä, miten pitkälle ihmistä voidaan alistaa vallan nimissä? Koen, että on hurjan hienoa nähdä juuri nuortenkirjoissa jo tällaistakin puolta, ettei kirja ole vain pelkästään hyvä ja viihdyttävä tarinansa myötä. Toki Nälkäpelissä on väkivaltaakin siinä määrin, etten ihan herkimmille nuorille sarjaa suosittelisi. Kokonaisuutena Nälkäpeli on äärimmäisen koukuttava ja viihdyttävä kirja, jonka jatko-osia ei vain voi jättää lukematta. Vihan liekit ja Matkijalintu odottavatkin jo hyllyssä lukemistaan. Nälkäpelistä on tehty elokuva, jonka saa jo vuokra-dvd:nä ja Vihan liekeistäkin taitaa olla leffa tulossa teattereihin loppuvuodesta.

5/5

PS: Tulevalla viikolla luvassa postaukset Peter Jamesin uutuudesta, Kuolema kulkee kannoilla sekä paljon kohutusta Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -teoksesta. Loppusuoralla on myös Katja Kallion Karilla. Lisäksi haluttaisi postata teille juttua yöpöytäkirjoihini liittyen. Monenmoista siis tiedossa, kiva jos pysytte kuulolla!!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

On rokattu, muutettu ja paahdettu töissä


Niin se on kolmisen viikkoa vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta kuulkaa! Taitaa ollakin kolmevuotisen blogihistoriani pisin bloggaustauko, joskin aika tahaton sellainen. Kuun alussa kävin vähän rokkaamassa Ruissalossa, sitten olikin jo edessä muutto ja samaan aikaan olen paahtanut töissä pitkää putkea. Ne ovat siis ne kuuluisat ruuhkavuodet täällä just nyt. Sen lisäksi etten ole blogannut omaan blogiin, en ole ehtinyt juurikaan teidän muidenkaan blogeihin ja sekös harmittaa! Mielessä kuitenkin olette rakkaat kanssa sisaret,- ja veljet! Toisaalta on tehnyt jotenkin hirmuisen hyvää tällainen pieni breikki ja "ajelehtiminen", sillä odotan jo innolla, että pääsen kirjoittelemaan teille kirjoista, sillä luvassa on iiiisot pinot kiehtovia kirjoja ennen kuin edes ajattelenkaan tulevan syksyn ihanuuksia :)

Lukemaan olen ehtinyt oikeastaan vain tuolla Turun reissun junamatkoilla ja niiden aikana sainkin luettua vihdoin Collinsin Nälkäpelin. Tiesin, että se on varmaan koukuttava ja hyvä, mutta kyllähän se vaan olikin vielä enemmän! Kakkososa polttelee jo kovasti. Nälkäpelistä juttua luvassa ihan lähipäivinä!

Mutta sitten siihen tärkeään aiheeseen, eli muuttoon. Kun kirjabloggaaja muuttaa, niin tiedätte varmaan, mitkä huolehditaan ihan omalla kyydillä uuteen kotiin, eikä missään muuttoauton uumenissa laatikoiden sekaan tungettuna? No yllä oleva kuva kertonee sen ;) Totesin kestokassit erittäin hyväksi tavaksi kantaa kirjoja ja yksikään ei mennyt rikki muuttohässäkässä. Rakkaat kirjani matkasivat siis autossamme uuteen kotiin. Penkit kaadettiin ja niinpä etuosaa lukuunottamatta tila-auto täyttyi kirjoista oikein mukavasti :) Toki vielä sellaiset...viisi kassia tuli toisessa kuormassa. Mutta hei, pitäähän sitä nyt jotain prioriteettiä olla tuossakin hommassa, first things first, vai mitä?

Nyt on sitten kirjahyllyjen hankinta edessä. Tällä hetkellä olen kallistunut Ikean valkoisiin Billy-hyllyihin, joihin voisi myöhemmin hankkia vitriiniovetkin. Toistaiseksi kuitenkin joudun kasaamaan kirjat yhdelle olohuoneen seinälle, mutta eikös se ole ihan trendikästä sekin? Lupaan laittaa kuvaa kunhan kirjat purettu kasseista ;)

Tämmösii pikakuulumisii tänne Järjellä ja tunteella- blogiin, että elossahan mie ihan oon, mutta kiirettä on pukannut siihen malliin, että hunningolla on ollut muutakin kuin huusholli muuton keskellä. Elellään tällä hetkellä vähän kuin Huvikummussa, mutta haitanneeko tuo mittään? Lupaan pian palata emännöimään tänne tuttuun tapaan :)