keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Marko Hautala: Itsevalaisevat

Marko Hautala: Itsevalaisevat
Kustantaja: Tammi 2008
Kansi: Saku Heinänen
Sivuja: 239

Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä,
jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita,
nuhteettomia Jumalan lapsia tämän
kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä.
Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla.
- Fil. 2:14-15

Elias Rosvik on piinkova bisnesmies, joka eräänä sateisena syysiltana jättää jälleen kerran erään rakastajattarensa, tällä kertaa psykologina työskenteleävän Maarian. Murtunut Maaria ei haluaisi päästää irti Eliaksesta, sillä sen verran lujaa oli Elias ehtinyt sukeltaa Maarian ihon alle. Elias on kuitenkin jo suunnannut katseensa kotiin, vaimoonsa joka kuuliaisena vuodesta toiseen jäi Eliaksen rinnalle, vaikkei niinkään enää aikoihin puolisona kuin vain ihmisenä, joka asui saman katon alla. Hetken aikaa Elias saa kuitenkin tuntea itsensä kunnolliseksi perheenisäksi ja puolisoksi Maariasta eroon päästyään. Maarian oven kiinni painaessaan Elias ei vielä tiedä, että tuo sama päivä piirtyisi ikuisiksi ajoiksi mieleen päivänä, jolloin Iiris katosi. Maarian luota pois ajaessaan Elias uskoo nähneensä Iiriksen keltaisessa sadetakissaan kadulla oudon näköisen miehen kanssa. Hän ihmettelee näkyä, mutta ei kuitenkaan pysähdy tarkistamaan, onko tyttö Iiris. Iiriksenhän pitäisi olla kotona lukemassa tenttiin. Pian Eliakselle kuitenkin valkenee totuus; Iiris on kadonnut. Näky tytöstä keltaisessa sadetakissaan, vesisateisen tuulilasin läpi ei jätä Eliasta rauhaan. Eliaksen etsiessä epätoivoisesti Iiristä, saa Maaria vastaanotolleen Maunun, joka on päätynyt terapiaan outojen puheiden ja väkivaltaisuuksien takia. Minne Iiris oikein on kadonnut? Miksi Maunu puhuu omituisia sisällään olevasta kalasta? Mikä on totta, mikä on harhaa? Jossain niiden välimaastossa eksyneet ihmiset etsivät itseään ja toisiaan. Hapuilevat vapisevin käsin pimeyden keskellä kohti jotain hohtavaa.

Itsevalaisevat on minulle jo neljäs Marko Hautalan romaani. Edelliset ovat tehneet aika ison vaikutuksen minuun ja ilokseni voin todeta, että Itsevalaisevat jatkaa samalla linjalla. Hautala kirjoittaa tarinaa taidokkaasti maalaten maagisen realismin maailmaa niin hiuksenhienoin vedoin, että vastuu jää lukijalle tulkita, mikä on todellista ja mikä ei. Itsevalaisevat voisi olla totta tällaisenaan, tässä ja nyt. Toisaalta sen hiipivään kauhuun pikkuhiljaa kietoutuva juoni heittää lukijaa realismin reunoille siinä määrin, että yliluonnollisuuden läsnäololta ei voi sulkea silmiään. Nerokasta, ovelaa. Itsevalaisevat on tietyllä tapaa myös hyvin fyysinen kirja, se haastaa siedättämään omia fobioita ja ällötyksen aiheita. Kalan symboliikka nousee kirjassa esille paikoin niin voimallisena, että pala nousee kurkkuun. Vai oliko se sittenkin kala? Mene ja tiedä. Varmaa kuitenkin on, että tätäkään Hautalan kirjaa ei voi lukea ilman pelon ja paikoin pahan olonkin puistatuksia. Herkemmän lukijan kohdalla tämä ei liene hyvä juttu, mutta itse monenlaista lukeneena kaipaankin juuri tällaisia puistatuksia.

Tematiikka, joka nousee Itsevalaisevien keskiöstä, on vaikuttavaa. Lukijana koin, että Itsevalaisevat pureutuu erityisesti niin nuorten kuin aikuistenkin yksinäisyyteen, mutta ennen kaikkea siihen isoon kuiluun, mikä pahimmillaan voi rakentua nuoren ja aikuisen välille. Kun nuoren maailma muuttuu tarpeeksi mustaksi, onko enää mitään tehtävissä? Tarina nostaa myös esille sen, itseä näin vanhempana usein mietityttävän asian, miten vääränlainen aikuinen voi suistaa herkän nuoren mielen täysin raiteiltaan. Itsevalaisevat on voimakkaan yliluonnollissävytteisen kauhun ja maagisen realismin ohella psykologisesti voimakkaasti ihon alle menevä. Pidin ihan hurjan paljon, jälleen kerran. Enää minulla on yksi Hautalan romaani lukematta. Toivottavasti on lähitulevaisuudessa lisääkin tulossa.

Samat kuvat ja sanat toistuivat. Mutta ne pysyivät vaiti. Nämä kalat uivat syvällä.



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Arvonnan voittaja


                                          Lämmin kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
                       Palkintona lupasin 30 euron kirjakaupan lahjakortin. Palkinto menee tällä kertaa.......

                                              ....Mustikkakummun Annalle! Onnittelut!!

Kuluneet lomaviikot ovat menneet minulla aika vähäisellä lukemisella, mutta koko ajan on kyllä joku kirja tai jopa parikin kesken. Lähipäivinä luvassa juttua ainakin Marko Hautalan Itsevalaisevista! Isona projektina tässä lomalla on minulla jo pakkaaminen, sillä muutamme ensi kuussa. Eilen pakkasin neljä laatikollista kirjoja ja pakko todeta, että se ei kyllä näy missään. Kirjat ovatkin varmaan se haastavin osuus muuttotohinoissa määränsä ja painonsa myötä. Mutta minkäs teet, lukutoukka mikä lukutoukka, mihinkäs sitä kirjoistaan pääsisi ;) Mukavan kesäistä viikkoa kaikille!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa

Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa
Kustantaja: Tammi 2013
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 159

- Ihmeitä voi tapahtua. Äiti sanoi niin isälle sen puhelun jälkeen.
- Mitä se tarkoittaa? Jean kysyy.
- Että me saataisiin sinut omaksi pojaksi.
- Minähän olen jo.
- Niin olet, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä.

Ensin oli äiti, isä ja pikku-Heidi. Sitten eräänä pakkaspäivänä heidän perheensä kasvaa kaksivuotiaalla Jeanilla. Heidi ja Jean kiintyvät toisiinsa heti ja Heidi ottaa Jeanin pikkuveljekseen, kuin lintuemo poikasen siipiensä hellään huomaan. Äiti, isä, Heidi ja Jean muodostavatkin pian oman arkensa kuin kuka tahansa perhe, tai ainakin melkein. Nimittäin Jeanin oikea äiti, mami, pelmahtaa pihaan aina yllättäen ja sekoittaa heidän tutun arkensa hetkeksi. Mami näyttäytyy lasten silmissä yhtä aikaa kiehtovana ja hieman hämmentävänäkin turkkeineen ja tuliaisineen. Jean kyllä muistaa äitinsä ja mamin lähtiessä ripustautuu mamiin, mutta mami ei koskaan jää, eikä ota Jeaniakaan matkaan.

Talon yläkerrassa asuva, kuolemaa tekevä pikkumummi tarinoi elämästä ja kuolemasta Heidille, joka havannoikin tarkasti elinympäristöään. Heidi näkee kyllä, kuinka Jeanin epävarma asema perheessä riipii äidin sydäntä, onhan Jean jo heille kuin perheenjäsen. Samaan aikaan Heidin vanhempi ystävä Marja, joka jo elää teini-iän myllerryksen keskellä, vie Heidinkin mukana maailmaan, joka näyttäytyy lapsen silmin vielä kovin outona ja pelottavana. Omistuisesti käyttäytyviä alastomia miehiä ja naisia, viinaa ja ilakointia. Aikuisuuden maailma, johon Marja tuntuu jo astuvan, alkaa kuitenkin vähitellen kiehtoa vähän myös Heidiä. Kuitenkin, se on se yksi ja tietty kesä, joka muuttaa Heidin perheen elämän ja jättää jälkensä erityisesti Heidiin.

- Me emme voi tehdä yhtään mitään, isä sanoo.
- Ei tule sellaista aikaa joka nämä haavat kenestäkään parantaa, äiti sanoo ja alkaa itkeä.

Riitta Jalosen Kuka sinut omistaa on pienestä sivumäärästään huolimatta suuri romaani. Jalonen rakentaa taitavin sanoin lukijan eteen yhden perheen elämän sen traagisine piirteineen. Samaan aikaan hän kuvaa hurjan kauniisti ja jotenkin väkevästi kahden lapsen välistä syvää sidettä. Ratkaisu käyttää lapsikertojaa Heidin muodossa, on mielestäni erittäin toimiva valinta. Heidin kertomana moni asiaa näyttäytyy jotenkin raadollisenkin kauniina, ylimääräisistä merkityksistä riisuttuna. Kuka sinut omistaa pureutuu puhuttelevalla tavalla siihen kipeään kysymykseen, jonka jo otsikko itsessään esittää. Jeanin tarina tuntuu sijoittuvan muutama vuosikymmen taaksepäin, jolloin sosiaalihuolto ei toiminut vielä niin organisoituneesti kuin nykypäivänä toimii. Sijoitetun lapsen elämä ei ole varmasti se helpoin vielä tänäkään päivänä, mutta kirjan ajassa se oli varmasti vielä huonompi juuri sen suhteen, että lasta saatettiin pompotella paikasta toiseen vailla suurempaa vastuuta tai hakea pois sijaisperheestä ilman mitään isompia valmisteluja. Toki nykyäänkin, ymmärtääkseni, biologisella vanhemmalla on oikeus omaan, muualle sijoitettuun lapseensa, mutta sosiaalihuollon kanssa yhdessä lapsen parasta harkiten. Kuka sinut omistaa on mielestäni myös vahvasti Heidin kasvutarinaa haasteellisessa ympäristössä: uusi pikkuveli, kuolemaa tekevä mummo sekä aikuisten maailmaan jo kurotteleva ystävä. Kaikkien näiden valossa Heidi pohtii kokemaansa ja näkemäänsä kirpaisevan puhtaasti. Kuka sinut omistaa muodostaa voimakkaan tunnelatauksen mitä pidemmälle etenee, ja tunnelma viipyilee mielessä vielä lukemisen jälkeenkin.

Menen perässä, Jean kapuaa heti sänkyyn, ei jaksa vaihtaa ylleen edes yöpukua. Kiipeän yläpetille ja kurkistan alas. Jeanilla on silmät kiinni.
- Pikkuveli. Joko nukut?
- Sano se vielä, Jean pyytää.
- Pikkuveli. 

Tämä on luettu monessa blogissa, tässä linkki Mari A:n blogijuttuun, jonka lopussa lisää linkkejä muihin blogijuttuihin kirjasta. 
- Pikkuveli.


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
Kustantaja: Wsoy 2015
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 165

Alussa, hänen tullessaan, on nähtävissä toivo, että se olisi toisenlaista - tai että hän olisi toisenlainen. Sellainen on kuvitelma, kun tullaan kaupungista maalle. Katujen melusta metsän hiljaisuuteen. 
   Koska metsä sen yleensä tekee. Siinä hän seisoo ja katsoo tummia puita, kuulee kuisketta. Jotakin liikahtaa mielessä, ja silloin jo se on selvää, mutta ei vielä hänelle.

Keski-ikäinen Klarissa haluaa pienen aikalisän avioliittoonsa samaan aikaan kun kaipaa inspiraatiota ja rauhaa kirjoittamiseen. Hän vuokraa mökin Saimaalta pienestä Piiliniemen saaresta, jonne hän pakenee kesäksi omaan yksityisyyteensä. Lapset ovat jo sen ikäisiä, ettei heitä kiinnosta kesä pienessä saaressa, vaan he jäävät isän kanssa kaupunkiin. Lapsille Klarissa ei vielä halua kertoa avioliiton ongelmista ja kesä saaressa kirjoittamisen varjolla tuntuu hyvältä selitykseltä heillekin. Piiliniemen lähellä kohoaa jylhä Variskallio, jonka huvilan ikkunoihin syttyykin eräänä iltana valot. Variskallion asukas, komea herrasmies Olavi herättää Klarissan kiinnostuksen ja magneetin lailla hän huomaa hakeutuvansa Olavin seuraan. Tuttavuus Olaviin herättää Klarissan kuin talviunesta ja helteen sekä halujenkin kyllästämänä hän on valmis kesäiseen seikkailuunkin, mutta onko Olavi valmis? Latautuneet kohtaamiset sekoittavat Klarissan mieltä entisestään ja kun he saavat vielä seuraakin, ei Klarissa ole enää varma, mihin uskoa.

Kesäinen illuusioni on ihanan Kirjava kammari-blogin emännän Karoliina Timosen toinen romaani. Ensimmäinen romaani, Aika mennyt palaa, ilmestyi 2012. Ensimmäistä romaania minulla oli ilo ja kunnia päästä lukemaan kirjoitusvaiheessa, tämän pariin pääsinkin sitten painotuoreeltaan. Kesäinen illuusioni on suht pienestä sivumäärästään huolimatta erittäin tiivis ja intensiivinen lukukokemus. Kirjan kepeät kannet kätkevät sisäänsä melkein kuin syntisen suloisen yksityisen päiväunen ja samaan aikaan psykologisessa otteessa loppuun saakka pitävän jännitysnäytelmän. Timonen kirjoittaa toisaalta tehokkaan pelkistetysti ja toisaalta paikoin kieli on niin kaunista ja rivien väliin jäävistä merkityksistä tiheää, että pakahduttaa. Lainaus, jonka kirjoitin postauksen alkuuni, on yksi lempikohdistani kirjassa. Se on kuin pieni kirjallinen jalokivi, jota luen uudelleen ja uudelleen, aina yhtä vaikuttuneena. Tuollaisia pieniä tekstillisiä jalokiviä löytyy kirjasta pitkin matkaa. Kirjan juoni itsessään on käänteiltään selkeän viihteellinen, mutta alkupuolen kepeys alkaakin kääntyä vähitellen ovelan painostavaksi jännitykseksi. Psykologisten trillerien ystävänä tämä oli erityisesti mieleeni. Klarissan mielenmaisema ja varsinkin alun kohtaamiset Olavin kanssa ovat vielä selkeästi keveämpää puolta kirjassa, mutta loppua kohden mukaan tulee voimakkaita psykologisia ja hieman mystisiäkin sävyjä, jotka viehättivät minua paljon. Kesäinen illuusioni on kuin viileän käden kosketus helteisellä iholla, se värisyttää hyvällä tavalla.

Yksin
meren kuultoa vasten ja taivaan,
yksin
yön vihkimänä vaaraan ja
vaivaan.
Ah, hyvästi jääkää!
Konsana en minä palaa.

Kesäinen illuusioni on luettu myös kirjakirpulla ja Lukutoukan kulttuuriblogissa!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Puoli vuosikymmentä kirjabloggausta - ARVONTA!


Ensi viikon torstaina tulee puoli vuosikymmentä, huikeat viisi vuotta siitä, kun aloin pitämään tätä kirjablogia. Aika on mennyt todellakin kuin siivillä! Kirjablogin pitäminen on minulle edelleen harrastus, enkä edelleenkään edes yritä olla kriitikko teksteineni. Blogijuttujeni tarkoitus ei ole analysoida tekstiä vaan puhtaasti oman lukukokemuksen pohjalta avata kirjaa hieman takakansitekstejä enemmän teille lukijoille. Jossain vaiheessa kirjoitin pidempiä postauksia, mutta nykyään jo ajanpuutteenkin takia koitan tiivistää. Olen ainakin omalla kohdallani huomannut sen, että se vähä mitä muiden blogeihin ehdin, niin vaikka olisi kuinka hieno pitkä juttu, se tahtoo jäädä lukematta jos on kovin pitkä. Blogi toimii minulle erityisesti virtuaalisena lukupäiväkirjana. Lukija- ja kävijämäärät ovat varsinkin parina viime vuotena kasvaneet voimakkaasti, ja se jos mikä ilahduttaa minua! Kommentitkin ovat aina erittäin tervetulleita ja niiden kautta välillä tapahtuva pieni kirjallinen keskustelukin, mutta usein minua ilahduttaa jo pelkkä ajatus siitä, että jos edes joku ihminen saa blogistani lukuvinkkejä. Kiitos siis teille siellä ruutujenne äärellä, kun käytte lukemassa blogiani. Parin viime vuoden aikana lukutahtini on hidastunut aika paljon, koska elän tällä hetkellä perheen ja työn myötä niitä kuuluisia hektisiä ruuhkavuosia. Lisäksi valmistuin juuri libristiksi työn ohella, 1.5 vuoden puurtamisen jälkeen. Vaikka postauksia tulee nykyään harvemmin, mielelläni edelleen kuitenkin pidän tätä blogia ja kerron lukemistani.

Ensi viikolla muuten vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa, ja minun kirjapinossa ensi viikolla tuleekin olemaan vain dekkareita. Jäin nyt kesälomalle ja toivon, että ehtisin nyt lukemaan edes vähän enemmän kuin normaalisti. Dekkariviikosta kuitenkin oma postaus ensi viikolla, pääsette vähän kurkistamaan, millaisia dekkareita tärkeimmästä luettavien kirjojen pinostani tällä hetkellä löytyy. Sitä ennen kuitenkin polkaistaas käyntiin ARVONTA sen kunniaksi, että viisi vuotta jo kirjabloggaamista takana!

ARVONNAN SÄÄNNÖT:
Arvonta-aika on 5.6.-19.6.2015. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään jotain terveisiä minulle/kirjablogilleni; risuja, ruusuja..toiveita jne! Arvonta-ajan päätyttyä arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjakaupan lahjakortin, arvoltaan 30 euroa ja lahjakortti on luonnollisesti itseni maksama.

Nyt minulla on luvun alla eräs muutamia vuosikymmeniä vanha kotimainen teos, josta lupaan kertoa myöskin piakkoin enemmän ;)