perjantai 27. syyskuuta 2013

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Kustantaja: Otava 2013
Sivuja: 343

Minua ei hämmästyttänyt että täysikuun nousi taivaalle auringon laskettua meidän yhä maatessamme rannalla. Minä vihasin tuota kuuta, olin varma että joskus tulisi kuolemaan tuon täydenkuun alla.

Erään täysikuun aikaan, kun opiskelujensa ohella metroa ajava Roosa on jo tulossa asemalle, eräs kirjailija kohtaa niin Roosan katseen metron ikkunan läpi kuin kuolemansakin. Masennuksen syövereihin kadonnut lupaava kirjailija, Ville Siikala on lähtenyt ilman lupaa psykiatriselta osastolta ja päättää päivänsä määrätietoisesti metron alle. Villen ratkaisu saa aikaan rajun sysäyksen monen elämässä kohti tyystin toisenlaisia polkuja mitä oli kuvitellutkaan. Kuopiosta Helsinkiin miehen takia muuttanut Roosa ei saa Villen tyhjää katsetta mielestään ja ajautuu pakkomielteisesti tutkimaan Siikalan elämää, syytä siihen miksi kirjailija teki itsemurhan. Villen hyvä ystävä Tapio, entinen ammattikoripalloilija yrittää saada elämäänsä jotain sisältöä ja mielihyvää, mutta tarpoo sitkeästi jossain epätoivon ja tylsyyden harmauden välimaastossa. Villen kuoleman myötä Roosan ja Tapion tiet kohtaavat ja varsinkin Tapio tuntee pitkästä aikaa elävänsä. Villen kuolema saa Tapion elämään enemmän, vaikka läheisen ystävän kuolema ja ennen kaikkea eletty yhteinen historia jäytävätkin kipuna Tapion sielussa.

Toisten 
unelmien 
on päätyttävä,
jotta toiset
voivat alkaa.

Samaan aikaan psykiatrisella osastolla hoitajan hommia tekevä järkäle, Aki, haaveilee vielä jonain päivänä nousevansa mestarin pallille Suomen vahvimpana. Isosta koosta huolimatta Akin sisällä asuu yhä se pikkupoika, Pissa-Aki, joka kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Varovaisesti Aki siirtää unelmansa lähikaupan kassaan Hennan, joka nauraa Akin jutuille kassalla. Ainoa, keneltä Aki tuntuu saavan varauksetonta ihailua on naapurin poika, isätön Matias, joka uskoo Akin kykyihin vilpittömästi. Saman taivaan alla nuo kaikki kolme ihmistä jahtaavat unelmiaan suorastaan pakkomielteisesti niitä tavoitellen. Villen kuoleman myötä heidän polkunsa risteävät yllättävinkin tavoin. Jokainen heistä on tahoillaan eksyksissään elämissään. Onko unelmiaan mahdollista saavuttaa ja onko se edes kaiken sen tavoittelun ja hapuilun arvoista lopulta?

Pasi Pekkolan Unelmansieppaaja on esikoisteos. Lumiomen Katjan blogijutusta, jo kirjan luettuani, huomasin tarinan kytköksen kirjailija Harri Sirolaan, joka kirjan Villen tavoin päätyi metron eteen Kampissa, masennusta sairastaessaan. Sinisen linnan kirjaston Maria kertookin blogijutussaan ihmetelleen, ettei kirjan takakannessa mainita yhteyttä Villen selvään esikuvaan, Sirolaan. Myös Mari A:n kirjablogin Mari pohtii Villen ja Sirolan yhteyttä. Innostuinkin sitten itse googlettelemaan Sirolaa ja selvisi, että Sirola on Anja Snellmanin entinen rakastettu, josta hän on myös kirjoittanut teoksen Arabian Lauri. Olen tiennyt Arabian Laurin olemassaolosta kyllä ja myös sen, että liittyy johonkin Snellmanin menneeseen rakkauteen, mutta tarkemmin en tiennyt. Hauska sattuma onkin, että juuri ennen tätä kirjaa luin Snellmanin Parvekejumalat.

Pekkola kirjoittaa jotenkin hyvin vaivattoman tuntuisesti, kielellä konstailematta. Paikoin keskittymiseni alkoi herpaantua kohdissa, joissa toistetaan esimerkiksi Arin painonnosto-juttuja, pakkomielteisiä ajatuksia olla kisoissa vahvin. Toisaalta Tapion junnaaminen menetetyssä urheilijaurassa meinasi välillä puuduttaa. Lähinnä koin tätä kirjan alkupuolella, ennen kuin sitten uppouduin kunnolla kirjan tarinaan. Unelmansieppaaja on mielestäni yllättävänkin rikas ja monipolvinen tarina. Pekkola kuljettaa kutakin tarinaa varman tuntuisin ottein kohti vääjäämätöntä, kohtaamista, niin henkilöiden keskinäistä kuin yksilötasolla oman itsen kohtaamista. Pekkolan tyyli on mielestäni hyvin suoraviivaista ja vakavaakin, monen muun kotimaisen mieskirjailijan tavoin Pekkola ei lähdekään humoristiselle linjalle vaan enemmänkin toteavalle, pintaa syvemmälle, ja se tuntuu lukijana virkistävältä. Lukukokemuksena Unelmansieppaaja on miellyttävä ja kiinnostava. Päähenkilöihin on helppo kiintyä siinä määrin, että haluaa tietää miten heidän tarinansa päättyy. Teemoiltaan Unelmansieppaja nojaa vahvasti unelmiin, niiden tavoitteluun ja sen mielekkyyteen, järkevyyteen. Se jättää lukemisen jälkeen lempeän tunteen, että joskus vähemmän on enemmän, unelmienkin saralla.

Mikä saa miehen kurottamaan kohti vajoavaa unelmaa, 
vaikka hän tietää uppoavansa sen mukana?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Anja Snellman: Parvekejumalat

Anja Snellman: Parvekejumalat
Kustantaja: Otava 2010
Sivuja: 316

-Minä joskus lennähdän parvekkeen kaiteelle ja katselen niiden touhuja.
- Etpä pääse kaikille kaiteille, jotkut laittavat verkkoja lintujen vuoksi.
- Sanoinko minä että lintuna lennähdän?

Somalityttö Anis perheineen asuu lähiössä, Muukalaistalossa ja yrittää sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan samalla kun erityisesti isä yrittää pitää somaliperinteitä, lähinnä kieltoja ja rajoituksia, yllä perheessään. Siinä missä Anis haaveilee länsimaisesta elämänmenosta, samassa lähiössä Taiteilijatalossa asuva suomalainen Zahra, entinen Alla Pohjola, uppoutuu yhä syvemmälle islamilaiseen kulttuuriin. Islamilaiseksi kääntymällä Zahra kokee palaavansa kotiin, eikä hän ole yksin. Monen muun kaltaisensa kanssa hän alkaa suunnitella tapahtumaa, jossa suomalaiset pääsisivät ennakkoluuloistaa islamilaisuutta kohtaan. Kumpikin tyttö tahoillaan on niin kovin eksyksissä, turvaa ja omaa paikkaansa tässä maailmassa etsien. Kun lopulta heidän tiensä sivuavat toisiaan, jokin liikahtaa peruuttamattomasti molempien elämässä.

Anja Snellmannin Parvekejumalat on jo tovin keikkunut TBR 100-listallani ja vihdoin poiminkin sen hyllystäni luettavaksi. Olin toki vielä edellisen huikean luku-flown jäljiltä korkeissa sfääreissä ( Marisha Pesslin Yönäytös) ja ehkä siksi oli vaikea aluksi asettua niin erilaiseen maailmaan kuin Parvekejumalissa oli. En liene kauheasti spoilaa, kun kerron että jo ensimmäisessä luvussa Anis on juuri putoamassa parvekkeelta, veripisarat vain pirskahtelevat lopulta lumeen. Nyt Anis todellakin tekee sen lumienkelin, josta oli aina haaveillut. Olin ensin hieman ärtynyt, että miksi niin merkittävä asia kerrotaan ihan kirjan alussa. Muutamia kymmeniä sivuja lueskelin vähän hälläväliä tyyliin, mutta sitten onneksi tapahtui se, mitä muissakin lukemissani Snellmanin kirjoissa, tarina ja taidokas kerronta tempaisivat mukaansa. Korostan, että kirjan alussakaan ei ole mitään vikaa, mutta lähdin lukemaan kirjaa ehkä vähän epäotollisella mielentilalla. Kirjan luettuani loppuu, ymmärrän täysin, miksi Allan putoaminen tulee jo alussa, sillä sen jättäminen yllätyskäänteeksi olisi ollut ehkä jo ihan liikaa. Jo nyt luin kirjan loppua kyynelsilmin, sydän pakahtuen.

Kirjaa lukiessa välillä piti melkein pysähtyä ihmettelemään, että kirjan kirjoittaja on suomalainen, länsimaalainen, joka ei ole itse kyseisen kulttuurin alaisuudessa tietääkseni elänyt. Aniksen perheen elämä omine tapoineen ja varsinkin rajoituksineen nuoren tytön näkökulmasta tuli todella liki, hyvin todentuntoisesti. Itse tarinan lähtökohta tuntui minusta ensin hieman "päälleliimatulta": somalityttö joka haluaa olla kuin suomityttö ja suomityttö joka haluaa olla kuin islamilaistyttö huntuun verhottuna. Mutta tässä tullaankin siihen, että olen jo aikaisemmin vaikuttunut Snellmannin kirjailijan taidoista, mutta tässä se korostui. Joku toinen olisi tehnyt tällaisesta asetelmasta ehkä epäuskottavan tai kliseisen tarinan, mutta Snellman menee tarinassa niin taidokkaasti suorastaan lukijan ihon alle, ettei se jätä edes kyseenalaistamisen varaa. Parvekejumalat on monella tapaa vaikuttava kertomus nuorten tyttöjen identiteetin hauraudesta erilaisten yhteisöjen paineessa. Toisaalta se on kaikesta rajuudestaankin huolimatta tarina kauniistakin asioista. Erityisesti Anis haaveilee loppujen lopuksi ihan tavallisista asioista ja näkee monet meille itsestäänselvät asiat niin kauniina. Erityisen puhuttelevan lukukokemuksesta tekee tietoisuus siitä, että moni kirjan asia on arkipäivää joillekin tälläkin hetkellä. Se pistää miettimään, se tekee nöyräksi.


Olen leikannut hiuksiani ja viiltänyt ihoani.
Olen ollut hulluna säveliin ja kuviin.
Ja kuitenkaan en ole löytänyt mielenrauhaa ja turvaa.
En ole päässyt sopuun ruumiini kanssa.
En ole tavoittanut syvintä itseäni.
Sieluni tarvitsee sinua, ihoni tarvitsee sinua.
Peitettä. Suojaa. Rajaa.
Haluan alistua.
Halajan alistua.
Palaan sinuun.


Parvekejumalista juttua myös ainakin seuraavissa blogeissa:
Sallan lukupäiväkirja
Morren maailma
Kirjanurkkaus

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kirjabloggaaja hurahti postcrossingiin


Keväällä asioidessani ihanassa Harjun paperi kivijalkapuodissa korttiostoksilla, tuli puheeksi postcrossing, ja siitä se innostus sitten lähti! Lyhyesti sanottuna postcrossingissa on ideana lähetellä ja saada kortteja ympäri maailmaa. Jos aihepiiri kiinnostaa sinua enemmän, lisätietoa mm. Postcrossing -sivustolta, täältä. Koska tiedän, että teissä lukijoissani & kanssabloggaajissa on ainakin muutamia postcrossingia harrastavia tai siitä kiinnostuneita, ajattelin tehdä aiheesta ihan oman postauksen. Tällä hetkellä olen itse lähettänyt 61 postikorttia ympäri maailmaa ja saanut 63. Yllä olevassa kuvassa näkyy joitakin suosikkejani saamistani korteista. Alla olevassa kuvassa puolestaan näkyy hauskasti tilastona lähettämieni ja saamieni korttien linjoja.



Omaan profiiliin voi kirjoittaa itsestä esittelyä sekä kertoa, millaisista korteista erityisesti pitää. Joissakin profiileissa on joskus todella tarkat kriteerit siitä, millaista haluaa ja millaista ei. Itse en ole lähtenyt sille linjalle vaan olen kyllä listannut suosikkiaiheitani ja korostanut, että kortti kuin kortti ilahduttaa. Toki on aina ihana huomata kun saa kortin, jonka lähettäjä on selvästi halunnut lähettää mieleisen kortin, vai mitä sanotte näistä:




Tällä hetkellä säilytän kortteja vielä sellaisessa itse tuunaamassani puurasiassa, mutta suunnitelmissa olisi ihan ostaa albumit kortteja varten. Olen myös suunnitellut laittavani joitakin lemppareitani aina roikkumaan pyykkipojilla narusta tänne soppeni seinään.

Kuvan lisäksi tietysti yhtä kiehtovaa on se kortin toinen puoli usein. Se, mitä kortin lähettäjä kertoo itsestään ja elämästään, kenties kotikaupungistaan. Jotkut kirjoittavat vain muutaman "pakollisen" rivin kun taas toiset kirjoittavat kortin täyteen monenlaisia juttuja, personoivat vielä tarroilla tai erityisen kivoilla postimerkeillä korttia. Olen kyllä aika totaalisesti hurahtanut tähän harrastukseen!



Yllä olevassa kuvassa on tänään postiin lähteneitä kortteja. 9.9.2013 julkaistiin ensimmäinen virallinen Postcrossing-merkki Suomessa, joka näkyy vasemmalla kuvassa. Samana päivänä julkaistiin myös aivan mahtavat Angry Birds-postimerkit, jotka ovat ihan varmasti ulkomailla haluttuja merkkejä postcrossaajien kesken. Kuvan uudet ihanat postimerkkiarkit tarjosi minulle posti, kiitos!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, tällä viikolla luvassa postauksia mm. Anja Snellmannin Parvekejumalista, Markus Zusakin Kirjavarkaasta ja eräästä ihanasta Atenan korttiaskartelukirjasta

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jonas Cramby: Texmex alusta alkaen

Jonas Cramby: Texmex alusta alkaen
Kustantaja: Wsoy 2013
Alkuteos: Texmex från grunden (2012)
Suomennos: Sirkka Hirvonen
Valokuvat: Roland Persson
Sivuja:143

Minulla ei ole ollut vielä ainakaan sitä onnekasta mahdollisuutta, että olisin päässyt maistamaan aitoa Texmex-ruokaa tai edes lähelle sellaista. Texmex kokemukseni ovat lähtöisin ihan marketin hyllyiltä löytyvistä tortilloista, salsoista ja muista valmisteista, sekä toki ravintoloidenkin keittiöistä. Kyllähän niistäkin ihan kelpoa saa, enhän muuten olisi tykästynyt Texmex-ruokaan.

Kun sitten sain käsiini ruotsalaisen ruokabloggaajan ja toimittajan, Jonas Crambyn mainion Texmex alusta alkaen -teoksen, olin innoissani. Jo Jonaksen esipuhe lupaa hyvää, käsissäni on teos, jonka ohjeiden myötä pääsen varmasti lähemmäs autenttista Texmex -makuelämystä. Esipuheessa Jonas kertoo matkanneensa 12 vuotta sitten mm. Meksikoon ja sitä myöten tutustuneensa aitoon TexMex-ruokaan. Kotiuduttuaan roadtripiltään Jonas oli alkanut kaivata noita herkullisia ruokia. Tuo kaipais aiheutti sen, että yhä useammin Jonaksen matkat suuntautuivat noihin rajaosavaltioihin, mistä hän sai uusia makuelämyksiä ja reseptejä. Kotona Jonas puolestaan alkoi testailla saamiaan reseptejä, muokkasi niistä mieleisempiä versioita ja sai huomata, että kotioloissakin saa tehtyä helposti maukasta Texmexiä. Jonaksen sanojen innoittamana lähdin minäkin kokkaamaan!


" Ensimmäiseksi texmexruoan valmistamisesta pitää tietää, että se on kivaa ja värikästä ruokaa, jossa on todella paljon makua. Älä siis nuukaile limetin ja chilin kanssa. Toiseksi: Siihen ei saa käyttää minkään sortin säilykkeitä, tölkkejä tai muovipakkauksia. Kaikki tehdään alusta alkaen itse."


Pidän kovasti ylipäätään sellaisista ruokakirjoista, joissa tekijän ääni tulee tekstistä hyvin esille, ikäänkuin keskustelevaan sävyyn. Tässä kirjassa se toteutuukin erittäin hyvin monella tapaa: niin kuvat kuin teksti reseptien ohessa tekevät kirjasta ihanan rennon, innostavan ja kiehtovan. Jonas ei sorru hienosteluun ja tietty konstailematon, elämänmakuinen karheus näkyy pitkin kirjaa.


" Anjitos tarkoittaa sitä tunnetta, kun tekee mieli jotain pientä hyvää syötävää - ja juuri siitä on 
kyse näissä texmex-keittiön vastauksissa pikkunälkään. Enchiladoista nachojen kautta tostadoihin."

Kirjassa käydään läpi ensin texmex-ruoan ns. kivijalat, herkullisten tortillalettujen valmistamisesta aina salsoihin ja lisukkeisiin. Kirjasta löytyy ohjeita niin texmex-aamupalaan kuin vaikka pieniä naposteltavia kylmien juomien kera illanistujaisiin. Laaja sisältö puhuu hyvin Jonaksen texmex-ruokarakkauden puolesta. Ja kun nyt kokeilin itse tehdä ensimmäistä kertaa niin vehnätortillaletut kuin salsan, pakko todeta, että jatkossa tulenee ohitettua kaupan valmistexmex-hyllyt....




















maanantai 9. syyskuuta 2013

Marisha Pessl: Yönäytös

Marisha Pessl: Yönäytös
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: Night Film (2013)
Suomentanut: Laura Beck
Sivuja: 725 (ennakkokappale)

  Tunsin miten se alkoi taas - miten synkkä pohjavirta kuljetti minua kohti Cordovaa. Minun pitäisi unohtaa yhä kihisevä raivoni häntä kohtaan - tässä oli mahdollisuus sovitukseen. Jos seuraisin taas hänen jälkiään ja pystyisin todistamaan että hän todellakin oli saalistaja - niin kuin olin tuntenut sisimmässäni - saattaisin saada takaisin kaiken sen mitä olin menettänyt. Ehkä en Cynthiaa, se olisi liikaa toivottu, mutta urani, maineeni, elämäni.
  Ja toisin kuin viisi vuotta sitten, minulla oli nyt johtolanka: Ashley.

Veteraanitoimittaja Scott McGrath tutki viisi vuotta sitten mysteerisen, suorastaan kuin savuna ilmaan haihtuneen elokuvaohjaajan, Stanislas Cordovan tapausta. Cordova oli tullut kuuluisaksi suorastaan kauhistuttavilla elokuvillaan, missä mentiin ihmismielin pimeimpiin syövereihin. Elokuvien ja Cordovan ympärille oli muodostunut suorastaan oma kultti, cordoviitit, joiden fanaattisuus tuntui saavan karmaiseviakin piirteitä. Eräässä televisiolähetyksessä Scott olikin  mennyt möläyttämään, että pitää Cordovaa mm. Charles Mansoniin verrattavana saalistajana. Tuo lipsahdus koitui kuitenkin kohtalokkaaksi Scottille itselleen, sillä sen myötä alkoi hänen henkilökohtainen alamäkensä, jossa hän menetti niin työnsä kuin perheensäkin. Ex-vaimo Cynthia piti huolen siitä, ettei Scott päässyt näkemään liikaa heidän tytärtään Samia. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa Cordovan ympärille kietoutuvassa mysteerissä, jonka keskiöön Scott tempautui viisi vuotta myöhemmin, eräänä sateisena iltana lokakuun puolivälissä. Scottin iltalenkin kulkua hämmentää punaisen takkiin pukeutunut, omituisesti käyttäytyvä nainen. Nainen saa Scottin suorastaan tolaltaan ja järkytys vain lisääntyy myöhemmin Scottin tajutessa, että tuo nainen oli Cordovan tytär Ashley, joka lopulta löytyy itsemurhan tehneenä hylätyn talon hissikuilun pohjalta. Nyt kun Scottilla ei ole enää mitään menetettävää ja yöllinen kohtaaminen Ashleyn kanssa kummittelee edelleen hänen mielessään, hän vastoin järjen ääntä päättää jatkaa Cordovaan liittyviä tutkimuksia, tällä kertaa tosin täysin uudesta näkökulmasta, Ashleyn kuoleman. 

Hassua miten yö, joka muuttaa koko elämän, alkaa ihan samalla tavalla kuin muutkin yöt.



Tutkimuksissaan Scott törmää hyvin pian kahteen nuoreen, Hopperiin sekä Noraan, joilla molemmilla on oma kytköksensä Ashleyyn. Oman tiensä kulkijana Scott ei kaipaa mitään apulaisia ympärilleen, mutta erityisesti Nora on sitkeä ja Hopperistakin tuntuu olevan yllättäen paljonkin apua, ja niinpä Scott huomaakin heidän pian muodostavan tiiviin kolmikon. Melkein kuin omalaatuiseen perheen. Siinä missä Cordovan ympärillä leijuu pelottavia huhuja, saa kolmikko huomata, että Ashleyhyn liittyy jotain todella hämmentävää, pelottavaa, selittämätöntä. Yhä syvemmälle tuohon omituiseen, suorastaan omaan maailmaansa mennessään he kaikki joutuvat vastatusten sellaisten asioiden kanssa, jotka jättävät kylmän jälkensä mieleen, sieluun. Ovatko he ottaneet liian suuren riskin? Onko Scott tällä kertaa mennyt aivan liian pitkälle ja oman elämänsä lisäksi riskeerannut monen muunkin?


Joitakin viikkoja ennen kun postilaatikkoon putosi ilmoitus tästä kirjasta, sain postia mustassa kirjekuoressa. Se yhtä aikaa kiinnosti ja hämmensi. Kuoren sisältö sai kiinnostuksen pomppaamaan potenssiin kymmenen, mutta samalla myös pulssiin pamppailemaan. Jotain erityistä, jotain kauheaakin olisi luvassa. Kun sitten Yönäytöksen ennakkokappale päätyi käsiini, minut imaistiin jonnekin toden ja epätoden välimaastoon. Jo kirjan alkupuolelta lähtien tarinaa syventävät kuvat, dokumentit, nettisivujulkaisut saivat lukijanmieleni suorastaan hämärtymään; onko tämä totta? Kyseessä on kuitenkin täysin fiktiivinen teos, mutta Marisha Pessl on mielestäni tehnyt nappivalinnan tuodessaan tämän tietyn dokumentaarisuuden tarinaan. Ahmin niitäkin osuuksia sydän pamppaillen, että mitä nyt paljastuu. Kun olin edennyt kirjassa ensimmäisen kolmanneksen, olin jo vannomassa, että nyt luen tämän vuoden ehkä minulle parhainta käännöskirjaa, eikä tunne laimentunut viimeisetkin sivut kirjasta käännettyäni. Yönäytös tulee aivan varmasti olemaan kärkikolmikossa kun loppuvuodesta summaan parhaat lukukokemukseni niin kotimaisen kuin käännöskirjallisuuden saralla.

Pessl on onnistunut luomaan järkälemäisen teoksen, jossa sekoittuu niin jännitys, kauhu, huumori kuin tietty psykologisuuskin. Se kuljettaa lukijaa varmoin ottein kohti mielensyövereitä ja saa kurkkimaan kesken lukemisen olan taakse. Se haastaa lukijan toden ja epätoden leikkiin, missä mikään ei ole varmaa ja kaikki voi kääntyä päälaelleen. Se etenee loppua kohden sellaisella tiukalla otteella, että lukijana olo on suorastaan klaustrofobinen, aivan kuin itsekin olisi tempautunut sisälle tuohon vääristyneeseen maailmaan. Onko kaikki vain kuvitelmaa, ihmismielen omia kujeita? Vai olemmeko osa jotain sellaista peliä, miltä haluaisimme ummistaa silmämme? Ja kumpi lopulta on pelottavampaa; ummistaa silmänsä vai avata ne?

Äärimmäinen pelko on yhtä keskeinen asia elämässämme kuin rakkaus. Se viiltää olemuksemme ytimeen asti ja näyttää millaisia olemme. Peräännymmekö ja peitämme silmämme? Vai onko meillä rohkeutta kävellä jyrkänteen reunalle ja katsoa alas?

Yönäytös ei ole heikkohermoisille. Reilu 700 sivua jäävät vielä lukemisenkin jälkeen vainoamaan, säpsähtelemään yön pimeinä tunteina. Toisaalta se jättää kaipauksen tuota omalaatuista kolmikkoa kohtaan. Ehkä kuulemme heistä vielä joskus lisää.

Yönäytös on säikytellyt ja vaikututtanut myös TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ!

KUKA OLETKIN,
SINUN EI PITÄISI
OLLA TÄÄLLÄ.

HÄIVY.  
 

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kesämuistot

Ihana Lumiomena-blogin Katja-ystäväni haastoi minutkin muistelemaan mennyttä kesää ja näin kuulaan, raikkaan syksyn kynneksellä siihen onkin oikein hyvä hetki. Varsinkin näin ruuhkavuosia eläessä usein huomaa vain menevänsä kuin jollain liukuhihnalla vauhdilla eteenpäin huomaamatta välillä pysähtyä muistelemaankin. Luvassa siis minun tämän kesän muistot, 5+5. 


MUKAVAT KESÄMUISTOT TOP 5: (Sekalaisessa järjestyksessä)

1.  Muutto

Muutimme pitkästä aikaa, eli noin seitsemän vuoden jälkeen, lähemmäksi keskustaa, minun yhden suosikkipaikkani viereen käytännössä. (Tästä oma kohtansa seuraavaksi) Yllä olevassa kuvassa näkyykin, miten kirjani ( tai no kuvassa vasta osa....) matkustivat uuteen kotiin. Arvovaltaisesti omalla kyydillä tila-autossa.

2. Silta

Yksi rakkaimpia paikkoja minulle täällä kotikaupungissamme on kuvassa näkyvä silta ympäristöineen. Joskin välillä kiroankin sitä, sillä voin kertoa että varsinkin kaupungista päin tullessa silta on yhtä nousua pitkästi ja tuulisella kelillä pyöräily sillalla EI ole ihanaa. Mutta voi että rakastan kuljeskella tuossa sillan ympäristössä rannalla, katsella järveä ja siltaa iltavalaistuksessa! Niinpä muuton myötä kun silta ympäristöineen muuttui kotikulmiksemme, olen erittäin onnellinen.

3. Ystävät ja perhe
Kesän rakkaimpiin muistoihin lukeutuvat tietenkin hetket perheen ja ystävien kanssa. Reissasin alkukesästä lasten kanssa pidennetyksi viikonlopuksi ystävän luo etelä-Suomeen ja loppukesästä saimme yhden ystäväperheen meille kylään. Juhannusta vietettiin taas toisen ystäväperheen kanssa. Ja minä itse sain viettää muutamia pieniä ihania vapaahetkiä muutaman ystävän kanssa kesän aikana. Yhden kanssa on otettu omia pieniä irtiottoja keskellä arkea vaikka syömässä käyden, toisen kanssa käytiin ihan viikonloppureissullakin. Yhden ystävän kanssa varastettiin arjen keskeltä pieni hetki sillan läheisyydessä istuen, maailmaa parantaen. Minulla on onni "omistaa" elämässäni useampi ihana ystävä. Kaikkia heistä en tänäkään kesänä ole päässyt näkemään, mutta onneksi yhteys säilyy siitä huolimatta. Ja perhe nyt tietenkin on aina se ykkösasia sydämessäni, minun ikioma perhe. Oman perheenkin kanssa olla koettu kivoja juttuja kesän aikana, mutta kyllä se arki on silti parasta!
 
4. Sisustaminen 


Muuton myötä saatujen lisäneliöiden ansiosta olen päässyt myös pitkästä aikaa kunnolla sisustamaan ja siitä jos mistä olenkin nauttinyt erityisesti. Sisustuksessa en todellakaan noudata mitään tiettyä linjaa vaan sisustan ihan fiilispohjalta. Voinkin kertoa, että meillä löytyy kodin jokaisesta eri tilasta oma tyylinsä; on vanhan kirjaston tunnelmaa, pariisilaista tunnelmaa, mummolatunnelmaa, modernia tunnelmaa jne.  Tähän liittyen myös ihan hurjan iso ihana juttu on, että minulla on ekaa kertaa aikuisiällä oma pieni huone/soppi!!

5. Matka

Tänä kesänä työn ja muuton myötä matkustaminen perheen kanssa jäi vähiin. Heinäkuun alussa tein kuitenkin ystäväni kanssa tärkeän matkan Turkuun, Ruissaloon. Saimme viettää viikonlopun vailla arjen rutiineja ja velvollisuuksia, nauttia vahvan ystävyyden rauhoittavasta voimasta, parantaa maailmaa jutellessamme tuntikausia. Ja onhan se itse Ruisrock kokemuksena hieno! Toisaalta voinee sanoa, että olen tehnyt myös matkaa itseeni, pohdiskellut omaa elämää ja persoonaa ylipäätään. Se jos mikä on loputon matka.

Sitten pitäisi vielä listailla viisi vähemmän mukavaa muistoa kesältä..Sen taidankin tehdä nyt ihan ilman kuvia, joten tässä listaa, olkaas hyvä:


EI NIIN MUKAVAT KESÄMUISTOT TOP 5:

1. Ystävät
Siinä missä koin usean ihanan ystävän kanssa kivoja hetkiä, jäin suremaan sitä, etten päässyt näkemään loppujakin heistä, ketkä ympäri Suomea asuvat. Iso harmitus on myös ystävän häät ulkomailla, jonne en päässyt mukaan, vaikka olisin kyllä halunnut.

2. Loma
Tai oikeastaan sen puute. Vaikka olen vuoden paiskunut töitä, en tänä vuonna saanut konkreettista kesälomaa johtuen työsopimusmuutoksesta, joka sinällään oli kyllä hieno juttu, saada vakituinen pesti aikalailla unelmatyössään.

3. KiireKiire
Loman puuttumisesta johtuen ja siihen kuvioon muutto-hommat lisäten, voin sanoa viettäneeni aika kiireistä kesää. Varsinkin heinäkuussa tuntui, kun oli pitkiä työrupeamia ja siinä "sivussa" piti hoitaa muutto, että huh heijakkaa. Mutta niin siitä selvittiin ja kyllähän siitä kesästäkin ehti onneksi nauttimaan.

4. Sairaudet
Niin omaakin terveyttä kuin varsinkin muutamia läheisiä koetelleet sairastumiset ovat tietenkin asia, joka surettaa ja vie mielen matalaksi..

5. Lukeminen 
Oi joi, tästä kärsin myös kovasti, nimittäin kiireinen kesä toi sen, että olen ehtinyt lukemaan todella vähän ja se harmittaa vietävästi. Hyllyt pursuavat kirjoja joiden pariin odotan pääseväni.

Siinäpä oli noin spontaanisti muistellen kesä laitettuna pakettiin! Meillä ruuhkavuodet jatkuvat, ja varsinkin tämä sekä tuleva viikko ovat haasteellisia puolison ollessa työmatkalla. Luen nyt muuten kirjaa, joka saattaa muodostua hyvinkin tämän vuoteni parhaaksi käännöskirjaksi. Siitä ja muustakin lisää tulevalla viikolla!!






keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kirjavuoteni odotetuin teos "Sielut kulkevat sateessa" kenties juuri sinulle?


Rumpujen pärinää, poskia kuumoittavaa odotusta ja innostusta, perhosia mahanpohjassa...sillä lokakuussa (mikä onkin ehkä parhain kirjan julkaisuajankohta sillä onhan se syntymäkuukauteni ;) ) se vihdoin tulee!! Muutama vuosi takaperin kiistatta yhdeksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijakseni nousseen Pasi Ilmari Jääskeläisen uusin romaani, Sielut kulkevat sateessa. Suorastaan kestämättömän ihanaa! En tiedä miten päin olen kunhan sitten ostan kirjan tuoreeltaan ja pääsen uppoutumaan sen pariin. Ahminko sen sivu toisensa jälkeen silmät kiiluen vaiko sivu toisensa jälkeen hitaasti kääntäen, melkein lause lauseelta tekstistä nautiskellen. Tiedä häntä, mutta sen tiedän, että kyseessä on tämän vuoden eniten odottamani teos.

Itse Jääskeläinen julkaisikin blogissaan tällaisen kivan pienen ( ai muka pieni? Käykäähän kurkkaamassa mikä upea paketti olisi voittajalle luvassa...mää niin ehkä kuolen jos saan sen! Vaikka omistankin jo kaikki julkaisut teokset kirjoina, hc-fanina innosta kirkuen omistaisin myös muussakin muodossa!) mainoskiran, jossa kuvan julkisesti jakamalla joko blogissa, Facebookissa tai Twitterissä osallistuu arvontaan. Ja toki jakamisesta täytyy käydä hihkaisemassa Jääskeläisen blogissa, täällä.

Mää en sitten millään jaksaisi odottaa, VAIKKA sanonta kuuluukin, että hyvää kannattaa odottaa ;)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Agatha Christie: Teetä kolmelle

Agatha Christie: Teetä kolmelle
Kustantaja: Wsoy 1995/6.s painos ( 1. painos 1974)
Suomentanut: Anna-Liisa Laine
Sivuja: 233

Hercule Poirot sanoi:
- Niin, mutta elämä on sellaista. Se ei anna kenenkään järjestää asioitaan niin kuin haluaisi. Se ei salli kenenkään paeta tunteita, elää älyn ja järjen mukaan. Te ette voi sanoa: Minä haluan tuntea juuri niin paljon enkä yhtään enempää. Mitä tahansa elämä sitten liekin, herra Welman, järkevää se ei ainakaan ole.

Vanhan kartanonrouvan, Laura Welmanin vointi on heikentynyt jo niin, että hän on vuoteenomana. Lauran veljen tytär, Elinor Carlisle saa nimettömän kirjeen, jossa lähettäjä on huolissaan erityisesti tädin huomion keskipisteensä olevasta nuoresta Marysta, portinvartijan tytöstä, ja hänen motiiveistaan pysytellä Lauran lähellä. Elinor matkustaakin pikimmiten tätiänsä katsomaan, yhdessä Lauran jo kuolleen aviomiehen veljenpojan, Roddyn kanssa. Elinorilla on suunnitelmissa avioitua vielä Roddyn kanssa. Elinor kyllä tiesi, ettei Roddyn rakkaus häneen ollut niin vahvaa ja intohimoista kuin ehkä hänen tuntemansa rakkaus Roddyyn, mutta siitä huolimatta hän näki heidät yhdessä avioparina vielä tulevaisuudessa.

Kartanoon päästyään he molemmat hämmentyvät tahoillaan portinvartijan tyttären Maryn persoonasta ja säteilevästä olemuksesta. Laura on koulinut tytöstä upean nuoren naisen, jonka rinnalla moni seurapiirineitokin varmasti kalpenisi. Siinä missä Roddy suorastaan huumaantuu Marysta, kateus Elinorin sisällä kasvaa kasvamistaan.

  Elinor varjosti toisella kädellä kasvojaan. Hän saattoi katsella sormiensa välistä tuon toisen tytön kasvoja.
  Hän ajatteli:
  Onko mahdollista vihata jotakuta niin paljon kuitenkaan näyttämättä sitä?

Lauran vointi heikkenee heikkenemistään ja lopulta hän nukahtaakin ikiuneen. Vain tovi Lauran kuoleman jälkeen suloinen Mary kuolee kurjan kuoleman, hän saa kuolettavan annoksen morfiinia. Kenellä on voinut olla jotain tuota niin hyväkäytöksistä, kaunista nuorta naista vastaan? Kuka olisi kyennyt moiseen tekoon? Katseet kääntyvät hyvin pian Elinoriin, sillä kartanon väeltä ei ollut jäänyt huomaamatta, miten Roddy liehakoi Marya ja Elinorin tunteet Roddyyn oli myös monen tiedossa. Selvä tapaus, ajatellaan. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, syyllisen on oltava Elinor. Hänellä jos kenellä olisi ollut siihen motiivi ja tilaisuus. Hänhän juuri tarjoili Marylle teetä ja leipiä, joiden nauttimisen jälkeen Mary kuoli. Lauraa hoitanut nuori lääkäri Peter ei kuitenkaan usko Elinorin syyllisyyteen ja saa pyydettyä itse Hercule Poirotin selvittämään, mitä todella tapahtui. Sillä jos joku, niin Hercule Poirot saa totuuden kyllä selville.

Törmäsin kirpputorilla kasaan Agatha Christie -pokkareita ja tajusin, etten ole lukenut Christieltä kuin Eikä yksikään pelastunut sekä nuorempana lisäksi jonkun muun, josta en muista näköjään mitään. Aika heikosti siis. Luin tuon klassikon Eikä yksikään heistä pelastunut nuorena koulussa, jolloin nimi oli vielä tyystin toinen, sekä nyt muutamia vuosi sitten uudelleen. Toinen lukukerta oli vaikuttava ja suorastaan hyytävän jännittävä. Jostain syystä kuitenkin olen sivuuttanut muutoin hänen tuotansa, aina tähän asti. Teetä kolmelle ei ymmärtääkseni edusta kielellisesti ainakaan ihan perinteistä Christietä, mutta minä kyllä nautin tästä joka suhteessa, niin juonen, kielen kuin tunnelman myötä. Kaiken uutuusruuhkan keskellä oli aivan ihana uppoutua johonkin vanhaan, tyystin erilaiseen. Ja sitten se aika olennainen näissä kirjoissa, nimittäin itse Hercule Poirot! Poirot- elokuvia olen aikanaan katsonut muutamia ja tykännyt kovasti. Oli ihana huomata kirjan sivuilta, miten eläväisen tuntuisena hän piirtyy näinkin ja niin kai se usein on, että se alunperin kirjan henkilönä oleva onkin aina kirjassa autenttisimmillaan. Toki Poirot ns. valkokankaallakin on kerrassaan mainio!
Poirotin itseluottamus on omaa luokkaansa, vai mitä tuumaatte:

Poirot Sanoi: - Sairaanhoitaja Hopkins on omine rajoituksineen melko älykäs nainen mutta hänen älynsä vetää tuskin vertoja minun älylleni. Hän ei ehkä ymmärrä, mutta Hercule Poirot ymmärtää!
Kyllä, pidin valtavasti ja aion lukea pian lisää!