torstai 28. helmikuuta 2013

Tummanhopeinen meri -uutuuskirjan saavat....


......seuraavat kolme onnekasta arvontaan osallistunutta: ( listasin jokaiselle osallistujalle 1-2 numeroa riippuen arpamäärästä ja tein kullekin numerolle oman lapun, joiden joukosta esikoiseni sai nostaa kolme lappua )

1. kirja menee Kirjaston kummitus- blogin Anulle!

2. kirja menee "Tuija" -nimellä kommentoineelle!

3. kirja menee La petite lectrice -blogin Katrille!

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja onnea kaikille voittaneille! Voittajien odotan ilmoittavan osoitetietonsa minulle osoitteeseen jarjellajatunteella(at)gmail.com nyt viikonlopun aikana, jotta voin maanantaina lähettää ne eteenpäin Likelle!! Mikäli en ma mennessä ole saanut kaikkien voittajien yhteystietoja, arvon puuttuvan voittajan pikaisesti uudelleen!

Kaikenlaista kivaa on kirja- ja blogirintamalla tulossa, vaikka tässä arjessa vähän nyt kiirettä pukkaakin. On kuulkaas niin kiehtovia kirjoja luvassa, niin vanhempia kuin uutuuksia, etten tiedä välillä miten päin olisin :) Ja nyt maaliskuun puolella tuon blogiini myös vähän lisää askartelujuttuja yhden postauksen verran, esimakua saittekin jo kirjanmerkki-postauksesta tovi sitten. Mutta se on moro tältä erää, minä kömmin nyt sänkyyn kera Mustan tikarin veljeskunnan.....

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Emily Wu, Larry Engelmann: Kuin höyhen myrskytuulessa

Emily Wu, Larry Engelmann: Kuin höyhen myrskytuulessa
Kustantaja: Gummerus 2008
Alkuteos: Feather in the Storm (2006)
Suomentanut: Ari Ahola
Sivuja: 384

Maailma on teidän samoin kuin meidänkin; mutta loppujen lopuksi se on teidän. Te nuoret, täynnä tarmoa ja elinvoimaa, olette elämän kukoistuskaudessa, kuin aurinko kahdeksalta ja yhdeksältä aamulla. Toivomme on asetettu teihin. Maailma kuuluu teille. Kiinan tulevaisuus kuuluu teille.

Pieni Emily, Yimao ( kiinaksi höyhen) monen ikätoverinsa tavoin toistelee koulussa huutamalla Maon ajatuksia. Emily on vasta kolmevuotias, kun hän pääsee tapaamaan isäänsä ensimmäistä kertaa, keskitysleirille. Matka leirille on pitkä ja kuumuus tekee etenemisestä tukalaa. Teiden varsilla on multakekoja, joihin moni sorrettu ja kidutettu kiinalainen kuolemansa jälkeen lopulta päätyy, haudatuksi vailla viimeistäkään ihmisarvon ripettä. Kuin höyhen myrskytuulessa on tuon tytön väkevä tarina lapsuudesta ja nuoruudestaan, jolloin kulttuurivallankumous oli valloillaan Emilyn kotimaassa. Emily eli varhaiset lapsuusvuotensa sukulaistensa luona, koska perheellä ei ollut varaa pitää kaikkia lapsia. Kun kuitenkin nälänhätä jatkui jo neljättä vuotta, päätettiin Emily palauttaa perheeseensä. Jälleen kerran Emilyn tuntema arki muuttui. Vaikka varsinkin äiti yritti pitää Emilystäkin huolta, sai Emily kuitenkin monen muun kiinalaistytön tavoin kokea, kuinka arvoton tytön elämä oli pojan elämään verrattuna usein vanhempienkin silmissä.

Nuoren tytön silmin Emily joutui monin tavoin todistamaan, kuinka ns. mustan perheen elämä Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikaan oli jatkuvaa pelkoa, epävarmuttaa ja usein julmaakin. Punakaartilaiset ja puolueen johto sortivat sekä terrorisoivat kansalaisia vailla minkäänlaista järkeä. Koska Emilyn isä oli tunnettu akateemikko ja asunut välillä Amerikassakin, hän oli punakaartilaisten silmissä yhtä kuin vihollinen. Emilyn perhe hajotettiin monta kertaa julmasti, mutta he eivät menettäneet toivoaan aina uudesta jälleennäkemisestä. Varsinkin Emilyn sisimmässä tuntuu palaneen jo pienestä pitäen taistelijan, selviytyjän tuli, jonka myötä hän selvisi nuo traagiset vuodet jolloin niin moni muu menehtyi, ja opiskeli lopulta itse opettajaksi. Tarinallaan Emily Wu on halunnut erityisesti lisätä ihmisten tietoisuutta Kiinan järkyttävän kulttuurivallankumouksen ajoista, mutta myös kunnioittaa heitä ketkä eivät Emilyn tavoin selvinneet.

Kuin höyhen myrskytuulessa oli vetämäni lukupiirin helmikuun kirja. Teos on ollut pitkään TBR100-listallani ja mielenkiinnolla tartuinkin siihen. Aihepiiriltäänhän Emilyn tarina on kiinnostava kaikessa järkyttävyydessäänkin juuri sen ajatuksen myötä, miksi Emilykin on tarinansa kertonut: että tulisimme enemmän tietoiseksi asioista. Kiinan historia noinkin läheltä kuin 60-70 -luvulta on minulle ollut aika vierasta ja tätä lukiessa koinkin aika voimakkaita oivalluksia monella tapaa. Jo hyvin pian kirjan alussa käy selväksi, että Emily kertoo tarinaa tietyllä tapaa hyvin "konemaisesti", kuin ulkopuolelta, mikä sinänsä on enemmän kuin ymmärrettävää aihepiiriä ajatellen. Paikoin teksti tuntuu jopa vähän humoristiselta. Emily korostaa esipuheessa, että kirja ei ole missään nimessä kaunokirjallista tekstiä, sillä hän todellakin muistaa nuo lapsuutensa kokemukset tarkasti ja toisaalta on niin paljon haastatellut läheisiään ja muitakin samoja kokeneita. Yleensä tällaisten teosten äärellä kyyneleet tulevat helposti ja usein. Nyt kirjan aika järkyttävistäkin asioista huolimatta säilyin kuivin silmin. Tietyllä tapaa Emilyn tapa kertoa tarinaansa ehkä teki lukukokemuksesta helpomman, kun ei tuntunut että olisi itsekin sisällä noissa traagisissa tapahtumissa, tuntemuksissa. Monella tapaa niin vaikuttava teos, joka toisaalta lisäsi tiedonjanoa Kiinan historian suhteen, mutta myös ahdistustakin siitä, mitä julmuuksia niin monet ovat kokeneet sielläkin.

Hän taittoi kirjeen ja laski sen viereeni vuoteelle. Hän katsoi suoraan silmiini ja sanoi: " Totuus on se, Yimao, että me kaikki olemme höyheniä tässä myrskyssä. Sinun vanhempasi, minun vanhempani, nuori lukeneisto ja sinä ja minä. Me emme voi millekään mitään, mutta sen tosiasian me olemme kieltäneet. Jos me aioimme toteuttaa unelmamme, meidän on loptettava tässä ja... nyt."

5/5

PS: Vielä on aikaa osallistua kivaa arvontaan!! Klik Klik!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi 2013
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 265 ( ennakkokappale)

Olipa kerran yö, joka ei päättynyt koskaan. Se ahmaisi pimeydellään auringon, kuristi kaiken valon pois ja levitti kylmät, mustat käsivartensa maailman ylle. Yö liimasi ihmisten silmät ikuisesti kiinni, teki unista syvempiä ja kummallisempia, antoi ihmisten unohtaa minuutensa ja liukua kuviteltujen uniolentojensa kanssa lomittain, kadottaa omat muistonsa.

Lukiolainen Lumikki Andersson ei ole pelkästään nimensä puolesta erilainen kuin monet ikätoverinsa. Hän on nuoresta iästään huolimatta vahvasti oman tiensä kulkija ja tarkastelee ihmisiä sekä ympäröivää maailmaa kriittisin silmin. Kipeän menneisyytensä myötä Lumikki haluaisi vain olla rauhassa ja välittää omista asioistaan. Kun hän eräänä päivänä koulun pimiössä törmää juuri pestyihin, verisiin viidensadan euron seteleihin, tulee hän temmatuksi mukaan kansainvälisetkin mittasuhteet saaneeseen huumebisnekseen. Enää hän ei voi  vain vetäytyä oman rauhaansa, vaan joutuu olosuhteiden pakosta tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joiden puoleen olisi ennen viimeisimmäksi kääntynyt: rehtorin poika Tuukka, Tuukan bestis Kasper sekä koulun tavoitelluimpia tyttöjä edustava Elisa. Kun kolmikko tajuaa Lumikin tietävän heidän salaisuutensa, he päätyvät lopulta pyytämään apua Lumikilta asian suhteen. Lumikki voisi kieltäytyä ja se olisi hänen tapaistaan, mutta tällä kertaa hän ei sanokaan ei.

Samaan aikaan jossain pimeässä, pakkasen keskellä, makaa nuori nainen lumessa, ja lumi värjäytyy pikku hiljaa punaiseksi. Jokin on mennyt hirvittävällä tavalla pieleen. Vähitellen Lumikki joutuu laskemaan omaa suojamuuriaan tajutessaan, että niin Tuukan, Elisan kuin Kasperinkin kouluminän takana asuu aika tavallinen nuori. Yhdessä heidän kanssa Lumikki joutuu neljäksi päiväksi keskelle painajaismaista vyyhtiä, jossa lopulta kyse on elämästä ja kuolemasta. Lumikki on selvinnyt monesta menneisyydessään, mutta ovatko tällä kertaa vastassa liian isot voimat?

Salla Simukan Punainen kuin veri on nuorille suunnatun Lumikki-trilogian ensimmäinen osa. Jo kirjan kansi kiinnitti tällaisen psykologisten jännäreiden ja dekkareiden fanin huomion. Pidän myös kovasti ainakin elokuvissa näistä modernisoiduista saduista, tosin Punainen kuin veri -teoksessa päähenkilöllä ei juuri ole alkuperäisen lumikin kanssa muuta samaa kuin nimi. Kirja alkaa jo sangen vetävästi ja koukkuunnuttavasti. Vaikka kyseessä on nuortenkirja, ja minulla tietty epävarmuus näin aikuisena lukijana jo niitä kohtaan, tempauduin tarinaan mukaan aika varauksetta. On virkistävää vaihtelua lukea selkeästi toiminnallista ja jännityksen sävyttämää tarinaa, jossa päähenkilöinä ovatkin nuoret aikuisten sijaan, ilman että mennään millekään "lälly-teinix-linjalle". Lumikin silmin lukijana pääsee tarkastelemaan nykynuorisoa ja erityisesti sitä, miten voimakas paine nuorilla on olla ns. samanlaisia, kuulua hyväksyttyyn joukkoon. Jos et ulkoisesti ja sisäisesti jaa vallitsevan ryhmän ideologiaa, tulet herkästi kiusatuksi. Erilaisuus ja omaleimaisuus pelottaa.

Väittäisin, että Punainen kuin veri tulee olemaan niitä sinällään genressään ehkä poikkeuksellisia kirjoja, joihin tarttuvat nuorten lisäksi helposti myös aikuisetkin. Olen lukenut todella vähän nuortenkirjoja näin aikuisiällä ja tällaisten kirjojen jälkeen on helppo kysyä itseltä ihmetellen, että miksi? Toki kirjasta tietyllä tapaa tulee esille, että se on nuortenkirja, ilman että osaan sitä edes konkreettisesti selittää, mutta tämä ei ole siis mikään huono juttu. Simukka kirjoittaa sujuvasti ja uskottavasti. Tämän parissa on helppo viihtyä ja janota lisää. Aion ehdottomasti lukea trilogian kaksi seuraavaakin osaa, sillä Lumikin tarina ei ole vielä ohi...

Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

4/5

Tällä kirjalla avaan suoritukseni Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteessa!


maanantai 18. helmikuuta 2013

Tummanhopeinen meri -arvonta


Minulla on ilo yhteistyössä Liken kanssa järjestää teille lukijoilleni tällainen kiva arvonta, jossa 3 onnekasta voittaa ensi kuussa ilmestyvän Susan Fletcherin uutuuden, Tummanhopeinen meri!! Kirjat lähetetään suoraan Likeltä voittajille ensi kuun alussa. Odotan itse "kieli pitkällä" Fletcherin uutuutta, sillä olen lukenut kaikki hänen aikaisemmin suomennetut teoksensa ja pitänyt kaikista. Irlantilainen tyttö oli kaunis nuoren tytön kasvutarina sekä kuvaus pientä kyläyhteisöä koettelevasta tragediasta. Noidan rippi puolestaan kuljetti lukijan 1600-luvun Skotlantiin, karun hurmaaviin maisemiin ja lähelle ihmisen sekä luonnon herkkää suhdetta. Suosikkini kuitenkin Fletcherin kirjoista on ollut Meriharakat, joka on vangitseva, koskettava tarina ennen kaikkea sisaruudesta ja taakoista, joita sisimmissä kannamme. Täyden viiden pisteen kirja!

Fletcherin uutuus, Tummanhopeinen meri sijoittuu kalastajasaari Cornwallin rannikolle, missä maihin huuhtoutuu merestä nimetön mies. Lukija pääsee tutustumaan niin tuntemattoman miehen mysteeriin kuin pienen saaren ihmisten elämään tarkkakatseisen leskirouva-Maggien silmin. Fletcher kuljettaa tarinaa nykyhetkessä, kuitenkin myös palasen mennyttä mukaan kietoen. Kuulostaa aika ihanalta ja kiehtovalta, vai mitä? Lisää infoa kirjasta Liken sivuilla.

Ja nyt siihen lupaamaani arvontaan. Kommentoimalla tähän postaukseen, oletko lukenut aikaisemmin Fletcheriä ja jos niin mitä, tai mikäli et ole, minkä teoksen haluaisit lukea, osallistut arvontaan. Siitä saa yhden arvan ja toisen arvan saa jos linkittää tämän postauksen blogissaan tai vaikka FB:ssä. Arvonta kestää torstaihin 28.2 saakka. Kun kommentoit, ilmoitathan monellako arvalla osallistut. Ilmoitan voittajat 1.3 perjantaina blogissani ja viikonlopun aikana toivon voittajilta yhteystiedot, jotta voin toimittaa ne eteenpäin kirjojen lähettämistä varten.

Siispä ei muut kuin arpaonnea kaikille!!!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Kustantaja: Like 2011
Alkuteos: Min Kamp. Forste Bok. (2009)
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivuja: 489

Tunteet ovat kuin vettä, ne muotoutuvat aina ympäristön mukaan. Suurinkaan suru ei jätä jälkiä, sillä vaikka se tuntuisi ylivoimaiselta ja kestäisi kauan, se ei suinkaan johdu tunteiden jähmettymisestä. Tunteet eivät voi jähmettyä, ne vain ovat, kuin vesi metsäjärvessä.


Norjalainen  Karl Ove Knausgård avasi oman sielunmaisemansa lisäksi myös läheistensä elämää ja sai aikaan kohun kotimaassaan. Nelikymppinen Knausgård kirjoitti tarinansa kuuden kirjan sarjaksi, joista Taisteluni. Ensimmäinen kirja. on nimensä mukaisesti ensimmäinen osa. Teos on omaelämänkerrallinen romaani, joka kuitenkin lukiessa tuntuu intiimiltä kuin päiväkirja mutta silti sujuvalta ja taidokkaalta proosaltakin. Knausgårdin teksti on rikasta, rönsyilevääkin ja ennen kaikkea jotenkin niin inhimillistä, tykö tulevaa. Luonnollisesti Knausgård on itse kirjasarjansa päähenkilö ja Lumiomena-blogin Katja onkin mielestäni määritellyt hienosti häntä päähenkilöyden lisäksi kokijaksi, näkijäksi sekä sivustakatsojaksi. Ensimmäisessä kirjassa Knausgård kertoo nuoruusvuosistaan ja siten luo lukijan mieleen kiehtovanm hauskankin kuvan 80-luvun miljööstä, trendeistä ja noloista kotibilekänneistä. Nuoren epävarman, isäänsä pelkäävän pojan kasvutarina kasvaa kuitenkin vähitellen paljon suuremmaksi. Perheen arjesta usein puuttuva äiti ja senkin edestä henkistä tilaa valtaava isä värittävän Knausgårdin nuoruutta tummin sävyin. Knausgård ei mässäile sillä, mitä isä heille lapsille teki, mutta kertoo sen verran, että lukijana jakaa Knausgårdin ahdistuksen väkivallan kokemisesta, jatkuvasta pelosta ja isän mielialojen aistimisesta. Hallitsevan, uhkaavan isän varjo yltää pitkälle aikuisikään.

Vähiten Knausgård säästelee itseään. Jo tarinan alussa alkaa piirtyä kuva miehestä, joka kaipaa omaa tilaa, tarvitsee suuria yksinäisyyden pintoja. Ensimmäistä lasta odottava Knausgårdin ensimmäinen vaimo on viimeisillään, mutta Knausgård sulkee silti kotioven koska kaipaa omaa aikaa ajatella, kirjoittaa. Hän ei siloittele tuntemuksiaan siitä, miltä perhearki tuntuu; kun elämä on yhtäkkiä yhtä tasapaksua mutta silti niin paljon läsnäoloa vaativaa toistoa: siivoamista, pyykkäämistä, lasten kanssa ulkoilua, ruoanlaittoa. Knausgård etenee tarinassa sujuvasti menneisyyden ja nykyhetken kanssa vaihdellen. Teemoiltaan kirja ei kyllä hevin kalpene muiden rinnalla. Sujuvasti Knausgård tuo Ensimmäiseen kirjaan niin nuoruusvuosien hormoonihuuruiset unelmat, kompleksisen isäsuhteen, kuoleman, vaikeiden asioiden kohtaamisen rankkuuden kuin myös ennen kaikkea ihmisyyden moniulotteisessa vajaavaisuudessaan.

Muistan näkömuistini myötä kyllä tämän kirjan Liken 2011 -vuoden kirjakatalogista, sekä hataran ajatuksen siitä, että kirjan voisi lukea. Viime vuoden lopulla alkoi kotimainen media suorastaan pursuta haastatteluja Knausgårdista ja ihmettelin, miten olin unohtanutkin koko teoksen. Kuumeisesti metsästin sitä huuto.nettiä myöten kovakantisena, kunnes sattumalta poikkesin Kirjatorille, jossa odotti kuin minua yksi ainokainen kappale, kovakantisena, viidellä eurolla. Minun! Tiesin jo ennen lukemista, että todennäköisesti koko kirjasarja on sellainen, jonka haluan lukea ja joka on ns. minun kirjallisuutta. Ja olihan se, jo tämän ensimmäisen kirjan perusteella. Voimakas, kiehtova ja jotenkin melkeinpä intiimi lukukokemus!

5/5



lauantai 16. helmikuuta 2013

Ja kirjanmerkit menevät...

....seuraavalle viidelle henkilölle, jotka 34 muun henkilön kanssa kommentoivat arvontapostaukseeni:

- Aikakirjoja -blogin Katri
- Luen ja kirjoitan -blogin Paula
- Kaleidoscopen -blogin Jami
- P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara
- sekä bloggernimimerkille Lumikukka


Onnea kaikille! Laitatteko osoitteenne minulle jarjellajatunteella(AT)gmail.com:n tulemaan, niin laittelen ensi viikolla kirjanmerkit tulemaan!

Loppuun vielä vähän muitakin asioita, eli huomenna luvassa postaus hienosta Knausgårdin Taisteluni 1 -kirjasta. Ensi viikolla puolestaan luvassa juttua niin Emily Wun Kuin höyhen myrskytuulessa- kirjasta, J.R Wardin Mustan tikarin veljeskunnan- sarjan kakkososasta kuin myös lukijoiden iloksi aika kiva ylläri liittyen erääseen Liken pian ilmestyvään kirjaan, joka on postauksen myötä muutamalla mahdollisuus saada omaksi heti tuoreeltaan! Pysykää siis kuulolla ja ennen kaikkea: lukekaa aina kun vain siihen on aikaa ;)



                        Lumikuonomme Selma lähettää teille hyvät viikonlopun toivotukset!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kirjahamsterin hankintoja ja löytöjä


Adlibriksen alesta tilasin seuraavat:
Katariina Ranne: Minä, sisareni
Herta Müller: Matala maa
Herta Müller: Sydäneläin
Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa
Nigel Nicolson: Virginia Woolf
Alison Bechdel: Hautuukoti

Nämä hankinnat maksoivat yhteensä 27,90e. Wynne-Jonesin kirjan olen lukenut aikaisemmin ja halunnut sen omaankin hyllyyn. Kaikki muut ovat vielä minulle tuntemattomia, mutta olen halunnut lukea.


Antikvariaattivaihtareita, eli vein pinon kirjoja sinne ja otin tilalle nämä:
Anna Petrovskaja: Kohtalokas kielto
Ulla-Lena Lundberg: Anna
Reidar Palmgren: Jalat edellä
Sarah Dunant: Snow storms in hot climate
Kate Morton: The Forgotten Garden
Daphne du Maurier: Rebekka
Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa


Markettien kirja-aleista mukaan tarttui tällaiset löydöt:
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä 2e
Pendergast Tulikivi 5,90e
Pendergast Kuoleman asetelma 5,90e
Inna Patrakova: Naapurit 5,90e

Lisäksi kuvasta puuttuu Kingin ja Straubin Talismaani, joka maksoi 6,90e. Yhteensä nämä markettilöydöt siis 26,60e


Suomalaisen alesta sekä Sokkarin alelaarista puolestaan tein seuraavat hankinnat ja löydöt. Osa siis sellaisia, jota olen kaivannut hyllyyn, osa extempore löytöjä:
Me puolustimme elämää- Upea tietokirja Suomen naisista sodan aikaan, 3.90e
Clive Barker: Abarat- Kaikennielevä keskiyö, 7.90e
Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta 5,50e
(Tässä kuvassa nyt se edellisestä puuttunut Talismaani!)
Sergei Lukjanenko: Yöpartio 6,90e
Vladimir Nabokov: Lolita 3,90e
C.M. Adichie: Purppuranpunainen hibiskus 7,90e
Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin 7,90e
sekä kuvasta puuttuva F. Dostojevskin Kaksoisolento 3,90e

Yhteensä siis nämä maksoivat 47,80e. 

 
Kirjatorilta
tein superlöydöt kirjoista, joita olin haaveillut hankkivani eli Dimitri Gluhovskin Metro 2034 5e sekä pitkään kaipaamani Karl Ove Knausgårdin Taisteluni 1 5e!!! Booky.fi.stä tilasin järkälemäisen Anni Blomgvistin Myrskyluodon, joka sisältää kaikki viisi kirjaa Maijan tarinasta. Ensimmäinen kirja, Tie Myrskyluodolle, on maaliskuun lukupiirikirjamme ja olen jo pitkään haaveillut lukevani koko teoksen. Myrskyluoto maksoi vain 13.90e!! Yhteensä siis 23,90e.


                                               Kirpputoreilta löytyi seuraavat teokset:
                                               Marjane Satrapi: Persepolis 2 5e
                                               Ken Follett: Taivaan pilarit 2e ( 1. painos!!!!)
                                               David Grossmn: Sinne missä maa päättyy 2e
                                               L.M. Montgomery. Sininen linna 1e

                                                        Kirppislöydöt yhteensä 10e.

Aikamoiset kirjapinot siis. Rahaa näihin hankintoihin/löytöihin on mennyt yhteensä 136,20e. Antikvariaattivaihtarit eivät sisälly tähän, koska siinä ei liikkunut konkreettisesti raha. En yleensä hanki näin paljon kirjoja muutaman kuukauden sisällä, mutta nämä hankinnat tuntuvat aina jotenkin hassusti menevän niin, etten osta useampaan kuukauteen juuri mitään ja sitten parin kuukauden aikana löytyykin vaikka mitä. Iso merkitys on toki nyt näissä hankinnoissa ollut alemyynneillä. Puolustuksekseni sanottakoon, että olen antikvariaattiin viemisen lisäksi lahjoittanut kirjoja hyväntekeväisyyteen, ystäville sekä osan olen myynyt muutamalla eurolla, eli kiertoon kirjoja on lähtenyt 1-2 hyllyllistä. Mutta tässäpäs siis pitkästä aikaa kirjalöytöpostausta! Minkä kirjan sinä toivoisit saavasi kuvien kirjoista omaankin hyllyysi?

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Melanie Gideon: Vaimo 22

Melanie Gideon: Vaimo 22
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Wife 22
Suomentanut: Paula Takio
Sivuja: 446

Tämä on outoa. Miten keskustelumme virtaavat kuin joki. Me vain pompimme virtaan ja sukeltelemme siellä. Pintaan päästyä huomaamme, että olemme ajautuneet kauas siitä kohtaa, missä olimme kun viimeksi juttelimme, mutta se ei haittaa. Joki on sama kuin ennenkin. Taputan sinua olkapäälle. Käännyt. Kutsut minua ja minä vastaan.

Kun keski-ikäisen Alicen sähköpostiin ilmestyy kutsu osallistua avioliittotutkimukseen, alkaa hän tarkastella elämäänsä entistä kriittisemmin silmin. Mukava osa-aikatyö ala-asteikäisten lasten ilmaisutaidon opettajana, kaksi teini-ikäistä lasta sekä aviomies jonka kanssa takana on yhteiseloa ja kaksikymmentä vuotta. Kaiken pitäisi siis periaatteessa olla hyvin. Niin, pitäisi. Arki aviomies Williamin kanssa on pitkään ollut jo etäistä ja lähinnä käytännön asioiden hoitamiseen keskittyvää. Aluksi Alice suhtautuu sähköpostiin tuleviin kysymyksiin vain pienenä harmittomana ajanvietteenä, mutta kysymykset saavatkin hänet lopulta pohtimaan elämäänsä ja erityisesti suhdettaan Williamiin kriittisesti. Missä vaiheessa Alicen elämä muuttui tällaiseksi, kuin suruisaksi sivustakatselijan tarinaksi?

79. Minusta tuntuu, että kaikilla on jossain vaiheessa oma vuoronsa: olla kulisseissa huolehtimassa lavasteista, näytellä sivuroolia, olla kuorossa ja näytellä pääroolia. Lopulta päädymme katsomon pimeyteen kasvottomina ja ihailemaan näytelmää.

Yhtäkkiä Alice huomaa odottavansa lisää kysymyksiä ja ennen kaikkea siten virtuaalista keskustelua kysymysten lähettäjän, tutkija 101:n kanssa. Samaan aikaan kun hän vastausten muodossa avaa Williamin ja hänen suhteensa kerros kerrokselta auki, hän tuntee outoa kiinnostusta anonyymia, kasvotonta tutkija 101:sta kohtaan. Vastausten lisäksi hän alkaakin esittää kysymyksiä takaisinkin päin ja vähitellen tutkija 101 kirjoittaa Alicelle enemmän kuin ehkä ko.roolissa oleva saisi tehdä. Sosiaalinen media tempaisee Alicen kiihkeään rytmiinsä mukaan, eikä hän tunnu huomaavan ympärillään tapahtuvia asioita, vaikka epäilee poikansa kylläkin olevan homo ja tyttären kärsivän jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Hänen päänsä on liian täynnä niin kysymyksiä avioliittonsa tulevaisuudesta kuin toisaalta kiinnostuksesta tuntematonta miestä kohtaan. Hämmennystä lisää myös William, sillä asiat joita hän Facebook-seinälleen kirjoittaa, eivät tunnu luontevilta Alicen tunteman Williamin "suuhun". Voiko elämään tulla enää mitään ihanaa ja selkeää, vai onko kaikki jo liian solmussa?

Melanie Gideonin Vaimo 22 on suloista, sydämelle hyvää tekevää laatuhömppää, mutta tositarkoituksella ;) Kaiken kevyeltä vaikuttavan hupsuttelun ja sosiaalisen median tarjoaman hektisyyden takana on kuitenkin teemoja, jotka pistävät miettimään vakavempiakin asioita: keski-iän kriisiä, parisuhteen olemusta, vanhemmuuden haasteita, teini-iän ongelmia. Tyyliltään ja teemoiltaan mieleeni tuleekin vanhan suosikkini Marian Keyesin monetkin kirjat. Toisaalta kirjan tunnelmassa on myös paljon kaikuja Daniel Glattauerin Kun pohjoistuuli puhaltaa ja Joka seitsemäs aalto -teoksista. Jälkimmäistä on pohtinut muuten myös ihana Kirjainten virran Hanna. Hanna luokitteli muuten kirjaa hauskasti lukusukkulaksi ja sitä se todellakin on: omanlaisensa pageturneri, jota lukiessa saa unohtaa hetkeksi kaiken ylimääräisen. Voimakkaimpana teemana kirjassa nousee mielestäni pinnalle juuri Alicen kokema kriiseily parisuhteessa mutta muussakin elämässään. Asioita, joita jo ennen keski-ikääkin moni varmasti pohtii. Kirjasfäärin Taika kirjoittaakin jutussaan, että "lähes loputon emotionaalinen vellaaminen kuitenkin lähmäyttää lukukokemuksen itsesäälinsekaiseksi."Itse en kokenut Alicen vatvomisia mitenkään turhauttavina, mutta sitten taas lukemisen lopetettuani kiinnitin huomiota tietyllä tapaa eräiden juonenkäänteiden uskottavuuteen. Toisaalta taas Vaimo 22 on kirja, jota ei täydykään lukea mitenkään ylianalysoiden vaan rentoutuen, antaen kirjan viedä ilman isompia pähkäilyjä. Erityisesti Alice on jotenkin niin inhimillinen kaikkine vatvomisineen ja pohdintoineen. Somen tuominen osaksi tarinaa näin vahvasti on toimiva ratkaisu. Parhain anti kirjassa on mielestäni se, kuinka siinä pureudutaan pitkän parisuhteen haasteisiin. Lukijana huomaa välillä pohtivansa kriittisesti myös omaakin nettiaktiivisuuttaan. Vaimo 22 jätti sellaisen ihanan, melkeinpä siirappisen suloisen olotilan, jossa tahdon vielä hetken lillua..

ONNELLISEN AVIOLIITON VALMISTUSAINEET
1 dl ystävällisyyttä, 2 dl kiitollisuutta, 1 rkl päivittäistä kehumista, 1 tarkasti varjeltu salaisuus.

4/5

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväarvonta


Innostuin eilisen vapaapäivän ratoksi tekemään kirjanmerkkejä. Ajatuksena on tehdä lukupiiriläisilleni pieneksi lahjaksi merkki jokaiselle, mutta koska puuha oli niin kivaa, aion tehdä liudan lisääkin! Yllä olevassa kuvassa näkyykin jo osa tuotoksista. Lisäksi teen esimerkiksi sarjakuvista sellaisia vähän modernimia & hauskempia ja kenties vielä muunkinlaisia kun oikein innostun :) Tarkoitukseni on myös vielä laminoida nuo, että kestävät käyttöä.

Näin lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi ajattelinkin ilahduttaa teitä kirjaystäviäni pienellä arvonnalla. Arvon ystävänpäivänä, 14.2, viisi itse tekemääni kirjanmerkkiä tähän postaukseen kommentoiden kesken. Aikaa osallistua on 14.2 klo: 18.00 saakka. Osallistua voit, oletpa lukijani tai et, mutta jätäthän kommenttiisi nimimerkin. Ilmoitathan lisäksi, että jos voitto osuu kohdallesi, haluatko kuvan tyylisen merkin vaiko vähän modernimman, esimerkiksi sarjismerkin! Julkaisen voittajat illalla 14.2. Linkittää saa vapaasti, esimerkiksi yllä olevalla kuvalla :)


Mukavaa viikonloppua kaikille! Palaan eetteriin sunnuntaina Vaimo 22:n arvostelun merkeissä!


PS: En ole pitkään aikaan postannut juttuja kirjahankinnoistani, ja niitähän on kertynyt jo aikamoiset pinot kirjahamsteri kun olen. Kiinnostaisikos nähdä, millaisia löytöjä olen kirppareilta ja alemyynneistä löytänyt?

lauantai 2. helmikuuta 2013

Joanne Harris: Persikoiden aikaan


Joanne Harris: Persikoiden aikaan
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: Peaches for Monsieur le Curé (2012)
Suomentanut: Satu Leveelahti
Sivuja: 409


"Omistajat eivät ole erityisen ystävällistä väkeä", sanoin.

Vianne nauroi minun sanoilleni. "Enköhän minä pärjää heidän kanssaan."
Paljastin viimeisen korttini. "He ovat muualta."
"Niin olen minäkin", Vianne sanoi. " Olen varma, että me tulemme loistavasti toimeen."
  Ja sillä tavalla Sainte-Marien juhlan aikana tuuli toi Vianne Rocherin takaisin Lansquenetiin, ja hän toi mukanaan niin kuin aina epäjärjestystä, unelmia ja suklaata. 


On kulunut jo yli kahdeksan vuotta siitä, kun Vianne Rocher yhdessä tyttärensä Anoukin kanssa jätti pienen Lansquenetin kyläyhteisön taakseen. Paikan, jossa hän piti suklaapuotia ja uskoi voivansa asettua aloilleen. Nyt Viannen elämä on kuitenkin Pariisissa, jossa hän asuu yhdessä Anoukin, Rosetten ja Rouxin kanssa jokilaivassa. Kun Vianne saa kirjaan haudan takaa, kuolleelta ystävältään Armandelta, tuntee hän jälleen hennon tuulen, joka kutsuu häntä takaisin Lansquenetiin. Salaperäinen Roux ei halua lähteä Viannen mukaan, joten Vianne lähtee matkaan Anoukin ja Rosetten kanssa junalla.

Lansquenetiin saapuessaan hän saa pian huomata, että vaikka ulkoisesti moni asia on samoin kuin vuosia sitten, on myös moni asia muuttunut. Vanhan suklaapuodin tilalla on vain hiiltynyt alakerta ja kyläläisten sekä Pohjois-Afrikasta saapuneiden muslimien välillä väreilee jotain uhkaavaa. Kyläläisten on vaikea hyväksyä, että yhtäkkiä osa heidänkin arkea ovat kaduilla kävelevät hunnutetut naiset, ilmassa leijuvat suitsukkeen ja voimakkaiden mausteiden tuoksut ja minareetista kaikuvat rukouskutsut. Erityisesti kirkkoherra Francis Reynardin on vaikea sulattaa muslimien tapoja. Vaikeinta hänelle on kuitenkin se, että hänestä on tullut kyläläisten silmissä syntipukki ja syyllinen suklaapuodin paloonkin, vaikkei hänellä ollut siihen osaa eikä arpaa. Kun Francis näkee tutut kasvot kahdeksan vuoden takaa, hän ei tiedä, onko helpottunut vaiko huolissaan. Hänen välinsä Vianneen kahdeksan vuotta sitten eivät olleet mitenkään lämpimät, päinvastoin. Mutta nyt, kun niin moni asia on muuttunut, on ehkä aika unohtaa menneet ja keskittyä nykyisyyteen.

Hyvin pian Viannelle käy selväksi, että lansquenetilaisten ja muslimiyhteisön sekä kirkkoherran välillä vallitsee niin suuri jännite, että se enteilee huonoa. Samaan aikaan hän ihmettelee, miksei hänen vanha ystävänsä Joséphine tule tervehtimään häntä ja lapsia, vaikka varmasti tietää heidän saapuneen kylään. Ennakkoluulottomasti Vianne ottaa kontaktia muslimiyhteisön jäseniin, eikä suostu tuomitsemaan ketään vain juorujen perusteella. Kun Francis tulee pyytämään apua Viannelta ja Vianne tuntee vielä tuulen suunnan muuttuneen, hän tietää, ettei hän voi lähteä Lansquenetistä, ennen kuin on tehnyt voitavansa. Mutta onko Viannella keinoja puuttua tilanteeseen? Ja miksi Roux ei vastaa hänen viesteihinsä, miksi Joséphine on niin vaivautunut hänet nähdessään ja kuka oikein on Joséphinen pojan isä? Niin paljon epäselvää, mutta kenties palanen suklaata selkiyttäisi asioita..?

Mitä minä teen Lansquenetissa? Mietin tätä taas. Autan-tuuliko minut toi tänne? Ja kumpi se tällä kerralla on? Valkoinen autanko, joka pitää ihmiset valveilla, vai musta, joka tekee hulluksi?

Persikoiden aikaan
on Harrisin kolmas osa ns. suklaa-sarjassa, jonka aloitti hurmaava Pieni suklaapuoti, mistä puolestaan Karamellikengät jatkoivat. Harrisilla on kyky kertoa hurmaavaa tarinaa, johon sekoittuu niin realistista miljöö- ja ihmiskuvausta kuin ripaus maagista realismia. Hän värittää myös tarinaa kuvailemalla houkuttelevasti makuaisteja hiveleviä ruokia. Tässäkin kirjassa tuoksuvat niin huumaava Viannen tekemä suklaa, Armanden persikkapuun kypsät persikat kuin muslimikeittiön mausteet. Harris kirjoittaa niin eläväisesti, että on helppo kuvitella itsensä tuon kylän mukulakivikaduille, Viannen viereen suklaapuodin eteen miettimään, että..entä jos vielä kerran..

Olen lukenut Harrisilta jo useita kirjoja vuosien varrella ja vaikuttunut, miten monenlaista tarinaa hän pystyy kirjoittamaan. Kun vaikka vaikka paikoin aika ahdistavaakin Sinisilmää vaikka Pieneen suklaapuotiin, ollaan hurjan erilaisissa tunnelmissa, maailmoissa. Persikoiden aikaan tuo sellaisen ihanan lämpimän deja vun; Vianne lapsineen, Roux sekä lansquenetilaiset tuntuvat niin tutuilta, miljöö rakkaalta. Myös kirkkoherra Franciksen osuus tarinassa toisena kertojana Viannen rinnalla toi hänet henkilönä lähemmäksi ja jotenkin rakkaammaksi. Vaikka Persikoiden aikaan ei lumonnut minua niin voimakkaasti kuin kaksi edeltäjäänsä, nautin jokaisesta sivusta ja vielä lukemisen jälkeenkin tunnen sydämessäni lämpimän läikähdyksen, kaipauksen Viannen suklaapuotiin...Ehdotonta lukuromaanien aatelia!

4/5

Myös hurmaava Leena on seikkaillut Lansquenetissa jälleen!




perjantai 1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia 2012 - minun ehdokkaani

Ennen kun julkaisen vuoden 2012 Blogistanian Globalia -ehdokkaani, haluan lyhyesti taustoittaa omia pohdintojani ehdokkaiden tiimoilta. Luin vuonna 2012 aika monta huikean hienoa, viiden pisteen lukukokemuksen käännöskirjaa, joten valinta ei ollut helppo. Luin esimerkiksi monta dekkaria/psykologista jännäriä, joille annoin täydet viisi pistettä, mutta jostain syystä tuntuikin oudolta valita niistä yksi listaani. Olen nyt pyöritellyt viikon näitä seuraavaa kolmea mielessäni, joten näillä mennään! Listaan loppuun vielä kirjat, joita mietin kyllä vakavasti ehdokaslistalle. Mutta tässä nyt viralliset ehdokkaat:


1. sija (3 pistettä) menee Craig Thompsonin upealle sarjakuvaromaanille Habibille ( Like). Thompsonin seitsemän vuotta työstämä Habibi on huikea niin teemoiltaan kuin visuaalisestikin. Se tarjoaa häkellyttävän realistisen vastakohdan satujen Tuhannen ja yhden yön tarinoille. Se on suuri tarina ihmisyydestä ja rakkaudesta.

2. sija ( 2 pistettä) menee puolestaan norjalaiskirjailija Gaute Heivollin autofiktiiviselle teokselle, Etten palaisi tuhkaksi ( Wsoy). Heivoll kertoo omalla äänellään niin omaa kasvutarinaa kuin pienen kyläyhteisön tragediaa, sen heijastumista kylän ihmisiin ja Heivolliin itseensäkin. Aluksi on kaksi poikaa. Toisesta tulee kirjailija ja toisesta tuhopolttaja. Kenet me näemme, kun näemme itsemme?

3. sija ( 1 piste) menee erittäin yllättävälle, taidokkaalle Herman Kochin Illalliselle ( Siltala). Illallisen alkunäyttämö on sangen harmittoman tuntoinen: kaksi pariskuntaa illallisella hienossa ravintolassa. Illallisen edetessä aluksi niin hallitusti ylläpidetyt naamiot alkavat mureta itse kunkin kasvoilta ja lopulta edessä on vain paljas totuus. Illallinen näyttää, miten pitkälle ihminen voi mennä onnellisuuden nimissä.


                                                          **************
Siinäpä siis minun ehdokkaani Globaliaan! Ja kuten alussa lupasin, pakko mainita vielä nekin vuoden 2012 käännösteokset, jotka olivat mukana näissä listani kärkikahinoissa: Elif Shafakin Kirottu Istanbul, Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhat, Camilla Läckbergin Merenneito, Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi, Lars Keplerin Tulitodistaja, Linn Ullmanin Aarteemme kallis sekä Sarah Winmanin Kani Nimeltä jumala.

Blogistanian Globaliaa emännöi hurmaava Kirjavan kammarin Karoliina, jonka blogi on muuten muuttanut uuteen osoitteeseen TÄNNE! Karoliinan blogista löydät myös sitten Globalian tuloksetkin.