tiistai 28. toukokuuta 2013

Järjellä ja tunteella -blogin 3-vuotisarvonta

Itse ottamani kuva viime kesänä
Tasan kahden viikon päästä tulee kuluneeksi jo kolme vuotta siitä, kun pistin pystyyn kirjablogini Lumiomenan Katjan ja Leena Lumin innoittamana! Rekisteröityneitä lukijoita on jo melkein komeat kolmesataa ja normaali päivittäinen kävijämääräkin liikkuu kolmensadan molemmin puolin. Tietyt postaukset ovat tuoneet huikeita kävijäpiikkejä jopa tuhannen kurkkijan voimin.

Kirjablogi on ollut ja on edelleen minulle virtuaalinen lukupäiväkirja, jossa saan vapaasti kertoa lukukokemuksistani ja keskustella kommenttien kautta kanssanne. Edelleenkään en edusta millään tavalla virallista kirja-arvostelijatahoa, en ole kriitikko, vaan puhtaasti järjellä ja useimmiten tunteella juttunsa suoltava lukutoukka. Palasin työelämään viime syksynä ja se on näkynyt radikaalisti postaustani tahdissa sekä myös muiden blogien seuraamisessa. Eniten se on näkynyt omassa arjessani siinä, että luen nykyään puolet vähemmän mitä vuosi sitten. Makuuhuoneen tasot täyttyvät odottavista kirjapinoista, joita katselen kaiholla, mutta kaikella on aikansa. Ei ne kirjat maailmasta lopu vaikka lukisi 24/7. Toisaalta on ihana tunne kun tietää, että kotona on AINA odottamassa hyvää luettavaa!

Blogini kolmevuotispäivän johdosta pistänkin pystyyn arvonnan teille lukijoilleni, sillä tahdon kiittää teitä siitä, että käytte lukemassa juttujani, kommentoimassa, kiitos! Arvonnan säännöt ovat simppelit:

- Arvonta-aika on 27.5.-10.6.
- Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen, minkä kirjan lukemista odotat nyt eniten tänä kesänä.(Kirjan ei tarvitse olla siis tämän vuoden uutuus vaan kirja kuin kirja :D)
- Arvontaa saa toki linkittää halutessaan, kiitos :)

Ja se palkinto tietenkin kiinnostaa...Eli kirjojen sijaan arvon tällä kertaa 30 euron arvoisen lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan, jonka luonnollisesti kustannan omasta pussistani :)

Parin päivän sisällä juttua kirjasta Tämä ei ole lasten maa. Olen yli puolivälin ja aika vaikuttunut!

torstai 16. toukokuuta 2013

Jo Nesbø : Lepakkomies

Jo NesbøLepakkomies
Kustantaja: Johnny Kniga 2001 (Pokkaripainos 2012)
Alkuteos: Flaggermusmannen (1997)
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 489

Päästyään huoneeseensa Harry laski paketin sängylle, kääri paperin auki ja avasi sen sisällä olevan laatikon. Hän oli päätynyt jo jonkinlaiseen arvioon siitä, keneltä paketin oli oltava, mutta sisältö karkotti viimeisetkin epäilyksen rippeet: kuusi pientä putkilomaista muovirasiaa, joiden päälle oli liimattu valkoiset tarralaput. Hän otti käteensä yhden putkiloista ja luki päivämäärän, jonka hän välittömästi tunnisti päiväksi, jolloin Inger Holter oli murhattu, sekä tarraan kirjoitetun tekstin "pupic hair". Ei vaatinut suurtakaan mielikuvitusta arvata, että muissa putkiloissa oli verta, hiuksia, vaatteiden kuituja ja niin edelleen. Ja niin niissä olikin.

Kun Melbournessa murhataan nuori norjalaisnainen, passitetaan Harry Hole Norjasta Australiaan saakka selvittämään tapausta. Sangen erakkomaista elämää nykyään elävä Harry saa parikseen aboriginaalin, Andrewin, jonka kanssa Harrylla tuntuu synkkaavan hyvin pian kuin ystävillä konsanaan. Kun Harry eräässä baarissa vielä tutustuu leiskuvan punatukkaiseen nuoreen ruotsalaisnaiseen, muodostuu Australian matkasta Harrylle paljon suurempi reissu kuin hän saattoi kuvitellakaan. Voimakas ihastus hämmentää Harryn mieltä ja nostaa pintaan kipeitä menneisyyden asioita. Kun Inger Holterin kohtalo tuntuu sangen selvältä ja Harry suunnittelee jo lentävänsä takaisin Norjaan, meneekin pakka kokonaan sekaisin eikä Harry tiedä enää voiko luottaa keneenkään, edes itseensä.

Jo Nesbøn ns. Harry Hole-sarja on edennyt jo peräti yhdeksänteen osaan ja nyt syksyllä on ilmestymässä kymmenes. Minun on jo muutaman vuoden ajan pitänyt tutustua tähän kovasti kehuttuun dekkarisarjaan ja nyt kun kokoelma odotti hyllyssä kokonaisuudessaan, päätin vihdoin tutustua Harry Hole:n maailmaan. Ja olihan se vain jotenkin virkistävän erilainen! Harryn persoona on sinällään genre-uskollinen tietyiltä osin, sillä hänkin on elämässään monella tapaa ryvettynyt ronskiotteinen äijä, joka tietää miltä viina maistuu ja miten karkoitetaan hetkellisesti yksinäisyyden murhetta, eikä kaihda kovempiakaan otteita jos kokee ne tarpeellisiksi. Kuitenkin karskin ulkokuoren ja käytöksen alla sykkii yllättävän lämmin ja hyvä sydän. Voisi sanoa, että tykästyin Harry Holen henkilöhahmoon näin ensimmäisen kirjan perusteella yllättävän paljon. Ennen kaikkea kuitenkin pidin siitä, miten Nesbø luo rikostarinaa, jossa syyllisen henkilöllisyys ainakin minulla säilyi ihan loppuun saakka salaisuutena. Harry Hole -sarja tuntuu olevan jotenkin hyvällä tavalla maskuliininen, toiminnallinen mutta silti täynnä syvempääkin tunnetta, huumoria, sisältöä. Nesbo myös keskittyy paljon henkilöiden välisiin suhteisiin, keskusteluihin, mikä mielestäni syventää tarinaa hienosti. Juu, kyllä siis tykkäsin ja tulen lukemaan varmasti sarjan muutkin osat! Harry Hole on aika symppis ja kiehtova persoona nimittäin!

Hänellä oli sellainen tunne kuin hän olisi istunut sukellusveneessä aivan liian syvällä masennuksen ja toivottomuuden meressä. Vesi puristui ympärille ja pyrki sisään, hänen ympäriltään oli jo alkanut kuulua natinaa ja pauketta. Hän ei voinut kuin toivoa, että runko kestäisi, että koko elämän ajan kestäneestä itsehillinnän harjoittelusta olisi viimeinkin jotain hyötyä.

4/5


torstai 9. toukokuuta 2013

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Kustantaja: Otava 2013
Sivuja: 269

" If you want a lover, I'll do anything you ask me to.
And if you want another kind of love, I'll wear a mask for you."

Kolmekymppinen Frida kantaa sisimmässään sukunsa miesten levottomuutta, kyvyttömyyttä asettua aloilleen. Kun Frida sitoutuu Emilin kanssa ja Emil lopulta tunnustaa tahtovansa lapsen Fridan kanssa, joutuu Frida punnitsemaan, onko hänkin lopulta se, joka lähtee.

Fridan isä oli mies, joka upposi laulujen maailmaan ja erityisesti Leonard Cohenin kappaleisiin, joiden sanoitusten kautta hän yritti jäsentää tunteitaan ja ajatuksiaan varsinkin Fridalle. Frida näki jo nuorena, kuinka isä oli tavallaan monien kasvojen mies, rooliensa vanki. Isä yritti olla niin monta yhtä aikaa, ettei hänestä lopulta ollut olemaan edes omissa kengissään. Pala palalta katosi pois se isä, jonka Frida oli oppinut tuntemaan ja tilalle tuli mies, joka katosi mielensä syövereihin.

Miksi isä oli niin levoton ja miksi hän lopulta sairastui, muuttui varjoksi entisestään? Oliko syy isänisässä Pojussa, joka maailmanmiehen elkein valloitti naisia ja astui aina rohkeasti uuden maan kamaralle? Ymmärtääkseen paremmin isäänsä ja hänen ratkaisujaan, joutuukin Frida sukeltamaan myös isoisänsä maailmaan ja sitä myöten Pojun äidin, Sirin elämään. Oliko suvun miesten levottomuus lähtöisin tuon omalaatuisen naisen toteutumattomista haaveista? Matkaoppaana hänellä on isän rakastamat Leonard Cohenin laulut, joista hän yrittää saada sen viestin, minkä isä toivoi kehoittaessaan tytärtään kuuntelemaan kappaletta ajatuksen ja ajan kera. Kuinka katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä sielun kiertolaisuus, selittämätön yksinäisyyden ja erillisyyden tunne? Pystyykö Frida rakentamaan onnensa Emiliin nojaten, lähelle päästäen vai odottaako häntä kuitenkin lopulta sama kohtalo kuin suvun miehiä aiemmin? Kuinka voi olla onnellinen, kun ei tiedä, särkyykö lähtemällä vai jäämällä? Voiko toisen ihmisen harteille sälyttää odotuksen onnesta?

Sillä Siri sijoitti elämänunelmansa jonkun toisen harteille, ja kun ihminen tekee näin, on se yhtä kuin leikkaisi viipaleen sielustaan ja heittäisi sen huolettomasti sillalta mereen. Tämän jälkeen ei ole koskaan enää kokonainen, ja kun on tehnyt yhden reiän sieluunsa, reikä laajenee, ja mitä tyhjempi ihminen on sisältä, sitä hanakammin hän vaatii huomiota ulkopuolelta.  

Tua Harnon Ne jotka jäävät on mielestäni harvinaisen upea esikoisteos, jota lukiessa välillä havahtuu suorastaan ihmettelemään, miten hienoa ja valmista tekstiä nuori nainen kirjoittaakaan. Harnon teos on luettu jo lukuisissa blogeissa ja se onkin herättänyt aika varauksetonta ihailua, eikä ihme. Harno kirjoittaa valtavan rikasta tarinaa tavalla, joka saa pysähtelemään yksittäisten lauseiden kohdalle ja vaalimaan niitä tovin mielessään. Hän onnistuu kiteyttämään usein kokonaisen maailman yhteen lauseeseen. Esimerkkinä vaikkapa kohta " Olin ollut hyvä pärjäämään, sellaisen taidon oppii varjoisissa kodeissa." Monin paikoin lauseet, ajatukset tulivat niin liki henkilökohtaisella tasolla minua, että melkein satutti. Kuitenkin, tarinan rikkaus jota ihastelin, teki välillä lukukokemuksesta jotenkin repaleisen ja keskittymiseni herpaantui erityisesti Pojun naistarinaosuuksissa, vaikka niillekin toki sijansa tarinassa on. Voisi sanoa, että monin paikoin suorastaan rakastin kirjaa, mutta se joku pieni etääntyminen tekstistä, tarinasta, saa minut päätymään pisteissä melkein täysiin, eli

4/5

Harnon teos on niin vahva debyytti, että ihmettelen suuresti ellei se olisi mukana HS:n Esikoiskirjakilpailussa. Lukijana on aina suorastaan kirjallinen löytöretki lukea jotain ihan uutta, tuoretta, joka on jo niin kypsää ja puhuttelevaa. Kertomalla niistä jotka lähtevät, Harno kertoo samalla väkevästi juuri heistä jotka jäävät. Ne jotka jäävät on kirja, jonka luin hiirenkorville ja joiden lainauksia kirjoitan tärkeään muistikirjaani, jotta voin palata niihin vielä uudestaankin irti tarinastaan, omia kokemuksia peilaten.

Koska kirja on luettu niin monessa blogissa, että kaikkien juttuihin linkkaaminen veisi pienen ikuisuuden, linkkaan nyt Leenan juttuun jonka lopussa komea lista muista blogijutuista! Harnon kirjasta saan myös yhden pisteen Koen 13 kotimaista kirjailijaa- haasteessa.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kishwar Desai: Postimyyntilapset

Kishwar Desai: Postimyyntilapset
Kustantaja: Like 2013
Alkuteos: Origins of Love (2012)
Suomentanut: Ida Takala
Sivuja: 399

Kauanko he pystyisivät jatkamaan näin, Kate mietti.
Ben salasi häneltä jotain.
Kate myös tiesi, että hän mitä todennäköisemmin romahtaisi, jos ben jättäisi hänet. Miksei Ben voinut ymmärtää, että Kate kesti kaiken tämän tuskan vain hänen takiaan?
  Kate halasi Beniä tiukemmin. Hän ei päästäisi miestä koskaan pois luotaan.
  Ja hän aikoi saada tämän lapsen, tapahtui mitä tahansa.

Lontoolaiset Kate ja Ben ovat yksi niistä lukemattomista pariskunnista, jotka eivät onnistu saamaan biologista raskautta kestämään vaan joutuvat kohtaamaan keskenmenon toinen toisensa jälkeen. Lapsettomuuden tuska repii heitä erilleen, mutta kumpikaan ei ole valmis puhumaan tunteistaan avoimesti toisilleen. Lähes pakkomielteisesti Kate etsii keinoja saada biologinen lapsi kun taas Ben ei ole enää varma, mitä haluaa. Ainakaan tällaisesta elämästä mitä he nyt elävät, hän ei haaveillut. Lopulta he päätyvät Intiaan, missä sijaissynnyttäjiä tuntuu olevan tarjolla enemmänkin.

Intialainen sosiaalityöntekijä Simran joutuu mukaan tuohon sangen tuottoisaan sijaissynnyttäjäteollisuuteen saadessaan kontolleen sijaissynnyttäjän synnyttämän pienen vauvan, jolla on todettu HIV. Vauvan synnyttänyt nuori nainen on kadonnut ja vauvan vanhemmat menehtyneet merkillisesti auto-onnettomuudessa Intiassa ollessaan. Hyvin pian Simranille käy selväksi, kuinka katala bisnes sijaissynnyttäminen pahimmillaan voi olla, niin synnyttäjälle kuin tuleville vanhemmille, saati sitten pienelle viattomalle vauvalle. Simran päätyy Englantiin asti selvittämään tapausta, jonka hän päättää ratkaista vaikka henkeänsä uhmaten. Joku nimittäin ei tunnu olevan mielissään Simranin tutkimuksista.

Nuoria, usein huonoista oloista lähtöisin olevia tyttöjä valjastetaan synnytyskoneiksi. Vauvaa epätoivoisesti kaipaavia pariskuntia riistetään säälimättä rahastamalla hurjia summia. Siinä missä yksi klinikka tekee kaikkensa taatakseen prosessin lainmukaisen ja inhimillisen onnistumisen, toinen klinikka menee sieltä mistä aita on matalin, eikä sekään riitä. Vaa'an toisessa kupissa painaa usein länsimaisten pariskuntien suuri epätoivo ja halu hinnalla millä hyvänsä saada lapsi, kun taas toisessa vaakakupissa on usein taloudellisessa ahdingossa elävän intialaisnaisen elämä. Kuinka pitkälle kukin on valmis menemään unelmiensa tähden? Entä selviämisen vuoksi? Minne katoavat tulevien vanhempien kotimaasta lähetetyt alkiot, kuka tarvitsee niitä ja ennen kaikkea mihin? Miksi eräässä laitoksessa asioivat tuntuvat nuorentuvan ja parantuvan lähes taianomaisesti? Mikä on raadollinen todellisuus sijaissynnytyksen takana?

Kaikki tämä tapahtui ennen kuin asiat menivät pieleen, ennen kuin Sonia sai hullun idean, joka vei häneltä vapauden. Miksi hän oli kehittänyt niin mielettömän ajatuksen vauvasta? Miksei hän ollut ymmärtänyt, että joutuisi pelinappulaksi erittäin monimutkaiselle kentälle?
   Tuon kohtalokkaan päivän jokainen hetki pyöri hänen silmissään nyt, kun hän katsoi ympärilleen sairaalahuoneessa. Tämä olisi hänen uusi kotinsa vielä seuraavat kahdeksan kuukautta. Paikka alkoi tuntua aina vain enemmän vankilalta.

Sosiaalityöntekijä Simran tuli tutuksi jo Kishwar Desain ensimmäisessä romaanissa, Pimeyden lapset. Tällä kertaa tuo varsin omalaatuinen, käytökseltään hieman maskuliininenkin intialaisnainen pureutuu yhteen intian haasteellisimmasta asioista: sijaissynnyttäjäbisnekseen. Nettisivut näyttävät lasta kovasti kaipaaville ihmisille kuvia hyvinvoivista, hymyilevistä intialaisnaisista, jotka ovat niin halukkaita kantamaan juuri heidän lapsensa kohdussaan ja nuo pariskunnat ovat valmiita maksamaan maltaita saadakseen geeniperimänsä lapseensa tavalla tai toisella. Romaanissa Desai pureutuu siis hyvin arkaankin aiheeseen, mutta tekee sen taitavasti sijaissynnytyksen eri osapuolten näkemyksiä ja kokemuksia kuvaillen aina ahneesta yrittäjästä ahdingossa elävään nuoreen synnyttäjään. Tarina etenee eri henkilöiden kertomana ja eri aikatasoissa kulkien. Jostain syystä nuo hyppäykset eteen- ja taaksepäin tekivät lukukokemuksesta jotenkin pirstaleisen. Eniten lukukokemusta kuitenkin häiritsi se, että pitkin tekstiä käytetään vieraskielisiä sanoja, joita eiselitetä missään ja vain harva aukeni minulle asiayhteytensä myötä. Aihepiirinsä myötä koin kirjan todella kiehtovana ja kiinnostavana, pidän siitä että Desai uskaltaa kirjoittaa aroistakin aiheista. Itse tarinana tämä jäi minulla Pimeyden lapsia hieman vaisummaksi lukukokemukseksi. Joku imu näissä Desain kirjoissa kuitenkin on, sillä uskon lukevani häneltä seuraavankin kirjan aikanaan. Ihan viihdyttävä lukuromaani, jossa mukana niin yhteiskunnallista pohdintaa kuin ripaus jännitystä ja romantiikkaakin.

3/5