keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Annamari Marttinen: Törmäys

Annamari Marttinen: Törmäys
Kustantaja: Tammi 2016
Sivuja: 361

Aamu. Miro. Nadja.
He tulivat humauksessa yhdeksi, yhden ainoan sekunnin sisällä.
Sekunti imaisi heidät sisäänsä. Kuin hyökyaallon tai uppovan laivan pysähtymätön ja pysäyttämätön imu. Myrskytuulen, salaman, suonsilmäkkeen käsittämätön voima.

Yksi kesäinen päivä. Nuori nainen, jonka mielessä jo rakastetun lämmin iho, hekuma. Tyttö ja poika, nuoren rakkauden hehkussa. Sivustakatsoja, ohikulkija. Äiti kampaamotuolissa. Vielä hetken kaikki hyvin, niin monen mieli täynnä ihanaa odotusta tulevasta. Sitten rysähtää, tapahtuu törmäys ja kaikkien heidän maailma sirpaloituu. Yksi kuolee, yksi vammautuu ja yksi heistä kantaa taakkaa lopun elämänsä siinä missä toiset surua, vihaa ja kaipausta. Miro makaa teho-osastolla ja yrittää tajuta kaiken tapahtuneen. Myös Nadja makaa samassa sairaalassa, mutta siinä missä Miro vammautumisestaan huolimatta vielä elää, on Nadja kuollut. Lähtenyt pois. Lopullisesti. Poliisikuulustelujen jälkeen Aamu palaa kotiinsa kera järkytyksen ja syyllisyyden. Kuinka hän on voinut juuri tappaa jonkun ihmisen, noin vain, kun hetkeä aikaisemmin kaikki oli vielä niin hyvin? Yksi pieni ohikiitävä sekunti ja kaikki on toisin. Miten Nadjan vanhemmat selviävät siitä, että ovat juuri menettäneet ainoan lapsensa? Miten Miro voi edes yrittää jatkaa elämää kun Nadja on kuollut ja hän itse pahoin loukkaantunut? Entä kuinka Aamu pystyy elämään sen tosiasian kanssa, että hän on aiheuttanut nuoren tytön kuoleman; voiko sellaisen tiedon kanssa edes elää? Ja sitten on vielä sivullinen, ohikulkija, joka sattuu paikalle ja todistaa tuota kauheaa tragediaa, katsoo heitä silmästä silmään kun rysähtää. Törmäys laukaisee hänessäkin liikkeelle jotain, joka ei jätä rauhaan. Yksi kesäinen päivä. Yksi törmäys. Mikään ei ole ennallaan.

Tajusin hirveän asian.
Koko loppuelämä tulisi päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta toiseen olemaan aina uudelleen kaiken sen huomaamista ja muistamista, mitä olin menettänyt.
Ja minä en saisi koskaan takaisin, vaikka olisin valmis tekemään mitä.

Törmäys
on Annamari Marttisen kahdeksas romaani. Olenkin lukenut kahta edellistä lukuunottamatta kaikki muut hänen teoksensa ja pitänyt jokaisesta. Törmäys jatkaa haastavien teemojen käsittelyä eikä jää aikaisempien Marttisen romaanien varjoon siinäkään suhteessa. Marttinen uskaltaa käsitellä kipeitäkin aiheita ja tekee sen taidokkaasti, mässäilemättä. Törmäyksen tematiikkahan on aika hurjan valtava, puhutteleva. Törmäys on lukijan sydämen aika helläksi raastava kuvaus syyllisyydestä, kuolemasta ja menetyksen tuomista monista kipeistä tunteista. Se ei kuitenkaan osoittele, syytä tai anna valmiita tulkintoja. Se pakahduttaa ja saa olemaan liikenteessä entistä tietoisempi niin omista kuin muiden liikkeistä. Se muistuttaa, että yksi anoa sekunti voi muuttaa kaiken. Törmäys on jälleen väkevä taidonnäyte pitkänlinjan kirjailijalta, joka teoksillaan koskettaa, ravisuttelee ja haastaa kohtaamaan omatkin sisäiset pelkonsa.

Hetken oli aivan hiljaista kuin maailma ja elämä olisi loppunut heidän ympäriltään.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
Kustantaja: Into 2016
Sivuja: 329

Havainnot on tehty jälkeenpäin, kun olemme pähkäilleet, mikä olisi voinut mennä toisin. Jos vaikka vain yksi asia, vaikka vain yksi pieni ja merkityksetön asia, olisi mennyt toisin. Vaikka tiedämme, ettei sillä ole merkitystä. Kaikki on päätetty jo aiemmin, asioiden esihistoriassa; viivat tähtien välillä piirrettyn, langat viritetty. Ja nyt. Palikat kaatuvat.

Täydellinen perhe. Neljä niin kaunista tytärtä, kuin äitinsä säkenöiviä jatkeita. Aliisa, Ada, Anni ja Alma. Sitten, kesä 1994. Kesä, jolloin Kurt Cobain kuoli. Muut perheet matkustavat muihin maihin, mutta tämä täydellinen perhe matkustaa taas saareen isän kesäloman alkaessa. Sisaruskatraan vanhin, 15-vuotta täyttävä Aliisa hehkuu nuoruuden vimmaa ja kauneutta. Muutaman vuoden Aliisaa nuorempi Ada jää mielessään täysin Aliisan varjoon ja kantaa sisimmässään syvää vihaa ja kateutta isosiskoaan kohtaan.

Aliisa Amanda.
Maailman kaunein tyttö.
Hän, jota pelko eikä häpeä ole hipaissutkaan.
Pienenä haaveilin, että leikkaisin Aliisan vaaleat kiharat irti ja liimaisin ne päähäni.

Päivät saaressa soljuvat eteenpäin tuttuja uomiaan. Pienemmät sisarukset Anni ja Alma eivät vielä isosisarustensa jännitteistä tiedä mitään. Naapurimökissä majaileva filosofian opettaja hakeutuu perheen ja erityisesti Aliisan seuraan vaimonsa harmiksi. Ada puolestaan tutustuu nuoreen Ilkkaan, jonka kanssa voi hetkeksi unohtaa sisällä jäytävät ikävät tunteet. Muiden silmissä perhe näyttää niin onnelliselta, täydelliseltä. Pinnan alla kuitenkin kuohuu jo lujaa. Sitten tapahtuu jotain, petos, joka jättää polttomerkkinsä perheen jokaiseen jäseneen lähtemättömästi, muuttaa tapahtumien kulun suuntaa.

Äidin ääni. Se on luja ja voimakas, mutta kuulen surun. Näen Aliisan kasvot, ne ovat aivan punaiset, ja itku on puristumassa niistä ulos, nenä ja huulet ovat turvonneet.

Me vaan puhuttiin, hän sanoo. Me vaan puhuttiin, äiti kiltti.

Aino Kivi
(1985) on teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija sekä draamaopettaja. Maailman kaunein tyttö on hänen ensimmäinen romaaninsa. Romaani kertoo erityisesti sisarussuhteiden monimutkaisuudesta ja intensiivisyydestä, mutta yhtä lailla myös naiseksi kasvamisen herkkyydestä ja siitä miten vaikeaa voikaan olla taistella itsensä näkyväksi suhteessa muihin. Toisaalta se kertoo monin tavoin myös nuoruuden vimmaisesta mielenmaailmasta. Maailman kaunein tyttö on niin iso, väkevä ja puhutteleva esikoisromaani, että sitä ei voi tunkea mihinkään yhteen muottiin. Taidokkaasti Kivi luo tarinaa Adan, Annin ja Alman kerronnan kautta niin, että kaikkialla on kuitenkin läsnä Aliisa.

Aliisa Aliisa Aliisa
Aliisa Aliisa Aliisa
Äh.

Kohtalokkaan kesän jälkeen tarina kulkee nykypäivään saakka Aliisan sisarusten kertomana. Pala palalta alkaa rakentua kuva siitä monisärmäisestä mosaiikista, mikä Aliisan kohtalon ympärille on muodustunut ja kuinka kunkin sisaren elämä on jatkanut kulkuaan. Maailman kaunein tyttö, Aliisa, alkaa myös saada lukijan mielessä tarkemmat ääriviivat ja muuttua vielä näkyvämmäksi mitä alussa. Sisarusten kerronnat ovat vahvasti omaäänisiä ja jokainen tulee hienosti liki lukijaa. Maailman kaunein tyttö repii, raatelee, hellii ja hyväilee lukijan sielua. Maailman kaunein tyttö on yksi vahvimpia koskaan lukemiani esikoisteoksia. Se on verevä, väkevä. Se huutaa ja raapii, mutta lopulta lohduttaa.

Kurt Cobainin sanoin:

It's better burn out than fade away...

Kannen tekijästä en löytänyt mainintaa, mutta oma erikoismainintani siitä, sillä se on todellakin upeasti kirjan maailmaa kuvaava. 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Rywka Lipszyc Ghettopäiväkirja

Rywka Lipszyc Ghettopäiväkirja
Nuoren tytön elämä Lodzin ghetossa
Kustantaja: Gummerus 2016
Alkuteos: Rywka's Diary. The Writing of a Jewish Girl from the Lodz Ghetto (2015)
Toimittaja: Anita Friedman
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen
Sivuja: 246

Tiedätkö, joskus kun on todella raskasta, minä ihailen elämää. Ja ajattelen. Juuri sillä samalla hetkellä nimittäin toiset itkevät, mutta toiset nauravat, toiset kärsivät jne. Ja samaan aikaan toiset syntyvät ja toiset kuolevat, toiset sairastavat jne. Ne, jotka syntyvät, alkavat kasvaa, aikuistuvat elääkseen ja kärisäkseen. Mutta silti kaikki haluavat elää, kaikki pyrkivät raivoisasti kohti elämää, ja niin kauan kuin ihminen elää, hän (joskus ehkä alitajuisesti) ylläpitää toivoa, ja siitä huolimatta, että elämä on raskasta, se on myös kaunista.

Vuonna 1945 eräs neuvostoarmeijan naislääkäri löysi Auschwitsin raunioista hyvin säilyneen 14-vuotiaan Rywka Lipszycin päiväkirjan. Jostain syystä hän kuitenkin piti päiväkirjan hallussaan niin, että vasta vuonna 2008 hänen perillisensä antoivat päiväkirjan eteenpäin tutkittavaksi ja dokumentoitavaksi. Päiväkirja päätyikin Pohjois-Kalifornian holokaustikeskukseen ja siellä sen arkiston- ja kirjastonhoitajalle Judy Jonesille. Yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa Jones alkoi käännättämään ja tallentamaan päiväkirjaa muillekin kerrottavaan muotoon. Useiden vuosien uurastuksen jälkeen Rywka ei enää ollut vain nimi tiettyjen ihmisten mielessä, sillä Rywkan tarina oli nyt valmis kerrottavaksi muulle maailmalle. Hän ei olisi enää yksi niistä nimettömistä holokaustin uhreista. Sanat, jotka hän tuolla kauheuksien keskellä kirjoitti, elävät nyt voimakkaampana kuin koskaan.

Niin, näinä aikoina saamme tutustua ihmisiin perinpohjaisesti ja ikävä kyllä petymme jatkuvasti. [...] Voi, kaikki on niin kauheaa, ihan mahdottoman kauheaa... Ja jäljelle jää vain yksi asia: Jumalan rukoileminen! Jumala, auta meitä!

14-vuotias juutalaistyttö Rywka Lipszyc oli pitänyt päiväkirjaa kouluvihkoonsa puolen vuoden ajan elämästään Lodzin ghetossa. Rywka oli menettänyt monen muun tavoin traagisesti jo vanhempansa sekä osan sisaruksistaan, mutta päätyi itse pikkusiskonsa kanssa sukulaistensa hoiviin. Päiväkirjansa aloittaessaan Rywka oli jo elänyt ghetossa yli kolme vuotta. Rywka ei ole ainoa nuori, jonka tekemät päiväkirjamerkinnät ovat säilyneet, mutta hän kirjoitti päiväkirjansa juuri sen puolen vuoden ajan, joka oli ghetossa merkityksellinen. Toisaalta Rywkan kirjoituksista paistoi läpi voimakkaasti ortodoksijuutalaisen vahva ajatusmaailma ja usko, mikä myöskin tekee hänen päiväkirjastaan erityisen.

Pääsääntöisesti Rywka purki päiväkirjaansa omaa sisäistä ajatus- ja tunnemaailmaansa, mutta kuvaili myös gheton arkea niin jatkuvan työnteon kuin toisaalta koulun ja muiden askareiden jatkumon kautta. Paikoin Rywkan kirjoituksia lukiessa melkein unohtaa, missä ajassa hän on tekstiä kirjoittanut, sillä kaiken kauheankin keskellä hän on välillä kuitenkin vain teini-ikäinen tyttö, joka pohtii kovasti omaa identiteettiään ja elämää. Erityisesti hänen ystävyytensä tai oikeastaan rakkautensa hänen ns. opastajaansa Surciaa kohtaan tulee esille päiväkirjassa monessa kohtaa. Voi kuvitella, että ehkä juuri tuo tunne antoi Rywkalle voimia selvitä paremmin. Toisaalta kirjoittaminen oli selkeästi elintärkeä keino myös jaksaa ja selvitä, vaikka hän usein mainitsikin ettei kunnolla osaa tuoda kaikkia ajatuksiaan kirjoittamalla esille.

Kirja alkaa melkein 80-sivuisella tausta-osiolla, jossa mm. Judy Jones kertoo tiedossa olevien faktojen valossa niin kirjan työstämisprosessista kuin ylipäätään Rywkan taustoihin liittyvistä asioista. Kieltämättä ensin ihmettelin, että miksi melkein 1/3 kirjasta on taustoitusta, mutta hyvin pian lukiessani sitä ymmärsin, miten merkityksellinen osuus se on Rywkan päiväkirjamerkintöjen kanssa. Pelkän päiväkirjan myötä Rywkan tarina olisi jäänyt jotenkin irtonaiseksi kaikesta vaikuttavuudestaan huolimatta. Kirjahankkeessa mukana olevat ovat tehneet ison työn selvittäessään niin tarkemmin Rywkan taustoja, sukulaisuussuhteita kuin lopullista kohtaloakin, että se väkisinkin tekee vaikutuksen ja tuo toisaalta Rywkan vielä lähemmäksi. Rywkan kirjoitukset ja viimeiset sanat luettuani tiedän, että hänen tarinansa tulee elämään mielessäni vielä pitkään.

Sinä hetkenä haluaisin ottaa syliini koko maailman, halata sitä, lämmittää. Silloin en lainkaan kadehdi niitä, joilla kaikki on hyvin, vaan tunnen suurta surua niiden edesstä, jotka kärsivät. Unohdan tyystin itseni, on kuin minua ei olisi. Haluaisin tehdä niin paljon maailman eteen, sillä näen miten valtavasti onkaan puutetta. Minun tulee niin sääli, että en tiedä miten päin olisin. Mutta tajuan, että enhän minä merkitse yhtään mitään tässä maailmassa, olen vain pelkkä tomuhaituvaenkä voi tehdä mitään.

Voi Rywka....