maanantai 25. toukokuuta 2015

Aikuisten värityskirjat -huumaa




Olen ihan hurahtanut ilmiöön nimeltä aikuisten värityskirjat! Enkä ole ainoa, sillä tämä buumi näyttää olevan valloillaan Suomen lisäksi aika monessa muussakin maassa. Esimerkiksi tuota kuvassa näkyvää Johanna Basfordin upeaa Enchanted Forestia ja Secret gardenia ei saada ulkomailta painosta sellaisia määriä/sellaisella nopeudella, mitä kysyntää olisi. Ihan uusi juttuhan tämä ei ole. Muistaakseni jo vuonna 2007 Wsoy julkaisi Anne Peltolan Aikuisten värityskirjan, josta tuli myöhemmin toinenkin osa. Niissä kuvat kuitenkin olivat enemmän sellaisia humoristisia, arkisia. Tuolloin aikuisten värityskirjat eivät nousseet ihan ilmiöksi asti, mutta myivät kuitenkin niin hyvin, että molemmista loppui painokset.


Nyt saatavilla alkaa olla moniakin ulkomaisia versioita, joissa usein kuvamaailma edustaa luontoa, eläimiä, mandaloita, hauskoja kuvioita. Atena kustannus toi juuri markkinoille ensimmäisen ns. käännösversion, Väritä itsellesi mielenrauhaa. Se sisältää ihania pieniä yksityiskohtia, paljon mandala-tyyppisiä kuvioita ja luontoa. 
Laukussa minulla puolestaan kulkee tuo ensimmäisen kuvan pienin versio, eli 
Emma Farraronsin Mindfulness Colouring Book.   


On varmaan vähän makuasia, millä kuvia sitten värittelee. Itse tykkään ihan perus Stabilon paksuista trio color-puuväreistä. Sivujen materiaalista riippuen myös tussit käyvät, mutta itse pidän puuvärien pehmeästä jäljestä. Osa kuulema käyttää akvarellikyniäkin. Jossain vaiheessa tulee varmaan itsekin kokeiltua niitä varsinkin isompiin kuvioihin.  



Mikä tässä sitten kiehtoo? Tarvitseeko olla jotenkin taiteellinen? Ensimmäiseen kysymykseen voin omalta kohdaltani vastata, että värittäminen laskee selkeästi stressiä ja ns. kierroksia, mitä herkästi hektisen päivän jälkeen on. Se auttaa vahvistamaan myös keskittymiskykyä. Se on myös vain niin älyttömän mukava ajanviete! Kun kuvia alkaa värittämään, aika tehokkaasti unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain värittämiseen. Ja ei todellakaan tarvitse olla luova tai taiteellinen, riittää kun pysyy kynä kädessä. Ihanan rentouttavaa, inspiroivaa ja aika koukuttavaa puuhaa! Kokeilkaapas, vai joko olet kokeillut?

torstai 21. toukokuuta 2015

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu
Kustantaja: Otava 2015
Sivuja: 190

Kun hän kerran makasi alasti kyljessäni ja piirteli palloja mahaani, hän oli pitkään hiljaa. Taivaalla välähti salama, sade kohisi kaukana piemässä. Sitten hän sanoi jotakin, mikä on jäänyt mieleeni.
" Mä toivon, että sä olet hyvä mulle."
Silitin hänen rintaansa, tunsin miten kovaa hänen sydämensä hakkasi, kuin hän olisi juuri suorittanut elämänsä rohkeimman teon. Käteni varjo heilahti seinällä kuin susi.

Nuoruus. Kaikki ne hetket kun jo pienikin kohtaaminen voi olla kuin lupaus jostain paljon suuremmasta. Kaikki ne hetket kun oma minuus etsii vielä jalansijaa elämän sokkeloissa. Taina Latvalan kertomuskokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu tarjoilee taidokkaasti nuorten aikuisten sielunmaisemaa. Juuri niitä tuokiokuvia, jotka näyttäytyvät ulospäin tavallisen arkisina tilanteina mutta kokijansa sisimmässä myllertää lujaa. Noihin hetkiin liittyy usein ihastumista, rakastumista, eroottista latausta, epävarmuutta ja toisaalta ulkopuolisuudenkin tunnetta. Suuria tunteita laajalla skaalalla. Kertomuksissa risteilevät usein samat ihmiset, mutta usein kertojana on sama nuori nainen, joka paljastaa lukijalle sisintään eri tilanteissa tarkkailijan roolissa. Kirjan ensimmäinen novelli kertoo toisiinsa rakastuneista tytöstä ja pojasta, joilla on kaikki vielä edessä päin. Yhteiset unelmat toteutumista odottamassa. Kunnes sitten tapahtuu jotain traagista, joka muuttaa kaiken suuntaa. Kertomus toimii mielestäni voimakkaana tunnelman luojana koko kirjaan ja kietoutuu vahvasti kirjan nimeen symboliikallaan. Kirjan nimeä ei ehkä kannata ottaa liian määrittävänä nimittäjänä teosta lukiessa, sillä suurimmassa osasta kertomuksissa ollaan sinänsä tavallisten asioiden äärellä, mutta kokijan tunnemaailma luo sille voimakkaan merkityksen. Pinnan alla tapahtuu niin paljon, niin paljon...

Rupesin meikkaamaan kauppareissuja varten, sivelin huulikiiltoa ylittäessäni katua. Pääsin vähitellen kärryille Johnnyn työvuoroista. Alepassa kävin enää harvoin, vaikka se sijaitsi lähempänä kotiani. Johnnyn salaperäisyys kiehtoi minua, hän sanoi aina vain välttämättömän: kakskytneljäviiskyt tai kuustoista euroa kymmenen senttiä. Hänen sanavarastoonsa kuuluivat myös nämä: voit ottaa kortin, tarvitko kuitin, ole hyvä, kiitos hei, morjesta.

Osa kertomuksista naurattaa, jättää hyvän mielen kuplimaan vatsanpohjalle. Niissä on tietynlaista älykästä huumoria. Osat kertomuksista ovat pienestä hirtehisyydestään huolimatta kuitenkin hieman melankolisia tai jopa surullisia. Ja kylläpä esimerkiksi Auringon lapsi saa jo tuntemaan hetkellisesti pientä kauhunsekaista järkytystäkin. Tämä ei kuitenkaan ole missään määrin huono asia, päinvastoin. Pidin valtavan paljon juuri siitä, että saatoin lukijana lipua tunnelmasta toiseen. Vaikka omasta nuoruudestani on jo tovi jos toinenkin, huomasin yllätyksekseni jotenkin silti samaistuvani paikoin kertomusten kertojan mielenmaisemaan hänen ollessaan varsinkin ulkopuolinen tarkkailijana. Blogihistoriani alkutaipaleella kerroinkin, että olin lukenut hyvin vähän novelleja ja koin jonkilaista novelliakammoa jopa. Kiitos monien kanssabloggaajien juttujen erilaisista novellikokelmista, aloin tarttumaan niihin aktiivisemmin ja lopulta huomasin kirjallisen rakkauteni syttyneen niitäkin kohtaan. Ne ovat toki aika voimakkaasti ns. taitolaji, vaikka eikö toki koko kirjallisuus itsessään ole sitä. Mielestäni on kuitenkin aika haastavaa saada luotua lyhyeen kertomukseen niin paljon merkitystä, että se tekee vaikutuksen ja saa viihtymään parissaan. Latvala onnistuu tässä erittäin hyvin. Viihtymisen lisäksi jää halu palata kertomusten pariin vielä uudestaankin.

PS: Parin viikon päästä tulee huikeat 5 vuotta siitä, kun aloin pitämään tätä kirjablogia. Niin se on kuulkaa puoli vuosikymmentä vierähtänyt nopeasti! Mutta se jos mikä tarkoittaa sitä, että pitkästä aikaa luvassa myös blogiarvonta! Mitäs arvottaisiin: kirjoja? Lahjakortti? Kirjanmerkkejä?

torstai 14. toukokuuta 2015

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Blake Crouch: Wayward Pines - ei pakotietä
Kustantaja: Tammi 2015
Alkuteos: Pines (2012)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 330

Yhtäkkiä haisee bensiini ja jarruneste.
Verta on kaikkialla - sitä valuu lohkeilleen tuulilasin sisäpinnalla, sitä on roiskahtanut kojelaudalle, hänen silmilleen, sitä pulppuaa yhä siitä, mitä Stallingsista on jäljellä.
Lincoln luisuu sivuttain risteyksen poikki, kun kuormuri puskee sitä kohti kivitalon seinää, kivitalon jonka lähellä kujan suulla on puhelinkoppi, ja silloin häneltä lähtee taju. 

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää puistossa maasta ja tajuaa olevansa loukkaantunut. Ethan on kadottanut henkilökohtaisten tavaroidensa lisäksi myös osan muististaan. Hän raahautuu kahvibaariin, jossa hän alkaa pikkuhiljaa yrittää jäsentää mitä oikein on tapahtunut. Ympäristöä havainnoidessaan hän tajuaa myös olevansa jossain tyystin muualla kuin kotikaupungissaan. Ruoho vihertää, viktoriaaniset omakotitalot seisovat rinnakkain uljaina. Missä hän oikein on? Miksi kukaan ei tunnu uskovan häntä kun hän yrittää kertoa kuka on. Epämääräinen, koko ajan voimistuva pelon tunne vaivaa Ethania koko ajan. Ulospäin idylliseltä näyttävä pikkukaupunki Wayward Pines tuntuu kätkevän sisälleen jotain omituista, sen Ethan tajuaa hyvin pian. Kun Ethan lopulta muistaa, miksi hän on tullut Wayward Pinesiin ja yrittää tavoittaa perheensä kotona, hän ei saa heihin yhteyttä. Hätääntynyt Ethan haluaa mahdollisimman pian pois Wayward Pinestä, mutta sepä ei olekaan niin yksinkertaista. Amerikkalaisen unelman perikuvaa henkivästä Wayward Pinestä ei niin vain lähdetäkään pois. Mikään, mitä Ethan on kokenut aikaisemmin, ei ole valmistanut häntä kohtaamaan sitä todellisuutta, joka odottaa pikkukaupungin kulissien takana.

" Mistä olet kotoisin? " Ethan kysyi.
Poika kallisti päätään. Kysymys hämmensi.
" Mitä tarkoitatte? "
" Missä asuit ennen Waywrd Pinesiä? "
" Olen aina asunut täällä."
" Etkö ole koskaan käynyt muualla? " Ethan kysyi.
" Täältä ei saa lähteä ", poika sanoi.
" Miksei? "
" Ei vain saa."
" Minä en suostu siihen."
" Siksi te kuolette." Yhtäkkiä poika huusi: " Hän on täällä! Tulkaa pian!"

Lostin, Twin Peaksin, Salaisten kansioiden ja Suljetun saaren faneille. Näin tiivistetään kirjan alkusivuilla. Olen pitänyt kaikista noista neljästä hurjan paljon, joten Wayward Pinesin omituiseen todellisuuteen astuessani odotukseni olivat korkealla. Mikään Twin Peaksin tai muunkaan yllämainitun kopio Wayward Pines kuitenkaan ei ole eikä yritäkään olla. Siinä on tavallaan samoja pieniä elementtejä tunnelmassa ja juonessa kuin noissa neljässä sarjassa/elokuvassa, mutta kuitenkin se on lopulta täysin omintakeinen. Korostan tätä siksi, että jos joku ko. ohjelmien fani toivoo Wayward Pinesin olevan hyvin samanlainen, niin se ei ole. Ja tämä jos mikä on tietenkin erittäin hyvä asia. Juoni, jonka Crouch on luonut tarinaan, on suorastaan kunnianhimoisen erilainen. Se, mikä tai mitä Wayward Pines on tai miksi siellä on niin erikoista, on kuitenkin vasta alku trilogialle. Trilogian ensimmäinen osa esittelee meille Ethan Burken ja Wayward Pinesin sekä heittää lukijan aika hurjalle nojatuolimatkalle varsinkin juuri ennen loppumistaan. Kun ensimmäisen osan loppupuolella selviää Wayward Pinesin syvempi olemus, se ällistyttää ja ihastuttaa, sekä sytyttää vahvan halun saada tietää lisää. Onneksi Tammi julkaisee toisen osan elokuussa ja viimeisenkin tammikuussa. Voin vain kuvitella, miten hengästyttävän jännittävää ja koukuttavaa menoa on luvassa trilogian muissa osissa.

FOX:lla alkaa tänään trilogiaan perustuva sarja ja siksi ahminkin tämän kirjan nopeasti. En ole varma, kattaako tuo sarja vain ekan kirjan tapahtumat vaiko koko trilogian. Joka tapauksessa aion lukea nuo trilogian toisetkin osat, vaikka sarja lienee jo elokuuhun mennessä ehtinyt näkyäkin kokonaan tv:ssä. Sarjassa on paljon hyviä näyttelijöitä, mm. Matt Dillon sekä Juliette Lewis! Wayward Pines - Ei pakotietä oli jännittävän kutkuttava etukäteiskurkkaus juuri ennen sarjan alkua Wayward Pinesin omituiseen maailmaan. Tässä sarjan traileri teillekin katsottavaksi:



Olen itse ainakin jo nyt IHAN KOUKUSSA!!!!! Kurkatkaahan myös Kristan ja Annikan tuumailut kirjasta!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Audrey Magee: Sopimus

Audrey Magee: Sopimus
Kustantaja: Atena 2015
Alkuteos: The Undertaking 2013
Suomentanut: Heli Naski
Sivuja: 332 (ennakkokappale)

Tänään olen niin onnellinen siitä, että olen saksalainen, että olen osa tätä kaikkea. Että olen osa tätä hienoa, elävää historiaa. 
Tulen kotiin hyvin pian.
Rakastava aviomiehesi
Peter

Toinen maailmansota toimii näyttämönä irlantilaisen esikoiskirjailija Audree Mageen Sopimuksessa. Sikäli kirjallisuudessa jo hyvinkin tuttu aihepiiri, mutta tällä kertaa pureudutaan mielestäni poikkeuksellisen voimakkaasti saksalaisten kokemuksiin niin rintamalla kuin kotona. Nuori opettaja Peter Faber päättää rintamalta lomaa saadakseen mennä naimisiin vain kuvassa näkemänsä, nuoren pankkineiti Katharina Spinellin kanssa. Sopimus.

Se on sopimus, isä. Ei mitään sen enempää. Ja se on onnistunut hyvin. Olen varma, että pidätte hänestä kovasti.

Sen piti olla vain sopimus, joka hyödyttäisi sopivasti kumpaakin, mutta vastoin jopa heidän omia odotuksiaan, Peterin vihkiloman aikana he rakastuvatkin toisiinsa. Kummankaan vanhemmat eivät ilahdu nuorenparin avioliitosta, mutta Peter ja Katharina eivät anna sen häiritä. Katharinan isä puhuu lopulta Peterin mukaan "tärkeään työtehtävään" ennen kuin Peter palaisi takaisin rintamalle. Yhdessä appensa kanssa he tyhjentävät juutalaiskoteja armotta. Kun Peter palaa rintamalle, marssimaan Venäjälle, Katharinan perhe muuttaa yhteen hienoista, tyhjäksi jääneistä juutalaiskodeista. Katharinaa hieman ihmetyttää kun edelliset asukkaat ovat jättäneet kaiken jälkeensä, mutta ei anna sen kauan häiritä mieltään. Elämä uudessa kodissa on parempaa ja kun Katharina huomaa vielä olevansa raskaanakin, täytyyhän hänen huolehtia hyvinvoinnistaan hyvän ruoan, hienojen vaatteiden ja muun materian merkeissä. Täytyyhän? Vaikka sota pitää Peterin ja Katharinan sitkeästi erillään fyysisesti toisistaan, vihkilomalla syttynyt rakkaus ja läheisyys siirtyy kirjeisiin, joita he toisilleen kirjoittavat. Mutta sota venyy ja Peterin kokemukset rintamalla syvenevät kovista koettelemuksista aina kauhun syövereihin saakka. Eikä lopulta etuoikeutettu Katharinakaan voi välttyä sodan todellisilta vaikutuksilta arjessaan.

Kun aloin lukemaan Sopimusta, ajattelin sen olevan romaani rakkaudesta sodan kulisseissa, Peterin ja Katharinan tarina. On se toki sitäkin, mutta mielestäni se on kuitenkin ennenkaikkea tarina ihmisyydestä sodan keskellä, Katharinan ja Peterin silmin. Se on myös tarina lupauksesta, sopimuksesta...toivosta. Kaikesta siitä, mikä kannattelee ihmisen mieltä pimeimpinä hetkinä, mikä saa jatkamaan. Sodan armottomuus näkyy suoraviivaisemmin Peterin kokemuksissa rintamalla, mutta Katharinan sangen pitkään hyvin etuoikeutettu elämä Berliinissä saa sekin kyllä lukijan mieltä puistattavia merkityksiä rivien väleistä. Magee ei alleviivaa liiaksi vaan sangen lakoniseen tapaan kuvaa Katharinan perheen arkea niin, että lukija saa itse todeta monien tilanteiden taustalla olevan falskiuden. Väkisin pohtii Berliiniin jääneiden saksalaisten mielenmaisemaa, Katharinan perheen kaltaisia perheitä oli varmasti paljon. Perheitä jotka eivät olleet moksiskaan siitä, että juutalaisperheitä oli viety raa'asti kodeistaan, sillä nythän heidän omat olonsa paranivat. Katharina erityisesti osaa selittää itselleen asiat niin, ettei häntä häiritse juutalaisten kohtalo. Mutta tässä tuleekin se mielenkiintoinen kysymys, onko kyse ihmisen ahneudesta vaiko lopulta kuitenkin vain yhdenlaisesta selviytymiskeinosta? Etuoikeuksista huolimatta Hitlerin valta oli niin voimakas Katharinankin perheen elämässä, että mikäli he olisivat kieltäytyneet heille tarjotuista eduista, olisiko heillekin käynyt kuten juutalaisille? Ja kyllähän Katharinankin perhe lopulta joutuu kohtaamaan sodan todellisuuden arjessaan järkyttävin tavoin. Sota tuo, sota vie.

Magee kirjoittaa ilman korulauseita ja silti samalla niin moni lause on täynnä hurjaa tunnetta, sanomatonta merkitystä, joka avautuu lukijan mieleen järisyttäen. Dialogit ovat kaikessa lakonistisuudessaan puhuttelevia. Pidin Sopimuksessa tästä piirteestä erityisen paljon. Vaikutuin kyllä voimakkaasti tästä hienosta esikoisromaanista, joka nousee ehdottomasti Stonerin rinnalle tämän vuoden hienoimmaksi käännöskirjaksi tähän mennessä minulle. Koin monin paikoin samaa vahvaa pakahtumisen tunnetta, mitä Stoneria lukiessa ja jopa vielä useammin. Toinen maailmansota ja juutalaisten kohtalo ovat kaunokirjallisuudessa sellainen aihepiiri, joka puhuttelee minua voimakkaasti. Sopimuksessa on niin monia kohtia, tapahtumia jotka äkkiseltään näyttävät ehkä jopa arkipäiväiseltä mutta syvempi merkitys pureutuu lujaa ihon alle.

" Onko hän venäläinen? " kysyi rouva Spinell.
" Kutsukaa häntä Natashaksi " sanoi herra Spinell. " Niitä kaikkia kutsutaan Natashaksi."
Rouva Spinell nousi istumaan.
" Minä en suvaitse venäläistä talossani."
" Hän on täällä auttamassa. Ja hän nukkuu kellarissa."
" En tahdo häntä."
" Minä tahdon", sanoi Katharina.
Rouva Spinell meni huoneeseensa ja sulki oven. Katharina vei Natashan keittiöön.

Sopimus on luettu monessa blogissa, tässä linkkejä muutamiin blogijuttuihin:
Leena Lumi
Katja
Omppu
Krista 

torstai 7. toukokuuta 2015

Karin Slaughter: Rikollinen

Karin Slaughter: Rikollinen
Kustantaja: Tammi 2014
Alkuteos: Criminal (2012)
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Sivuja: 426

Alkuun oli ihan pakko yrittää. Ahtaan paikan kammo otti vallan. Järjetön tukehtumisen pelko. Se alkoi jaloista kuten vieroituskrampitkin. Varpaat kipristyivät. Lihakset pyrkivät väistämättä supistumaan. Se eteni kehon halki kuin rajumyrsky.

It's a man's world. Eletään 70-lukua Atlantassa ja nuoret poliisinaiset Amanda Wagner sekä Evelyn Mitchell saavat todella tuntea sen nahoissaan. Rehottava rasismi ja seksimi ei rajoitu vain poliilaitoksen seinien ulkopuolelle, vaan molempien on todellakin lunastettava paikkansa miesten maailmassa. Kun kaupungissa murhataan raa'asti ilotyttö ja osa tuntuu olevan merkillisesti kateissa, saavat Amanda ja Evelyn tilaisuutensa näyttää kykynsä, vaikkakin moni on halukas heittämään kapuloita rattaisiin. Kovan kohtalon kokeneiden ilotyttöjen tapaus vie heidät lopulta jonkun sellaisen äärelle, jonka jäljet kantavat vielä nykyhetkeenkin. Kun melkein 40 vuotta tapahtuneesta tapahtuu samanlainen murha, varsinkin Amanda tietää, että asiat joista hän on vaiennut vuosikymmeniä, tulevat lopulta päivänvaloon. Erikoisagentti Will Trent tulee vedetyksi myös mukaan jutun selvittämiseen eikä hän ymmärrä miksi. Lastenlääkärinä työskentelevä, entinen kuolinsyyntutkija Sara Linton on päätynyt suhteeseen Willin kanssa, vaikka Will teknisesti on yhä naimisissa nuoruudenrakkautensa, suorastaan vaarallisen arvaamattoman Angien kanssa. Jutun selvittely paljastaa järisyttäviä asioita monelle taholle, sillä nyt ollaan jonkun niin suuren äärellä, ettei perääntymiselle ole enää varaa. Saako paha lopulta palkkansa ja keneen voimme lopulta luottaa?

Kirjoja julkaistaan nykyään sellaista tahtia, tai ainakin omaan laajaan lukumakuun sopivia, että aina silloin tällöin käykin niin, että jopa suosikkikirjailijan uutuus odottaa pitkän tovin lukemistaan. Olen lukenut kaikki Karin Slaughterin kirjat ja Slaughter lukeutuukin lempidekkaristeihini. Slaughterin viime vuonna ilmestynyt Rikollinen odotti kuitenkin kirjapinoissa tähän hetkeen saakka lukemistaan. Slaughterin edellinen, Yli rajan jäi kokonaisuutena minulle yllättäen aika laimeaksi lukukokemukseksi vaikka siitä on kyllä paljon pidetty yleisesti. Slaughterin ensimmäinen sarja, Sara Linton-sarja, on ollut minulle lukumuistoissa jotenkin se parhain, mutta kun Slaughter marssitti areenalle Will Trent-sarjan myötä erikoisagentti Will Trentin, joka todellainen on erikoinen monessakin suhteessa, tykästyin häneenkin kovasti. Myönnän aluksi hieman jännittäneeni, miten käy kun Slaughter laittoi Saran ja Willin kohtaamaan Will Trent & Sara Linton -sarjassa, mutta viimeistään nyt Rikollista lukiessa kaikki tuntuu luontevalta. Eihän Slaughterin kirjat ole todellakaan herkimmille lukijoille, sillä usein niissä on hyvinkin raakoja käänteitä, mutta mielestäni Slaughter osaa kirjoittaa niin ettei hän jää mässäilemään väkivallalla vaan keskittyy juoneen ja henkilöiden välisiin suhteisiin.

Jo Rikollisen alkupuolella löytyi lukiessa se jo tovin kaipaamani tuttu turvallinen tunne, että saa lukea jotain takuuvarmaa. Slaughter kirjoittaa niin intensiivisen varmalla otteella, että on pakko kääntää nopeasti sivu toisensa jälkeen. Toisaalta olen jo niin syvällä sekä Saran että Willin mielenmaisemissa ja käänteissä, että ahmin heistä väkisinkin kaiken mahdollisen. Rikollisessa ei kuitenkaan ole tällä kertaa Sara varsinkaan muttei myöskään Will niin keskeisessä osassa tapahtumissa kuin Amanda ja Evelyn. Tarina sijoittuu nykyaikaan sekä 70-lukuun, jolloin Amanda ja Evelyn aloittelivat aika haastavissa oloissa uriaan. Rikollinen onkin siltä osin mielestäni aika voimakastakin ajankuvaa naisen asemasta 70-luvun Yhdysvalloissa. Tällä kertaa Slaughter taustoittaa niin voimakkaasti tämän naiskaksikon historiaa, että yllätyksekseni huomasin muuttavani näkökulmaa erityisesti Amandan suhteen. Rikollinen edustaa kyllä Slaughterin parhaimmistoa! Ihanan karmivan ovelaa! Ja miten paljon tuli taas lisäsyvyyttä tiettyjen henkilöiden taustoihin ja toisaalta uudenlaisia jännitteitäkin mukaan. Ja mikä parhainta, näyttäisi olevan uutta käännöstä tulossa tässä kuussa, iik! Ainoaa miinusta tulee ns. ulkokirjallisesta asiasta: miksi kirjaa ei julkaistu kovakantisena versiona? Tällainen kirjahamsteri joka kerää lempikirjailijoidensa kirjoja, vähän rutisee kun joutuu laittamaan niiden yhdentoista kovakantisen joukkoon ns. pehmeäkantisen. No mutta hei, oikeasti tämä oli vain tällainen puolivakavissaan sanottu mutina. It's the inside that counts!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Marie Kondo: KonMari ~ Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMari Siivouksen elämänmullistava taika
Kustantaja: Bazar 2015
Suomennos tehty englanninkielisestä käännöksestä The Life-Changing Macig of Tidying (2011)
Suomentanut: Päivi Rekiaro
Sivuja: 222

Kun olet saanut kotisi järjestykseen, elämäsi mullistuu. Koettuasi, millaista on asua todella hyvin järjestetyssä kodissa, maailmasi tuntuu valoisammalta. Et enää koskaan palaa roinaan ja epäjärjestykseen. Juuri tätä tarkoitan, kun puhun siivouksen taiasta. Sen vaikutus on ällistyttävä.

Time-lehti listasi japanilaisen Marie Kondon yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, enkä ihmettele. Hänen kehittämänsä KonMari-siivousmenetelmä tai voisiko puhua oikeastaan laajemmin jo ajattelu- ja elintavasta, on kirjaan tutustumisen perusteella aika ilmiömäinen. Toki se on mielestäni kieltämättä pelkistetympään japanilaiseen kotikulttuuriin sellaisenaan paremmin toteutettavissa mitä rönsyilevämpään suomalaiseen sisustamisen ja asumisen maailmaan. Kondo ei myöskään suoranaisesti puhu kierrättämisestä vaan asiat vain "heitetään pois", mutta kenties Japanissa ei tosiaan kierrätys kuulu heidän toimintatapoihinsa. Ihan siis purematta en KonMaria niele, ja siihen palaankin tässä postauksessa vähän myöhemmin, mutta yleisesti ottaen täytyy sanoa, että KonMari on inspiroinut minua ihan hurjan paljon jo tässä vaiheessa, vaikka olen vasta oman kondoilu aloittanut.

Marie Kondo kertoo kokeneensa suurta kiinnostusta kauniisiin ja siisteihin koteihin ja pienestä tytöstä lähtien. Teini-ikäisenä hän jo järjesteli oman kotinsa huoneita sellaisella intensiteetillä, että perheenjäsenet jo hieman toppuuttelivat. Vuosien varrella Kondo on suorastaan omistanut elämänsä sille, että hän on tutkinut paljon ihmisten asumistottumuksia ja juuri tavaran haalimisen sekä kaaoksen syntymisen syvempää filosofiaa. Kondo on vakuuttunut, että kukaan ei ole ns. syntyjään epäsiisti, vaan että silloin ihminen ei vain koskaan ole oppinut oikeaa tapaa pitää elämänsä järjestyksessä sillä saralla. Koska Kondo on paljon perehtynyt siivouksen psykologiseen puoleen, hän korostaa KonMari-menetelmän syvempiä, elämäämullistavia vaikutuksia. Kun raivaat turhan tavarakaaoksen ympäriltäsi, sen vaikutukset väistämättä kertautuvat elämässäsi muutoinkin ja tuovat sinulle niin hyvää oloa kuin positiivisia asioita. Moni ihminen tuskastelee vuodesta toiseen, ettei koti pysy järjestyksessä. Hyvin looginen ajatus onkin, että onko silloin liikaa tavaraa? Tarvitseeko ihminen todella kaiken sen materian ympärilleen, joka tuntuu tuovat stressiä alituiseen sillä, ettei se pysy järjestyksessä? Tästä on KonMarissa hyvin pitkälti kysymys: ympäröi itsesi kotonakin vain asioilla, jotka tuovat sinulle iloa, hyötyä. Miksi säilytät kaapeissasi tavaroita, jotka lojuvat pahimmillaan siellä täällä tai joiden olemassaoloa et edes muista? Tähän liittyy syvempi psykologinen side selvästikin. Omalla kohdalla selkeiksi syiksi muodostuivat seuraavat argumentit:

- Saatan tarvita tätä vielä joskus (mutta en silti ole käyttänyt tätä vuosikausiin).
- Sain lahjaksi enkä siksi raski heittää pois.
- Tähän tavaraan, esineeseen liittyy vahva tunnemuisto, vaikkakaan en nykyään pidä sitä edes esillä/käytä eli vain säilytän.

Olennaista mielestäni on pohtia ennen KonMari-menetelmään ryhtymistä edes jossain määrin on tunnistaa se, jos kotona ympäröivä tavaramäärä tuo stressiä juuri sen järjestyksessä pitämisen takia. Toki moni ihminen rakastaa asua tavarapaljouden keskellä, olipa se järjestyksessä tai ei. Silloin on minun mielestä turha lähteä karsimaan, vaikka Kondo puhuukin menetelmänsä puolesta tavallaan kaikille soveltuvaksi. Ei kaikki ihmiset nauti siitä, että koti on hyvin minimalistinen sisustuksen ja tavaramäärän suhteen ja minusta se on ihan hyvä niin. En itsekään halua mitään todella pelkistettyä, melkeinpä kliinistä kotia ympärilleni, mutta koen, että haluan tietyiltä osin selkeästi jo kaaoksen puolelle menevän paljouden kuriin ja KonMari on täydellinen vastaus siihen, joskin hieman sovelletusti. Olen lähivuosina varsinkin harrastanut todella aktiivisesti kierrätystä tavaroissa. Olen laittanut jakoon paljon kirjojani varsinkin ja aina välillä onnistunut hetkellisesti kesyttämään esimerkiksi työsoppeni paperikaaoksen. Se mielihyvä ja onni, mikä siitä on seurannut, on ollut valtaisa. Kuitenkin sitten vähitellen huomaan taas saman kaaoksen syntyvän uudestaan. Tämän turhauttavan ongelman parissa painivat Kondon mukaan monet muutkin ja syy on juuri siinä, ettei koskaan ole tehnyt tavaraoiden raivaamista ja järjestämistä kerralla oikein. Siksi ainakin itse koen olevani juuri oikea ihminen kondoilemaan, koska selvästi tavaroiden liika määrä ympärillä tuo minulle stressiä. Jokin mystinen, vapauttava tunne siinä on kun alkaakin isolla kädellä raivaamaan tavaroita ja saa tilaa ympärilleen. Sitä mukaan kun luopuu jostain tavarasta, jotenkin mielikin kevenee. KonMarissa hyödynnetäänkin tätä mutta suuremmassa mittakaavassa. Kondo kun kehoittaa käymään koko kotinsa menetelmällään läpi tavara kerrallaan. En koe tarpeelliseksi alkaa "keskustelemaan" kotini jokaisen keittiötarvikkeen, tekstiilin tai monenkaan muun asian kanssa, mutta monen tavararyhmän kohdalla aion noudattaa tuota menetelmää, että otan konkreettisesti tavaran käteeni ja mietin, onko se minulle niin tärkeä, että sitä tarvitsee säilyttää.

En halua alkaa referoimaan kirjaa, sillä KonMari on todellakin kirja, joka pitää itse lukea ja kokea. Lyhyesti kuitenkin haluan tiivistää muutamia teesejä siitä teille. Olennaista on se, että kun ryhdyt järjestämään kotisi kaaosta, jos sellaista koet siellä olevan, ovat seuraavat asiat:

- Tee asiasta itsellesi tapahtuma, se tärkeä iso juttu, johon perehdyt määrätietoisesti ja huolella
- Älä anna läheistesi puuttua järjestämiseesi
- Ota tavararyhmä/kokonaisuus kerrallaan älä huone kerrallaan, sillä moni säilyttää samaan ryhmään kuuluvia tavaroita siellä täällä. Kerää kaikki samaan kuuluvat samaan tilaan kun alat käymään läpi. Jos se ei tilan takia ole mahdollista, jaa ne osiin, mutta keskity kerralla vain yhteen ryhmään.
- Ota tavara kerrallaan käteesi ja mieti, tuoko se sinulle oikeasti juuri nyt iloa vai onko se vain jäänne menneestä tai haalimisen tulosta. Mieti suhdettasi kyseiseen tavaraan, esimerkiksi kirjaan.
- Älä mieti tavaroiden säilyttämistä siinä vaiheessa kun raivaat, se vaihe tulee vasta lopuksi.
- Älä luovu tavarasta, jos se on sinulle oikeasti tärkeä ja tuo iloa. Jos keräät vaikka nyt sitten kirjoja tai posliiniesineitä ja ne tuovat iloa vaikka niitä on paljon, niin pidä ne. Luovu vain sellaisesta, mitä et tarvitse oikeasti. Ja mieti myös sitä, mikä on sitä oikeaa tarvitsemista. Jos käytät vaikka jotain esinettä kerran kahdessa vuodessa ja sen säilyttäminen vie tilaa, voisitko silloin harvoin sitä tarvitessa vaikka lainata sitä jostain. Moni yllättyy siitä, miten vähän loppujen lopuksi ihminen oikeasti tarvitsee ympärilleen tavaraa ja miten paljon siitä luopuminen vapauttaa energiaa muuhun.

Erityisesti kirjat, paperit, tekstiilit, askartelu/tuunausta odottavat asiat ja astiat ovat minulla nyt projektina käydä läpi KonMarin keinoin. Kuvasin muutamia kohtia kodistani, joista välittyy lienee se tunnelma sinnekin, ettei pieni "harventaminen" tekisi pahaa ;) Lupaan raportoida tästä myöhemmin, miten projekti etenee. KonMarissa ei tosiaan kierrättämisestä puhuta, mutta minä haluan sanoa siitä tähän loppuun vielä ennen "paljastuskuvia" sanasen. Kannatan henkeen ja vereen kierrättämistä monessa muodossaan. Myyn itse kirppiksillä säännöllisesti, lahjoitan tutuille ja tuntemattomillekin jne. Siksi kotia raivatessa kannustakin muistamaan tämän, eli älä heitä vain roskiin käyttökelpoista tavaraa vaikka et itse tarvitse. Vaikka laittaisit raivatessa jätesäkkeihin jne, niin näe hetki vaivaa ja selvitä vaikka lähin SPR:n kierrätyspiste, johon voit viedä tai jos tavaraa on paljon, monesta paikasta he hakevat kotoakin. Lahjoita tutuille joiden tietäisit ilahtuvan, myy kirpputoreillakin jotain jos se innostaa sinua. Kuitenkin, kierrätä! KonMari on tietyiltä osin melkein huvittavan hurmoksellinen sillä Kondo itse tervehtii ja juttelee tavaroilleen, koska arvostaa niitä niin suuresti. Hän saattaa vaikka kiittää laukkuaan päivän päätteeksi. Sinällään ihan suloista, mutta omalla kohdalla luulen, että sovellan KonMaria elämässäni vähän vähemmällä intensiteetillä ;)

Ja tässä lopuksi kuvia muutamasta ongelmapesäkkeestä ja ei, työpistettäni lukuunottamatta eivät ole ihan pahimmasta päästä. Eteisen isoa naulakkokaappia en tohtinut edes kuvata ;)





Lisää siis aiheesta juttua kunhan projektini etenee! En halua kotiani raivata liian tyhjäksi ja pidän siitä, että on esimerkiksi paljon kirjoja ympärillä, mutta selvästikin niidenkin suhteen joku roti olisi hyvä olla, koska eivät mahdu kirjahyllyIhin. Saati sitten paperikaaos joka ei tunnu kesyttyvän millään, mutta nyt uskon senkin talttuvan KonMarin avulla vihdoin. En aio edelleenkään käydä ihan kaikkea kotini tavaraa läpi "juttelemalla jokaiselle", mutta aion tehdä KonMaria hyödyntäen todella ison raivauksen juuri siitä turhasta tavarasta, joka vain vie tilaa ja lopulta syö energiaakin ihmiseltä. KonMari on niin innostava teos, että ensimmäistä kertaa koskaan suorastaan odotan, että pääsen vihdoin kesyttämään kaaoksen! En koe enää jo valmiiksi lannistumista, päinvastoin, this time it will manage!